Kulttuurikukkasia

Kyllä sai taas nauraa itselleen makoisasti! Kielikurssilla käytiin läpi tervehdyksiä, ja yleinen tapa tervehtiä on kysyä: ”Pay nay kha?” eli ”minne olet menossa?”. Kysyjä ei kuitenkaan halua varsinaisesti tietää, mihin olet menossa, vaan se on vain tervehdys. Me olemme ihmetelleet, kun naapurin iloinen thairouva joka aamu utelee ”Whee juu gooin?”, ja toki aina selvittäneet hänelle menemisiämme, vaikka syvällä mielessä on jopa kytenyt pieni epäilys. Ettei vaan joku kävisi tyhjentämässä talon, jos olisimme pitempään poissa…? No ei nyt tosissaan. Mutta rouva on siis vaan halunnut tervehtiä!

IMG_8368

Kielikurssin opettaja kertoi toisenkin esimerkin tervehdyksestä, joka on aiheuttanut väärinkäsityksiä. Kerran erästä vähän thaita osaavan suomalaismiehen tyttöystävää tervehti toinen mies:  ”Oletko jo syönyt riisisi?”.  Tappeluhan siinä kuulemma meinasi tulla, kun suomalainen luuli toisen miehen pyytävän tyttöystäväänsä syömään. Toinen ei näin tervehtiessään siis halua pyytää sinua treffeille tai tietää yksityiskohtia ruokailuaikataulustasi, vaan kyseessä on jälleen vaan yleinen tervehdys.

Oppu parturissa. Johan edellisestä käynnistä olikin 2 viikkoa... tukka kasvaa täällä helteessä kovaa vauhtia, ja 2,5 euron parturireissuja voi tehdä vaikka viikottain.

Oppu parturissa. Johan edellisestä käynnistä olikin 2 viikkoa… tukka kasvaa täällä helteessä kovaa vauhtia, ja 2,5 euron parturireissuja voi tehdä vaikka viikottain.

Kuulimme myös, että ulkomaalainen ei saa Thaimaassa harjoittaa millään tavalla politiikkaa, maanviljelystä tai toimia asianajotehtävissä. Tästä seuraa välitön maastakarkoitus. Kuitenkin ulkomaalaisia asianajajia tuntuu olevan paljon, ja maaseudulla on pilvin pimein ulkomaisia maajusseja, jotka jopa vuokraavat traktoreitaan muille omilta maatiloiltaan. Joku kurssilainen oli kuullut jonkun farangiviljelijän myyvän tuotteitaan itse poliisipäällikölle. Täällä ei siis ole sellainen meininki, että kaveri käräytetäisiin kovin helposti. Karpolla ei olisi paikallistelevisiossa juurikaan asiaa.

Vauhti päällä Lumin huoneessa, kavereita naapurista kylässä

Vauhti päällä Piekun huoneessa, kavereita naapurista kylässä

Aivan ehdottomimmat asiat täällä ovat huumausaineet ja kuninkaallinen perhe. Huumausainerikoksesta saattaa päästä hengestään, ja kuninkaallisten puolesta moni thaimaalainen olisi valmis luopumaan hengestään. Kuninkaallisista ei siis missään tilanteessa voi eikä saa puhua mitään pahaa, muuten löytää itsensä raudoissa putkasta.

Taiteenteko alkoi jälleen!

Taiteenteko alkoi jälleen!

Parin korttelin päässä meidän talolta sijaitsee kuninkaallisten loma-asunto meren rannalla, ja sinne johtavien katujen varsilla oleviin taloihin ei ole saanut rakentaa parvekkeitakaan, jotta joku ei sattuisi oleskelemaan näkyvästi kuninkaallisten yläpuolella, kun he muutaman kerran vuodessa ajavat autolla asunnolleen. Kadut suljetaan kuulemma aina hyvissä ajoin etukäteen, ja jos sattuu asustamaan reitin varrella kerrostalossa, on pysyteltävä kaukana ikkunoista.

Nämä asiat saattavat tuntua meistä länsimaalaisista hassuiltakin, mutta maassa maan tavalla. Ei tulisi mieleenkään halventaa näitä sääntöjä mitenkään. Eli jalat maassa ja hymy naamalla, niin kaikki sujuu hyvin!

Muuten olemme eläneet normaalia arkea, tässä kuvia menneeltä viikolta.

Bang Saray Beach Pattaya cityn eteläpuolella. Viikolla teimme tänne uimaretken, ja illastimme taustalla häämöttävässä kalaravintolassa.

Bang Saray Beach Pattaya cityn eteläpuolella. Viikolla teimme tänne uimaretken, ja illastimme taustalla häämöttävässä kalaravintolassa.

Huomaa sivusiili...

Huomaa sivusiili…

Taas tuttu torni, tällä kertaa eri suunnasta. Olimme reilusti 10 km kotoa kuitenkin. Autereinen päivä.

Taas tuttu torni, tällä kertaa eri suunnasta. Olimme reilusti 10 km kotoa kuitenkin. Autereinen päivä.

IMG_8380

Toiset tykkää varjosta...

Toiset tykkää varjosta…

Rantakadun varrelta

Rantakadun varrelta

Hippakaveri!

Hippakaveri!

IMG_8417

IMG_8419

Lasten rantaprojekti, eli kuoppa.

Lasten rantaprojekti, eli kuoppa.

Bang Saray beachin kalaravintola. Olimme laajennetulla perhekokoonpanolla liikkeellä, eli mukana myös Tim ja Alisa.

Bang Saray beachin kalaravintola. Olimme laajennetulla perhekokoonpanolla liikkeellä, eli mukana myös Tim ja Alisa.

Herkullinen sea bass. Tilasimme kaksi, ja toinen jäi lähes koskematta. Kätevä emäntä pyysi fisun tietysti mukaan, kastikkeetkin pakattiin erilliseen muovipussiin, ja seuraavana päivänä meillä olikin päivällisellä maukas kalakeitto!

Herkullinen sea bass. Tilasimme kaksi, ja toinen jäi lähes koskematta. Kätevä emäntä pyysi fisun tietysti mukaan, kastikkeetkin pakattiin erilliseen muovipussiin, ja seuraavana päivänä meillä olikin päivällisellä maukas kalakeitto!

Ilta pimenee ja jätskit hupenee.

Ilta pimenee ja jätskit hupenee.

Sea Food -ravintolan valikoima oli taatusti tuoretta!

Sea Food -ravintolan valikoima oli taatusti tuoretta!

IMG_8460

IMG_8462

IMG_8463

Koulun porukkaa käymässä tutussa Club1 -ravintolassa, jonka eräs vanhemmista omistaa

Koulun porukkaa käymässä tutussa Club1 -ravintolassa, jonka eräs vanhemmista omistaa

Venlan ja Alisan vuoro pelata bilistä!

