Hiekkaa, hikeä ja hiomattomia timantteja

Viime päivät ovat menneet muun muassa tuskaillessa tietotekniikan kanssa. Pitkään uskoin, että tietokoneet vain lakkaavat toimimasta kunnolla ja alkavat elää omaa, kummallista elämäänsä kun minä olen lähellä. Eilen tajusin, ettei ihan vain siitä voi olla kysymys. Eläkeikäisen MacBookini levy oli oikeasti rikki, mutta urheasti se kampesi itsensä auki vaivaisessa tunnissa ja vartissa… siihen mennessä minä olin jo menettänyt toivoni.

Onneksi olemme Thaimaassa! Täällä saimme tunnissa ja vajaalla sadalla eurolla koneeseen uuden levyn, jossa on tilaakin nelinkertaisesti edelliseen verraten. Elektroniikkatukku TukComista tietysti. Uskomatonta! Mutta palatakseni menneeseen. Pojat kävivät toissaviikonloppuna ajamassa mönkkärisafaria, joka oli kuulemma todellista muta- ja hiekkarallia! (www.atvtourspattaya.com)

IMG_0525 IMG_0541

Oppu ei saanut vielä ajaa yksin, ja kulkupelinä oli rantakirppu yhdessä iiskän kanssa

Oppu ei saanut vielä ajaa yksin, ja kulkupelinä oli rantakirppu yhdessä iskän kanssa

IMG_0532

Viikko sitten maanantaiaamuna suuntasimme Ollin kanssa kohti itää ja lähellä Kamputsean rajaa uinuvia saaria. Olimme kuulleet, että varsinkin Koh Changin kaakkoispuolella sijaitseva Koh Kood on näkemisen arvoinen paikka. Kuulemma kuin Thaimaa 20 vuotta sitten: koskematonta viidakkoa, puhtaita, kirkkaita vesiä sekä upeita rantoja. Ei edes ATM-automaatteja eikä 7-Elevenejä koko saarella!

Emme voineet ottaa autoa, koska muu perhe tarvitsi sitä mm. harrastustoiminnan vuoksi. Niinpä pääsimme ensimmäisen kerran kokeileman Thaimaan (puoli)julkisia liikennevälineitä, tässä tapauksessa minivania. Bussiyhteyttä emme Tratin kaupunkiin onnistuneet löytämään. Pattayan bussiasemalta ystävälliset taksikuskit neuvoivat meidät paikkaan, josta nämä minivanit eli pikkubussit lähtevät.

Menimme ajoissa paikalle odottelemaan klo 7.00 lähtevää vuoroa. Meille ilmoitettiin, että vuoro ei aja, syynä jonkinlainen ”accident”. Siinäpä sitten ihmettelimme aikamme, seuraava olisi lähtenyt vasta klo 9.00, ja tällä emme olisi ehtineet lauttaan. Jonkin ajan kuluttua joku tuli sanomaan, että kyllä klo 7 lähtee minibussi Chantaburiin, joka on matkan varrella määränpäähämme Tratiin, ja että sieltä on helppo saada kyyti viimeisille 70 kilometrille. Miksiköhän tätä vaihtoehtoa ei heti meille tarjottu…? Lopulta olimme perillä Tratissa puoli tuntia aikaisemmin kuin olimme suunnitelleet.

Chantaburin bussiasemalla oli minivanin vaihtopiste, jatkoyhteys löytyi ystävällisten paikallisten avulla helposti

Chantaburin bussiasemalla oli minivanin vaihtopiste, jatkoyhteys löytyi ystävällisten paikallisten avulla helposti

