Pieniä ihmeitä

Joulu on ovella, ja tunnelmaa tehostavat poikkeukselliset kylmät ilmat. Yölämpötilat täällä Pattayalla ovat olleet jopa 16 astetta, mikä on ennätyksellisen vähän. Päivisinkin on puhallellut navakka pohjoinen tuuli, ja mittari on jäänyt reilusti alle 30 asteen. Paikalliset ovatkin sonnustautuneet jopa toppatakkeihin… Ihanaa vaihtelua meille farangeille jatkuvaan läkähdyttävään kuumuuteen!

Tavanomaisten arkipuuhien lomassa olemme tehneet sen verran joulua, että haimme kotiin muovikuusen jonka koristelimme sinisin (tietysti vilkkuvin!) valoin, armaan kotimaan kunniaksi! Jouluvieraamme on onneksi ollut innokas leipuri, ja meillä on ollut piparin- ja tortuntuoksua ilmassa jo useampana päivänä. Tänään paisteltiin laatikoitakin, ja sekä possu että lammas ovat jääkaapissa tekeytymässä. Voitto toi meille kinkun lisäksi ”joululahjaksi” graavilohta, sekä punajuuri- ja kurkkusäilykettä, joten rosollikin on valmis!

Marketin pahvilootasta sukelsi tällainen

Marketin pahvilootasta sukelsi tällainen

IMG_5395

Kun saatiin oksat oikeinpäin asennettua, se alkoi jo muistuttaa kuusta

Kun saatiin oksat oikeinpäin asennettua, se alkoi jo muistuttaa kuusta

kuusi

Hopeatähtiä, kultanauhoja, karkkikeppejä. Tarkoitus oli askarrella itse koristeita, tai ainakin tähti, mutta lapsilla taisi tulla askartelukiintiö koulussa täyteen

Vietimme myös Ollin synttäreitä, sankarin toiveen mukaisesti hyvin pienimuotoisesti. Tottakai järjestimme perjantaina perinteisen aamu”yllätys”herätyksen lauluineen ja kakkuineen, ja koulun päättäjäiskirkon jälkeen kävimme illallisella Gabbages&Condoms -ravintolassa.

Niiiiin monta kynttilää ja surkeat thaimaalaiset tulitikut...

Niiiiin monta kynttilää ja surkeat thaimaalaiset tulitikut…

Kynttilät puhallettu

Kynttilät puhallettu

Ja eikun herkuttelemaan

Ja eikun herkuttelemaan

Koululaiset pääsivät vielä kerran esiintymään norjalaisessa merimieskirkossa ennen lomalle siunaamista ja todistusten jakoa

Koululaiset pääsivät vielä kerran esiintymään norjalaisessa merimieskirkossa ennen lomalle siunaamista ja todistusten jakoa

IMG_5470

Tyttöjen vuoro

Tyttöjen vuoro

Lomatoivotuksia ihanalta opelta!

Lomatoivotuksia ihanalta opelta!

Eskarilaisetkin saivat "todistukset"

Eskarilaisetkin saivat ”todistukset”

Iiiiiso hali!

Iiiiiso hali!

Ihana ja maukas päätös illalle C&C:ssa.

Ihana ja maukas päätös illalle C&C:ssa meren rannalla

Birthday boy

The Birthday Boy

Tämän viikon huipentuma oli lauantain avustusreissu lähellä Burman rajaa sijaitsevaan orpokotiin. Lähdimme matkaan koko seitsenhenkisen perheemme voimin yhdessä Pattayan Suomalaisen Kotikirkon pastorin Risto Vierulan ja hänen perheensä, sekä Siam Orientalin porukan kanssa. Facebook-tempaukseni sai liikkeelle yli 40 ystävää tai perhettä, jotka lahjoittivat varsin runsaskätisesti rahaa orpojen lasten auttamiseen. Lähestulkoon kaikki tätä avustusreissua varten ostetut tavarat maksettiin näillä rahoilla, ja silti yli puolet rahoista (!) jäi yli odottamaan seuraavaa reissua, joka tehdään n. kuukauden kuluttua. On aivan uskomattoman hienoa, miten ihmiset ovat valmiita auttamaan. Olen suunnattoman ylpeä ja kiitollinen kaikista ystävistäni!

Tavaroiden keräämistä tukussa

Tavaroiden keräämistä tukussa

Kävimme yhdessä muiden reissuunlähtijöiden kanssa ostamassa tarvikkeita Makro-tukusta ja jo aiemmin mainitsemastani ”muovimarketista”. Ostimme mm. monta säkkiä riisiä, riisinkeittimen, makrilli- ja muita kalasäilykkeitä, kookos- ja soijamaitoa, pähkinöitä, kuivatuja sieniä, soija- ja kalakastiketta sekä muita mausteita, öljyä, mehua, nuudeleita, lautasia, mukeja, muita ruokailuvälineitä, jokaiselle lapselle lämpimän huovan, makuualustoja, pyyhkeitä, vaatteita, sandaaleita, kattiloita, isoja paistinpannuja, koulutarvikkeita, hammasharjoja ja -tahnaa, joitakin leluja ja paljon, paljon muuta. Koululaiset ja muutkin lahjoittivat leluja, vaatteita ja jopa polkupyörän. Koululaiset askartelivat jokaiselle lapselle myös oma herkkupussin! Meidän ihanat lähinaapurimmekin toivat monta pussillista leluja orpokotiin vietäväksi. Kolmen reissuun lähtevän auton kaikki liikenevä tila pakattiin täpötäyteen laatikoita ja pusseja.

Tukun pihalla tavaroita siirretään ostoskärryistä avolavapakun kyytiin

Tukun pihalla tavaroita siirretään ostoskärryistä avolavapakun kyytiin

Ja lopulta minibussiin sekä kahden muun auton takatilaan

Ja lopulta minibussiin sekä kahden muun auton takatilaan

Kerralla ei orpokotiin ole järkevää viedä liikaa tavaraa. Säilytystilaa ei siellä juurikaan ole, ja ylimääräinen tavara saattaa esim. pilaantua tai joutua varastetuksi.

Lähdössä matkaan varhain lauantaiaamuna, kuvassa osa lähtijöistä (kuva Risto Vierula)

Lähdössä matkaan varhain lauantaiaamuna, kuvassa osa lähtijöistä (kuva Risto Vierula)

Rajan tuntumassa vuorilla maisema oli hyvin kaunista ja rehevää

Rajan tuntumassa vuorilla maisema oli hyvin kaunista ja rehevää

IMG_5534

Viimeinen varsinainen kylä ennen sademetsässä silaitsevaa määräspäätämme oli Suang Phueng, josta oli vielä n. 30 km ajomatka perille

Perillä, lastin purku alkamassa (kuva Risto Vierula)

Perillä, lastin purku alkamassa (kuva Risto Vierula)

Perhe, joka orpolapsista huolehtii, käsittää melko iäkkäät vanhemmat, sekä heidän aikuisen poikansa. Perhe asuu itsekin erittäin vaatimattomasti, kuten näköjään kaikki pienen, nimettömän kylän asukkaat, pääasiassa bambusta rakennetuissa hökkeleissä. Kylässä on kirkko, ja pääosa (yli 90%) väestöstä kristittyjä, mikä on Thaimaassa poikkeuksellista. Täällähän valtauskonto on tietysti buddhalaisuus, ja ainoastaan n. 1% koko Thaimaan väestöstä on kristittyjä. Täällä Thaimaan ja Burman rajaseudulla vaikuttivat kuitenkin 50-luvulla ilmeisen tehokkaat lähetystyöntekijät, ja raja-alueella on jopa tuhannen kilometrin mittainen ”kristittyjen kaistale”.

IMG_5559

Lapset muodostivat ”ketjun” autolta bambukatokseen, jonne tavarat purettiin

IMG_5550

IMG_5561

IMG_5563

IMG_5568

Katos tuli tupaten täyteen tavaraa

IMG_5570

IMG_5573

Koululaisten lahjoittamat pehmolelut kirvoittivat mahtavia ilmeitä!

IMG_5579

Kaikkein pienimmätkin auttoivat innokkaasti

IMG_5583

IMG_5586

IMG_5585

IMG_5590

Pattayan Suomalaisen Koulun oppilaiden askartelemat herkkupussit olivat hieno keksintö ja selvästi lasten mieleen

IMG_5594

IMG_5595

IMG_5609

Tässä kuunnellaan tarkkaavaisesti, kun kerrotaan mistä lahjapussit ovat peräisin

IMG_5603

IMG_5626

IMG_5613

IMG_5635

Lapset lauloivat meille kaksi laulua

IMG_5647

IMG_5661

Valtava kuorma avustustarvikkeita purettuna

IMG_5677

IMG_5674

Aluksi vain katselimme ja ihmettelimme, miten lapset nauttivat lahjoistaan -ja herkuista!

IMG_5687

IMG_5691

IMG_5696

IMG_5705

IMG_5727

IMG_5723

IMG_5713

IMG_5733

IMG_5731

IMG_5729

IMG_5736

IMG_5739

IMG_5758

Sadetta ei ole ollut pitkään aikaan, ja maa on sen näköinen

IMG_5753

Keskustelua perheen vanhempien ja pojan kanssa avustussuunnitelmista

IMG_5749

Tämä on orpokodin pitäjien oma koti. Oikealla suuri savesta tehty sadevesitynnyri, johon kerätään katolta juomavettä. Näitä oli joka rakennuksen kulmalla

IMG_5775

IMG_5771

IMG_5787

IMG_5794

IMG_5797

IMG_5801

Orpokodin vanhemmat taustalla Riston jututettavana

IMG_5810

IMG_5822

Vasemmalla vessat, toisesta kopista puuttui ovi, ja oikealla keittiö

IMG_5826

IMG_5865

IMG_5829

IMG_5830

IMG_5842

IMG_5848

Possuja ihmettelemässä

IMG_5851

IMG_5857

IMG_5870

Tähän naapurin lahjoittamalle tontille on tarkoitus rakentaa suomalaisen Siam Orientalin avulla talo orpolapsille

IMG_5867

Näkymä naapuriin päin

IMG_5884

Talon suunnittelua

IMG_5895

Ja suunnitelma tietysti kiinnosti kaikkia!

IMG_5900

Taustalla tällä hetkellä tontilla sijaitseva ”talo”, jossa orpolapset nukkuvat

Perhe, joka lapsista huolehtii, otti ensimmäiset lapset hoiviinsa kaksi vuotta sitten. Nyt lapsia on 32, mutta apua tarvitsevia lapsia arvellaan olevan vähintään 1000. Nämä lapset ovat siis pakolaisia Burmasta (nykyisin Myanmar, mutta täällä kaikki käyttävät vanhaa nimeä). Siellä sotilaat partioivat rajaseudulla, ja kohtelevat siviilejä täysin mielivaltaisesti. Sotilaita pelätään, koska he saattavat helposti tappaa ilman syytä, tai ottaa pakkotyöhön josta ei ole helppoa poispääsyä. Jotkut näistä lapsista ovat joutuneet todistamaan omien vanhempiensa murhan. Joillakin lapsilla on vanhemmat tai toinen vanhemmista tai sukulaisia Burman puolella, mutta he ovat lähettäneet lapset Thaimaan puolelle turvaan ja lapsille parempia olosuhteita toivoen.

IMG_5903

Poikien puoli

IMG_5818

Poikien huone sisältä

IMG_5819

Tyttöjen huone. Mukavuuksia ei ole lainkaan, hädin tuskin seinät ja lattia…

Tämä kenkä oli edelleen käytössä... (kuva Risto Vierula)

Tämä kenkä oli edelleen käytössä… (kuva Risto Vierula)

IMG_5894

Toisen puolen naapuri

IMG_5874

Piekku ja Netta mittakaavana joulutähden edessä

IMG_5908

Naapuruston ujo koira, ja aluksi vielä ujommat lapset

IMG_5912

IMG_5927

IMG_5924

Kohta ei ujostuttanut enää yhtään niin paljoa

IMG_5936

Näkymä tien toiselle puolelle

IMG_5939

Vanhempien talolta oli vain kivenheitto kirkolle, joka näkyy taustalla

IMG_5940

Ja kaukana utuiset ja kauniit vuoret auringon alkaessa laskea

IMG_5943

IMG_5950

Kirkkosali sisäpuolelta. Hienoksi koristeltu joulun kunniaksi

IMG_5955

IMG_5959

Kaikessa niukkuudessaan ja karuudessaankin pieni kylä ja sen luonto ja maisemat olivat huikaisevan kauniit!

IMG_5966

Seurakunta rakensi kirkon viereen pientä majataloa niitä perheitä varten, jotka saapuvat kirkkoon pitkästä matkasta. Kirkon kivilattia oli nukkumiseen aivan liian kylmä

IMG_5970

Koiran koulutusta

Lapset saavat käydä koulua, ja ovat oppineet melko hyvin thai-kielenkin, mutta heidän asemansa on muuten täysin epävirallinen. Tämän vuoksi mm. terveydenhoito on täysin paikallisten tahojen hyvän tahdon varassa. Terveysongelmat, onneksi suurimmalla osalla vähäiset, ovat hoituneet epävirallista reittiä.

IMG_5975

IMG_5992

IMG_6010

IMG_6005

Kun aurinko alkoi laskea, alkoi tulla viileä ja lapset kävivät kyykkyyn istumaan lähelle toisiaan pysyäkseen lämpimämpänä. Pitkät housut tulivat meilläkin tarpeeseen kylmyyden, ja myös malariahyttysten vuoksi

IMG_6002

IMG_6014

Erään pienen pojan ranne vaikutti mielestäni murtuneelta, ja hänet luvattiin viedä avustusvaroilla röntgeniin sekä lääkäriin. Ranteessa oli nyt vain pieni tukisidos, josta ei ollut juurikaan hyötyä

Seuraava käynti orpokotiin tapahtuu tammikuussa, ja lähden jo tuolloin mukaan viemään seuraavaa avustussatsia jos suinkin mahdollista. Lupasin ystävilleni toimittaa kaikki avustustarvikkeet perille henkilökohtaisesti, ja sen aion myös tehdä! Todennäköisesti tulen siis vierailemaan orpokodissa useaan kertaan… Haluan myös varmistaa, että tuon pienen pojan käsi tulee kuntoon, koska hän tarvitsee kättään paitsi kirjoittamiseen, myös liikkumisen apuna poikkeavien alaraajojensa vuoksi. Onneksi hän vaikutti pystyvän melko hyvin käyttämään jalkojaan.

On todella hienoa, että monet ystäväperheet päättivät luopua jostakin auttaakseen tässä projektissa. Jotkut neuvottelivat omien lastensa kanssa, ja päättivät käyttää osan lahjarahoista tähän. Toiset jättivät joulukortit lähettämättä tai jotain muuta hankkimatta. Näin teimme itsekin, joululahjoja ei pakettien muodossa meillä juurikaan nähdä. Tästä tuli varmasti jokaiselle hyvä mieli.

Toisaalta mietin koko ajan, että olisi mahdollista luopua niin paljon enemmästäkin. Elintasoihmisen on helppo ostaa itselleen hyvä omatunto pikkurahalla. Mutta se ei ole minusta väärin. Mielestäni meillä hyväosaisilla on oikeus nauttia omasta hyvinvoinnistamme, kunhan muistamme arvostaa sitä mitä meillä on. Meillä on käynyt älyttömän hyvä tuuri, kun emme ole syntyneet Burman köyhälle ja väkivaltaiselle rajaseudulle, tai muuhun kurjaan maailmankolkkaan. Ja jos jokainen antaisi edes vähän omastaan, niin olisipa tämä maailmamme ihan toisenlainen paikka.

On myös muistettava, että täällä aineellisessa köyhyydessä asuu paljon suurta rikkautta, joka on monelle meistä vierasta. Täällä on kyky iloita pienestä, ei valiteta turhasta, välitetään läheisistä ja perheestä aidosti ja pidetään huolta minkä voidaan. Mistä kertookaan länsimaalaisten masentuneisuus, uupuminen arjessa ja työssä ja elintasosairaudet? Onko meidän elämäntapamme se, mikä meidät sairastuttaa? Raha ei tosiaankaan tee aina onnelliseksi.