Vepun ja Alisan vuoro pelata bilistä!

Kokkikoulua ja bisneksiä rannalla

Aloitimme keskiviikkona viisiosaisen thai-kokkikurssin Happy Home Thai Cooking Schoolissa. Joka kerta opetellaan neljä eri ruokalajia, ja koko kurssin suorittaneelle on luvassa diplomi! Ekalla tunnilla olimme ainoat oppilaat, ja amerikkkalais-thailaisten opettajien johdolla loihdimme Penang currya, Pad Thaita, Tom Yam Koongia ja papaijasalaattia.

Jamo pilkkoo

Jamo pilkkoo

Kaikki ruuanvalmistusvaiheet neuvottiin kädestä pitäen

Kaikki ruuanvalmistusvaiheet neuvottiin kädestä pitäen

Penang curry paste valmiina vihreässä pikku kupissa ja muutkin ainekset valmiina odottamassa wokkipannuun pääsyä

Penang curry paste valmiina vihreässä pikku kupissa ja muutkin ainekset valmiina odottamassa wokkipannuun pääsyä

Kokkaaminen on erittäin yksinkertaista, ja tarvittavat välineet samoin: tarvitaan vain wokkipannu, leikkuulauta, veitsi ja mortteli. Juju onkin tuoreissa raaka-aineissa, ja niiden tunnistamisessa ja hankkimisessa. Kokkikurssilla kaikki tuotiin eteen ”pilkkomisvalmiina”, ja myöhemmin kun yritimme löytää aineksia torilta, niiden tunnistaminen olikin melko haastavaa. Onneksi mukaan saamassamme reseptivihkosessa oli ainesten nimet myös thaiksi, joten nimiä ääneen tavailemalla löysimme suurimman osan aineksista. Nyt jääkaapissamme onkin jo ensimmäinen annos Penang curry pastea odottamassa ensimmäistä kokkauskertaa.

Valmis Penang Curry with chicken. Punaiset bird's eye chilit olisi voinut jättää hiukan vähemmälle ainakin minun annoksesta.

Valmis Penang Curry with chicken. Punaiset bird’s eye chilit olisi voinut jättää hiukan vähemmälle ainakin minun annoksesta.

Näistä syntyy parissa minuutissa Pad Thai, tietysti wokkipannussa

Näistä syntyy parissa minuutissa Pad Thai, tietysti wokkipannussa

Pad Thai ja täydellisesti kypsyneet katkaravut, paistoaika vain 60 sekuntia! Aina ennen oleme kypsentäneet liikaa.

Pad Thai ja täydellisesti kypsyneet katkaravut, paistoaika vain 60 sekuntia! Aina ennen olemme kypsentäneet liikaa.

IMG_7959

Maha täynnä jo kahden ruokalajin jälkeen. Onneksi osan sai pakata mukaan myöhemmin kotona nautittavaksi.

Maha täynnä jo kahden ruokalajin jälkeen. Onneksi osan sai pakata mukaan myöhemmin kotona nautittavaksi.

Kurssin jälkeen piti lähteä etsimään kunnon mortteli, koskapa sellainen, jolla olemme tottuneet jauhamaan pippuria kotioloissa, ei riitä näissä hommissa alkuunkaan. Muutaman kilon painoinen kivijärkäle soveltuu hommaan parhaiten. Sellainen löytyikin ystäväperheen avustuksella mielettömästä kaksikerroksisesta hehtaarihallista Pattayan keskustasta. Siellä on myytävänä ilmeisesti lähes kaikkea ja hirmu halvalla, suurin osa kakkoslaatua. Mutta esim. lautasia alkaen 8 THB eli n. 20 snt/kpl. Kannattaa varmasti poiketa toistekin paremmalla ajalla!

Mitä täältä ei löydy, sitä ei tarvita!

Mitä täältä ei löydy, sitä ei tarvita!

Kävimme samaisen ystäväperheen kanssa jo torstaiaamuna kiertelemässä satamassa etsimässä sopivaa kalastusalusta vuokrattavaksi, koska haluamme viettää lauantaipäivän merellä kalastellen ja uiden. Torstaina ei tärpännyt, vaikka ovelasti ystäväperheen äiti (joka siis thaimaalainen) meni aina edeltä kyselemään hintoja.

Tuttavaperheen äiti tulossa neuvottelusta kalastusaluksen kanssa, täällä ei tärpännyt.

Tuttavaperheen äiti tulossa neuvottelusta kalastusaluksen kanssa, täällä ei tärpännyt.

Näkymä Bali Hain laiturin liepeiltä

Näkymä Bali Hain laiturin liepeiltä

Täällähän ns. kaksoishinnoittelu on ihan yleistä, eli farangeille on ihan eri hinnat kuin paikallisille. Tarjoukset olivat kuitenkin liian korkeita: pyysivät jopa 8000 bahtin päivävuokraa. Tänä iltana menimme uudelleen kaupungille, ja nyt tärppäsi, kun sattumalta tapasimme kapteenin, joka oli kuljettanut ystäviämme kalalle aikaisemminkin. Sovimme 3500 bahtin eli n. 85 euron päivävuokrasta. Huomenaamuna yhdeksän aikaan aamusta siis kalalle!

Banaanilettuja tulossa, nam! Näitten valmistuksessa ei säästellä öljyä, voita, sokeria eikä suklaakastiketta! Hinta näytti olevan paikallisille 20 THB mutta meille (yllättäen) 30 THB/kpl. Taas olisi siis säästynyt parikymmentä bahtia, kun olisi osannut asioida thaiksi...

Banaanilettuja tulossa, nam! Näitten valmistuksessa ei säästellä öljyä, voita, sokeria eikä suklaakastiketta! Hinta näytti olevan paikallisille 20 THB mutta meille (yllättäen) 30 THB/kpl. Taas olisi siis säästynyt parikymmentä bahtia, kun olisi osannut asioida thaiksi…

Iltapäivällä päätimme mennä ensimmäisen kerran lähirannalle uimaan. Olin aamulenkillä huomannut, että rantoja siivottiin ahkerasti. Luulenpa, että mitä vilkaammaksi turistikausi käy, sitä enemmän täällä siivotaan. Näytti vaan ikävä kyllä siltä, että monet (länsimaiset) auringonpalvojat tumppasivat roskansa surutta hiekalle ja jättivät siihen. Toisaalta jotkut turistit näyttivät siivoilevan toistenkin roskia pois (en siis ole ainoa)! Paikottaisesta roskaisuudesta huolimatta Pratamnakin hiekkaranta on kaunis, ja jatkuu kilometrien pituisena Jomtienin puolelle. Onhan merikin aivan upea, vaikkei täällä ihan kirkkaimmillaan loistakaan, ja oli ihana iltapäivän kuumuudessa virkistäytyä aalloissa.

