Sade alkoi pikkuhiljaa ottaa jo ns. kupoliin! Reilun viikon ajan vettä tuli koko ajan, väilllä tihkuttamalla, välillä kuin saavista kaatamalla. Nyt on kaksi päivää ollut aurinkoista, ja sama hiostava kuumuus, joka meitä piinasi alussa, on palannut. No, tätähän täältä lähdettiin hakemaan, aurinkoa ja lämpöä.

Piekku kotipihalla nilkkojaan myöten vedessä ja sade vasta alkamassa!

Meidän piha alkuyön rankkasateen kourissa.

Tulvat ovat piinanneet osaa maasta oikein rankasti, mutta me emme ole onnistuneet törmäämään tulviin juuri laisinkaan. Ehkä parempi niin. Pahin kokemus on ollut kahlata lenkillä nikkoja myöten vedessä. Kun ajattelee, että se on käytännössä viemärivettä, tekee mieli pestä jalat hyvin kotiin palattua… Omalla pihallakin on pahimmillaan ollut vajaa 10 cm vettä. Osassa maata tiet ovat kuulemma kokonaan poikki, kun teillä on jopa kaksi metriä vettä! Sadekauden pitäisi kyllä hellittää näillä hetkillä.

Hedelmien myyjä työssään kadulla -kaatosateessa.

Paikallinen pappatunturi

Mies (?) lounastauolla kadunvarressa. Hienot rintsikat!

Täällä näkee vaikka minkämoisia kuljetusvirityksiä. Tämä ei ole ollenkaan pahimmasta päästä!

Rannalla oli eilen illalla ihan eri meininki kuin ennen. Olimme ystäväni Fonin kanssa menossa puistoaerobiciin (joka osoittautui niin vauhdikkaaksi, että olisi pitänyt syntyä koreografin lapseksi selvitäkseen perusaskelista!), ja ihmettelimme väenpaljoutta Jomtien Beachin päässä.

Turistikausi on selvästi alkamassa. Se on hyvä, sillä aamulenkillä olen katsonut kun rannalla baariyrittäjät uskollisesti raahaavat aurinkotuolit ja pöydät paikoilleen sateessa, asettelevat kokis-, Sprite-, Fanta- ja Singha -pullot sekä kookospähkinät paikoilleen ja jäävät odottamaan asiakkaita -joita ei varmastikaan viimeisen parin viikon aikana juuri ole ollut. Myötätuntoni on ollut erityisesti kiertävien kaupustelijoiden puolella. Heitä on lukuisia, kuka myy rantaleluja, kuka hattaraa, kuka grillattua maissia tai katkarapuja. Asiakkaita ei juuri ole ollut, ja kauppiaat ovat kuitenkin monet perheellisiä ihmisiä, jotka yrittävät tienata päivän elannon.

Eräskin vanha mies kulkee joka päivä kotikatuamme Soi 5:a pitkin, ja hänellä on olallaan luokille sinkunut keppi, jonka molemmissä päissä on isot korit. Toisessa korissa on grilli ja toisessa korissa kilokaupalla kananmunia. Hän ilmeisesti valmistaa jonkinlaisia munakkaita, aion kyllä jonain päivänä testata millaisia!  Nyt kaupustelijoiden tilanne varmasti paranee, kun turistibussit sylkevät uumenistaan laumoittain toinen toistaan valkoisempia turisteja. Ihan tekisi mieli mennä muistuttamaan suojakertoimien tärkeydestä… mutta samainen valkonaama todennäköisesti käryttää itseään samalla innolla taas seuraavana aamuna, kirkkaanpunaiset palorajat muistona edellispäivän lomanaloituseuforiasta. Sama kai tuo jos aikuiset polttavat itsensä,kunhan muistaisivat voidella lapsensa!

Meillä on ollut ihanan tasaista arkea, koulua, kielikurssia, kokkikoulua, kyläilyä ja elokuvissakin on pari kertaa ehditty käymään. Sadepäivänä on ollut pakko keksiä tekemistä sisätiloissa, ja se ei ole täällä vaikeaa. Kaupungissa on monta megalomaanista ostoskeskusta, jotka kätkevät uumeniinsa jos jonkinmoista viihdykettä: elokuvia, keilahalleja, peliluolia, ravintoloita ja kaikkia mahdollisia kauppoja mitä kuvitella saattaa! Jos olisin ns. shoppailuun taipuvainen, olisin täällä ihan taivaissa (siis vielä enemmän kuin nyt…).

Kylässä ystävien luona. Uskomattoman hieno keksintö a la Victory: kun ei ole vispilää, käytetään porakonetta!

Chefs a la cuisine vauhdissa!

Voiton loihtimat herkulliset pihvit.

Sateisenakin päivänä on välillä vilvoiteltava uima-altaassa.

