Turistiviisumiemme alkaessa kulua umpeen lähdimme jälleen matkaan, tällä kertaa kohti pohjoista naapurimaata Laosia. Pääkaupungissa Vientianessa sijaitsee lähin ulkomainen Thaimaan suurlähetystö, josta voi anoa uutta turistiviisumia ja siten saada 90 päivää lisää luvallista oleskeluaikaa. Matkaa rajanylityspaikalle Nong Khain kaupunkiin on Pattayalta lähes 700 km eli melkoinen ajomatka. Senpä vuoksi vietimme ensin viikonlopun Virtasen perheen kanssa Thaimaan toiseksi suurimmassa kaupungissa Nakhon Ratchasimassa eli Koratissa, tämä kun on sopivasti noin puolessa matkassa.

Korat vaikutti laajalta ja rauhalliselta kaupungilta. Suurkaupungin tuntua ei ole, koska pilvenpiirtäjät puuttuvat, keskusaukionkin ympärillä talot ovat vain muutaman kerroksen korkuisia. Keskustassa meitä kiinnnosti erityisesti ”Jamo-pyhimys” eli oikeammin Ya Mo (isoäiti Mo), jota kovasti kunnioitetaan tai oikeastaan palvotaan -onhan hän aikansa ”Wonder Woman” joka pelasti kaupungin laolaisilta valloittajilta.  Tämä tapahtui v. 1826, kun Mo, apulaiskuvernöörin vaimo, suostutteli koratilaisnaiset viettelemään laolaiset sotilaat, jotka olivat kaupungin kimpussa, ja näin koratilaiset sotilaat pääsivät yllätyshyökkäyksellä peittoamaan laolaiset.

Toinen meitä kiinnostava paikka oli korealainen buffet-ravintola, jota Virtaset olivat kovasti kehuneet. Olimme päässeet hiukan tutustumaan korealaisiin pöytägrilleihin jo Ayutthayassa, mutta nyt meitä odotti todellinen ”carnivorous feast”. Buffetissa sai itse kypsentää kuperalla metallilevyllä tai sen reunakaukalon maukkaassa lihaliemessä mitä halusi: oli kalaa, äyriäisiä, maksaa, kaikenlaista lihaa, vihanneksia, kananjalkoja (! siis varpaineen päivineen) -kaikkea mahdollista ja lisukkeena erilaisia salaatteja. Todella herkullista ja naurettavan halpaa, n. 5 €/hlö!

Majoituimme Korat Resort Hotelliin, joka sijaitsee n. 20 km kaupungin keskustasta kauniilla alueella. Siellä oli ihana uima-allas ja hotellin ravintolassakin saimme nauttia makuhermoillamme -lisäksi siellä meitä ainoina asiakkaina sekä kahden hengen house bandiä viihdytti eräs pieni suomalainen tanssijatyttönen!

Sunnuntaina iltapäivällä ajoimme Koratista Khon Kaenin ja Udon Thanin kautta Nong Khain rajakaupunkiin, jonne jätimme auton. Tiet olivat jälleen hyviä, suoria ja molempiin suuntiin kulki kaksi kaistaa. Ainoastaan Koratin eteläpuolella olevan vuoriston yli tie kulkee välillä kapeana yksi kaista/suunta, ja varsinkin ylämäkeen menoa hidastavat runsaslukuiset, raskaassa kuormassa etanan vauhtia matavat rekka-autot, joista on välillä vaikea päästä ohi.

Auton saa parkkiin ihan rajan tuntumaan vartioidulle alueelle (100 THB eli 2,6 €/vrk), ja tästä tarjotiin vielä ilmainen tuk-tuk -kyyti Laosin immigrationiin, josta haettiin ensin viisumit Laosiin. Tässä vaiheessa meille tarjosi kyytiä hotellille saakka ystävällinen minibussin kuljettaja yhteensä 600 bahtin hintaan. Kuski oli niin avulias, että auttoi puuttuvien valokuvien ja rahanvaihdon sekä viisumihakemusten täytön kanssa. Kaavakkeissa olikin aika homma, kun niitä oli aina 6 kpl! Viisumi Laosiin maksoi yllättävän paljon (35 USD, ja bahteina se olisi ollut vielä 25% kalliimpi). Parin tunnin hikisellä jonotuksella erinäisillä luukuilla tästä selvittiin kunnialla, ja olimme jo iltaseitsemän aikaan perillä Vientiane Garden Hotel -majapaikassamme.