Rantaan ajautui useita jopa ison muovikassin kokoisia meduusoita, kuten tämä. Onneksi ei tullut uintireissulla vastaan, iso meduusa voi polttaa jopa hengenvaarallisesti. Pitäisikin pitää mukana etikkaa, joka on kuulemma hyvä ensiapu polttovammaan?

Rantaan ajautui useita jopa ison muovikassin kokoisia meduusoita, kuten tämä. Onneksi ei tullut uintireissulla vastaan, iso meduusa voi polttaa jopa hengenvaarallisesti. Pitäisikin pitää mukana etikkaa, joka on kuulemma hyvä ensiapu tällaiseen polttovammaan?

Vepu vauhdissa

Vepu vauhdissa

IMG_8010

Äiti ja Piekku Jomtienin rannalla

Äiti ja Piekku Jomtienin rannalla

Tänä iltana teimme siis Virtasten kanssa uuden reissun keskustaan kalastusalusta etsimään, tässä vielä muutamia kuvia Pattaya beachiltä illan pimetessä.

Second Roadin liikennettä Pattayan keskustassa: mopoja, mopoja ja mopoja, sekä autoja ja lavatakseja!

Second Roadin liikennettä Pattayan keskustassa: mopoja, mopoja ja mopoja, sekä autoja ja lavatakseja!

Pojat pelaamassa Pattayan keskustan rannalla

Pojat pelaamassa Pattayan keskustan rannalla

Hieno kampaus pikkupojalla

Hieno kampaus pikkupojalla

Korumyyjää naurattaa, kun Piekkukin osaa kohteliaasti kieltäytyä ostamasta: "Mai au kha!"

Korumyyjää naurattaa, kun Piekkukin osaa kohteliaasti kieltäytyä ostamasta: ”Mai au kha!”

IMG_8050

Pattaya Beachin hiekkaranta hiljenemässä auringonlaskuun

Pattaya Beachin hiekkaranta hiljenemässä auringonlaskuun

Oppu nauttii hiekasta ja aalloista -ja melkein tyhjästä rannasta

Oppu nauttii hiekasta ja aalloista -ja melkein tyhjästä rannasta

Perhe aterioimassa Beach Roadin jalkakäytävällä

Perhe aterioimassa Beach Roadin jalkakäytävällä

Etualalla naiset päivällisellä, taustalla herrahenkilö (?) valmistautuu iltaan Pattaya Beachillä

Etualalla naiset päivällisellä, taustalla herrahenkilö (?) valmistautuu iltaan Pattaya Beachillä

Tästä pikku kalastusaluksesta neuvottelimme kapteenin kanssa, ja saimmekin sovittua reissun seuraavalle päivälle

Tästä pikku kalastusaluksesta neuvottelimme kapteenin kanssa, ja saimmekin sovittua reissun seuraavalle päivälle

IMG_8095

IMG_8115

IMG_8132

Auringonlaskua ei varmasti koskaan kyllästy ihailemaan...

Auringonlaskua ei varmasti koskaan kyllästy ihailemaan…

Hirmuinen valinnan paikka, mennäänkö Mäkkäriin, Burger Kingiin, KFC:hen vai johonkin lukuisista muista... lapset saavat päättää.

Hirmuinen valinnan paikka, mennäänkö Mäkkäriin, Burger Kingiin, KFC:hen vai johonkin lukuisista muista… lapset saavat päättää.

Paistettu Kentuckyn kana vei lopulta voiton!

Paistettu Kentuckyn kana vei lopulta voiton!

Viulunsoittajapatsas, joka heräsikin välillä eloon!

Viulunsoittajapatsas, joka heräsikin välillä eloon!

Uskoa ja uskomuksia

Thain-kielen kurssi on todella hyvä! Paitsi että opimme hyödyllisiä sanoja ja lauseita, siellä kuulee myös kaikenlaisia juttuja, mm. opettajan kokemuksia ja kommelluksia vuosikymmenten ajalta. Sen tiesimmekin jo etukäteen, että täällä jalkoja pidetään likaisina, ja jalalla ei koskaan saa esim. osoittaa mitään. Jalkoja ei myöskään saa nostaa ylös eikä toista ihmistä päin. Eilen käydessäni ihanassa jalkahoidossa tuossa kadunkulman Relax massage and beauty-hoitolassa (tunnin hoito+kynsien lakkaus n. 10 €, ja kantapäät ovat kuin vauvan peppu!) tuntui sielläkin vaikealta nostella jalkoja ylös, näin hyvin se on iskostunut!

Ruoka ja ruokailu on myös Thaille pyhä asia. Ruokailu tapahtuu usein lattiatasossa, ja on erittäin paha asia jos menee astumaan ruuan yli. Samoin toisen ihmisen yli astuminen on paha juttu. Eilen sähkölaitoksella, kun olimme viimein hakemassa uutta mittaria poksahtaneen tilalle, meitä pyydettiin välittömästi istumaan. Onneksi muistimme, että tällöin on istuuduttava, koska thaimaalaista ahdistaa jos toinen ihminen on korkeammalla. Samoin jos joku tulee esim. pöytäsi ääreen, sinun on noustava ylös, jollei toisella ole mahdollisuutta istua alas. Tämä ei kylläkään päde esim. ravintolassa.

Tim jonottamassa sähkölaitoksella vielä viimeiselle luukulle kolmesta. Hyvinhan se asia lopulta hoitui. Laitos vaan pani Timin maksamaan mittarin, vaikka tuskin se meistä johtui että mittari ylikuormittui? TIT!

Tim jonottamassa sähkölaitoksella vielä viimeiselle luukulle kolmesta. Hyvinhan se asia lopulta hoitui. Laitos vaan pani Timin maksamaan mittarin, vaikka tuskin se meistä johtui että mittari ylikuormittui? TIT!

Poksahtaneiden sähkömittareiden pääteasema

Poksahtaneiden sähkömittareiden pääteasema

Thaille on hyvin noloa, jos hän on kovasti myöhässä. Tosin jos sovitaan klo 9.00, hän on edelleen ajoissa tullessaan esim. klo 9.55, kellonaikahan alkaa edelleen yhdeksältä. Jos hän myöhästyisi reilummin, hän mieluummin jättää tulematta, jottei menetä kasvojaan…(?). Jos Thai ei ymmärrä ulkomaalaisen englanninkielistä puhetta, hän saattaa silti vaan hymyillä ja nyökkäillä. Samoin jos ulkomaalainen kysyy tietä johonkin, Thai ei voi sanoa ettei tiedä, vaan hän mieluummin osoittaa ja neuvoo sinut johonkin suuntaan. Tärkeissä asioissa on siis välttämätöntä varmistaa jollakin tapaa, että toinen on ymmärtänyt asian. Jonkinlainen kielitaito on täällä asuessa kyllä ihan välttämätön.

