Baan Tye Wang-hotellin herkullisen aamiaisen jälkeen matka jatkui kohti Kanchanaburia, ja vielä tästä n. 80 km edempänä Kwai-joella sijaitsevaa määränpäätämme kohti. Kanchanaburiin saakka tie oli iso ja kaksikaistainen, mutta kaupungin jälkeen tie pieneni pienenemistään, kunnes lopulta kiemurteli keskellä viidakkoa. Voi niitä maisemia! Ihania vuoria, joiden kyljissä roikkui vehreää sademetsäkasvillisuutta, ja huiput peittyivät paikoin esiintyvien pilvien sekaan. Hotellimme Floathouse River Kwai Hotel ei ollutkaan ihan helppo löytää, koska opasteet veivät sen sisarhotellille. Sitten piti vielä selvittää, miten hotellille päästään, koska hotelli kelluu joessa!

Neuvokkaat turistit kysyvät tietysti neuvoa, ja ystävällisesti meitä neuvottiinkin, ei kylläkään englanniksi. Lopputulemana ukkia kehoitetiin lopulta istumaan mopon selkään hotellipojan kanssa, ja lähdettiin viemään mutaista pikkutietä kohti jyrkkiä portaita, jotka johdattivat hotellin kulkusillalle. Saimme autotkin parkkiin ihan portaiden lähelle, eipä silti että matkalaukkuja olisi tarvinnut itse kantaa.

Floathouse River Kwai kelluu nimensä mukaisesti Kwai-joessa, ja koko lauttaketju keinahteli mukavasti aina kun vene ajoi ohi. Meille oli varattu kolme ”villaa”, jotka olivat hyvin tunnelmallisia ja sisustettu mm. köysillä ja erilaisilla punoksilla sekä bambulla todelliseen lauttatyyliin. Sänkyjen ympärillä oli moskiittoverkot, mutta ihme kyllä hyttysiä ei juurikaan ollut. Aivan upea, joskaan ei ihan halpa hotelli, yksi villa maksoi n. 160 €/yö. Mutta tämä on niitä ”kerran elämässä” -kokemuksia, joista kannattaa maksaakin hiukan ekstraa.

Kerran elämässä -kokemus oli myös uiminen Kwai-joessa, joka tapahtui kovan virtauksen vuoksi pelastusliiveissä. Piekkukin halusi uida jopa kaksi kertaa! Kovassa virrassa uiminen oli käytännössä sitä, että ajelehdittiin parinkymmenen metrin matka ja napattiin sitten kiinni laiturin portaista. Onnistuimme käymään rannassakin ja melkein upposimme mutaiseen hiekkaan.

Yöllä nukutti makoisasti virtaavan veden solinassa. Aamiaisella saimme nauttia runsaan buffet-pöydän antimista, Oppua ilahdutti erityisesti suuri pekonivuori.

Aamiaisen jälkeen pitkähäntävene vei meidät n. tunnin matkan päässä sijaitseville Sai Yokin vesiputouksille ja kansallispuistoon. Joenvarren maisemat olivat silmiä hivelevät, harmi vaan että samaan aikaan pitkähäntävene piti tyypillisesti korviahuumaavaa meteliä. Mietin, että kuskin täytyy olla melkein kuuro, jos hän kuuntelee tuota pärinää kaiket päivät!

Puolenpäivän jälkeen autojen keula kääntyi takaisin kohti Kanchanaburia, joka sijaitsee n. 130 km Bangkokista luoteeseen. Täällä päämääränä SE kuuluisa Kwai-joen silta ja kuoleman rautatie (Death Railway). Ajellessamme löysimme muitakin mukavia paikkoja.

Alkuperäinen Kanchanaburissa sijaitseva puusilta oli vuodelta 1943, mutta sen keskiosa tuhoutui liittoutuneiden pommeista v. 1945, ja silta korvattiin myöhemmin lähes kokonaan nykyisellä terässillalla. Kwai-joen kuoleman rautatiesilta on erittäin kuuluisa muistomerkki niille tuhansille sotavangeille ja aasialaisille pakkotyöläisille, joilla rakennutettiin lukuisia ihmishenkiä vaatinut sillan ylittävä rautatie Burmaan (nykyiseen Myanmariin). Tästähän on tehty elokuvakin 1957.

Paluumatkamme kulki Bangkokin kautta, ja jätimme hyvästit ukille ja mummille lentokenttähotellilla. Heidän lentonsa Suomeen lähti seuraavana aamuna. Me muut palasimme takaisin Pattayalle toipumaan seikkailusta alkavaa kouluviikkoa varten.

Viikonloppu ei ollutkaan aivan niin rauhallinen kuin olimme odottaneet… Tästä lisää seuraavassa numerossa!