Tratin bussiasemalta meille oli luvattu hotellin taholta taksikyyti satamaan klo 11.30. Luvattua kyytiä ei kuulunut. Muutaman puhelinsoiton jälkeen paikalle saapui ”Koh Kood Express” -logoilla varustettu lavataksi, ja kaapattuaan meidät kyytiinsä ajoi sananmukaisesti tuhatta ja sataa parinkymmenen kilometrin matkan laituriin, jossa pääsimme Koh Koodille menevän shuttle boatin kyytiin. Monesti en ole kuolemanpelkoa tuntenut, mutta siinä jopa 140 km/h kiitävän lavataksin ajoviimassa räpytellessäni oikeasti pelkäsin. Niin pelkäsivät kyllä muutkin kyydissä olijat, ainakin kanadalainen kolmen naisen joukko. Sen sijaan venäläispariskunnan isäntä oli niin tukevassa seilissä, että aiheutti meille kaikille vaan lisää kauhunhetkiä yrittämällä nukahtaa lava-auton penkkiin -se olisi automaattisesti tarkoittanut valahtamista perälaudan yli tielle hänen tapauksessaan…

Olisi tietysti pitänyt vaatia kuskia ajamaan rauhallisemmin, mutta tuolloin olisimme myöhästyneet laivasta, joka oli kuulemma viimeinen. Hyvin aamupäiväpainotteisesti nämä laivat vaikuttavat kulkevan, ja matkaa on kuitenkin n. 30 km. Nopealla shuttle boatillakin aikaa kului lähes 1,5h. Laivamatka kului rattoisasti jutellessa saarella vaimonsa kanssa asuvan kanadalaismiehen kanssa, ja saimme hyviä vinkkejä ja tietoa Koh Koodiin liittyen.

Matkalla saareen. Maisemia ei juurikaan päässyt ihailemaan

Matkalla saareen. Maisemia ei juurikaan päässyt ihailemaan

Perillä odottivat upeat maisemat! Lavataksissa matkalla hotellille ehdimme jo nähdä monta huikaisevaa välähdystä sinisestä vedestä ja vitivalkoisista rannoista… Olimme varanneet Koh Kood Resortista kolmen yön ”Nature Lover” -paketin, johon kuuluu kuljetukset Tratin kaupungista, ilmastoitu bungalowi, kaikki ateriat ja toisena päivänä ”4 saaren snorklausreissu”. Perille päästyämme vastaanoton rouvalla ei ollut mitään käsitystä varauksestamme eikä sovituista hinnoista, ja piti hiukan suutahtaa ennenkuin asiat saatiin järjestymään kuten oli sovittu! Harmillista, koska tästä kaikesta alkusähläyksestä jäi kyllä paha maku suuhun.

Näkymä hotellin ravintolasta merelle päin

Näkymä hotellin ravintolasta merelle päin

Hotelli sijaitsee suojaisessa laguunissa, jossa on 2-3 muutakin hotellia. Todella kaunista ja rauhallista

Hotelli sijaitsee suojaisessa laguunissa, jossa on 2-3 muutakin hotellia. Todella kaunista ja rauhallista

Kalliorannalla oli värikäs ja kalaisa "house reef", jossa riitti snorklatessa katseltavaa

Kalliorannalla oli värikäs ja kalaisa ”house reef”, jossa riitti snorklatessa katseltavaa

Toisena päivänä pääsimme kuin pääsimmekin snorklausreissulle, jonne mentiin tällä kertaa pikaveneellä. Kohteena oli mm. ennestään tuttu, todella upea Koh Rang. Kävimme täällä snorklaamassa myös jouluna, kun lomailimme Koh Changilla. Vesi oli yli 30-asteista, ja näkyvyys toistakymmentä metriä eli erinomainen näille vesille. Eikä aurinko juurikaan hellittänyt otettaan, muutama tummakin pilvi tosin yritti välillä saapua meitä suojelemaan…

Nämä pilvet jäivät Koh Koodille

Nämä pilvet jäivät Koh Koodille

IMG_0595 IMG_0596 IMG_0598   varpaat olli ranta

Illalla lainasimme hotellilta kajakin ja meloimme ympäri laguunia. Rannasta päin vasemmalle katsottuna löytyi pieni joenpätkä, joka kiemurteli mangroveviidakossa. Kävimme kurkkaamassa avomerellekin, mutta tyynessä laguunissa melominen oli huomattavasti mukavampaa. Hotelli osoittautui todella kivaksi, hyvin yksinkertainen ja vaatimatonkin se oli, mutta hyvin viihtyisä, ruoka oli erinomaista ja viidakkobungalowissa luonnon äänten keskellä nukutti mahtavasti…!