IMG_6018

Paluumatkalla. Vuorelta syöksevät tulvavedet ovat vieneet osan tiestä mukanaan

IMG_6020

Kaunista sademetsää

IMG_6026

Huikaisevan ihana auringonlasku auton ikkunasta

IMG_6052

Bangkokin ohittavalla siltatiellä tietullilta ja jonottamiselta maksupisteeseen ei säästy edes hälyytysajossa oleva ambulanssi!

IMG_6050

Kyllä, se löytyy myös Bangkokista

IMG_6055

Kotona taas! Smurffi -kuulemma

IMG_6058

Pikku Smurffi pipareita leipomassa

IMG_6063

Vepu ja kaulin

Nyt nukkumaan ja odottamaan huomista jouluaattoa! Aamulla lauletaan rannalla joululauluja, ja koululla on joulusauna iltapäivällä. Suomesta tulleessa tuliaispussissa kuulostaa koeravistelun perusteella olevan sen sorttista herkkua, että pääsemme jouluaterian jälkeen varmasti kruunaamaan ähkyn oikealla suomalaisella suklaalla? Siinä mielessä tulossa siis perinteinen joulu!

piparit

Joulumieli jokaiselle

Joulu lähestyy, mutta perinteiseen joulutunnelmaan pääseminen täällä tropiikissa ei olekaan niin yksinkertaista. Olen miettinyt, mistä se joulun tunnelma aina aikaisemmin on alkanut rakentua. En ole juurikaan uskonnollinen, mutta joulun herttainen kristillinen sanoma mm. koulujen juhlissa ja adventtihartauksissa lauletuissa veisuissa vievät ajatukset jouluun. Ovatko ne pimeät illat, valkeat hanget, kynttilöiden tuike, glögi ja piparit? Tulevan loman odotus? Adventtikalentereiden avaus aamuisin? Jouluiset koristeet kaikkialla? Joululahjojen etsintä kaupoista, ja öinen paketointi, etteivät lapset näe? Kaikki se hyörinä ja pyörinä, ja sopiva annos joulustressiä? Joulusiivouksen voimaan en ole koskaan uskonut.

Täälläkin ilta pimenee jo kuuden jälkeen, ja joka paikkaan ilmestyy toinen toistaan värikkäämpiä vilkkuvia valoja sekä tekokuusia. Meilläkin on glögitiivistettä ja pipareita kaapissa, mutta vielä emme ole raaskineet niitä maistella! Toki aiomme itsekin leipoa pipareita ja muita jouluherkkuja, ja jouluksi on tilattu ystävältä kinkku, graavilohta ja säilöttyjä kurkkuja sekä punajuuria. Oman muovikuusemme haemme marketista huomenna, ja joululauluja on kuunneltu YouTuben täydeltä jo parin viikon ajan.

Lahjapaketteja meille ei tänä vuonna juurikaan tule. Lasten kanssa puhuimme jo viime kesänä, ettei joulupukki taida tuoda Thaimaahan meille lahjoja. Nyt syksyn aikana olemme päättäneet, ettemme itsekään osta lahjoja, vaan käytämme rahat köyhien orpolasten auttamiseen. Joulu tulee siis olemaan erilainen, tavanomaisen materiavyöryn sijasta lapsetkin saavat toivottavasti ammennettua joulumielensä toisten lasten auttamisesta, sekä rauhaisasta yhdessäolosta perheen kanssa. Yhden paketinkin olemme pienemmille kullekin luvanneet.

orpokoti-1

Thaimaan ja Burman rajalla on orpokoti, jossa asustaa kymmeniä 5-18 -vuotiaita lapsia hyvin vaatimattomissa oloissa: ruokaa on niukasti, vaatteita ja huopia liian vähän, vaikka öisin siellä on hyvin kylmä. Orpokodin tilanne tuli meille tutuksi, kun koululta opettajat kävivät siellä Pattayan Expats Klubin, Pattayan Suomalaisen Kotikirkon ja Siam Orientalin ihmisten kanssa viemässä avustustarvikkeita. Koululla alettiin suunnitella opinto- ja avustusretkeä orpokotiin keväällä, ja muutenkin täällä Pattayalla mietitään kovasti tapoja auttaa noita orpolapsia, koska he eivät ole minkään säännöllisen avun piirissä.

Nämä kuvat ovat viime marraskuiselta avustuskäynniltä

Nämä kuvat ovat viime marraskuiselta avustuskäynniltä

orpokoti-1-6

IMG_4436

IMG_4427

Lasten ilmeet olivat kuulemma uskomattomat, kun he saivat kerrankin syödäkseen muutakin kuin pelkkää riisiä

IMG_4386 kopio

IMG_4382

IMG_4359 kopio

Tästä sain ajatuksen pyytää omia ystäviänikin auttamaan näitä lapsia. Laitoin vetoomuksen Facebookiin ja mainitsin asiasta muutamille  täällä Pattayalla. Aiomme tehdä koko perheen voimin vierailun orpokotiin jo ennen joulua ja viedä lapsille mm. leluja, ruokaa, lämpimiä vaatteita ja huopia. Todella monet ystävistämme ovat lupautuneet auttamaan, ja näyttää siltä että saamme täyden autolastillisen avustustarvikkeita vietäväksi. Suurkiitos kaikille ihanille ihmisille! Tällaisesta se todellinen joulumieli syntyy!

 

Arki on ollut nyt hiukan rauhallisempaa, mikä on reissuamisen jälkeen hyvin tervetullutta. Vepu on ystävänsä kanssa innostunut aloittamaan ratsastusta, ja olemme vierailleet kahdella pattayalaisella tallilla katsastamassa heppoja. Horseshoe Pointissa sijaitsee iso ja hieno luksustalli, ja siellä oli myös heppatarvikekauppa, josta saimme hankittua ratsastushousut: shortsit eivät kerta kaikkiaan sovellu ratsastukseen… Toinen talli sijaitsee Pohjois-Pattayalla. JoJo Horse Club on pienempi ja vaatimattomampi, mutta tytöt ihastuivat siihen heti, ja varsinkin poneihin, joilla ratsastivat. Ekat ratsastukset menivät ilman kypärää (tällä tallilla niitä ei ollut…), mutta onneksi Olli toi Suomesta tullessaan kypärän ja hanskat.

Eka poni oli aikamoinen junttura eikä oikein liikkunut mihinkään...

Eka poni oli aikamoinen junttura eikä oikein liikkunut mihinkään…

IMG_5066

Sitten vaihdettiin Beautyyn, josta tuli Vepun lemppari kertaheitolla!

Sitten vaihdettiin Beautyyn, josta tuli Vepun lemppari kertaheitolla!

Alisalla sujui hienosti Dandyn kanssa

Alisalla sujui hienosti Dandyn kanssa

IMG_5105

Laukkaa!!

IMG_5094

Piekun kanssa rapsuteltiin sillä aikaa falabelloja...

Piekun kanssa rapsuteltiin sillä aikaa falabelloja…

Ja sedän kanssa hakivat poneille herkkuja

Ja sedän kanssa hakivat poneille herkkuja

IMG_5118

IMG_5121

IMG_5131

Onnellinen tyttö

IMG_5127

Lopuksi hepat saivat nauttia ihanasta viileästä pesusta

Lopuksi hepat saivat nauttia ihanasta viileästä pesusta

Ihanaa kun koko perhe on pitkästä aikaa koossa! Ollin lisäksi meille tuli joulua viettämään myös Jamon veli. Talomme alkaa olla aika täynnä, mutta sopu sijaa antaa…

"Viilestelyä" altaalla...

Meidän altaalla…

Pratamnak Beachillä iltapäivän helteessä

Veljekset Pratamnak Beachillä iltapäivän helteessä. Todettiin, että speedot pitäisi lailla kieltää. Ainakin valkoiset.

Uimaan! (kuvaa käsitelty)

Uimaan! (kuvaa käsitelty)

Rantajalista!

Rantajalista!

Tutun lenkin varrella tutussa taukopaikassa

Tutun lenkin varrella tutussa taukopaikassa

Olen säännöllisin välein siivoillut meidän kotikatua, ja nyt oli taas aika tarttua haravaan. Jollei roskia siivoa pois, ne houkuttelevat luokseen lisää roskia, eli ihmiset näköjään heittävät roskia sinne missä niitä jo ennestään on… Sain avukseni varsin pian naapurin ”slummitalon” rouvan, joka toi puutarhasakset rikkaruohojen raivausta varten. Pullonkerääjälapsetkin osuivat paikalle, ja hain heille meidän kaikki tyhjät pullot. Kiitokseksi he auttoivat minua roskien pussittamisessa valloittavien hymyjen kera! Ihania lapsia!

siivous

Ahkerat apulaiset

Ahkerat apulaiset -ja homma vielä alkumetreillä…

Tänään laulettiin kauneimpia joululauluja hotelli Marriotissa Pattayan Suomalaisen Kotikirkon järjestämässä tilaisuudessa. Sinne saapui kolmattasataa ihmistä, eli ennätysmäärä väkeä. Kotikirkon pappi Risto Vierula vetosi tilaisuudessakin orpokodin burmalaislasten puolesta, ja heidän avustamisekseen kerättiin kolehti. Toivotaan, että tätäkin kautta saatiin paljon rahaa, koska orpokodin tilanne on edelleen hyvin hankala: sieltä puuttuvat mm. lusikat ja lautaset sekä lukuisat muut perustarpeet kokonaan!

Tiukkaa strategiapalaveria ennen tilaisuuden alkua

Tiukkaa strategiapalaveria ennen tilaisuuden alkua

Risto-pappi toimi myös esilaulajana Katjun kanssa, Tiiti-ope tuttuun tapaan viulistina

Risto-pappi toimi myös esilaulajana Katjun kanssa, Tiiti-ope tuttuun tapaan viulistina

Pattayan suomalaisen koulun oppilaat pääsivät taas esiintymään!

Pattayan suomalaisen koulun oppilaat pääsivät taas esiintymään!

"Joulu on valkoinen, kuin lumipallo pehmoinen. Joulu on ruskea, kuin piparkakku makea..."

”Joulu on valkoinen, kuin lumipallo pehmoinen. Joulu on ruskea, kuin piparkakku makea…”

IMG_5355

Juhlassa esiintyivät myös Agapen lastenkodin lapset. Agapen perhe on pelastanut  n. 50 lasta todella karulta katuelämältä.

Juhlassa esiintyivät myös Agapen lastenkodin lapset. Agapen perhe on pelastanut Pattayalla n. 50 lasta todella karulta katuelämältä.

IMG_5304

Meidän lapset ovat olleet koulussa syksyn aikana taiteellisesti varsin tuotteliaita, ja suurin osa taiteesta on päätynyt meidän kodin seinille. Tässäpä maistiaisia:

IMG_5227

IMG_5231

IMG_5233

IMG_5235

IMG_5242

IMG_5240

IMG_5238

Myös kotona on tehty taidetta, tässä naapurin suomalais-thaimaalaisen kaverin kanssa

Myös kotona on tehty taidetta, tässä naapurin suomalais-thaimaalaisen kaverin kanssa

Viikonloppu ja pelipäivät... nenät kiinni medialaitteissa. Huoh.

Viikonloppu ja pelipäivät… nenät kiinni medialaitteissa. Huoh.

Alkava viikko onkin täynnä touhua. Käynti sähkölaitoksella (taas, mitähän ne tällä kertaa meistä haluavat…), postissa ylinopeussakon maksu (kyllä, näköjään pikavoiton voi saada valvontakamerankin kautta: 134 km/h 120:n alueella, ja 500 bahtia eli 12 euroa!), joulukuusen hankinta ja tietysti varustautuminen lauantaiseen avustuskäyntiin orpokodissa tavanomaisten arkiaskareiden lisäksi. Joulu tulee -ja väkisinkin alkaa olla yhä jouluisampi olo!

Samettisella saarella

Keskiviikkoaamuna olimme jo yhdeksältä valmiina odottamassa minibussia, jonka olimme varanneet vieraillemme Koh Sametin reissua varten. Tällä kertaa emme yrittäneet kaikki ahtautua meidän autoon! Eipä mikään yllätys, että sovittu kyyti ei saapunut, kuski ei vastannut puhelimeen… Onneksi meidän kadunkulmasta löytyy useampikin ”taksitolppa”, ja sain järjestettyä toisen minibussin. Olimme lopulta matkalla klo 10. Kouluhan oli suljettuna torstain ja perjantain, joten otimme keskiviikon omaa lomaa. Harmi sinänsä, koska tuolloin oli koulun rantapäivä ja kaikki muut kävivät myös Pattaya Parkissa.

IMG_4523

Ihana pinkki ”prinsessalautta”

Koh Sametin saari sijaitsee vajaan 90 km päässä Pattayalta. Mantereen puolelta Ban Phen kalastajakylästä menee ainakin tunnin välein lauttoja saarelle, ja hinta on hyvin edullinen 50 bahtia/hlö/suunta (eli n. 1,2 €). Saari on melko pieni, vajaa 6 km pitkä ja 2 km leveä. Se on lähes aina, varsinkin viikonloppuisin, kovin kansoitettu koska se on niin lähellä Bangkokia, ja varmasti monien Pattayalla asuvienkin viikonlopun viettopaikka. Se on silti yllättävän kehittymätön: lähes koko saari on viidakkoa ja tiet pieniä, pääosin päällystämättömiä hiekkateitä -ja päällystetytkin osuudet aivan kamalan huonossa kunnossa! Samoin hotellit ovat pääasiassa pieniä ja vaatimattomia.

Yleensä saarelle, kuiten muihinkin kansallispuistoihin ja vastaaviin, on peritty farangeilta 200 bahtin eli 5 € maksu. Nyt satamassa perittiin vain 10 bahtin satamamaksu.

Laiturin päässä siintää jo Koh Samet

IMG_4529

N. 40 minuutin matka sujui mukavasti kauniita maisemia ihaillen

N. 40 minuutin matka sujui mukavasti kauniita maisemia ihaillen

Lautalta näkyi jo meidän hotelli Samed Cliff Resort

Lautalta näkyi jo meidän hotelli Samed Cliff Resort

Perillä!

Perillä!

Laiturin päässä vartioi vähän häijynnäköinen neito...

Laiturin päässä vartioi vähän häijynnäköinen neito…

Hotellimme Samed Cliff Resort sijaitsee saaren pohjoisosassa, siis syrjässä itärannan suosituista (=täyteenpakatuista) rannoista. Hotellilla oli oma ranta ja suuri uima-allas. Tärkeimpänä valintakriteerinä oli tällä kertaa se, että hotellista löytyi perhehuoneita viidelle hengelle.

IMG_4556

Hotellin rannalla

Pojat laiturilla

Pojat laiturilla

IMG_4554

Hiekkapohjaisella rannalla ei juuri ollut vedenalaista elämää ja puuterinohut hiekka samensi vettä

Hiekkapohjaisella rannalla ei juuri ollut vedenalaista elämää ja puuterinohut hiekka samensi vettä

IMG_4551

IMG_4566

Hotellin respa- ja ravintolarakennus

Hotellin respa- ja ravintolarakennus

Illallisella ei vieraillemme oikein ruoka maistanut, ja Jamo joutui alunalkaenkin jäämään huoneeseen posliinikalusteiden välittömään lähituntumaan. Lopulta vatsakipu ja huonovointisuus kaatoi vieraat petiin yksi toisensa jälkeen. Tauti oli raju, mutta onneksi nopeasti ohimenevä, ja seuraavana aamuna koko porukka oli pirteänä pystyssä!

Kahden makuuhuoneet "minisviitit" olivat melko vaatimattomia, mutta siistejä ja toimivia.

Kahden makuuhuoneet ”minisviitit” olivat melko vaatimattomia, mutta siistejä ja toimivia.

Näkymä meidän terassilta

Näkymä meidän terassilta illan jo pimetessä

Koiruus sai reilusti herkkuja, kun ruokaa jäi yli...