Olimme Jamon kanssa tiistai-iltana kahdestaan elokuvissa katsomassa uutuuselokuvan Gravity 3D:nä (oli hyvä!!!), kun saimme koululta ihanat Hekun ja Jennin lapsenvahdeiksi. Leffan jälkeen koukkasimme Mikes Shopping Centerin yläkertaan, koska olen aiemmalla kahdella käynnilläni todennut Miken olevan luotettava kauppiaskumppani ihmiselle, joka kaipaa helpolla jotain uutta päällepantavaa, eikä ole valmis komuamaan tavaratalon uumenissa tuntikausia. Sieltä löytyikin ihana rekkirykelmä, jossa kaikki maksoi 199 THB eli n. 5 €/kpl. Ostin yhteensä kahdeksan paitaa ja mekkoa eli kaksinkertaistin vaatevarastoni!

Yksi Central Festival -ostoskeskuksen monista ravintoloista. Tässä buffetissa sai kaikkea mahdollista, kuten sushia! Ja paikallista makeaa vihreää teetä, jota voisi luulla värin perusteella hengenvaaralliseksi.

Muutama vuosi sitten tämä tanssipeli ei tuntunut yhtään vaikealta. Taustalla olevat pojat pelasivat varsin suvereenisti…!

Isä ja poika yhtenä rintamana vihulaista vastaan!

Ostoskeskus Central Festivalin peliparatiisissa.

Täällä tosiaan meitä luullaan lähes aina venäläisiksi, mutta kuitenkin länsimaista vaaleutta ihaillaan selvästi, varsinkin lapsissa. Piekku on varsinkin saanut nauttia jatkuvasta ihailusta ja paikallisten hyväntahtoisesta huutelusta (”beebii, beebii”), josta hän selvästi nauttii. Kaikki ohikulkijat haluavat hipaista tai puristaa kättä. Paikallinen nimitys tällaiselle söpöydelle on ”mankiau”, ja meitä varoitettiin, että jotkut saattavat jopa ihan kunnolla tulla nipistämään poskista tai vääntämään nenästä tällaisia erityisen söpöjä lapsia!

Paikallisia lapsia ei hirmu paljon näe. Samat kolme pikkulasta (arviolta 3-7 -vuotiaat) ovat pullonkeräysretkellään joka aamu, ja toki kotikadullamme leikkivat samat naapurin lapset aina iltaisin. Suurin osa lapsista on varmaan koulussa aamuseitsemästä pitkälle iltapäivään, ja koululaiset tunnistaa kyllä koulupuvusta. Tytöistä tietää myös hiusten perusteella sen, ovatko he alle 15-vuotiaita: siihen saakka tytöillä on oltava korvien alle ulottuva polkkatukka, ja vasta 15 täytettyään he saavat kasvattaa pitkän tukan.

Avenue Shoppin Mallin alakerrassa odotellaan ruokaa turkkilaisessa ravintolassa.

Ennen elokuvaa: turkkilaisravintolan I-H-A-N-A lammaspizza!!!

Näimme elokuvareissullamme myös muutamia lapsia, jotka olivat selkeästi joutuneet suurkaupungissa rahankeräyskoneiksi: yksi pikkupoika nukkui kadulla rahankeräyslipas edessään, ja toisaalla äiti kerjäsi kadulla rahaa ja hänen kaksi alle 5-vuotiasta lastaan nukkuivat siinä vierellä. Jotenkin olen vielä niin häveliäs, etten kehtaa ottaa näissä tilanteissa kuvia, vaikka tuskin ihmiset panisivat pahakseen, varsinkin jos kartuttaisin heidän kassaansa hiukan?

Vanhuksiakaan ei juuri näe, mutta he ovat kuulemma kotona perheen huomassa. Täällä ei taida juuri vanhainkoteja olla, jokainen huolehtii omista vanhemmistaan jos pystyy. Ikää kunnioitetaan täällä kovasti, eikä naiseltakaan ole häpeä kysyä kuinka vanha hän on: mitä vanhempi, sen parempi! Joissain asioissa voisimme ehkä ottaa oppia tätä kulttuurista?

Tänä aamuna olimme toista kertaa kokkikurssilla. Jälleen opimme neljä uutta ruokalajia. Green curry, steemed fish, chicken with cashew nuts ja wing bean salad. Te, jotka olette tulossa meille kylään: pääsette testaamaan kokkaustaitojamme, halusitte tai ette! Ne, jotka ovat jo uhreiksi joutuneet, eivät ole pahemmin valittaneet…!

Iloinen kokki!!! Vai olisiko kipulääkkeen yliannos, kun samaan aikaan korvatulehdus…?

Kalat valmiina käsittelyyn!

Happy home cooking school -kokkikoulun Harvey, varsinainen kokki Loom ja hänen veljentyttärensä. Ja valmiit chicken-cashew -annokset!

Valmiina maistamaan chicken with cashew nuts!

”Big boy” valmiina höyrystimeen! Sisus täynnä yrttejä ja tamarindiliemi vielä valellaan päälle… Joku mehevä valkolihainen jokikala, nimi ei aivan meille selvinnyt.

Näistä syntyy herkkua…

Uusi suosikkini wing bean salad with shrimp and ”muu” eli pork. Aivan taivaallista varsinkin itse tehtynä!

Huomenna Singaporeen!!!