Täällä ollaan hyvin taikauskoisia, ja yhtenä osoituksena siitä on melkein joka mökin kulmalta löytyvä ”Devil’s house”. Nämä koristellaan hienoksi ja sinne viedään ruuat ja juomat. Näin pahat henget asettuvat omaan taloonsa, ja jättävät ihmisten asumukset rauhaan. Kätevää! Ikävämpi esimerkki taikauskosta löytyy kirjasta, jonka sain Timiltä. Tämä kertoo irlantilaisesta kirkonmiehestä nimeltään Father Ray, joka tuli 1970-luvulla Pattayalle ja perusti tänne mm. orpokodin ja myöhemmin lisäksi sisäoppilaitoksen vammaisille lapsille. Vammaisen lapsen katsottiin ainakin aikaisemmin tuovan huonoa onnea ja kirouksen kotiin ja pahimmassa tapauksessa koko kylälle, ja näinollen vammaisia lapsia hyljeksittiin tai jopa surmattiin.

Varsin mukavat oltavat

Varsin mukavat oltavat

Tim on mukana Father Ray Foundationin toiminnassa, ja lupasi viedä meidät vierailulle orpokotiin piakkoin. Varmasti tulee olemaan silmiäavaava kokemus. Isä Rayn tarina kirjassa ”In the Name of the Boss Upstairs” on todella mielenkiintoinen muutenkin, siinä kerrotaan myös tämän kaupungin varhaisemmista vaiheista. Ja vaikka kyse oli katolisesta papista, tarina ei suinkaan ole uskonnollisen tiukkapipoinen. Isä Ray oli huumorimies, hänen lempisloganeitaan oli mm. ”A clean desk is a sign of a sick mind” ja ”Everything I like is illeagal, immoral or fattening”.

Koulussa on sujunut hyvin ja lasten oppimenestys on ollut erinomaista! Uusia ystäviä on löytynyt, ja varsinkin Vepu on lähes erottamaton erään 6.-luokkalaisen tytön kanssa. On yökyläilty, ja meillä on ollut suuren osan aikaa neljä lasta kotona!

Oppu ompeli käsityössä hienon täytetyn elefantin!

Oppu ompeli käsityössä hienon täytetyn elefantin!

IMG_7860

Koulun hyllyltä löytyy oppikirjojen lisäksi tietysti myös kuningas puolisoineen, sekä molempien maiden liput

Koulun hyllyltä löytyy oppikirjojen lisäksi tietysti myös kuningas puolisoineen, sekä molempien maiden liput

Ahkerat koululaiset läksyjen kimpussa

Ahkerat koululaiset läksyjen kimpussa

Piekun eskarikaverin isä avasi Pattayan lähistölle uuden ravintolan, ja Oppu pääsi suuresti haaveilemaansa puuhaan eli pelaamaan biljardia koko illaksi. Saimme käydä myös testaamassa tulevan ruokalistan herkkuja.

Peli alkakoon, kunhan saadaan ulos yksi koneeseen jumittunut pallo!

Peli alkakoon, kunhan saadaan ulos yksi koneeseen jumittunut pallo!

IMG_7798

IMG_7794

IMG_7823

IMG_7814

Koiria siellä, koiria täällä, jokapuolella koiria...

Koiria siellä, koiria täällä, jokapuolella koiria…

Nämä mainoslauseet eivät kyllä yhtään pitäneet paikkaansa!

Nämä mainoslauseet eivät kyllä yhtään pitäneet paikkaansa!

Ravintolassa on myös tällainen todella vaikuttava erilaisista koneenosista hitsattu Alien

Ravintolassa on myös tällainen todella vaikuttava erilaisista koneenosista hitsattu Alien

Laitoin tähän muutamia kuvia kotikadulta, jotta ei jäisi sellaista kuvaa että kaikkialla on vain roskaa. Kuten kuvista näkyy, täällä mm. pensaat kukkivat ihanasti!

Näkymiä kotikadulta, ja maanmerkkimme Pattaya Parkin torni

Näkymiä kotikadulta, ja maanmerkkimme Pattaya Parkin torni

IMG_7839

IMG_7838

IMG_7849

IMG_7832

Puolenpäivän aikaan kadulla alkaa kuulua kilkatus, kun kaikki kärryjä kuljettavat ruokakauppiaat alkavat soittaa kellojaan

Puolenpäivän aikaan kadulla alkaa kuulua kilkatus, kun kaikki kärryjä kuljettavat ruokakauppiaat alkavat soittaa kellojaan

Tämä pieni puu on koko ajan kukoistanut jalkakäytävän laattojen raossa -ja tietysti keskellä jalkakäytävää!

Tämä pieni puu on koko ajan kukoistanut jalkakäytävän laattojen raossa -ja tietysti keskellä jalkakäytävää!

Piti ottaa kuva näistä rikkakuohoista, kun siellä rehottaa villinä myös Piekun korkuisia maksaruohoja!

Piti ottaa kuva näistä rikkakuohoista, kun siellä rehottaa villinä myös Piekun korkuisia maksaruohoja!

Tänään kävimme jälleen Cabbages&Condoms -ravintolassa, mutta jouduimme vaihtamaan meren äärellä olevasta pöydästä katoksen alle, kun alkoi taas kerran sataa kaatamalla! Nyt päivät ovat olleet aurinkoisia, mutta vettä saadaan näköjään yhä päivittäin. Cabbages on kyllä todella mainio paikka, ihana sijainti meren äärellä, ja mahtava puutarha miniviidakoineen ja pupuineen, sekä hauskoja sloganeita siellä täällä. Hauska ja hyvä ideologia miljöön ja nimen takana vaikuttaa olevan, eli paikallisväestön koulutuksen ja mm. ruuankasvatusmenetelmien tukeminen, sekä syntyvyyden säännöstely. Inhorealistinen markkinointialan mieheni 🙂 toki valisti minua, että se on kaikki vaan liiketoiminnan edistämistä. Niinpä niin, saattaa ollakin!

Missä kaalit?

Missä kaalit?

No nyt kaali sentään pilkottaa lautasliinan alta.

No nyt kaali sentään pilkottaa lautasliinan alta.