Ravintolassa koiruus sai reilusti herkkuja, kun ruokaa jäi yli…

Autolla ajo on saaren surkeilla teillä yhtä tuskaa, ja paras kulkupeli onkin mopo. Niinpä vuokrasimme kuusi menopeliä koko päiväksi, ja pääsimme tutustumaan koko saareen. Pojat olivat riemuissaan, kun pääsivät rälläämään oikein sydämensä kyllyydestä. Mopot olivat sen verran viritettyjä, ettei mäkinen maastokaan tuottanut ongelmia vaikka oli kaksi matkustajaa. Vähän villiä menoa ja vielä ilman kypärää… mutta maassa maan tavalla!

IMG_4580

Valmiina lähtöön!

Valmiina lähtöön!

Koh Sametin eteläkärjessä

Koh Sametin eteläkärjessä

IMG_4596

IMG_4593

IMG_4606

IMG_4616

IMG_4612

Mopot parkissa

Mopot parkissa

IMG_4587

Eteläkärjessä oli myös "snorkelling point" jonne pääsi pientä polkua pitkin

Eteläkärjessä oli myös ”snorkelling point” jonne pääsi pientä polkua pitkin

Korallit olivat n. 3 m syvyydessä, joten näkyvyys ei kovin hyvä, eikä vesi täälläkään ihan kirkasta

Korallit olivat n. 3 m syvyydessä, joten näkyvyys ei kovin hyvä, eikä vesi täälläkään ihan kirkasta

Mutta uitiin ja nautittiin muuten merestä ja virvoittavista juomista!

Mutta uitiin ja nautittiin muuten merestä ja virvoittavista juomista!

IMG_4648

IMG_4653

Tälläkin kauniilla rannalla sai ihmetellä roskien määrää…

IMG_4651

Ja taas mennään!

Ja taas mennään!

Oppu sai vain haaveilla yksin ajamisesta...

Oppu sai vain haaveilla yksin ajamisesta…

IMG_4668

Välitankkaus rantaravintolassa

Välitankkaus rantaravintolassa

IMG_4676

IMG_4686

Välillä käväistiin hotellilla jättämässä märät uimakamppeet pois kyydistä

Välillä käväistiin hotellilla jättämässä märät uimakamppeet pois kyydistä

Näkymä tieltä hotellin uima-altaalle

Näkymä tieltä hotellin uima-altaalle

Takapihan kukko

Takapihan kukko

IMG_4726

Upea näköalapaikka lähellä saaren eteläpäätä

Upea näköalapaikka lähellä saaren eteläpäätä

Aurinko alkaa jo laskea...

Aurinko alkaa jo laskea…

IMG_4745

IMG_4750

Uskomattoman hieno merinäköala!

Uskomattoman hieno merinäköala!

IMG_4788

Ja kivat kiipeilykalliot

Ja kivat kiipeilykalliot

IMG_4754

Täysin hiekkapölyn kuorruttama!

IMG_4785

Eräitten oli taaskin päästävä uimaan...

Eräitten oli taaskin päästävä uimaan…superliukkaat kalliot ja lasinteräviä simpukoita

IMG_4783

Varalta tankattiin mopoja vielä hiukan, bensaa myydään tienvarressa pulloissa

Varalta tankattiin mopoja vielä hiukan, bensaa myydään tienvarressa pulloissa

IMG_4815

IMG_4824

Yksi mopo yritti reistailla loppumatkasta

IMG_4827

IMG_4829

Ja tankattiinpa vielä vähän lisää

Ja tankattiinpa vielä vähän lisää

Perjantaina oli alunperin suunnitteilla käydä snorklaamassa lähisaarilla, esim. Koh Kudeella tai Koh Mun Nailla, joilla kävimme Ollin kanssa sukeltamassa vuosi sitten. Porukka oli kuitenkin vielä sen verran puolikuntoista, ettei pikavenereissu houkutellut, ja päätimme viettää päivää rannalla ja altaalla -ja ottaa Marjan sanoin ”riläksisti”! Altaalla ei ollut muita, joten lapset saivat rauhassa potkia palloa, melskata ja roiskuttaa vettä…

Aamiaispöydässä

Aamiaispöydässä

IMG_4862

IMG_4854

IMG_4547

IMG_4844

IMG_4868

IMG_4869

IMG_4882

IMG_4876

IMG_4884

Merenneito

Merenneito

IMG_4865

Valmiina paluumatkaan, odotellaan lavataksia

Valmiina paluumatkaan, odotellaan lavataksia

Laiturilla odottelemassa vaaleanpunaista unelmaa

Laiturilla odottelemassa vaaleanpunaista unelmaa

IMG_4900

Sinne jää meren velho, vai mikä lie onkaan...

Sinne jää meren velho, vai mikä lie onkaan…

Paluukyyti Pattayalle tuli paikalle sovitusti muutaman tekstiviestin ja varmistuspuhelun jälkeen…

Illalla kilistelimme vielä itsenäisen Suomen kunniaksi Two Phum Puyn ravintolassa

Illalla kilistelimme vielä itsenäisen Suomen kunniaksi kotikadulla Two Phum Puyn ravintolassa

IMG_4930

Aamulla teki mieli jo lenkille, ja kävelimme jo tutuksi rutiiniksi muodostuneen kierroksen.

Kukkulan Buddha hiukan uudesta perspektiivistä

Kukkulan Buddha hiukan uudesta perspektiivistä

IMG_4941

IMG_4939

Pratamnak

IMG_4949

Buddhan juurella

Buddhan juurella

Liikuntapuisto!

Liikuntapuisto!

Löytyipäs patsas, jota en ole ennen huomannut

Löytyipäs patsas, jota en ole ennen huomannut

Löytyi myös uusi kulkureitti kirjaintasanteelle!

Löytyi myös uusi kulkureitti kirjaintasanteelle!

Sitten pienelle kaupunkikierrokselle tutustumaan mm. TukCom -elektroniikkatukkuun, jossa on viisi kerrosta täynnä myytävää pientä sähkötavaraa. Suurin osa on uutta ja aitoa, mutta muutakin löytyy. Kännykät ovat täällä aika lailla Suomen hinnoissa, mutta kaikki oheistarvikkeet huomattavasti halvempia, puhumattakkaan korjauspalveluista! Työ on lähes ilmaista, mutta laadukasta. Ylin kerros on pyhitetty mm. peleille ja DVD-levyille, kaikki mahdolliset elokuvat ja tv-sarjat löytyy, muttei tietenkään alkuperäisinä. Joka puolella on kylttejä ”piratismi on rikos”, mutta täällähän se piratismi vasta kukoistaa! Valvovaa silmää ei kai ole. 

IMG_4966

Pienet välipalat Friendship Marketin edessä

Pienet välipalat Friendship Marketin edessä

Central Festival -ostoskeskuksen ylätasanteelta näkyy jättimäisen joulukuusen latva ja pimenevä meri

Central Festival -ostoskeskuksen ylätasanteelta näkyy jättimäisen joulukuusen latva ja pimenevä meri

Viimeisen illan vietimme Cabbages&Condoms -ravintolassa. Hiukan harmitti, kun emme päässeet aivan meren ääreen alatasanteelle, mutta tunnelma ja miljöö sekä tietysti ruoka oli jälleen vailla vertaa.

IMG_4991

Tällaisen kuvan saa kun kääntää ja laukaisee yhtäaikaa...puhdas vahinko!

Tällaisen kuvan saa kun kääntää ja laukaisee yhtäaikaa…puhdas vahinko!

Puput saivat taas rapsutuksensa

Puput saivat taas rapsutuksensa

IMG_5003

Meininkiä riittää

Meininkiä riittää

IMG_5031

Sunnuntaiaamuna vein vieraamme Suvarnabhumin lentokentälle. Monia asioita jäi meillä reilun viikon aikana tekemättä, mutta olette Marja, Timo ja pojat tervetulleita takaisin koska vaan! Jollei, niin kesällä nähdään!

Parin päivän päästä saapuu meille perheenlisäystä, ja perheemme on pitkästä aikaa taas kokonainen Ollin myötä -vähän aikaa! Sattumalta samaan koneeseen oli onneksi osunut myös Jamon veljen lento. Kohta olemme todellinen suurperhe!!!

Lomalla arjesta

Viime perjantaiaamuna vieraaksemme saapuivat rakkaat ystävämme Marja ja Timo kolmen poikansa kanssa. Hain heidät Bangkokin lentokentältä, ja ajoimme aika haipakkaa takaisin Pattayalle ja ehdimmekin juuri parahiksi koulun adventtijuhlaan klo 12. Oli ihana kuunnella lasten lauluja ja katsella pikkutonttujen esityksiä. Nyt vasta minulle valkeni, että on todellakin jo joulukuu!

Pattayan Suomalaisen koulun adventtijuhlassa oli ennätysyleisö!

Pattayan Suomalaisen koulun adventtijuhlassa oli ennätysyleisö!

IMG_3518

...näen piipusta kun savu kohoaa...

…näen piipusta kun savu kohoaa…

IMG_3533

Lisäksi kuultiin mm. Nyt sytytämme kynttilän, Hoosianna, Aarremaa, Soihdut sammuu ja monta muuta jouluista laulua

IMG_3636

Juhlan jälkeen tietysti rannalle! Edellisenä päivänäkin oli ollut rankkasade, mutta nyt keli oli aurinkoinen, säätiedotus lupasi samanlaista aurinkoa ja reilua 30 astetta koko tulevalle viikolle!

rannalla med M&T

sunset

Vieraamme olivat lentokoneessa vietetyn yön jälkeen yllättävän reippaita, kävimme illallisella Lucky Donnassa

Vieraamme olivat lentokoneessa vietetyn yön jälkeen yllättävän reippaita, jaksoivat käydä kanssamme vielä illallisella Lucky Donnassa

Piekku sai uuden idolin...

Piekku sai uuden idolin…

Eikä meidän uima-allas jäänyt tuolloinkaan käyttämättömäksi

Eikä meidän uima-allas jäänyt tuolloinkaan käyttämättömäksi

Seuraavana aamuna lähdimme meille jo hyvin tutuksi tulleelle maisemalenkille Pratamnak Hillin näköalatasanteelle ja palasimme (tietysti!) Bali Hain majakkaravintolan kautta kotiin. Täällä maistoimme todella hyvää Pattaya Lager -olutta, jota ei ihme kyllä nimestään huolimatta ole muualta täältä Pattayalta löytynyt. Ja kyytipojaksi pikkuisen katkarapu-siipipapusalaattia… kylläpä jaksettiin hyvin kävellä helteessä kotiin!

IMG_3662

IMG_3668

IMG_3660

Hienoa Pattayan rantamaisemaa ihailemassa

IMG_3658

IMG_3674

IMG_3669

Liikuntapuistoa testaamassa!

IMG_3675

Pattayan Suomalainen koulu sijaitsee tämän rakennuksen pohjakerroksessa

Pattayan Suomalainen koulu sijaitsee tämän rakennuksen pohjakerroksessa

Joulu lähestyy!

Joulu lähestyy!

Vastapäisen talon rakennustyömaalla turvallisuusmääräykset eivät liene kovin tiukat...

Vastapäisen talon rakennustyömaalla turvallisuusmääräykset eivät liene kovin tiukat…

Iltapäivällä suunnistimme Pattaya Parkiin!

IMG_3711

IMG_3715

IMG_3754

Uimatauko

Uimatauko

IMG_3724

IMG_3718

Onnea Pattaya!(?)

Onnea Pattaya!(?)

Pattayalla järjestettiin perjantai- ja lauantai-iltoina kansainvälinen ilotulitusfestivaali, ja keskikaupungilla vallitsi asianmukainen markkinameininki! Beach Road oli kokonaan suljettu autoliikenteeltä, ja katu oli täynnä myyntikojuja ja ihmisiä. Myös rantahiekat täyttyivät ilotulitusta odottavista ihmisistä. Tulitusten oli luvattu alkavan klo 21, mutta ensimmäiset raketit ammutiin vasta kymmenen jälkeen, melko tuskastuttavan odottelun jälkeen… Kun show lopulta alkoi, se oli henkeäsalpaavan upea! Kyllä kannatti odottaa!

IMG_3780

IMG_3777

IMG_3787

IMG_3794

IMG_3818

IMG_3842

Rannalla lainehti kameroiden ja kännyköiden valomeri

Rannalla lainehti kameroiden ja kännyköiden valomeri

IMG_3844

IMG_3869

IMG_3864

IMG_3853

IMG_3880

IMG_3884

IMG_3910

IMG_3907

IMG_3916

Lavataksin saaminen ihmisten poistuessa yhtäaikaa oli huomattávasti tavallista haastavampaa

Lavataksin saaminen ihmisten poistuessa yhtäaikaa oli huomattávasti tavallista haastavampaa

IMG_3918

Sunnuntaiaamuna suunnistimme läheiseen Si Rachan kaupunkiin, jossa on turistien suosima Si Racha Tiger Zoo. Täällä on vetonauloina paitsi 200 bengalintiikeriä, esitteen mukaan jopa 100000 (!) krokotiiliä ja lauma elefantteja, monista muiista eläimistä puhumattakaan. Tiikereillä, elefanteilla ja norsuilla oli omat shownsa, ja varsinkin elefanttishow oli tosi hauska! Tiikerit herättivät paitsi pelonsekaista kunnioitusta, myös sääliä eläessään häkkiolosuhteissä ihmisten armoilla ja pompoteltavana…

IMG_4190

Eläinpuisto on todella kivasti rakennettu vehreäksi ja puistomaiseksi

IMG_3923

IMG_3921

IMG_3927

Gimme five!

Gimme five! Hui!

IMG_3938

IMG_3930

IMG_3939

IMG_3943

Nyt pitäisi saada banaaneja elefanteille!

Nyt pitäisi saada banaaneja elefanteille!

Ja niitähän sai tietysti vierestä ostaa

Ja niitähän sai tietysti vierestä ostaa

IMG_3963

IMG_3962

Elefanttishow!

Elefanttishow!

Näytökseen pyydettiin vapaaehtoisia mukaan... eivät ihan tainneet tajuta mihin joutuvat. Tässä pientä taputtelua.

Näytökseen pyydettiin vapaaehtoisia mukaan… eivät ihan tainneet tajuta mihin joutuvat. Tässä pientä taputtelua.

IMG_3988

Elefantti heitti taitavasti kärsällään tikalla rikki taulussa olevia ilmapalloja... tämä mies taisi luulla viimeiseen saakka, että elefantti heittää nämäkin pallot rikki tikalla!

Elefantti heitti taitavasti kärsällään tikalla rikki taulussa olevia ilmapalloja… tämä mies taisi luulla viimeiseen saakka, että elefantti heittää nämäkin pallot rikki tikalla!

IMG_4006

IMG_4011

Elefanteille sai antaa kurkkua tai seteleitä, joita se eivät hotkineet suuhunsa, vaan ojensivat kouluttajalleen

Elefanteille sai antaa syötäväksi kurkkua tai seteleitä, joita ne eivät hotkineet suuhunsa, vaan ojensivat kouluttajalleen

Niin lähellä -mutta onneksi kaksinkertaisen verkkoaidan takana

Niin lähellä -mutta onneksi kaksinkertaisen verkkoaidan takana

Karppeja sai ruokkia tuttipullolla

Karppeja sai ruokkia tuttipullolla

IMG_3973

IMG_3971

Välitankkaus. Tavanomaisten thaiherkkujen lisäksi maistoimme krokotiilivarrasta!

Välitankkaus. Tavanomaisten thaiherkkujen lisäksi maistoimme krokotiilivarrasta!

Laiskanpulskeat rumilukset

Laiskanpulskeat rumilukset

Kunpa tietäisit, että lajitoverisi oli juuri lautasellani...

Kunpa tietäisit, että lajitoverisi oli juuri lautasellani…

Kaikkien uljaitten ja hurjien eläinten keskellä ihanimpia taisivat kuitenkin olla pikkuiset puput!

Kaikkien uljaitten ja hurjien eläinten keskellä ihanimpia taisivat kuitenkin olla pikkuiset puput!

IMG_4039

IMG_4050

Tiikerinpentu ei oikein viihtynyt turistien sylissä kuvattavana...

Tiikerinpentu ei oikein viihtynyt turistien sylissä kuvattavana…

IMG_4062

Tämä Bambi yritti nauskaista Marjaa mahasta!