Välipalalla

”Välipalalla”. Club Sandwich se on joka paikassa hyvä!

IMG_0580

Huoneen ainoat kalusteet olivat sängyt, hyttysverkko ja kassakaappi

Huoneen ainoat kalusteet olivat sängyt, hyttysverkko ja kassakaappi

Kuistilla

Kuistilla

Meidän bungalow

Meidän bungalow

Kaveri tulossa kylään?

Kaveri tulossa kylään? Tällainen parikymmentäsenttinen ei onneksi mahtunut seinän- ja ovenraoista pienempien gekkojen perässä…

IMG_0575

Ravintola rannasta päin

Ravintola rannasta päin

IMG_0613 IMG_0631 IMG_0619 IMG_0625 IMG_0621

IMG_0635

Harvinainen näky täälläpäin: yksirunkoinen purjevene

IMG_0641 IMG_0642

Hotellin rantatuoleissa oli hyvä seurata auringon laskemista ja lukea samalla kirjaa

Hotellin rantatuoleissa oli hyvä seurata auringon laskemista ja lukea samalla kirjaa

IMG_0654

Seuraavana aamuna vuokrasimme hotellilta skootterit ja lähdimme tutkimaan saarta. Koh Koodilla on pituutta n. 28 km, ja lähinnä saaren länsiranta on asutettu ja sitä pitkin kulkee yksi tie josta lähtee pari haaraa itää kohti. Ehdimme viiden tunnin aikana ajaa saaren kaikki tiet läpi! Saarelle ei kulje autolauttoja, mutta melko monta autoa, lähinnä takseja, saarella kuitenkin oli. Skootteri oli kätevä peli, koska tiet ovat vain n. 2 metriä leveitä, ja monin paikoin mennään jokien yli melko heppoisen oloisia puusiltoja pitkin.

IMG_0675

Tässä tie leveimmillään. Kahteen otteeseen näimme tiellä käärmeen! Todellinen viidakkoparatiisi!

Tässä tie leveimmillään. Kahteen otteeseen näimme tiellä käärmeen! Todellinen viidakkoparatiisi!

Lähes autioita rantoja

Lähes autioita rantoja

IMG_0680

IMG_0683

Nyt löytyi muuten kypärätkin!

IMG_0685

Tinkerbell-resortin rantaa

Tinkerbell-resortin rantaa

Limutauolla Tinkerbellissä, joka vaikutti todelliselta luksuspaikalta -varsinkin maisemiensa puolesta

Limutauolla Tinkerbellissä, joka vaikutti todelliselta luksuspaikalta -varsinkin maisemiensa puolesta

Monin paikoin muistutettiin meduusoista, ja kohtaamisen sattuessa ensiavusta eli etikasta!

Monin paikoin muistutettiin meduusoista, ja kohtaamisen sattuessa ensiavusta eli etikasta!

IMG_0693

Viimeinen kilometri putoukselle oli käveltävä

Viimeinen kilometri putoukselle oli käveltävä

Not much water falling... kuiva kausi

Not much water falling… kuiva kausi

Tosi kaunis paikka. Sadekaudella tässä ei käveltäisikään noin vain

Tosi kaunis paikka. Sadekaudella tässä ei käveltäisikään noin vain

IMG_0699

Tankilla

Tankilla

Tyypillinen silta

Tyypillinen silta

Baan Makok resortin sisäänkäynti oli paikoin matala

Baan Makok resortin sisäänkäynti oli paikoin matala

Jos olisi ollut enemmän aikaa olisimme vuokranneet täältä kajakit (Baan Makok)

Jos olisi ollut enemmän aikaa olisimme vuokranneet täältä kajakit (Baan Makok)

Laituri johon alunperin rantauduimme saarelle tullessamme

Laituri johon alunperin rantauduimme saarelle tullessamme

Tyhjää rantaa riittää

Tyhjää rantaa riittää

IMG_0723

IMG_0724

CastAway Bar ja Resort

CastAway Bar ja Resort. Parasta Laab Moota ikinä!