Ennen sadetta

Ennen sadetta

Jokapäiväinen jäätelö, tänään kyllä jo toiset menossa...

Jokapäiväinen jäätelö, tänään kyllä jo toiset menossa…

IMG_7899

IMG_7877

IMG_7879

IMG_7885

IMG_7883

O-ou! What a Santa!

O-ou! What a Santa!

IMG_7881

IMG_7926

IMG_7921

Tätä pupua sai paijata mielin määrin!

Tätä pupua sai paijata mielin määrin!

Huomenna alkaa kokkauskurssi Happy Home Thai Cooking Schoolissa. Opimme valmistamaan Penang currya ja kolme muuta ruokalajia, ja kurssia voi jatkaa sitten omassa tahdissa. Olen jo menestyksekkäästi valmistanut ranskalaisia rasvakeittimessä, seuraavaksi toivottavasti upotan sinne jotain muuta! Jos omat kokkaukset menevä aluksi pieleen, niin kadunkulman lukuisista ravintoloista saa haettua lämpöastialla herkkuja kotiin varsin sopuisaan hintaan.

Ensimmäiset potut rasvassa! Lasten mielestä parhaita ranskalaisia ikinä, ei kuulemma tarvittu edes ketsuppia kun maistui niin ihanasti suolalle!

Ensimmäiset potut rasvassa! Lasten mielestä parhaita ranskalaisia ikinä, ei kuulemma tarvittu edes ketsuppia kun maistui niin ihanasti suolalle!

Noutoruokaa lähiravintolasta. Isot potilliset Tom Kha Kaita ja jotain hiukan tomaattista katkarapu-vihanneskastiketta sekä riisiä yht. n. 8€.

Noutoruokaa lähiravintolasta. Isot potilliset Tom Kha Kaita ja jotain hiukan tomaattista katkarapu-vihanneskastiketta sekä riisiä yht. n. 8 €.

Thai-arkea & -aakkosia

Elämä alkaa mukavasti muokkaantua uomiinsa. Lapset viedään kouluun yhdeksäksi, kolme kertaa viikossa (ma,ke,pe) herään seitsemäksi aamulenkille rannalle, ruokakaupassa ja mm. pankkiasioilla käydään kuten Suomessa konsanaan. Tiistaina alkoi myös thain-kielen kurssi, jota yksi vanhempi järjestää meille muille vanhemmille ja koulun henkilökunnalle talkootyönä.

Pratamnakin kukkulan huipulla valvoo kultainen buddha. Kävime eräänä iltapäivänä katsastamassa tämän Pratamnakin kukkulalla sijaitsevan nähtävyyden.

Pratamnakin kukkulan huipulla valvoo kultainen buddha. Kävimme eräänä iltapäivänä katsastamassa tämän meidän nurkilla sijaitsevan nähtävyyden.

IMG_7520

IMG_7521

IMG_7523

Patsaiden kunnostusta Buddha Hillillä

Patsaiden kunnostusta Buddha Hillillä

Näkymä Buddhalta meille päin. Lähes naapurissa sijaitsevan Pattaya Parkin torni hyvänä maanmerkkinä

Näkymä Buddhalta meille päin. Lähes naapurissa sijaitsevan Pattaya Parkin torni hyvänä maanmerkkinä

Tänään olimme jälleen ilalllisella yhdessä kotikatumme Soi 5:n monista ravintoloista, ja saimme alkuvaiheessa hiukan hymytöntä ja jäykkää palvelua. Uskaltauduin sitten ensimmäisen ”spasiban” jälkeen lausumaan: ”Chan mai pen khon russia. Chan pen khon finlään kha”. Ja annas olla kun isäntä suli hymyyn, ja juttua alkoi tulla ihan eri tavalla! Kaikista hienointa oli toki se, että puhuin ensimmäisen kerran thaita ja minua ymmärrettiin!!!

Venäläiset ovat täällä valitettavan huonossa huudossa. Ovat varmasti aivan yhtä hyviä ihmisia kuin suomalaisetkin, mutta valitettavasti muutamat uusrikkaat ovat onnistuneet torpedoimaan koko kansakunnan maineen öykkäröimällä ja käyttäytymällä törkeästi. Vähän kuin suomalaiset Kanarialla 70-luvulla? Kuulemma kannattaa tehdä varsin nopeasti selväksi, ettemme ole venäläisiä, varsinkin jos ravintolassa yritetään laskuttaa etukäteen kuten kuulemma venäläisten kanssa on alettu tehdä joissakin paikoissa, kun tuppaavat häipymään ennen laskunmaksua.

Kuulimme tänään, että meille tulee uudet naapurit. Tällä tontilla on kaksi taloa ja me asumme takimmaisessa. Etummainen on ollut tyhjillään, samoin viereinen tontti on rakentamaton, joten täällä on ollut ehkä vähän liiankin rauhallista. Tapasimmekin pariskunnan joka tähän muuttaaa, ja he vaikuttivat todella mukavilta. Isä on japanilainen ja äiti venäläinen, ja heillä oli päällimmäisenä halu päästä rauhaisaan asuinpaikkaan 6-vuotiaan tyttärensä kanssa, asuttuaan viimeiset seitsemän vuotta ilmeisen levottomassa kerrostalossa tällä samalla alueella. Kovasti varoitteivat tyttärensä äänekkäästä pianonsoittoharrastuksesta, ja me vakuutimme lastemme pystyvän rikkomaan kaikki normaalit desibelirajat altaalla ilakoidessaan.

Molemmin puolin oltiin siis niin ilmiselvästi tyytyväisiä tuleviin naapureihin, että Tim pääsi allekirjoittamaan heidän kanssaan vuokrasopimuksen.

Yksi Pratamnakin monista rakenteilla olevista asuinkerrostaloista

Yksi Pratamnakin monista rakenteilla olevista asuinkerrostaloista

Sementtisankot köydellä yläkertaan!

Sementtisankot köydellä yläkertaan!

Tänänä kävimme ensimmäistä kertaa kuntosalilla. Saleja löytyisi keskustasta vaikka millä mitalla, eikä normaali vuosijäsenmaksukaan huimaa päätä (n. 3000-4000 THB eli 75-100 €). Pieni sali löytyi kuitenkin myös Siam Oriental Twinsin eli koulurakennuksen alakerrasta ja päätimme ainakin aluksi käydä siinä. Siihen on helppo jäädä kun on ensin vienyt lapset kouluun. Tosin laitteissa sai hiukan käyttää mielikuvitusta, jotta sai kaikki lihasryhmät töihin…

Sian Oriental Twinsin kuntosali

Sian Oriental Twinsin kuntosali

Varmistin vielä ylävartalon lihasten treenin riittävyyden haravoimalla kotikadun pientareita, nyt kun vihdoin löysin rautakaupasta kunnon haravan. Sain kolmessa tunnissa seitsemän säkillistä roskaa, lasinsiruja, kuivuneita kasvinosia, puoleksi maatuneita saviruukkuja ja vanhoja kaakelinpaloja -ties mitä muuta. Juuri kun urakka loppui, paikalle pärähti kuin tilauksesta roska-auto! Kaikki neljä roska-autopoikaa ilmeisestikin kuittailivat minulle suuresta roskamäärästä, päätellen elehdinnästä ja silmien pyörityksestä. Minä vain hymyilin minkä hien sumentamilta sihrusilmiltäni pystyin.