IMG_4053

Eläinten ruokkiminen oli päivän parasta antia

Eläinten ruokkiminen oli päivän parasta antia

IMG_4065

IMG_4064

Välillä piti katsoa "aarrekartasta" mihin mennään seuraavaksi

Välillä piti katsoa ”aarrekartasta” mihin mennään seuraavaksi

Krokotiilishow!

Krokotiilishow!

Esiintyjät piti ensin saada lavalle, mutta kaikkia ei huvittanut...

Esiintyjät piti ensin saada lavalle, mutta kaikkia ei huvittanut…

IMG_4089

Kouluttajat hieroivat ja koputtelivat krokotiilien ikeniä ja kuonoa, kai se oli jonkinlaista viestintää...

Kouluttajat hieroivat ja koputtelivat krokotiilien ikeniä ja kuonoa, kai se oli jonkinlaista viestintää…

IMG_4092

Sulaa hulluutta...?

Sulaa hulluutta…?

Krokoilla tuntuivat napsahtelevan leuat kiinni aivan yllättäen, onneksi ei juuri tällä hetkellä

Krokoilla tuntuivat napsahtelevan leuat kiinni aivan yllättäen, onneksi ei juuri tällä hetkellä

IMG_4120

Nukkuva kirahvi

Nukkuva kameli

Tikru ja Babe? Tämän yhdistelmän logiikka ei aivan selvinnyt, ilmeisesti olivat kuitenkin vanhat tutut

Tikru ja Babe? Tämän yhdistelmän logiikka ei aivan selvinnyt, ilmeisesti olivat kuitenkin vanhat tutut

Välillä tuntui vähän ärsyttävän

Välillä tuntui vähän ärsyttävän kun possu kipitteli ihan lähellä

Upea eläin

Upea eläin

IMG_4158

Aivan pieniä tiikerinpentuja

Aivan pieniä tiikerinpentuja

Kauniita istutuksia ja asetelmia oli paljon

Kauniita istutuksia ja asetelmia oli paljon

IMG_4166

IMG_4169

IMG_4175

IMG_4187

Lievä extreme-kokemus oli myös 30 km matka Si Rachaan ja takaisin avolavataksilla moottoritiellä...

Lievä extreme-kokemus oli myös 30 km matka Si Rachaan ja takaisin avolavataksilla moottoritiellä…

Lapset tykkäsivät!

Lapset tykkäsivät!

Maanantaiksi olimme varanneet saman kalastusveneen, joka vei meidät aiemminkin kalastusreissulle. Menimme sovitusti satamaan klo 9, mutta venettä tai kapteenia ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Muutaman puhelinsoiton jälkeen (onneksi Voitto oli mukana ja Fon hoiti puhelut kotoa käsin thain-kielellä!) selvisi, että merenkäynti oli liian kovaa eikä aluksella voinut lähteä merelle.

Niinpä päätimme sen sijaan lähteä läheiselle Koh Larnin saarelle viettämään rantapäivää! Hakeuduimme suojaisalle Monkey Beachille, siellä porukkaa riitti vaikka oli arkipäivä. Muuten ranta oli ihana, kirkas vesi ja snorklatessa kallioisessa rannan osassa näimme paljon erilaisia kaloja ja merisiilejä sekä rapuja.

IMG_4220

IMG_4221

IMG_4236

IMG_4294

IMG_4225

IMG_4289

IMG_4264

IMG_4282

IMG_4314

IMG_4307

IMG_4316

IMG_4313

IMG_4322

IMG_4330

IMG_4340

Pojat syöttivät ylijäämäriisit kaloille

Pojat syöttivät ylijäämäriisit kaloille

Tiistaina lähdin lasten kanssa koululle, koska olimme luvanneet koulun kanssa askarrella koristeita Pattaya-Suomi -seuran ikkunaan heidän juhlavuottaan sekä tietysti itsenääisyyspäivää ja joulua varten.

Vielä muutamia koristeita lisää!

Vielä muutamia koristeita lisää!

Tässä syntyy lumihiutale

Tässä syntyy lumihiutale

Isompien koululaisten kanssa kävimme teippaamassa ja liimaamassa koristeet paikoilleen

Isompien koululaisten kanssa kävimme teippaamassa ja liimaamassa koristeet paikoilleen

Keskelle tulevia lumiukkotarroja lukuunottamatta valmis!

Keskelle tulevia lumiukkotarroja lukuunottamatta valmis!

Ja ulkopuolelta...

Ja ulkopuolelta…

Viereisen hotellin parkkipaikalla odotti yllätys: olimme kuulemma pysäköineet väärin, ja molemmin puolin renkaissa oli kettingeillä kiinni jykevä metaliaita!

Viereisen hotellin parkkipaikalla odotti yllätys: olimme kuulemma pysäköineet väärin, ja molemmin puolin renkaissa oli kettingeillä kiinni jykevä metaliaita!

IMG_4369

Automme aiheutti kuulemma vaaraa muille... olihan tuo kieltäämättä ahdas paikka!

Automme aiheutti kuulemma vaaraa muille… olihan tuo kieltämättä ahdas paikka!

Ei auttanut selittely eikä anelu. Aluksi aikoivat päästää meidät pinteestä vasta seuraavana aamuna, mutta lopulta hotellin respaan maksetun 2000 bahtin (n. 50€!!!) jälkeen rengaslukot otettiin pois. TIFT! Jokainen arvatkoon mitä se meinaa...

Ei auttanut selittely eikä anelu. Aluksi aikoivat päästää meidät pinteestä vasta seuraavana aamuna, mutta lopulta hotellin respaan maksetun 2000 bahtin (n. 50€!!!) jälkeen rengaslukot otettiin pois. TIFT! Jokainen arvatkoon mitä se meinaa…

Kotona oodotti mieluinen yllätys: Suomesta kummeilta oli tullut joulupaketti, jonka avaamista ei tietenkään malttanut hetkeäkään odottaa!

Kotona odotti mieluinen yllätys: Suomesta kummeilta oli tullut joulupaketti, jonka avaamista ei tietenkään malttanut hetkeäkään odottaa!

IMG_4399

Poikajoukko on helppo saada hiljentymään…

Illalla oli adventtihartaus norjalaisessa merimieskirkossa, ja koululaiset kävivät siellä laulamassa.

Meidän seitsemän hengen autoon mahtui thai-tyylillä aivan loistavasti 11 henkeä!

Meidän seitsemän hengen autoon mahtui thai-tyylillä aivan loistavasti 11 henkeä!

IMG_4414

IMG_4447

Nyt oltiin liikkeellä pienemmällä porukalla, mutta laulu raikui hienosti!

Piekku ei muistanut läheskään kaikkia sanoja, mutta suu aukesi reippaasti koko ajan!

Piekku ei muistanut läheskään kaikkia sanoja, mutta suu aukesi reippaasti koko ajan!

Välillä vähän väsytti

Välillä vähän väsytti

Bangkokista tullut pastori Jyrki Markkanen

Bangkokista tullut pastori Jyrki Markkanen

IMG_4462

IMG_4484

IMG_4485

IMG_4472

Kirkon jälkeen pojat ja Piekku kävivät ajamassa kartingia Bali Hain satamassa EasyKartissa. Me Marjan kanssa varustauduimme huomenna alkavaan Koh Sametin saariretkeen käymällä sukellusliikkeessä ostamassa uusia maskeja. Sitten illalliselle Bali Hain majakalle!

IMG_4487

IMG_4501

IMG_4509

Pikku ninja vauhdissa

Pikku ninja vauhdissa

Kylläiset lomalaiset

Kylläiset lomalaiset

Tämä viikko on meidänkin perheelle lomaa arjesta, lapset olivat koulussa vain yhden päivän! Loppuviikko on kaikilla vapaata, koska 5.12. on Thaimaan kuninkaan syntymäpäivä ja siten kansallinen vapaapäivä, ja 6.12. tietysti itsenäisyyspäivä. Alkuviikosta tuli aiotun kalastusreissun vuoksi omaa lomaa, ja huomenna sama juttu Koh Sametin reissun takia. Eivätpä lapset ole olleetkaan koko syksynä poissa kuin yhden päivän, pieni muutos arjen rutiineihin ja vieläpä kavereitten kanssa tekee hyvää!

Bangkokin tyttöjä

Lauantaiaamuna minä, Vilma ja Sanna lähdimme Bangkokiin vietämään ”tyttöjen viikonloppua” ennen Sannan kotiinpaluuta. Taksi haki meidät sovitusti kotipihasta klo 10, ja sovimme paluukyydistäkin, koska taksimatkan hinta 1400 bahtia (n. 35 €) tuntui varsin kohtuulliselta. Majoituimme ihanaan viiden tähden Grande Centre Point Ratchadamri Hoteliin, koska saimme sieltä booking.comin kautta melko hyvän diilin kahden huoneen sviitistä -ja halusimme myös hiukan hemmotella itseämme!

IMG_3403

Grande Centre Point Rachadamri Hotel

IMG_3404

Näkymä huoneistosta 27. kerroksesta

Näkymä meidän sviitistä 27. kerroksesta illan pimetessä

Alapuolella näkyi hotellin uima-allas

Alapuolella näkyi hotellin uima-allas

Olohuoneeseen mahtui mainiosti lisävuode

Olohuoneeseen mahtui mainiosti lisävuode

Makuuhuone

Makuuhuone

Meillä oli oma keittiökin

Meillä oli oma keittiökin

Hotellin loistelias tuloaula

Hotellin loistelias tuloaula

IMG_3033

Tulopäivän illalle meille oli varattu illallisristeily Bangkokin halki kulkevalla Chao Phraya -joella White Orchid River Cruises -laivalla. Samaan pakettiin kuuluivat kuljetuksetkin, minibussi saapui erittäin täsmällisesti meitä noutamaan klo 18.30. Sitä ennen ehdimme koluta kävelymatkan päässä Siam Sqarella sijaitsevia ostoskeskuksia (Siam Center, Siam Discovery ja MBK), ja tutustua hotellin lähiympäristöön.

Siam Center on tyylikäs ostari

Siam Center on tyylikäs ostari

IMG_3215

IMG_3218

IMG_3219

IMG_3221

Näitä kauppoja katseli ja kierteli mielellään, vaikken ole tippaakaan shoppailuhenkinen ihminen

Näitä kauppoja katseli ja kierteli mielellään, vaikken ole tippaakaan shoppailuhenkinen ihminen

IMG_3056

Illan risteilyaluksemme valmiina lähtöön

Perinteistä thai-tanssia illallisen lomassa

Perinteistä thai-tanssia illallisen lomassa

Pink Ladys for the ladies!

Pink Ladys for the ladies!

Sitten vähän vähemmän perinteistä tanssia, esimakua seuraavasta illasta...

Sitten vähän vähemmän perinteistä tanssia, esimakua seuraavasta illasta…

Illastamisen lomassa ihailtiin kaupungin kauniita valoja

Illastamisen lomassa ihailtiin kaupungin kauniita valoja ja joenvarren nähtävyyksiä

IMG_3097

IMG_3085

Rama VIII:n eli edellisen hallitsijan kunniaksi rakennettu kaunis silta

IMG_3102

IMG_3104

Yksi siltaoli niin matala, että kaikki yläkannella olijat komennettiin kyykkyyn!

Yksi silta oli niin matala, että kaikki yläkannella olijat komennettiin kyykkyyn!

IMG_3120

Paitsi temppelit ja sillat, myös jokirannan hotellit ovat iltavalaistuksessa aikamoinen näky

IMG_3122

IMG_3141

IMG_3144

IMG_3153

Ratchadamriin eli hotellin kulmille palattua piti vielä tehdä pieni iltakävely naapurustossa, oli niin kaunista yöllä.

Viereisen Four Seasons -hotellin jouluvalot olivat huippukauniit

Viereisen Four Seasons -hotellin jouluvalot olivat huippukauniit

IMG_3163

IMG_3167

Jouluvalojen öisessä loisteessa

Jouluvalojen öisessä loisteessa. Eräs Tuktuk -kuski halusi ottaa meistä kuvan.

IMG_3180

IMG_3175

IMG_3162

Toinen hotelli tyytyi hiukan vähempiin valoihin

Takaisin meidän hotellille

Takaisin meidän hotellille

IMG_3181

Sunnuntaina suuntasimme ensin läheiseen Bangkokin Hard Rock Cafehen, jotta Sanna sai täydentää lasikokoelmaansa. Sieltä jälleen kohti joenrantaa ilmajunalla (SkyTrain), joka on tällaisessa miljoonakaupungissa todella kätevä liikkumistapa. Samalla näkee hiukan maisemia.

SkyTrainin möhkälemäiset betonijalat ja itse rata eivät ole mikään silmänilo kylläkään

SkyTrainin möhkälemäiset betonijalat ja itse rata eivät ole mikään silmänilo kylläkään. Muutenhan Bangkok on hyvin kaunis ja vehreä kaupunki.

Kaupungissa oli poliittista kuhinaa ja pelättiin jopa mellakoita, me emme tästä juuri merkkejä nähneet. Ainoastaan kaikkien hallinto-yms. rakennusten aidoille viriteltiin kunnon piikkilankavyyhtejä ja poliiseja oli liikkeellä.

Kaupungissa oli poliittista kuhinaa ja pelättiin jopa mellakoita, me emme tästä juuri merkkejä nähneet. Ainoastaan kaikkien hallinto-yms. rakennusten aidoille viriteltiin kunnon piikkilankavyyhtejä ja poliiseja oli liikkeellä tavallista enemmän.

Bangkokin Cafe oli yllättävän pieni ja melko vaikea löytää

Bangkokin Cafe oli yllättävän pieni ja melko vaikea löytää

IMG_3202

IMG_3212

Sky Trainin asemalla

Sky Trainin asemalla

Toinen kätevä liikkumismuoto joella kulkeva shuttle boat, joka vei meidät junapysäkiltä temppelille

Toinen kätevä liikkumismuoto joella kulkeva shuttle boat, joka vei meidät junapysäkiltä temppelille. Muitakin oli liikkeellä…

IMG_3283

Joen rannalla sijaitseva Grand Palace -kompleksi temppeleineen ja hallintorakennuksineen rakennettiin v. 1782 alkaen, kun Rama I astui valtaan. Hallitsija rakennutti alueelle myös omat residenssinsä. Tuolloinhan maan pääkaupunki sijaitsi vielä Chao Phraya -joen toisella puolella Thonburissa, mutta nyt hallitsija siirsi pääkaupungin ”tois puol jokkee”. Grand Palacen 218 000 neliömetrin alue muodostaa Bangkokin vanhan, historiallisen keskustan, ja on Bangkokin tärkein turistinähtävyys.

Grand Palacen temppelialueelle ei niin vaan mentykään. Minulla ja Vilmalla oli t-paidat varta vasten mukana ja pitkät mekot, mutta Sanna oli ottanut paljaitten olkapäitten suojaksi mustan huivin. Temppelialueen sisäänmenoportilla naisvartija ei ensin hyväksynyt harteilla irrallaan olevaa huivia, mutta kun käärimme sen tiukemmin ja tungimme osittain mekon olkaimien alle, pääsimme sisään. Portilla mainostetaan, että vaatteita saisi ilmaiseksi lainata, mutta lainausluukulla kuitenkin olisivat perineet 200 bahtia eli reilu 5€ paidan lainasta. Ostimme melko arvokkaat pääsyliput (500 bahtia eli n.13€/hlö), mutta sitten varsinaisella ovella miesvartija pyysi avaamaan huivin ja ilmoitti, että pitää ostaa tai hakea paita. Hienoja elefanttiaiheisia Thailand -paitoja sai onneksi viereisestä matkamuistomyymälästä alle 5 eurolla. Periaatteessa temppelialueella ei saisi kulkea varpaat tai kantapäät paljastavissa kengissäkään, mutta onneksi tätä sääntöä ei vahdittu. Ristiriitaista sikäli, että kaikista pyhimpiin paikoihin saa mennä ainoastaan avojaloin…

Tarkka vartijasetä poseerasi iloisesti kun paita oli hankittu

Tarkka vartijasetä poseerasi iloisesti kun paita oli hankittu

IMG_3236

Phra siratana chedi ja Phra mondop

IMG_3239

IMG_3242

IMG_3244

IMG_3245

IMG_3246

IMG_3247

IMG_3251

IMG_3254

Pyhistä pyhin Emerald Buddhan temppeli (kuva piti ottaa oviaukolta)

IMG_3261

IMG_3265

IMG_3267

Kaikki rakennukset oli kullattu ja päällystetty taidokkailla mosaiikeilla

IMG_3270

Hyvin tarkeni mekossa ja T-paidassa…

IMG_3271

IMG_3274

IMG_3277

IMG_3278

Kun oltiin saatu aimo annos korkeakulttuuria, oli aika palata hotellille hiukan huilaamaan. Onneksi reitti hotellille ei kulkenut keskustan aukioiden kautta, sinne oli kuulemma kokoontunut valtavasti ihmisiä ja liikenne ei siellä tainnut sujua. Meidän reitillämme ei näkynyt mitään poikkeavaa.

