Toritouhuja, talonmieshommia ja thaihierontaa

Taas tuli tehtyä arviointivirhe, eli lähdettyä Vepun kanssa torille päivän kuumimpaan aikaan iltapäivällä. Pitäisi uskoa, että tuohon aikaan on syytä pysyä varjossa, ja mielellään uima-altaan lähellä. Olimmehan jo aamupäivällä käyneet rannalla kävelemässä ja paahtumassa.

Neljän korttelin päässä talostamme sijaitsee ihanan autenttinen tori, josta saa ostaa näköjään ihan kaikkea: vaatteita, taloustavaraa, ruokaa yms. Yrttejä, mausteita, lihoja ja kaloja oli joka lähtöön, ja yritin kysellä mitä ne ovat, muttemme kielitaidottomien myyjien kanssa päässeet ihan yhteisymmärrykseen. Kovasti kyllä hymyiltiin ja huidottiin puolin ja toisin. No, ostinpa sitten summassa muutamia, sekä ihanan eksoottisia hedelmiä, joiden nimet täytynee kaivaa netistä. Hyvää oli!

Pratumnak

Thaimaalaisissa on se kummallinen piirre, että vaikka he ovat kauneutta ja puhtautta rakastava kansa, tienvarret muistuttavat paikoin kaatopaikkaa. Jätehuolto toimii tunnetusti niin ja näin, mutta miksi alunperinkään jätteitä pitää heitellä pitkin kadunvarsia? Meidänkin kotikadullamme, ja vieläpä talomme kohdalla, tienvarsi oli aika hurjan näköinen. Niinpä rupesin raivaamaan tienposkea, aseenani harja, iso kihveli ja keppi joka oli joskus ollut luuta. Haravaa kun ei sattunut olemaan. Naapurit ja ohiajavat paikalliset katsoivat pitkään hullua länsimaalaista naista, joka kuoputti hikisenä tienviertä. Mutta kotiin on nyt mukavampi tulla, ja kunhan löydän haravan, saavat tien vastapuolenkin roskat kyytiä!

Illan päätteeksi lähdimme tyttöjen kesken thaihierontaan. Heti kadunkulmasta löytyi mukava paikka. Oltuani koko päivän lämpöhalvauksen partaalla tuntui ihanalta makoilla viileässä, hämärässä ja hyväntuoksuisessa huoneessa. Tuttuun tapaan thaihieronta oli rentouttavaa, mutta paikoin piti kiristellä hampaita kun hierojanainen käveli reisien päällä ja väänsi koko kehon solmuun… Lumi oli mukana katselemassa, mutta Vepun hierojatäti oli niin huomaavainen, että venytti ja ”hakkasi” välillä Lumiakin, mistä sai pikku eskarilainen kunnolla ihmetyksen aihetta.

Siitä puheenollen, huomenna se alkaa, eli koulu. Jännä päivä tulossa!

Lähikauppa

Lähikauppa

Yksi kommentti artikkeliin ”Toritouhuja, talonmieshommia ja thaihierontaa

  1. aboutiarallaa 45 päivää ni mä tuuuuuuuuuun!

Jätä kommentti Vilma Peruuta vastaus