Keli on ollut pilvinen ja sateinen, mutta hyvin lämmin koko viikon. Joka ilta on saatu hyvin rankkoja sadekuuroja, mutta täällä kukkulalla tulvista ei ole tietoakaan. Pattayan keskustassa vesi kuulemma tulvii kaduilla jopa puolen metrin syvyydeltä,  ja tällöin kaduilla liikkumista ei lainkaan suositella. Paikoin on nimittäin mm. avoimia viemäriaukkoja ja isojen viemärien päällä saattaa olla suojaritilöitä nostettu pois paikoiltaan. Liikkuminen jalan saataa siis olla hengenvaarallista. Auringon paahdetta ei kyllä nyt ole kaivattu, kun se tekee ilmasta niin kovin tukalan. Ja lokakuun lopultahan on tiedossa kuukausiksi eteenpäin loputonta aurinkoa…ehkä sen sitten kestää, kun ilmat hiukan viilenevät!

IMG_7528

Pratamnakin ja keskustan väliltä löytyi yhdellä autoajelulla näin ihana ravintola!

Näkymä pöydästä merelle

Näkymä pöydästä merelle

Tom Yam soup

Tom Yam soup

Green curry with chicken and steemed rice. Aina varma valinta!

Green curry with chicken and steemed rice. Aina varma valinta!

Shrimp cakes ja ihana dippi!

Shrimp cakes ja ihana dippi!

Tiesittehän muuten, etä on tieteellisesti todistettu ihmisen nauttivan ruuastaan enemmän, jos hän ensin kuvaa sen, tai muutoin nauttii siitä visuaalisesti ennen syöntiä!

Tässä ravintolassa oli tällaisia ystäviä!

Tässä ravintolassa oli tällaisia ystäviä!

Limettisorbettia ja suklaajäätelöä!

Limettisorbettia ja suklaajäätelöä!

Matkustajalautta palaamassa Koh Larnin saarelta Pattayan satamaan

Matkustajalautta palaamassa Koh Larnin saarelta Pattayan satamaan

Majakka ravintolan niemen kärjessä

Majakka ravintolan niemen kärjessä

IMG_7601

Jälkiruokaa nousuvettä odotellessa

Jälkiruokaa nousuvettä odotellessa

Ravintolan rantakalliolla

Ravintolan rantakalliolla

Kaupunkilaiselämää

Uudesta autosta on otettu kaikki ilo irti! Eilen, vietyämme lapset kouluun, lähdimme Jamon kanssa ajelemaan rannikkoa pitkin etelään ja löysimmekin 15 km päästä aivan ihanan rantaravintolan. Eipä olisi tuonnekaan tullut mentyä ilman autoa.

Idyllinen näkymä pöydästä

Idyllinen näkymä pöydästä

Siellä ne vuoretkin siintävät!

Siellä ne vuoretkin siintävät!

Pohjoisessa näkyvät Jomtienin rannan lukuisat kerrostalot

Pohjoisessa näkyvät Jomtienin rannan lukuisat kerrostalot

Shrimp Tempura, yksi suosikkiruuistani!

Shrimp Tempura, yksi suosikkiruuistani!

Meidän piti vaan pysähtyä juomaan jotakin, mutta emme tietenkään malttaneet olla tilaamatta pieniä ruoka-annoksia. Jamon valinnat ovat aina mahdollisimman tulisia…

Spicy Shrimp Salad. Erehdyin maistamaan, ja meinasi tulla kieleen reikä.

Spicy Shrimp Salad. Erehdyin maistamaan, ja meinasi tulla kieleen reikä.

Pattayan eteläpuolella korkeat kerrostalot Jomtienin rannalla tuntuvat jatkuvan loputtomiin. Hirmuisen korkeita ja kapeita rakennuksia, ihme kun pysyvät pystyssä navakassa merituulessa! Ensi viikonloppuna aiomme lähteä kohti Rayongin lähellä sijaitsevaa Ban Phen kalastajakylää, sitten näemme millaiseksi rannikko muuttuu. Kauempana etelässähän siintää pitkä jono vuoria.

Jomtienin rantakadun päästä erottuu aivan meidän nurkilla sijaitseva Pattaya Parkin torni, joka on hyvä maanmerkki

Jomtienin rantakadun päästä erottuu aivan meidän nurkilla sijaitseva Pattaya Parkin torni, joka on hyvä maanmerkki

Yöllä sadekausi näytti todelliset kasvonsa. Vettä tuli todellakin kuin saavista kaatamalla ja jouduin siirtelemään ruukuissa kasvavia pensaita ja puita, jotteivat räystäiltä vyöryvät vesimassat olisi huuhdelleet ruukuista kaikkia multia. Pihallamme oli n. 5 cm vesikerros, mutta ihme kyllä pienet viemäriaukot imivät kaiken sadeveden ongelmitta.

Yöllä ei pahimman sateen aikana nukkumisesta olisi muutenkaan tullut mitään. Naapuritontilta alkoi kuulua koko ajan voimistuva mourunta. Lopulta meteli oli jo niin kova, että oli pakko mennä ulos katsomaan, mutta emme keksineet mistä monotoninen kaksiääninen kaanon kuului, ilmeisesti jostakin tyhjän naapuritontin puolelta. Kun sade lakkasi, mouruntakin vaimeni. Aamulla kuulimme, että sammakothan ne tulevat sateella maan päälle mekastamaan! Ja aamulla aurinko kuivatti sateen jäljet muutamassa tunnissa. Täälläpäin eivät tulvat ole ongelma, kuten esim. Bangkokissa, jossa paikoin vettä saattaa kertyä metrikaupalla!