IMG_3284

Taas viriteltiin piikkilankaa...

Taas viriteltiin piikkilankaa…

Tuk Tukilla pääsi nopeasti, varsinkin kun välillä huruutettiin vastaantulevien kaistalla, niinkuin tässä...

Tuk Tukilla pääsi nopeasti, varsinkin kun välillä huruutettiin vastaantulevien kaistalla, niinkuin tässä…

Ihastuimme TukTuk -kyytiin niin paljon, ettemme lopulta muuta kulkupeliä käyttäneetkään!

Ihastuimme TukTuk -kyytiin niin paljon, ettemme lopulta muuta kulkupeliä käyttäneetkään!

Iltapäivästä lähdimme (TukTukilla tietysti!) takaisin joenrantaan Asiatique -kauppakeskukseen, jossa sijaitsee myös kuuluisa Calypso-kabaree. Tämä kauppakeskus on rakennettu basaarityylisesti, katettuja pieniä kujia, ja paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa tavaraa myynnissä: mm. paljon paikallista käsityötä, eikä juurikaan tyypillistä t-paita/feikkikello -meininkiä. Ostoskeskuksessa on myös 40 ravintolaa, joista löytyi meillekin sopiva.

Illallisella Asiatique-kauppakeskuksen Capri-nimisessä joenrantaravintolassa

Illallisella Asiatique-kauppakeskuksen Capri-nimisessä joenrantaravintolassa

Auringonlaskun coctailit

Auringonlaskun coctailit

IMG_3307

Italialaisessa tietysti pastaa...

Italialaisessa tietysti pastaa…

...ja jauheliha- sekä pinaattilasagnea

…ja jauheliha- sekä pinaattilasagnea. Nam!

IMG_3313

Illan hämärtyessä kaupunki herää eloon valojen syttyessä

IMG_3314

Kyllä se alkaa hiukan joulultakin näyttää…?

IMG_3316

IMG_3317

Tuliaisostoksia Asiatiquessa

Yksi ihana paikallinen lapsukainen

Yksi ihana paikallinen lapsukainen, joka oli äidin kanssa töissä

IMG_3323

Eläintarvikekojussa myytiin suomalaista alkuperää olevaa designia koirille...tai kissoille

Eläintarvikekojussa myytiin suomalaista alkuperää olevaa designia koirille…tai kissoille

calypso lippu

Illaksi meille oli varattu Asia Web Directiltä Ladyboy Show Asiatiquen Calypso-teatterissa. Tämä ja illallisristeily kuuluivat samaan pakettiin, jonka ostimme netistä lähes puoleen hintaan (yht. 1890 bahtia eli n. 50€/hlö). Showssa esiintyy ainoastaan miehiä, mutta naiskauneutta on enemmän kuin miss maailma -kisoissa konsanaan…

Thaimaassahan Ladyboy -kulttuuri elää vahvana, ja lukuisat nuoret miehet elävät ja muuntuvat enemmän tai vähemmän naisiksi. Tällä tavalla esim. työllistyy paremmin, monet tavaratalot ja myymälät palkkaavat ainoastaan ladyboytä töihin. He tyypillisesti pitävät hyvää huolta itsestään ja ulkonäöstään. Vähän friikiltä kuitenkin tuntui välillä… show oli viihdyttäväja näyttävä, joskin pieni leipääntyminen paistoi koko ajan läpi. Juontaja kuulosti ajoittain nauhoitteelta ja tyttöjen hymykin meinasi välillä hyytyä. Eipä ihme, jos sama show pitää vetää joka päivä kaksi kertaa.

IMG_3326

IMG_3329

IMG_3331

IMG_3335

Tämä sama "rouva" oli showssa jo v. 2002, kun olin ekan kerran katsomassa. Tuolloin olimme eturivissä, ja Jamo joutui suosion kohteeksi...

Tämä sama ”rouva” oli showssa jo v. 2002, kun olin ekan kerran katsomassa. Tuolloin olimme eturivissä, ja Jamo joutui suosion kohteeksi…

IMG_3341

IMG_3345

IMG_3347

Osalla pullotti housut, osalla rinnukset…

Todella kauniita ihmisiä!

Todella kauniita ihmisiä!

IMG_3364

IMG_3367

Shown jälkeen sai valokuvata mielin määrin

Shown jälkeen sai valokuvata mielin määrin

IMG_3381

IMG_3376

Sanna lähti maanantaiaamuna kukonlaulun aikaan taksilla kohti Suvarnabhumin lentokenttää, ja me Vilman kanssa jäimme vielä nauttimaan ihanasta hotellihuoneesta ja mm. toteuttamaan yhden pitkäaikaisen haaveeni tai aikomukseni: käynti japanilaisessa ”liukuhihna-buffet” -ravintolassa!

Shabu shabu-sushi -buffet!

Shabu shabu-sushi -buffet!

IMG_3389

Kokkilauma työssään, odottelemme jonossa vuoroamme… onneksi vain n. 20 minuuttia

Nautiskeluaikaa oli 1 h 15 minuuttia eli riittävästi. Hihnalta valittiin lautasilla olevia herkkuja, jotka kypsennettiin itse kiehuvassa liemessä

Nautiskeluaikaa oli 1 h 15 minuuttia eli riittävästi. Hihnalta valittiin lautasilla olevia herkkuja, jotka kypsennettiin itse kiehuvassa liemessä

Läheskään kaikkea syömääni en tunnistanut... mutta erittäin hyvää oli!

Läheskään kaikkea syömääni en tunnistanut… mutta erittäin hyvää oli!

Lisäksi oli upea sushibuffet sekä friteerattuja herkkuja

Lisäksi oli upea sushibuffet sekä friteerattuja herkkuja

IMG_3397

Buffetin hinta oli 339 bahtia/hlö eli vain reilu 8€!

Paluukyydiksi sovittu taksi ei saapunut Pattayalta… sanoivat etteivät ”löytäneet” meitä hotellilta, mutta luulenpa ettei kuski uskaltanut lähteä meitä hakemaan mielenosoittajien ja ruuhkien pelossa. Ihan turhaan pelkäsi, maanantainakin oli ihan rauhallista ydinkeskustan ulkopuolella. Otimme sitten hotellin edestä taksin ja pääsimme kotiin n. 50 eurolla, kun Pattayan taksi olisi ottanut n. 35 €.

Meidän ollessa Bangkokissa kotona Pattayalla Jamo ja Mikko olivat käyneet lasten kanssa mm. keilaamassa ja rannalla, ja tehneet kuvista ja lasten puheista päätellen aikamoisia herkkuruokia. Palattuamme kotiin maanantaina Jamo ja Mikko starttasivat kohti Bangkokia heti seuraavana aamuna! Mikon kotiinpaluun hetki koittaa jo torstaina.

Ajatella, jouluun enää neljä viikkoa. Ja olemme olleet Thaimaassa nyt kolme kuukautta. Aika kuluu aivan liian nopeasti, ja kun ikää tulee niin ajankulu tuntuu vaan kiihtyvän. Aikaa ei tosiaankaan halua elämän viidennen vuosikymmenen alussa tuhlata enää tuhlata mihinkään sellaiseen, mistä ei oikeasti pidä, tai mikä ei tuo lisäarvoa elämään. Nyt täytyy kyllä sanoa, että viime kuukaudet on eletty täysillä! Nyt voisi ottaa pari päivää ihan rennosti kotosalla ennenkuin meille tulee loppuviikosta rakas ystäväperhe Marja ja Timo poikineen kyläilemään -ja jälleen odottavat uudet seikkailut!

Vesileikkejä

Vanha ystävämme Mikko tuli Pattayalle lomailemaan, ja toi tullessaan valtaisat tuliaislastit sekä vesitiiviin kameran, josta riitti riemua!

Mikko-setä otti veden alla kuvia pellehyppijöistä

Mikko-setä otti veden alla kuvia pellehyppijöistä

pinnan alla altaassa

Meditointia

Meditointia

IMG_2709

Mikko toi myös ihanaa ruisleipää jonka päällä maistuu Victory-lohi!

Mikko toi myös ihanaa ruisleipää jonka päällä maistuu Victory-lohi!

Kun nyt herkkujen makuun päästiin, niin esiteltäköön minun suosikkiaamiainen: papaijaa ja luonnonjugurttia

Kun nyt herkkujen makuun päästiin, niin esiteltäköön minun suosikkiaamiainen: papaijaa ja luonnonjugurttia (muna on mittakaavana, täällä jotkut hedelmät ovat jättimäisiä!)

Sannan kanssa on tehty päivittäin jopa kolmen tunnin kävelylenkkejä kaupungilla. Jatkuukohan tämä tahti vielä ensi viikolla kun ei ole lenkillekannustajaa enää…?

Lenkin varrella ihana koiraperhe, toinen vanhemmista ei lainkaan ilahtunut kun lähestyimme jälkikasvua

Lenkin varrella ihana koiraperhe, toinen vanhemmista ei lainkaan ilahtunut kun lähestyimme jälkikasvua

Kolmijalkainen koira, josta kerroin aiemminkin. Edelleen pitää paikkaansa saman marketin oven edustalla...

Kolmijalkainen koira, josta kerroin aiemminkin. Edelleen pitää paikkaansa saman marketin oven edustalla…

Sannalle piti hakea Hard Rock -lasi

Sannalle piti hakea Hard Rock -lasi

IMG_2724

IMG_2731

Lenkillä edelleen...

Lenkillä edelleen…

IMG_2749

Laivatalot

Laivatalot

IMG_2755

Vilmakin saatu välillä mukaan!

IMG_2765

Mikolle ja Sannalle piti tietysti näyttää Cabbages&Condoms-viidakkoparatiisi

Mikolle ja Sannalle piti tietysti näyttää Cabbages&Condoms/Birds&Bees -viidakkoparatiisi

IMG_2785

Ja löytyihän sieltä meillekin jotain uutta, kiuten ihana vessa jossa  keinu. Piekulle tuli yllättäen pissihätä 4 kertaa ruokailun aikana.

Ja löytyihän sieltä meillekin jotain uutta, kuten ihana vessa jossa on keinu. Piekulle tuli yllättäen pissihätä 4 kertaa ruokailun aikana.

IMG_2806

IMG_2774

Tätäkään en ollut aiemmin jostain syystä huomannut…

IMG_2773

Vasemman käden hyppysissä on pieni paketti…

IMG_2818

Keskiviikkona lähdimme ensimmäistä kertaa täällä sukeltamaan. Olimme bonganneet rantakadulta Pattaya Dive Centre -sukelluskeskuksen, ja siellä vaikutti olevan paitsi mukavaa porukkaa, myös uudet ja hyvätasoiset varusteet. Oli mahtava auringonpaiste, ja melkoisen navakka tuuli. Aallokko oli hyvin terävä ja löi kulkusuunnassamme sekä meno- että paluumatkalla sivusta, eli paatti keinui melkoisesti. Kaikilla ei aamupalat pysyneet sisällä…

Sukellusolosuhteet olivat paremmat kuin odotin. Viime tammikuussa, kun Ollin kanssa sukelsimme täällä aika lähellä Rayongissa, vesi oli kovin sameaa ja näkymät melko vaatimattomat. Nyt päivän ensimmäisessä sukelluspaikassa Koh Klungilla virtaus oli välillä voimakkaampaa ja heikensi näkyvyyttä, joka vaihteli 5-10 m välillä. Etsimme merihevosia, jotka pysyttelivät visusti piilossa, ja saaren takaosassa näimme tyypillisiä Andamaanienmeren kaloja, ei mitään ihmeellistä. Mutta ainahan sukeltaminen on aivan mahtavaa!!!

Ihmeellistä oli tietysti se, että Vilma, joka aiemmin ilmoitti, ettei koskaan aio sukeltaa, teki Discover Scuba Diving -kurssin ja sukelsi divemasterin kanssa erittäin sujuvasti. Olen erittäin iloinen, että perheeseen saatiin uusi sukeltaja, seuraavaksi pikkuveljen kanssa varsinaiselle sukelluskurssille? Ollillahan on 12-vuotiaana hankittu Junior Scuba Diver -sukeltajapätevyys eli hän saa sukeltaa 12 m syvyyteen saakka. Nyt kun hän tulee joulukuun alusta tänne puoleksi vuodeksi on hyvä tilaisuus suorittaa ”oikea” sukelluskortti.

Vilma lähdössä Discover Scuba Diving -kurssille

Vilma lähdössä Discover Scuba Diving -kurssille

Andy jakoi meille varusteet ja toimi myös Vilman divemasterina

Andy jakoi meille varusteet ja toimi myös Vilman divemasterina

Gearing up!

Gearing up!

IMG_2854

IMG_2838

Lyijyä!

IMG_2847

Ekan sukelluksen suunnittelua

vilma pukee BCD

The giant leap. Tällä kertaa pieni askel ihmiskunnalle, mutta jättimäinen askel ihmiselle

The giant leap. Tällä kertaa pieni askel ihmiskunnalle, mutta jättimäinen askel ihmiselle

Toinen sukellus Koh Krockilla lähempänä Pattayaa oli mielestäni paljon parempi. Näkyvyys oli samaa luokkaa, mutta nyt koralleja oli huomattavasti enemmän ja ne olivat monipuolisempia, ja sukelluksen kruunasi uiminen jättiläismerikilpikonnien kanssa! Olimme sananmukaisesti törmäilleet näihin erittäin sympaattisiin otuksiin jo Malediiveilla, mutta ainahan tällainen lähikontakti säväyttää! Upeita eläimiä!

Mikolla, meidän ohjaajalla Annilla sekä Vilman ohjaajalla Andylla oli kamerat mukana, ja Vilma sai omista ekoista sukelluksistaan DVD:n ja paljon kuvia muistoksi! Näistä osa tässä. Tällainen DVD on muuten Ollillakin olemassa Dominikaanisesta Tasavallasta 5 vuoden takaa, mahtavia muistoja!

Toiselle dyykille lähdössä

Toiselle dyykille lähdössä

Pakko oli tarttua kiinni, kun virta meinasi kuljettaa

Pakko oli tarttua kiinni, kun virta meinasi kuljettaa (tämä ja seuraavat kuvat Mikon ottamia)

Toinen jättimäisistä kilpikonnista, jootka näimme. Toinen antoi minun silitellä kilpeäänkin!

Toinen jättimäisistä kilpikonnista, jootka näimme. Toinen antoi minun silitellä kilpeäänkin!

kilppari 2

jamo sukeltaa

Vilman kanssa tavattiin kilpikonnien luona!

Vilman kanssa tavattiin kilpikonnien luona!

Oliskohan tuo pysynyt ihan hampaillakin...välillä pitää varmistella

Oliskohan tuo pysynyt ihan hampaillakin…välillä pitää varmistella

Tästä eteenpäin vedenalaiskuvat Pattaya Dive Centren Andyn ottamia

(Tästä eteenpäin vedenalaiskuvat Pattaya Dive Centren Andyn ottamia Vilman ekojen sukellusten aikana) Vilma näyttää jo ihan prolta!

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (9)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (14)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (27)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (20)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (42)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (45)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (49)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (55)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (34)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (60)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (62)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (63)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (64)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (66)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (67)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (70)

Toinen konna makoili aluksi kivenkolossa, mutta tuli onneksi meidän kanssa uiskentelemaan

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (78)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (79)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (81)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (83)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (84)

Diving Pattaya Discover Dive 20.11 (88)

Saatiin pari mahtavaa videotakin, liitän ne tähän heti kun saan henkilökohtaisen mikrotukeni avuksi…

Vilma juuri noussut toiselta sukellukselta pintaan

Vilma juuri noussut toiselta sukellukselta pintaan

Kaikki OK!