Maanantaiaamuna olimme Thaimaan suurlähetystöllä n. klo 10 ja asetuimme jonottamaan viisumihakemusten jättöluukulle. Viisumihakemukset on jätettävä ma-pe klo 8.30-12 ja viisumin voi noutaa seuraavana päivänä klo 13-15. Turistiviisumin hinta on 1000 bahtia, eli vähemmän kuin Laosin lyhyt käyntiviisumi! Muuten sujui hyvin ja selvisimme vajaassa parissa tunnissa, mutta minun hakemukseni ja kahden Suomessa otetun, virallisen passikuvani kohdalla virkailija meni vaikeaksi: ”This picture no same” (näyttää Vilman kuvaa, johon Vilman oli pitänyt vetää jonkun miehen takki paljaiden olkapäiden peitoksi), ”you wear no clothes”. Kuvassani neuleen kaulus on lähes täysin rajautunut pois. Väittivät siis minun laittaneen hakemukseen alastonkuvan… No, eihän se auttanut kuin äkkiä kipaista suurlähetystön portista kadulle, josta löytyy onneksi monia kojuja joista saa passikuvat, kopiot ja kaiken tarpeellisen viisumia varten (8 kuvaa 100 bahtia, eli ei paha hinta).

Pyysimme Tuk-Tuk -kuskia viemään meidät Mekong-joen rannalle, mutta aivan veden rajaan ei ilmeisesti pääse, kulkeehan Thaimaan ja Laosin välinen raja jokea pitkin. Löysimme kivan ravintolan josta olikin enää kävelymatka hotellille, ja loppupäivä kului uiden ja lukien. Illalla koimme vielä ihania makuelämyksiä, kun sattumalta löysimme ravintolan, jossa työskentelee harjoittelijoina entisiä katulapsia. Aivan taivaallista ruokaa, mm.  täydellisesti (täydellisen vähän) kypsennettyä pihviä pähkinäkastikkeessa sekä niitä samoja vietnamilaisia riisikalvoon pyöritettyjä rullia, joita söimme joskus Virtasilla. Nam!!!

Tiistaiaamuna ei ollut kiirettä, koska viisumit ja passit sai hakea vasta klo 13. Olimme hyvissä ajoin jonottamassa suurlähetystön portilla (lämpötila ainakin 40 astetta, onneksi sama ihana minibussikuski oli meitä kyyditsemässä ja hän toi meille päivänvarjot). Tässä vaiheessa jonotettiin vasta sitä, että päästiin sisäpuolelle jonottamaan vuoronumeroa. Kohtuullisen nopsajalkaisina (ja ehkä hiukan röyhkeinäkin) saimme napattua numerot 52-57, eli homma hoitui reilussa tunnissa. Minibussi vei meidät tällä kertaa vain rajalle, koska ajoneuvosta olisi mennyt veroa 700 bahtia, kun pääsimme bussikyydillä rajajoen yli yhteensä 100 bahtilla. Jonkin verran jonotusta molempien maitten puolella, ja lopulta meillä oli kaikilla leimat uutukaisissa turistiviisumeissamme.

Kotimatka alkoi ennen neljää, ja kotona Pattayalla olimme klo 01.40. Filippiineillä riehui samaan aikaan tuhoisa taifuuni, jonka pelättiin aluksi tuovan rankkasateita ja kovia tuulia meidänkin tiellemme, mutta lopulta koko reissun ainoa sadekuuro tuli loppumatkasta, ja hidasti vain hiukan matkantekoa (eikä onneksi minun ajovuorolla…)

Lapsilla oli heti seuraavana aamuna koulukuvaus, ja hyvinhän siellä vaikutti hymyjä irronneen! Autossa ei uni vaan tahtonut tulla, kun viihdykkeeksi oli ostettu huoltoasemalta thainkieliset Itse Ilkimys -elokuvat…

Koululla oltiin suunniteltu reilun viikon päähän veneretkeä, jonka aikana olisi voinut kalastaa ja uida. Nyt kuitenkin aikaisemman Koh Larnin eli lähisaaren lauttaturman vuoksi on voimaan tullut määräys, että merellä ei saa veneistä uida, mutta rannalta kylläkin ihan normaalisti. Tämä liittyy niihin 22 turman jäljiltä edelleen kadoksissa olevaan ihmiseen. Miten ja miksi, se ei nyt oikein selvinnyt, mutta kielikurssilla arvailtiin että siinä voi olla jotain taikauskoa mukana tai sitten jonkinlainen myöhään keksitty, ylimitoitettu turvallisuusmääräys, joka ei olisi tämän maan ajatustavan tuntien lainkaan kummallinen. Veneretki päätettiin siirtää tuonnemmaksi, ja mennä retkelle tällä kertaa Pattaya Parkiin! Kummallista tässä on sekin, että ainakaan Suomessa ei ilmeisesti ole uutisoitu lainkaan kadoksissa olevista ihmisistä, ja väitettiin aluksen kapteeninkin löytyneen huumehöyryissään…

Mitenhän lie sukeltamisen ja snorklaamisen kanssa… Huomenna tulee Jamon Sanna-serkku meille puoleksitoista viikoksi lomailemaan, ja ajatus oli käydä hiukan katselemassa vedenalaismaisemiakin. Täytynee taas ihan rauhassa selvittää mikä tässä asiassa on totuus -ja ainahan se voi saman tien muuttuakin. This is Thailand!