Tänään ajelimme kaupungin pohjoisosassa ja kävimme paikallisten suomalaisten suosimassa Maikan Majatalossa. Siellä näkyi olevan ruokalistalla kaikki suomalaiset perusherkut, kuten karjalanpaisti, lihapullat ja muussi, graavilohi, ruisleipä ja monia, monia muita. Nautiskelin mehevän karjalanpiirakan munavoilla, ja  ihan kotoisalta maistui. Sinänsä en lainkaan kaipaa suomalaista ruokaa, paitsi ruisleipää, mutta lapsille se voisi silloin tällöin olla hyvää vaihtelua spagetin ja ranskanperunoiden lomassa. Luotan kyllä edelleen siihen, että he oppivat syömään thairuokaa. Syöväthän he sitä päivittäin koulun naapurissa sijaitsevassa ”Viidakkoravintolassakin”. Luulen kyllä, että siellä valmistettavat annokset ovat erityisen mietoja ja siten lasten makuun.

Palanen Suomea Pattayan keskustassa

Palanen Suomea Pattayan keskustassa

Pattayaa pidetään pahamaineisena kaupunkina vilkkaan yöelämänsä ja siihen liittyvien lieveilmiöiden vuoksi. Mielestäni tämä kaupunki ei eroa mitenkään esim. Phuketista. Onhan esim keskustan Walking Street täpösellään GoGo-baareja, ja niitä löytyy muualtakin keskustan sivukaduilta, mutta muutoin kaupunkikuva on rauhallinen. Toki liikenne keskustassa on ajoittain aivan kamalan ruuhkaista. Keskustan ulkopuolella, kuten meidän asuinalueellamme Pratamnakissa, ei tyttöbaareja juuri ole. En ole nähnyt vielä edes kovin montaa ladyboyta, vaikka lapset ovat heitä bongailevinaan koko ajan, ja arvuuttelevat kauniiden naisten todellista sukupuolta.

Pattayan keskustan kaduilla. Hyvä ajaa aamupäivällä, ei ole ruuhkaa!

Pattayan keskustan kaduilla. Hyvä ajaa aamupäivällä, ei ole ruuhkaa!

Tyypillisiä sähköjohtovyyhtejä. Kukaan ei taida tietää mihin mikäkin piuha menee, ja puolessakaan ei taida virta edes kulkea. Parempi olla koskematta!

Tyypillisiä sähköjohtovyyhtejä. Kukaan ei taida tietää mihin mikäkin piuha menee, ja puolessakaan ei taida virta edes kulkea. Parempi olla koskematta!

Kadunvarren kauppaan tuodaan täydennystä mopotaksilla

Kadunvarren kauppaan tuodaan täydennystä mopon sivuvaunussa

Menossa Sukhumvitin valtatietä etelään päin. Kadunvarret ovat täynnä kaikennäköistä kylttiä. Tällä isolla tiellä on jopa englanninkieliset opasteet, joita pienemmillä kaduilla ei juuri ole, ei edes katujen nimiä.

Menossa Sukhumvitin valtatietä etelään päin. Kadunvarret ovat täynnä kaikennäköistä kylttiä. Tällä isolla tiellä on jopa englanninkieliset opasteet, joita pienemmillä kaduilla ei juuri ole, ei edes katujen nimiä.

Dieseliä tankkiin iloisten poikien avulla!

Dieseliä tankkiin iloisten poikien avulla!

Se mikä ilahduttaa ja ihmetyttääkin tällaista vannoutunutta kulinaristia on erilaisten ravintoloiden ja muiden ruuananniskelupisteiden runsaus. Minne tahansa katsoo, näkyy ravintola tai ainakin mopon sivuvaunussa kulkeva koju, jossa myydään tyypillisesti herkullista nuudelikeittoa erilaisilla lisukkeilla tai grilliruokaa. Annoksen hinta on tyypillisesti 20-40 THB eli 0,5-1€. Tämän puolesta ruokaa ei kannattaisi itse juurikaan tehdä, mutta haluan oppia kokkaamaan thairuokaa, jotta saamme kotiin palattuammekin nauttia näistä herkuista!

Autokuumetta

Minuun on iskenyt elämäni ensimmäinen autokuume! Alunperin ajattelimme taittaa matkat kaupungissa taksilla, ja vuokrata autoa viikonloppureissuja varten tarvittaessa. Taksi löytyykin melko helposti yleensä parin korttelin säteeltä, mutta sitten alkaa aina vääntö hinnasta. Tinkimiseenkin näköjään kyllästyy nopeasti!

Kouluun on kävelymatka, mikä on hyvä, koska sesonkiaikana koulua tullaan käymään kahdessa vuorossa. Pienillä alkaa tuolloin koulu aamulla, mutta Vepulla vasta klo 11. Isommat kaupat ja muut asiointipaikat sijaitsevat kuitenkin kauempana ja olisi mukava iltaisin päästä käymään kaupungin ulkopuolella. Puhumattakaan viikonloppureissuista, joita ajattelimme ulottaa eri puolille Thaimaata. Tämän takia auto taitaa olla kuitenkin välttämätön.

Meille tarjottiinkin jättimäistä valkoista (auton yleisin väri täällä!) Mitshubishi Pajeroa, johon mahtuu seitsemän henkeä. Ratti tietysti ”väärällä puolella”, ja muutenkin pienenpieneen sitikkaan tottuneena tuntui aika huimalta istua sen järkäleen uumenissa. Sitten pitäisi vielä lähteä vasemmanpuoleiseen liikenteeseen sitä luotsaamaan!

Auton hankintaintoa hiukan latistaa korkea vuokra. Se tosin sisältää kaikki mahdolliset vakuutukset, jotka ovat ehdottomia, koska täällähän farangi eli länsimaalainen on aina kolaritilanteessa syyllinen kunnes toisin todistetaan. Muutenkin meitä valistettiin, että jos joudumme kolariin tai mihin tahansa muuhun pulaan, täytyy aina vaan muistaa hymyillä ja ehdottomasti säilyttää malttinsa. Hermostuminen tarkoittaa täällä totaalista kasvojen menetystä, ja on thaikulttuurissa hyvin nolo asia. Siinähän voi sitten hymyillessään kirota päräytellä suomeksi niin paljon kuin jaksaa.

Kunhan saataisiin nettiyhteys kunnolla toimimaan, niin päästäisiin hiukan tutkimaan autotarjontaa laajemmin. Minä kyllä jo haaveilen huristelusta vuoristossa valkoisella jättiläisellä…

Image

Välitunnilla

Image

Cheer!

Image

Sivellen

Viidakko muuttaa meille

Olin edellisenä iltana, etsiessämme mahdollista oikoreittiä Cabbages&Condoms –ravintolaan, bongannut lupaavan näköisen puutarhan vain kaksi korttelia meiltä. Sinne siis heti aamusta!