Kaikki OK!

IMG_2868

IMG_2873

IMG_2875

Sukellusten jälkeen relattiin yläkannella -minkä kovalta aallokolta pystyttiin ettei pudottu penkeiltä!

Sukellusten jälkeen relattiin yläkannella -minkä kovalta aallokolta pystyttiin ettei pudottu penkeiltä! No tässä saaren suojassa ei just tuullut

Ja kirjoitettiin sekä leimattiin sukelluslokikirjat (kuva by Mikko)

Ja kirjoitettiin sekä leimattiin sukelluslokikirjat (kuva by Mikko)

Kaukana siintää kaupunki

Kaukana siintää kaupunki (kuva by Mikko)

Perjantaina kävimme katsomassa kaupungin eteläpuolella Pattayan Ocean Marinassa järjestettävän venenäyttelyn. Pettymykseksemme siellä ei ollut näytillä yhtään varsinaista purjevenettä, vaan todellisia ekokatastrofeja eli jättimäisiä moottoriveneitä, ja muutama katamaraani. Olihan niitäkin mukava katsella, sekä sataman muita veneitä, varsinkin kun näyttelyyn ei ollut pääsymaksuja.

Matkalla ihmeteltiin työturvallisuutta sähkötolpassa

Matkalla ihmeteltiin työturvallisuutta sähkötolpassa

IMG_2924

Ilmakuvaushärveli

Ilmakuvaushärveli

Satamaa aallonmurtajalta katsottuna

Satamaa aallonmurtajalta katsottuna

Myytävänä. Hintalappua en viitsinyt edes katsoa...

Myytävänä. Hintalappua en viitsinyt edes katsoa…

Lamborghini...ko?

Lamborghini…ko?

IMG_2989

Muita veneitä

Laiturin toisella puolella sitten ihan erilaisia veneitä

Laiturin toisella puolella sitten ihan erilaisia veneitä

Illansuussa meille tupsahti pikkuvieraita. Kenenhän koiran tuo tytteli tällä kertaa lainannut... venäjänkielentaitoni ei ihan riittänyt selvittämään

Illansuussa meille tupsahti pikkuvieraita. Kenenhän koiran tuo tytteli tällä kertaa lainannut… venäjänkielentaitoni ei ihan riittänyt selvittämään

Uimahommat ennen rauhallista koti-iltaa ja hyvää kotiruokaa!

Uimahommat ennen rauhallista koti-iltaa ja hyvää kotiruokaa!

IMG_3009

IMG_3014

IMG_3016

Huomenna minä, Sanna ja Vilma tyttöjen reissulle Bangkokiin, ennenkuin Sannan lento kotiin lähtee maanantaiaamuna!

Valoja öissä

Pratamnak Beach

Pratamnak Beach

Jamon Sanna-serkku tuli meille torstaina vierailulle puoleksitoista viikoksi. Olemme katselleet kaupunkia maalta, mereltä ja -ei ihan ilmasta, mutta korkealta.

Tässä syntymässä oma versio "Penan karrista" kasvisversiona

Tässä syntymässä oma muunnos ”Penan karrista” kasvisversiona

Piekku on taitava kauko-ohjattavan helikopterin kanssa!

Piekku on taitava kauko-ohjattavan helikopterin kanssa!

IMG_1946

Näistä häkeistä pikkulinnut päässeet lentämään jo vapauteen

Näistä häkeistä pikkulinnut päässeet lentämään jo vapauteen kultaisen Buddhan kunniaksi

IMG_1966

Rahankeräyslipas

Rahankeräyslipas

Pattayan katukoiria

Pattayan katukoiria

IMG_1973

IMG_1985

IMG_1988

Buddha Hillin näköalatasanteella

Buddha Hillin näköalatasanteella

IMG_1978

IMG_2010

Chang, kansalliseläin

Chang, kansalliseläin

Liikuntapuistossa, lapset olivat koulun kanssa liikkeellä juuri ennen meitä

Liikuntapuistossa, lapset olivat koulun kanssa liikkeellä juuri ennen meitä

Ja lisää koiria..

Ja lisää koiria..

IMG_2000

Maisemalenkillä!

Maisemalenkillä!

IMG_2019

Bali Hain tuttu majakkaravintola...

Bali Hain tuttu majakkaravintola…

...ja vakioannos eli wing bean salad sekä tom yam ja paistetut vihannekset osterikastikkeessa

…ja vakioannos eli wing bean salad sekä tom yam ja paistetut vihannekset osterikastikkeessa (ja kuvakin näyttää olevan ylösalaisin!)

Nyt jaksaa kävellä kotiin

Nyt jaksaa kävellä kotiin

Koiria riittää...

Koiria riittää…

Luulisi koirien hakeutuvan varjoon, mutta suurin osa makoilee keskellä katua auringossa

Luulisi koirien hakeutuvan varjoon, mutta suurin osa makoilee keskellä katua auringossa

Pullonkerääjälapset kierroksella. Nämä samat lapset penkovat pullot päivittäin meidänkin kadun roskiksista

Pullonkerääjälapset kierroksella. Nämä samat lapset penkovat pullot päivittäin meidänkin kadun roskiksista

Pyysin saada ottaa kuvan ja annoin vaivanpalkkaa 20 bahtia. Joukkio suuntasi samantien viereiseen 7-eleveniin

Pyysin saada ottaa kuvan ja annoin vaivanpalkkaa 20 bahtia. Joukkio suuntasi samantien viereiseen 7-eleveniin

Sannan unelmakauppa!

Sannan unelmakauppa!

Tyttöjen shoppailureissulla edelleen...

Tyttöjen shoppailureissulla edelleen…

IMG_2121

Lauantaiaamuna lähdimme käymään läheisellä Koh Larnin saarella. Äskettäisen lauttaturman takia turvatoimia lautoilla on selkeästi kiristetty: kaikilla on pelastusliivit päällä ja lautoille otetaan vähemmän ihmisiä. Oli kohtalaisen kova tuuli ja aallot ihan mukavasti keikuttivat lauttaa välillä. Sannakin kertoi pelkäävänsä merta vasta kun oltiin jo vesillä! Hyvin meni matka ja perillä odottivat kirkkaat vedet, valkoinen puuterihiekka ja todella isot aallot. Vietimme hauskan iltapäivän aalloilla surffaillen!

IMG_2127

Bali Hain laiturilla

Bali Hain laiturilla

Joltakin onnettomalta putosi reppu mereen...saatiin ylös!

Joltakin onnettomalta putosi reppu mereen…saatiin ylös!

Turvallisen matkan takeet

Turvallisen matkan takeet -määränpää siintää horisontissa

IMG_2150

Lapsille ei ollut omia pelastusliivejä, vähän puristi kaulaa…

IMG_2156

IMG_2159

Lautta veikin tällä kertaa kalastajakylän puolelle, sieltä "bahtibussilla" vuoren yli kohti rantaa

Lautta veikin tällä kertaa kalastajakylän puolelle, sieltä ”bahtibussilla” vuoren yli kohti rantaa

Sää oli mahtava: puolipilvinen sää toi tuulen ja sai meren ihanasti tyrskyämään

Sää oli mahtava: puolipilvinen sää toi tuulen ja sai meren ihanasti tyrskyämään

IMG_2168

IMG_2177

IMG_2165

Söimme lounasta sananmukaisesti meren syleilyssä!

Söimme lounasta sananmukaisesti meren syleilyssä!

IMG_2181

IMG_2185

Pohjassa oli merisiilejä, Vilman kädestä juuri nypitty pois montakymmentä piikkiä!

Pohjassa oli merisiilejä, Vilman kädestä juuri nypitty pois montakymmentä piikkiä!

Paluumatkakin sujui mukavasti!

Paluumatkakin sujui mukavasti!

Piekku ja ponit!

Piekku ja ponit!

Illalla lähdimme vielä Voiton, Fonin ja Esan kanssa katsastamaan Pattayan pahamaiseisen Walking Streetin! Tälle rantakadun pätkälle keskittyy suurin osa siitä, mistä Pattaya on saanut  huonon maineensa. Täytyy sanoa, että valoja, ihmisiä, melua ja kaikenlaista tarjontaa oli varmasti joka lähtöön! Suurin osa kadulla kulkijoista vaikutti olevan uteliaita turisteja ja länsimaisia pariskuntia. Onhan Walking Street aikamoinen nähtävyys!

IMG_2224

IMG_2226

IMG_2234

IMG_2236

IMG_2244

(kuva F. Virtanen)

(kuva F. Virtanen)

IMG_2248

IMG_2249

IMG_2257

IMG_2261

IMG_2268

IMG_2267

Tämä tyttö on kuulemma temppuillut Walking Streetillä 2-vuotiaasta alkaen

Tämä tyttö on kuulemma temppuillut Walking Streetillä 2-vuotiaasta alkaen

IMG_2274

IMG_2278

Isäpappa välillä töni tyttöä, jotta tämä muisti hymyillä – ja keräsi rahat

Sea Food (kuva F. Virtanen)

Sea Food (kuva F. Virtanen)

Mai Tai sapparotissa

Mai Tai sapparotissa

Kookosherkkua

Kookosherkkua

Sea food -ravintolan tarjontaa

Sea food -ravintolan tarjontaa

IMG_2320

Tulinen papaijasalaatti raaoilla jokikatkoilla

Tulinen papaijasalaatti raaoilla jokikatkoilla

Katkarapukevätrullat ja sitruunaruohosalaatti

Katkarapukevätrullat ja sitruunaruohosalaatti

IMG_2328

IMG_2331

IMG_2334

IMG_2342

IMG_2357

Sinne jäi "kävelykatu"

Sinne jäi ”kävelykatu”

IMG_2365

IMG_2369

IMG_2379

Koiria riittää...

Koiria riittää…

IMG_2383

Walking Streetin jälkeen satama-aluella oli ihanan rauhallista. Täältä löytyi täysin paikallisten kansoittama illanviettopaikkakin

Walking Streetin jälkeen satama-aluella oli ihanan rauhallista. Täältä löytyi täysin paikallisten kansoittama illanviettopaikkakin

Tilausta tekemässä

Tilausta tekemässä

Ja annostelemassa

Ja annostelemassa

Kävelymatkalla kotiin aamuyöllä ihailtiin mm. rannan luksushotellien sisäänkäyntejä...

Kävelymatkalla kotiin aamuyöllä ihailtiin mm. rannan luksushotellien sisäänkäyntejä…

Meidän pesukone on pitänyt kamalaa meteliä jo pari viikkoa, ja sunnuntaiaamuna se sanoi sopimuksen kokonaan irti. Laitoin Timille viestin, ja puolen tunnin kuluttua olimme jo matkalla hardware storeen josta haimme uuden koneen. Parempaa vuokraisäntää saa kyllä hakemalla hakea! Thanks Tim -again!!!

IMG_2407

Sanna piti tietysti käyttää Pattaya Parkissakin, ja samalla saatiin lapsista purettua hiukan energiaa illan lyhtyjuhlaa odotellessa.

IMG_2409

Opusta on helppo saada ilmakuvia, koko ajan hyppimässä!

Opusta on helppo saada ilmakuvia, koko ajan hyppimässä!

Illalla oli Loy Krathong eli vuosittain vietettävä valon juhla. Se vietetään thaimaalaisen kuukalenterin 12. kuussa täydenkuun aikaan eli yleensä marraskuussa. Tällöin miljoonat ihmiset lähettävät merelle tai muihion vesistöihin koristeellisia kukkalauttoja, joissa on myös kynttilöitä ja suitsukkeita. Lautan mukana lähetetään pois kaikki pahat asiat omasta elämästä (ja varmuuden vuoksi kolikko) ja toivotaan tilalle jotain hyvää.

Jo alkuillasta katu täyttyi kukkalauttojen myyjistä

Jo alkuillasta katu täyttyi kukkalauttojen myyjistä

IMG_2435

Ranta oli alkuillasta vielä melko rauhallinen ja tyhjä

Ranta oli alkuillasta vielä melko rauhallinen ja tyhjä

Auringonlaskua ihailemassa

Auringonlaskua ihailemassa

IMG_2446

IMG_2461

Tytöt kukkalauttojensa kanssa

IMG_2473

IMG_2483

Vepu ihmettelee paperilyhtyä

Vepu ihmettelee paperilyhtyä

IMG_2496

IMG_2498

IMG_2513

IMG_2526

Satoja lyhtyjä jo ilmassa

Sää suosi juhlaa, vaikka edellinen päivähän oli tuulinen ja sunnuntaiaamunakin satoi oikein kunnolla. Päivästä muodostui kuitenkin tyyni ja aurinkoinen. Täysikuu pääsi oikeuksiinsa, samoin kuin juhlassa taivaalle lähetettävät paperilyhdytkin.

Tästä se lähtee

Tästä se lähtee

IMG_2535

Monta minuuttia lämmittelyä, ennenkuin lyhty suostui nousemaan

Monta minuuttia lämmittelyä, ennenkuin lyhty suostui nousemaan

Palaako...?

Palaako…?

IMG_2549

IMG_2555

Sinne lähti!

Sinne lähti!

IMG_2560

Vasemmanpuoleisin on meidän!

Sitten on lauttojen vuoro!

Sitten on lauttojen vuoro!

Opun valinta oli kilpikonna

Opun valinta oli kilpikonna

Sytytyspuuhia

Sytytyspuuhia

IMG_2576

Piekun lautta oli tehty jätskitötteröistä!

IMG_2572

Kaunotar-Fon

Kaunotar Fon

Lapset halusivat toimittaa lautat perille asti

Lapset halusivat toimittaa lautat perille asti

IMG_2599

Piekku lähetti pois pahan ja toivoi -uutta barbia

Piekku lähetti pois pahan ja toivoi -uutta barbia

IMG_2601

IMG_2603

IMG_2621

IMG_2623

IMG_2633

IMG_2641

IMG_2649

IMG_2651

Niinhän siinä sitten kävi, että alettiin yöuinnille!

Niinhän siinä sitten kävi, että alettiin yöuinnille!

IMG_2671

IMG_2685

Täysikuu aiheutti voimakkaan laskuveden, sitten jahdattiin rapuja

Täysikuu aiheutti voimakkaan laskuveden, sitten jahdattiin rapuja

IMG_2695

Rannalla olisi viihtynyt vaikka koko yön, paukkeesta päätellen juhlat jatkuivat aamuun saakka...

Rannalla olisi viihtynyt vaikka koko yön, paukkeesta päätellen juhlat jatkuivat aamuun saakka…

Viisumeita Vientianesta

Turistiviisumiemme alkaessa kulua umpeen lähdimme jälleen matkaan, tällä kertaa kohti pohjoista naapurimaata Laosia. Pääkaupungissa Vientianessa sijaitsee lähin ulkomainen Thaimaan suurlähetystö, josta voi anoa uutta turistiviisumia ja siten saada 90 päivää lisää luvallista oleskeluaikaa. Matkaa rajanylityspaikalle Nong Khain kaupunkiin on Pattayalta lähes 700 km eli melkoinen ajomatka. Senpä vuoksi vietimme ensin viikonlopun Virtasen perheen kanssa Thaimaan toiseksi suurimmassa kaupungissa Nakhon Ratchasimassa eli Koratissa, tämä kun on sopivasti noin puolessa matkassa.

Kaunista ja laakeeta maalaismaisemaa ja hyvä tie

Kaunista ja laakeeta maalaismaisemaa ja hyvä tie

Jälleen jollakin ylikuormaa?

Jälleen jollakin ylikuormaa?

Koratin laitamilla pysähdyttiin lihaostoksille hyvin eläväiselle markkinapaikalle

Koratin laitamilla pysähdyttiin lihaostoksille hyvin eläväiselle markkinapaikalle

IMG_1549

Kaksiviikkoinen pentu keinoemon hoivissa

Kaksiviikkoinen pentu keinoemon hoivissa

Kävimme Fonin vanhalla kotitalolla ja Piekku löysi leikkikaverin

Kävimme Fonin vanhalla kotitalolla ja Piekku löysi leikkikaverin

IMG_1623

Thaimaassa jos menet johonkin kylään, aina tarjotaan vettä tai muuta juotavaa!

Thaimaassa jos menet johonkin kylään, aina tarjotaan vettä tai muuta juotavaa!

Pui

Pui

IMG_1632

Tähän nousee pian talo!

Tähän nousee pian talo!

Korat vaikutti laajalta ja rauhalliselta kaupungilta. Suurkaupungin tuntua ei ole, koska pilvenpiirtäjät puuttuvat, keskusaukionkin ympärillä talot ovat vain muutaman kerroksen korkuisia. Keskustassa meitä kiinnnosti erityisesti ”Jamo-pyhimys” eli oikeammin Ya Mo (isoäiti Mo), jota kovasti kunnioitetaan tai oikeastaan palvotaan -onhan hän aikansa ”Wonder Woman” joka pelasti kaupungin laolaisilta valloittajilta.  Tämä tapahtui v. 1826, kun Mo, apulaiskuvernöörin vaimo, suostutteli koratilaisnaiset viettelemään laolaiset sotilaat, jotka olivat kaupungin kimpussa, ja näin koratilaiset sotilaat pääsivät yllätyshyökkäyksellä peittoamaan laolaiset.

IMG_1661

IMG_1672

Ya Mo

IMG_1677

Hyväntekeväisyyttä thaimaalaisittain: ihmiset tuovat esim. temppeleille rahatikkuja, jotka lahjoitetaan tarvitseville

Hyväntekeväisyyttä thaimaalaisittain: ihmiset tuovat esim. temppeleille rahatikkuja, jotka lahjoitetaan tarvitseville

IMG_1680

Sedän papukaija kiinnosti

Sedän papukaija kiinnosti

Äidin rakkaat tytöt!

Äidin rakkaat tytöt!

IMG_1690

IMG_1707

IMG_1716

Jotain mitä Pattayalla ei juuri näe: Tuk-Tuk!

Jotain mitä Pattayalla ei juuri näe: Tuk-Tuk!

IMG_1649

IMG_1654

Nuoret munkit

IMG_1721

Frist? Fist? Frisk?

Frist? Fist? Frisk?

Toinen meitä kiinnostava paikka oli korealainen buffet-ravintola, jota Virtaset olivat kovasti kehuneet. Olimme päässeet hiukan tutustumaan korealaisiin pöytägrilleihin jo Ayutthayassa, mutta nyt meitä odotti todellinen ”carnivorous feast”. Buffetissa sai itse kypsentää kuperalla metallilevyllä tai sen reunakaukalon maukkaassa lihaliemessä mitä halusi: oli kalaa, äyriäisiä, maksaa, kaikenlaista lihaa, vihanneksia, kananjalkoja (! siis varpaineen päivineen) -kaikkea mahdollista ja lisukkeena erilaisia salaatteja. Todella herkullista ja naurettavan halpaa, n. 5 €/hlö!

IMG_1726

IMG_1732

Minun suosikki oli maksa!

Minun suosikki oli maksa!

Läskipalasella aina välillä voideltiin, ettei tartu kiinni!

Läskipalasella aina välillä voideltiin, ettei tartu kiinni!

Poikien ehdoton suosikki oli pekoni!

Opun ja Hanneksen ehdoton suosikki oli pekoni!

IMG_1767

Piekku hurmasi kaikki tarjoilijat -taas

Piekku hurmasi kaikki tarjoilijat -taas

Ja pääsi aika moneen kuvaan...

Ja pääsi aika moneen kuvaan…

IMG_1771

Majoituimme Korat Resort Hotelliin, joka sijaitsee n. 20 km kaupungin keskustasta kauniilla alueella. Siellä oli ihana uima-allas ja hotellin ravintolassakin saimme nauttia makuhermoillamme -lisäksi siellä meitä ainoina asiakkaina sekä kahden hengen house bandiä viihdytti eräs pieni suomalainen tanssijatyttönen!

Hotellin vehreyttä

Hotellin vehreyttä

IMG_1612

Tytöt hotellin kuntosalilla

Tytöt hotellin kuntosalilla

IMG_1593

IMG_1577

IMG_1585

Joskus aplodit menevät näin päin

Joskus aplodit menevät näin päin

Sunnuntaina iltapäivällä ajoimme Koratista Khon Kaenin ja Udon Thanin kautta Nong Khain rajakaupunkiin, jonne jätimme auton. Tiet olivat jälleen hyviä, suoria ja molempiin suuntiin kulki kaksi kaistaa. Ainoastaan Koratin eteläpuolella olevan vuoriston yli tie kulkee välillä kapeana yksi kaista/suunta, ja varsinkin ylämäkeen menoa hidastavat runsaslukuiset, raskaassa kuormassa etanan vauhtia matavat rekka-autot, joista on välillä vaikea päästä ohi.

IMG_1774

Eihän pelkkään onneen voi matkalla luottaa...

Eihän pelkkään onneen voi matkalla luottaa…

Auton saa parkkiin ihan rajan tuntumaan vartioidulle alueelle (100 THB eli 2,6 €/vrk), ja tästä tarjotiin vielä ilmainen tuk-tuk -kyyti Laosin immigrationiin, josta haettiin ensin viisumit Laosiin. Tässä vaiheessa meille tarjosi kyytiä hotellille saakka ystävällinen minibussin kuljettaja yhteensä 600 bahtin hintaan. Kuski oli niin avulias, että auttoi puuttuvien valokuvien ja rahanvaihdon sekä viisumihakemusten täytön kanssa. Kaavakkeissa olikin aika homma, kun niitä oli aina 6 kpl! Viisumi Laosiin maksoi yllättävän paljon (35 USD, ja bahteina se olisi ollut vielä 25% kalliimpi). Parin tunnin hikisellä jonotuksella erinäisillä luukuilla tästä selvittiin kunnialla, ja olimme jo iltaseitsemän aikaan perillä Vientiane Garden Hotel -majapaikassamme.

Laosin viisumeja odotellessa

Laosin viisumeja odotellessa

Maanantaiaamuna olimme Thaimaan suurlähetystöllä n. klo 10 ja asetuimme jonottamaan viisumihakemusten jättöluukulle. Viisumihakemukset on jätettävä ma-pe klo 8.30-12 ja viisumin voi noutaa seuraavana päivänä klo 13-15. Turistiviisumin hinta on 1000 bahtia, eli vähemmän kuin Laosin lyhyt käyntiviisumi! Muuten sujui hyvin ja selvisimme vajaassa parissa tunnissa, mutta minun hakemukseni ja kahden Suomessa otetun, virallisen passikuvani kohdalla virkailija meni vaikeaksi: ”This picture no same” (näyttää Vilman kuvaa, johon Vilman oli pitänyt vetää jonkun miehen takki paljaiden olkapäiden peitoksi), ”you wear no clothes”. Kuvassani neuleen kaulus on lähes täysin rajautunut pois. Väittivät siis minun laittaneen hakemukseen alastonkuvan… No, eihän se auttanut kuin äkkiä kipaista suurlähetystön portista kadulle, josta löytyy onneksi monia kojuja joista saa passikuvat, kopiot ja kaiken tarpeellisen viisumia varten (8 kuvaa 100 bahtia, eli ei paha hinta).

Viisumianomusten jättöluukulla...

Viisumianomusten jättöluukulla…

...jokainen yrittää viihtyä miten taitaa

…jokainen yrittää viihtyä miten taitaa

Tässä jo onnellisesti kaikki viisumit ja leimat saatuna -sekä minun alastonkuva

Tässä jo onnellisesti kaikki viisumit ja leimat saatuna -sekä minun alastonkuva…

Pyysimme Tuk-Tuk -kuskia viemään meidät Mekong-joen rannalle, mutta aivan veden rajaan ei ilmeisesti pääse, kulkeehan Thaimaan ja Laosin välinen raja jokea pitkin. Löysimme kivan ravintolan josta olikin enää kävelymatka hotellille, ja loppupäivä kului uiden ja lukien. Illalla koimme vielä ihania makuelämyksiä, kun sattumalta löysimme ravintolan, jossa työskentelee harjoittelijoina entisiä katulapsia. Aivan taivaallista ruokaa, mm.  täydellisesti (täydellisen vähän) kypsennettyä pihviä pähkinäkastikkeessa sekä niitä samoja vietnamilaisia riisikalvoon pyöritettyjä rullia, joita söimme joskus Virtasilla. Nam!!!

Laosissa oli vielä pienempiä ja äänekkäämpiä Tuk-Tukeja!

Laosissa oli vielä pienempiä ja äänekkäämpiä Tuk-Tukeja!

IMG_1806

IMG_1810

IMG_1828

Matkalla lounaalta hotellille päin

Matkalla lounaalta hotellille päin

IMG_1835

IMG_1842

IMG_1844

IMG_1847

IMG_1848

IMG_1852

IMG_1833

IMG_1834

IMG_1854

IMG_1859

Perhehuone meille tytöille!

Perhehuone meille tytöille!

IMG_1860

Ei ollut nimensä mukaisesti hyvin tulista!

IMG_1873

Tiistaiaamuna ei ollut kiirettä, koska viisumit ja passit sai hakea vasta klo 13. Olimme hyvissä ajoin jonottamassa suurlähetystön portilla (lämpötila ainakin 40 astetta, onneksi sama ihana minibussikuski oli meitä kyyditsemässä ja hän toi meille päivänvarjot). Tässä vaiheessa jonotettiin vasta sitä, että päästiin sisäpuolelle jonottamaan vuoronumeroa. Kohtuullisen nopsajalkaisina (ja ehkä hiukan röyhkeinäkin) saimme napattua numerot 52-57, eli homma hoitui reilussa tunnissa. Minibussi vei meidät tällä kertaa vain rajalle, koska ajoneuvosta olisi mennyt veroa 700 bahtia, kun pääsimme bussikyydillä rajajoen yli yhteensä 100 bahtilla. Jonkin verran jonotusta molempien maitten puolella, ja lopulta meillä oli kaikilla leimat uutukaisissa turistiviisumeissamme.

Vientianen keskustaa

Vientianen keskustaa

Oikealla Laos, vasemmalla Thaimaa ja keskellä virtaa Mekong

Oikealla Laos, vasemmalla Thaimaa ja keskellä virtaa Mekong

Kotimatka alkoi ennen neljää, ja kotona Pattayalla olimme klo 01.40. Filippiineillä riehui samaan aikaan tuhoisa taifuuni, jonka pelättiin aluksi tuovan rankkasateita ja kovia tuulia meidänkin tiellemme, mutta lopulta koko reissun ainoa sadekuuro tuli loppumatkasta, ja hidasti vain hiukan matkantekoa (eikä onneksi minun ajovuorolla…)

Lapsilla oli heti seuraavana aamuna koulukuvaus, ja hyvinhän siellä vaikutti hymyjä irronneen! Autossa ei uni vaan tahtonut tulla, kun viihdykkeeksi oli ostettu huoltoasemalta thainkieliset Itse Ilkimys -elokuvat…

(Kuva P. Pitkänen)

(Kuva T. Pitkänen)

Koululla oltiin suunniteltu reilun viikon päähän veneretkeä, jonka aikana olisi voinut kalastaa ja uida. Nyt kuitenkin aikaisemman Koh Larnin eli lähisaaren lauttaturman vuoksi on voimaan tullut määräys, että merellä ei saa veneistä uida, mutta rannalta kylläkin ihan normaalisti. Tämä liittyy niihin 22 turman jäljiltä edelleen kadoksissa olevaan ihmiseen. Miten ja miksi, se ei nyt oikein selvinnyt, mutta kielikurssilla arvailtiin että siinä voi olla jotain taikauskoa mukana tai sitten jonkinlainen myöhään keksitty, ylimitoitettu turvallisuusmääräys, joka ei olisi tämän maan ajatustavan tuntien lainkaan kummallinen. Veneretki päätettiin siirtää tuonnemmaksi, ja mennä retkelle tällä kertaa Pattaya Parkiin! Kummallista tässä on sekin, että ainakaan Suomessa ei ilmeisesti ole uutisoitu lainkaan kadoksissa olevista ihmisistä, ja väitettiin aluksen kapteeninkin löytyneen huumehöyryissään…

Mitenhän lie sukeltamisen ja snorklaamisen kanssa… Huomenna tulee Jamon Sanna-serkku meille puoleksitoista viikoksi lomailemaan, ja ajatus oli käydä hiukan katselemassa vedenalaismaisemiakin. Täytynee taas ihan rauhassa selvittää mikä tässä asiassa on totuus -ja ainahan se voi saman tien muuttuakin. This is Thailand!

Dramaattisia käänteitä

69 bahtin (alle 2€) jouskari imukuppinuolin osoittautui huippuhankinnaksi

69 bahtin (alle 2€) jouskari imukuppinuolin osoittautui huippuhankinnaksi

Reissailun jälkeen olimme haaveilleet viettävämme hyvin rauhallisen viikonlopun, mutta toive ei aivan toteutunut. Perjantaina, viimeisenä syyslomapäivänä, teimme retken lelukauppaan, koska lapset meinasivat täysin jumittua medialaitteitten äärelle, ja olivat jatkuvasti ärsyttämässä toisiaan ja tappelemassa. Tietokonepelit on yleensä rajoitettu viikonloppuihin, mutta lapsethan haluaisivat ja jaksaisivat pelata loputtomasti. Mielestäni ihan turhanpäiväistä puuhaa! Meillä ei juurikaan ollut leluja täällä, ja tajusin itsekin, ettei tekemistä uimisen ja lukemisen lisäksi paljoa ole. Big-C -supermarketin leluosastolta löytyi jousipyssy, kauko-ohjattava tankki, pelejä, tanssiva barbi, linna, lego-jäljitelmiä ja muuta mukavaa muovikrääsää… Jouluun mennessä niihin on varmaan kyllästytty ja sittenhän ne voidaankin lahjoittaa vaikka orpokotiin.

Kauko-ohjattava "rokkitankki" (jota on hyvä tulittaa jouskarilla)

Kauko-ohjattava ”rokkitankki” (jota on hyvä tulittaa jouskarilla)

IMG_1021

IMG_1022

Halloweenin kunniaksi lapset muuttuivat zombeiksi

Hui!

Hui!

Pihakin oli näitten hirviöitten valtaama

Pihakin oli näitten hirviöitten valtaama

Huojuva torni...

Huojuva torni…

...kaatuu!

…kaatuu!

Lauantaina oli taas aivan ihana sää ja lähdimme iltapäivällä lähirannalle uimaan. Tuulen suunta on kääntynyt, ja vesi oli aiempaa kirkkaampaa eikä meduusoitakaan näkynyt! Taas ihmetelimme, miksi olemme niin harvoin täällä rannalla olleet. Toisaalta, nyt on vasta kunnon rantakelit, tähän saakkahan on lähes aina tullut iltaan mennessä jonkinlainen sade.

IMG_1078

Minä vaan uhkarohkeasti uin aurinkolasit päässä… tällä kertaa aalto ei vienyt

IMG_1091

IMG_1094

Pratamnak beach

Pratamnak beach

Ja toiseen suuntaan, Pattayan keskustaan päin

Ja toiseen suuntaan, Pattayan keskustaan päin

Uusi tanssijanukke pääsi tietysti myös uimaan

Uusi tanssijanukke pääsi tietysti myös uimaan

IMG_1172

IMG_1181

IMG_1218

IMG_1213

Tulipallo painumassa mereen, nyt ei pilvetkään edessä!

Tulipallo painumassa mereen, nyt ei pilvetkään edessä!

IMG_1207

Sunnuntai-aamuna heräsimme siihen kun joku soitti porttisummeria klo 08.45. Siellä oli järkyttynyt naapuritalon japanilaisisäntä, joka kertoi, että heille oli murtauduttu edellisenä yönä! Joku ”ninja” oli kiivennyt avoimesta wc:n tuuletusikkunasta sisään, ja alakerrasta oli varastettu tietokoneet, iPad, lompakot, kännykät, käsilaukku jossa oli paljon koruja, rannekello yms. Passit sentään olivat tallella. Niinpä lainasimme omaa puhelintamme ja tietokonetta, jotta luottokortit saatiin kuoletettua ja muutkin asiat hoidettua. Aika hurjaa, että joku hiippailee talossa isäntäväen nukkuessa yläkerrassa! Toisaalta ei tainnut olla ihan järkevää jättää ikkunaa auki, vaikka se onkin korkealla sijaitseva pieni ikkuna; joku pikkuvikkelä voro siitä pääsi puikahtamaan sisään, ja sitten olikin helppo avata isompi sivuikkuna poistumista varten.