Puuta ja pensasta löytyi joka lähtöön. Työntekijät puuhailivat askareissaan, ja taas kerran piti ihmetellä miten paljon vaatetta heillä on yllään: pitkät paidat ja housut, päässä huivit ja vielä hatut. Eikä heillä näyttänyt olevan yhtään kuuma. Minä valuin hikeä pienessä hellemekossani. Puhuin muutamalle työntekijälle, ja minulle vastattiinkin hymyillen ja monisanaisesti thaiksi. Yritin kaikin keinoin kehon kielellä viestittää haluavani ostaa kasveja, mutta asiani ei kyllä edennyt mihinkään suuntaan.

Lopulta yksi nainen vinkkasi minut mukaansa, ja laputimme viereisen golf-kentän kioskille josta löytyi viimein englantia taitava henkilö. Saimme sovittua, että minä osoitan mitä kasveja haluan ja näytän sormilla lukumäärän, ja hän näyttää vihkosta paljonko maksaa. Älysin vielä pyytää kotiinkuljetuksenkin, joka luvattiin koska asumme niin lähellä.

Lopulta kaksi puista työntökärryä oli lastattu täyteen traakkipuita, viuhkavehkoja ja muita, meillä yleensä minikoossa huonekasveina viihtyviä lajeja. Kun pomon silmä vaihtorahaa hakiessa vältti, työntekijät lastasivat vielä ylimääräisiä ruukkuja kyytiin niin paljon kuin mahtui, silmää vinkkaillen. Sitten marssimme letkana kaksi kadunväliä talollemme. Annoin tippinä jokaiselle kolmelle saattajalle 100 THB eli n. 2,6 €, joka sai heidät selkeästi tyytyväiseksi, vastaahan tuo summa kolmasosaa monen paikallisen päiväpalkasta. Halusin varmistaa, että seuraavakin reissu puutarhalle onnistuu, viidakko kun ei ole vielä läheskään valmis!

Image

Viidakko muuttaa meille

IMG_6518

Rantahommissa

Löytöjä

IMG_6733

Venäläisellä torilla

Hevi-osasto

Hevi-osasto

Vesivahinkoja, vääriä hälytyksiä ja valloittavia luonnonilmiöitä

Aamu alkoi reippaalla lenkillä ennen auringon nousua 6.30. Vepun kanssa arvelimme ilman olevan tuolloin vielä suht viileä. No, eipä ollut. Hyvä kuitenkin että heräsimme ajoissa, koska palatessamme klo 07.25 koko talon täytti korviahuumaava räminä. Jostain syystä (olisiko gekko ryöminyt väärään koloon?) porttisummerimme meni jonkinlaiseen oikosulkuun. Muut lapset saivat karun herätyksen, koska meillä kesti jokunen tovi keksiä, että räminän sai vaimennettua katkaisemalla uima-altaan (!) sulake sähköpäätaulusta. Onneksi vika ei ilmennyt keskellä yötä!

Image

Uimamaisterikanditaatti

Lähes koko päivä meni siivotessa. Vasta jälkikäteen (hikoiltuani ainakin ämpärillisen) tuli mieleen, että ilmastoinnin olisi voinut säätää työtahtiin sopivaksi… Aamupäivän ajan siivoilin keittiön kaappeja, ja kuivasin allaskaappia ja pesukoneen alustaa, jotka lainehtivat vettä. Talo-ongelmia siis riittää. ”Talonmiehemme” Tim, joka on eläkeikäinen entinen armeijan mies Ameriikoista, teki parhaansa ratkaistakseen ongelmat, mutta tätä kirjoittaessani keskiviikkona tilanne ei ole vielä parempi. Ehkä huomenna…?

Kosteassa ja kuumassa ilmastossa ei mikään ole kovin raikasta, paitsi mereltä ajoittain ihanasti puhalteleva tuuli. Raikkaita eivät olleet ainakaan vaatekaappimme, varsinkin kun talomme on ollut useita kuukausia tyhjillään. Hometäplät ja hämähäkinseitit olivat löytäneet tiensä joka pinnalle. Kuurasin kaapit kylpyhuoneenpesuaineella, siinä kun vaikutti hajun perusteella olevan ytäkimmät myrkyt. Ja puhdasta tuli!

Image

Ropeli

Hiukan kypsytti jo alkuillasta, eikä asiaa parantanut rakkaan teinimme kohtailu. Kulttuurishokkia, koti-ikävää ja hyppiviä hormoneja kun on sopivasti sekaisin, niin siinä saa miettiä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Lähdimme illalliselle ihanaan Cabbages&Condoms –ravintolaan, joka sijaitsee rantakalliolla aivan meren äärellä. Söimme tukevan illallisen ihailellen upeaa auringonlaskua ja kaukana merellä riehuvaa ukkosta. Ja nukuimme pitkät, sikeät unet. Aamulla olikin jo ihan toinen meininki!

Image

Auringonlaskua odotellessa

Image

Hyi kun on hyvvee!

Image

Merellä reipas ukkonen

Koulu alkaa!

Yöunet jäivät lapsilla hiukan lyhyiksi, kouluun meno jännitti sen verran. Aamulla yritimme  kävellä vajaan puolen kilometrin koulumatkan mahdollisimman hitaasti, mutta saavuimme silti yhdeksäksi Pattayan Suomalaisen koulun oville otsat helmeillen.

Koulutie

Koulutie

Koulussa aloitti nyt yhteensä 16 oppilasta, ja vuodenvaihteessa tulee vielä lyhytaikaisempia ”lomaoppilaita”. Vuoden aikana oppilaita tulee olemaan yhteensä n. 40. Ihanan lämmin, kyläkoulumainen tunnelma vallitsi heti aamulla!

Luokassa

Luokassa

Me Jamon kanssa ajelimme jo toisen kerran Tesco Lotus -supermarkettiin ja sulloimme ostoskärryn tällä kertaa täyteen hyönteismyrkkyä ja pesuaineita sekä siivousvälineitä. Pienenpienet minimuurahaiset meinaavat valloittaa keittiömme, ja oikeastaan joka kohdan, johon on sattunut vaikkapa juomaa läikkymään.

Salaatti marketin antimista

Salaatti marketin antimista

Mukaan ottamamme t-paidat ja shortsit ovat tässä ilmastossa aivan liian kuumia, joten teimme Vepun kanssa iltaretken Pattayan keskustaan. Katsastimme pahamaineisen Walking streetin (tosin vielä päivänvalossa, joten se oli Vepullekin ok), ja siitä kuljimme kohti Mikes Shopping Mallia rantakatua pitkin. Ihania, ohuita ja liehuvahelmaisia mekkoja löytyikin kassin täydeltä. Oli kyllä ihana palata kaupungin kuhinasta Pratumnakin rauhaan!

Pattaya Beachin rantakatu

Pattaya Beachin rantakatu