Rikospaikka kuvattuna meidän pihasta päin, eli avoin ikkuna

Rikospaikka kuvattuna meidän pihasta päin, eli avoin ikkuna

Vessanpöntöllä oli vaan mutaiset jäljet muistona vorojen vierailusta

Vessanpöntöllä oli vaan mutaiset jäljet muistona vorojen vierailusta

Naapuri menetti ison määrän käteistä, eikä heillä ilmeisesti ollut kotivakuutustakaan (!), mutta olivat tyytyväisiä siihen, että tästä rahalla selvittiin, eikä ihmisille käynyt kuinkaan. Ja tottahan se on. Tähän meidänkin taloon on aikanaan tehty ryöstö, kun tässä asui joukko nuoria miehiä. Tim epäili, että tuolloin kyseessä oli ”inside job” eli miesten vaihtelevat seuralaiset jättivät ikkunoita auki ja sitten joku palasi yöllä ryöstöretkelle. Naapuri kertoi myös kuulleensa, että joltakulta oli aseella uhaten ryöstetty kotoa rahaa tällä Pratamnakin alueella, jonka piti olla niin rauhallinen ja turvallinen.

Joka tapauksessa naapurin kanssa yhdessä päätimme kohentaa turvallisuustilannetta näiden kahden talon kohdalla, ja nyt meillä on joka yö klo 21-07 vartija, joka partioi tuossa pihalla… Toinen vaihtoehto olisi toimiva hälytyslaitteisto, nythän täällä on jo kaikenmaailman liiketunnistinta ja kameraa ja ”Security system” -kylttiä, mutta mitään ei ole yhdistetty mihinkään, eli se on täyttä feikkiä. Katsotaan mitä tuo naapuri keksii… Minun mielestä vartija on ihan riittävä. Kaikista parasta olisi jos meidän Romeo olisi täällä: kukaan ei taatusti hiiviskelisi salaa pihassa, alkaisi meinaan sellainen louskutus saman tien! En kuitenkaan suostu pelkäämään omassa kodissani, joten jollei vartija takaa hyviä yöunia, mietitään sitten hälyttimiä!

Yövartija työssään portinpielessä

Yövartija työssään portinpielessä

Sunnuntaina oli taas lähes pilvetön taivas ja lämpötila samaa luokkaa kuin edellisinä päivinä eli n. 32 astetta varjossa. Iltapäivä kului rannalla ja illalla herkutettessa Lucky Donna -ravintolassa mm. pizzalla.

IMG_1240

Uimarenkaat senkun lisääntyy jokaisella rantareissulla

Oiiii... tuonne palaisi mieli...

Oiiii… tuonne palaisi mieli…

Oppu jälleen uhmaamassa painovoimaa

Oppu jälleen uhmaamassa painovoimaa

IMG_1259

Rannalla kulkee koko ajan kaupustelijoita. Nämä miehet vaan alkoivat maalata meille "tatuointeja", vaikka yritettiin estellä. Lopuksi pyysivät pokkana 2500 bahtia eli n. 65 euroa palkkaa! Joku olisi varmaan maksanutkin...

Rannalla kulkee koko ajan kaupustelijoita. Nämä miehet vaan alkoivat maalata meille ”tatuointeja”, vaikka yritettiin estellä. Lopuksi pyysivät pokkana 2500 bahtia eli n. 65 euroa palkkaa! Joku olisi varmaan maksanutkin…

IMG_1316

IMG_1319

Hienot tuli! Ei vaan kovin vedenpitävät, jäi vaan haalea ruskea jälki

Hienot tuli! Ei vaan kovin vedenpitävät, jäi vaan haalea ruskea jälki uinnin jälkeen

Oppu ei tykännyt Pattaya-tekstistä

Oppu ei tykännyt Pattaya-tekstistä

IMG_1326

Meidän rantakaveri

Meidän rantakaveri

IMG_1332

Taas pilvetön auringonlasku

Taas pilvetön auringonlasku

IMG_1402

Uusi kiva ravintola löytyi aivan midän kulmilta eli Lucky Donna (ja nuudeli-TomYam)

Uusi kiva ravintola löytyi aivan midän kulmilta eli Lucky Donna (ja nuudeli-TomYam)

Ja salami-oliivipizzaa!

Ja salami-oliivipizzaa!

Aivan iltamyöhällä saimme Suomesta käsin kuulla, että muutaman kilometrin päässä meidän kotirannasta oli tapahtunut ennen klo 18 kamala lauttaonnettomuus. Bali Hain satamasta kulkee koko ajan matkustajalauttoja läheiselle Koh Larnin saarelle, mekin kävimme kerran siellä. Lauttaan oli tullut moottorivika keskellä selkää ja alakannelle oli tullut vettä, mikä sai ihmiset ryntäämään paniikissa yläkannelle. Tämä puolestaan sai aikaan kovan keinunnan laivan ollessa tuuliajolla, vaikkei merenkäynti sinänsä kova ollutkaan. Laiva ilmeisesti hörppäsi vettä, kallistui ja upposi nopeasti. Seitsemän ilmoitettiin kuolleeksi, useita vakavasti loukkaantuneiksi ja 22 ihmistä oli kateissa, mukaanlukien laivan kapteeni. Lautalla oli joidenkin tietojen mukaan reilusti yli 200 ihmistä, kun se on mitoitettu reilulle sadalle. Kapteeni on aikamoisessa pinteessä, jos hänet joskus löydetään. Hyvin suurella todennäköisyydellä hän ei koskaan ilmaannu ottamaan vastuuta, jos on edes hengissä.

Lautat ovat kulkeneet hyvin täyden näköisenä, ja ollessamme itse syyskuussa kyydissä laskeskelin huvikseni lautan pelastusliivejä, eikä niitä olisi riittänyt läheskään kaikille. Nyt tilanne näyttää muuttuneen. Käydessämme lenkin lomassa (taas) Bali Hain majakkaravintolassa näimme, että lauttamatkustajilla on kaikila yllään uudenräikeät pelastusliivit.

IMG_1487

Hienoja lenkkimaisemia

Hienoja lenkkimaisemia

"Pattayan" yyn takana

”Pattayan” yyn takana

Tavallista hiljaisemmalta näytti Bali Hain laituri

Tavallista hiljaisemmalta näytti Bali Hain laituri

IMG_1451

IMG_1470

IMG_1476

IMG_1479

IMG_1481

Näin kauniit portaat löytyi kukkulalta

Vielä paremmat maisemat porrasjuoksuun kuin Puijolla!

Vielä paremmat maisemat porrasjuoksuun kuin Puijolla!

Elämä jatkuu, ja samoin läkähdyttävä helle! Eilen taas oli lähdettävä rannalle vilvoittelemaan merituuleen. Kouluviikko on sujunut rauhallisesti yökyläilyineen ja kokeineen, ja olemme keränneet voimia ensi viikonlopun seikkailua varten. Tällä kertaa lähdetään pohjoiseen, uusimaan viisumeja Laosiin. Jospa sitten menisi muutama kuukausi ilman uusia ulkomaanmatkoja…

Kwai-joessa ja sen silloilla

Baan Tye Wang-hotellin herkullisen aamiaisen jälkeen matka jatkui kohti Kanchanaburia, ja vielä tästä n. 80 km edempänä Kwai-joella sijaitsevaa määränpäätämme kohti. Kanchanaburiin saakka tie oli iso ja kaksikaistainen, mutta kaupungin jälkeen tie pieneni pienenemistään, kunnes lopulta kiemurteli keskellä viidakkoa. Voi niitä maisemia! Ihania vuoria, joiden kyljissä roikkui vehreää sademetsäkasvillisuutta, ja huiput peittyivät paikoin esiintyvien pilvien sekaan. Hotellimme Floathouse River Kwai Hotel ei ollutkaan ihan helppo löytää, koska opasteet veivät sen sisarhotellille. Sitten piti vielä selvittää, miten hotellille päästään, koska hotelli kelluu joessa!

Mopopaimenet laumansa kanssa

Mopopaimenet laumansa kanssa

IMG_0630

Neuvokkaat turistit kysyvät tietysti neuvoa, ja ystävällisesti meitä neuvottiinkin, ei kylläkään englanniksi. Lopputulemana ukkia kehoitetiin lopulta istumaan mopon selkään hotellipojan kanssa, ja lähdettiin viemään mutaista pikkutietä kohti jyrkkiä portaita, jotka johdattivat hotellin kulkusillalle. Saimme autotkin parkkiin ihan portaiden lähelle, eipä silti että matkalaukkuja olisi tarvinnut itse kantaa.

IMG_0655

Ukki viidakkoajelulla

IMG_0666

Floathouse River Kwai kelluu nimensä mukaisesti Kwai-joessa, ja koko lauttaketju keinahteli mukavasti aina kun vene ajoi ohi. Meille oli varattu kolme ”villaa”, jotka olivat hyvin tunnelmallisia ja sisustettu mm. köysillä ja erilaisilla punoksilla sekä bambulla todelliseen lauttatyyliin. Sänkyjen ympärillä oli moskiittoverkot, mutta ihme kyllä hyttysiä ei juurikaan ollut. Aivan upea, joskaan ei ihan halpa hotelli, yksi villa maksoi n. 160 €/yö. Mutta tämä on niitä ”kerran elämässä” -kokemuksia, joista kannattaa maksaakin hiukan ekstraa.

Villojen edessä oli laajat terassit ja upea jokinäköala

Villojen edessä oli laajat terassit ja upea jokinäköala

IMG_0673

IMG_0669

IMG_0706

IMG_0708

Katkarapusalaatti raaoilla katkaravuilla. Olisi jäänyt muilta syömättä, ei Jamolta

Katkarapusalaatti raaoilla katkaravuilla. Olisi jäänyt muilta syömättä, ei Jamolta

Kerran elämässä -kokemus oli myös uiminen Kwai-joessa, joka tapahtui kovan virtauksen vuoksi pelastusliiveissä. Piekkukin halusi uida jopa kaksi kertaa! Kovassa virrassa uiminen oli käytännössä sitä, että ajelehdittiin parinkymmenen metrin matka ja napattiin sitten kiinni laiturin portaista. Onnistuimme käymään rannassakin ja melkein upposimme mutaiseen hiekkaan.

IMG_0684

IMG_0686

IMG_0693

Vepukin uskaltautui lopulta jokeen Jamon selässä!

Vepukin uskaltautui lopulta jokeen Jamon selässä!

Yöllä nukutti makoisasti virtaavan veden solinassa. Aamiaisella saimme nauttia runsaan buffet-pöydän antimista, Oppua ilahdutti erityisesti suuri pekonivuori.

Aamiaisella

Aamiaisella

IMG_0719

Aamiaisen päätteeksi tarjoilija kehoitti meitä kippaamaan tähteeksi jääneet leivän- ja munakkaanpalat jokeen. Siellä alkoi melkoinen kuhina kun sadat isot vonkaleet hyökkäsivät herkkujen kimppuun. Onneksi emme nähneet näitä ennen uintia...olisi voinut jäädä uimatta.

Aamiaisen päätteeksi tarjoilija kehoitti meitä kippaamaan tähteeksi jääneet leivän- ja munakkaanpalat jokeen. Siellä alkoi melkoinen kuhina kun sadat isot vonkaleet hyökkäsivät herkkujen kimppuun. Onneksi emme nähneet näitä ennen uintia…olisi voinut jäädä uimatta.

Aamiaisen jälkeen pitkähäntävene vei meidät n. tunnin matkan päässä sijaitseville Sai Yokin vesiputouksille ja kansallispuistoon. Joenvarren maisemat olivat silmiä hivelevät, harmi vaan että samaan aikaan pitkähäntävene piti tyypillisesti korviahuumaavaa meteliä. Mietin, että kuskin täytyy olla melkein kuuro, jos hän kuuntelee tuota pärinää kaiket päivät!

IMG_0745

Iloinen (pian kuuro?) lautturi

Iloinen (pian kuuro?) lautturi

IMG_0735

IMG_0768

IMG_0739

Sai Yokin kansallispuisto, johon perittiin tyypillisesti farangeilta 200 THB pääsymaksu/hlö (n. 5€)

Sai Yokin kansallispuisto, johon perittiin tietysti farangeilta 200 THB pääsymaksu/hlö (n. 5 €)

IMG_0819

Yhdellä Kwai-joen monista silloista!

Yhdellä Kwai-joen monista silloista!

Vesialtaita putouksen päällä

Vesialtaita putouksen päällä

Tällainenkin siellä tietysti oli

Tällainenkin siellä tietysti oli

IMG_0814

IMG_0815

Japanin armeijan tulisijoja mallia Toinen maailmansota

IMG_0816

Liaaneja testaamassa

Liaaneja testaamassa

Meidän vene odottamassa

Meidän vene odottamassa

Palanen rantaravintolaa lähtikin yhtäkkiä kulkemaan jokea pitkin!

Palanen rantaravintolaa lähtikin yhtäkkiä kulkemaan jokea pitkin!

Paluumatkalla ihailimme rannan rauhaisaa rinnakkaiseloa

Paluumatkalla ihailimme rannan rauhaisaa rinnakkaiseloa

Hotellilla jälleen

Hotellilla jälleen

Kesy perhonen

Kesy perhonen

Puolenpäivän jälkeen autojen keula kääntyi takaisin kohti Kanchanaburia, joka sijaitsee n. 130 km Bangkokista luoteeseen. Täällä päämääränä SE kuuluisa Kwai-joen silta ja kuoleman rautatie (Death Railway). Ajellessamme löysimme muitakin mukavia paikkoja.

Eräässä tien mutkassa oli apinoista varoittava merkki, eikä turhaan!

Eräässä tien mutkassa oli apinoista varoittava merkki, eikä turhaan!

Tham Krasae. Täältä löytyi suuri luola, ja myös rautatiesilta yli Kwai-joen. Ja todella kaunis jokilaaksomaisema.

Tham Krasae. Täältä löytyi suuri luola, ja myös rautatiesilta yli Kwai-joen. Ja todella kaunis jokilaaksomaisema.

IMG_0882

Alkuperäinen Kanchanaburissa sijaitseva puusilta oli vuodelta 1943, mutta sen keskiosa tuhoutui liittoutuneiden pommeista v. 1945, ja silta korvattiin myöhemmin lähes kokonaan nykyisellä terässillalla. Kwai-joen kuoleman rautatiesilta on erittäin kuuluisa muistomerkki niille tuhansille sotavangeille ja aasialaisille pakkotyöläisille, joilla rakennutettiin lukuisia ihmishenkiä vaatinut sillan ylittävä rautatie Burmaan (nykyiseen Myanmariin). Tästähän on tehty elokuvakin 1957.

Otimme ensin tuntumaa siltaan joentörmän ravintolassa

Otimme ensin tuntumaa siltaan joentörmän ravintolassa

IMG_0899

IMG_0925

IMG_0929

IMG_0932

Joillekin helle meinasi tehdä tepposet..?

Joillekin helle meinasi tehdä tepposet..?

IMG_0942

Kaunis paikka auringon alkaessa laskea ja hieno historiallinen tunnelma!

Kaunis paikka auringon alkaessa laskea ja hieno historiallinen tunnelma!

Piekkua kiinnostivat torialueen korut, itse otettu kuva!

Piekkua kiinnostivat torialueen korut, itse otettu kuva!

IMG_0957

Kaksi veetä

Kaksi veetä

Paluumatkamme kulki Bangkokin kautta, ja jätimme hyvästit ukille ja mummille lentokenttähotellilla. Heidän lentonsa Suomeen lähti seuraavana aamuna. Me muut palasimme takaisin Pattayalle toipumaan seikkailusta alkavaa kouluviikkoa varten.

Viikonloppu ei ollutkaan aivan niin rauhallinen kuin olimme odottaneet… Tästä lisää seuraavassa numerossa!