CastAwayn ranta atolleineen on idyllinen, mutta uimaan on vaikea päästä kivien takia

CastAwayn ranta atolleineen on idyllinen, mutta uimaan on vaikea päästä kivien takia

IMG_0736

IMG_0739

Paluumatkalle pääsimme naapuriresortin laiturista lähtevällä BoonSiri -katamaraanilla, joka kulki Koh Makin kautta. Nyt matkan aikana pääsi ulos katselemaan maisemia, tosin kuumuuden takia oli ajoittain mentävä sisälle vilvoittelemaan.

Viimeisiä fiilistelyjä Koh Kood Resortin rannalla ennen lähtöä

Viimeisiä fiilistelyjä Koh Kood Resortin rannalla ennen lähtöä

IMG_0764

Taustalla näkyy kyytimme

Taustalla näkyy kyytimme

IMG_0767

IMG_0769

Heippa Koh Kood

Heippa Koh Kood.Toivottavasti tämäkin hiomaton timantti säilyy tällaisena, eikä sitä pilata massaturismilla…

Laen Sokin laiturissa

Laem Sokin laiturissa

Paluumatkalla lavataksi ajoi rauhallista vauhtia Tratin bussiasemalle, josta löytyi sopivasti minivan Pattayalle klo 15.00. Ehdimme käydä aseman ravintolassa syömässäkin, mikä oli hyvä, koska oletetun reilun kolmen tunnin sijasta kotimatka kesti lähes kuusi tuntia!

Tratin bussiasema, samasta paikasta lähtevät sekä isot että pikkubussit. Pattayalla saisivat ottaa oppia!

Tratin bussiasema, samasta paikasta lähtevät sekä isot että pikkubussit. Pattayalla saisivat ottaa oppia!

Minivan lähti ajallaan kolmelta täydessä lastissa eli kaikki 11 paikkaa olivat täynnä. Kun olimme ajaneet parikymmentä minuuttia, kuski pysähtyi tien poskeen. Tätä ennen oltiin jo kertaalleen käyty tankkaamassa kaasua. Ilmeni, että olimme taas jonossa kaasuasemalle tien vierellä, aika monen muun auton kanssa. Jonotus kesti puolitoista (!) tuntia, ja sitten varsinaisesti päästiin matkaan. Tämä kuski ajoi taas kuin reikäpäinen, jatkuvaa ohittelua ja kärkkymistä ja torven töräyttelyä. Turvaväli oli keskimäärin varmaan n. 10 cm! En edes pysynyt laskuissa kuinka monta spontaania Oh-la-laa! -huudahdusta etupenkin ranskalaismiehet ehtivät päästää kurkuistaan.

Yhden auton "kaasuttaminen" kesti n. 8 minuuttia, mikä selittää jonon hitaan etenemisen

Yhden auton ”kaasuttaminen” kesti n. 8 minuuttia, mikä selittää jonon hitaan etenemisen

Pääsimme Pattayalle ehjin nahoin. Taisi kuitenkin olla ensimmäinen ja viimeinen minibussireissu meille! Isoilla busseilla täytyy joskus kokeilla matkustaa, ne ovat kuulemma tosi hienoja ja hyvin varusteltuja. Kesäkuussa sitten, kun meillä ei enää ole autoa, ja aiomme vielä reissata ennen juhannusta ja paluuta Suomeen.

Olli palasi Suomeen eilen, ja viimeisinä päivinä teimme tuliaisostoksia ja tietysti vierailimme vielä Ollin lempiravintolassa eli Mike’s Mexican Restaurantissa. Pienten kanssa kävimme kahteenkin otteeseen elokuvissa. Täällä teatterit ovat isoja ja lähes kaikki näytetään 3D:nä. Elokuvalippu maksaa n. 3-3,5€. Ainoa huono puoli on elokuvasalien hyytävä kylmyys! Lisäksi testasimme Central Festival -ostoskeskuksen 4. kerroksen ”hoplopit”, joita on kaksikin. Isommassa saa viettä vaikka koko päivän ja maksu on 100 THB (reilu 2€).

IMG_0791

IMG_0807

IMG_0803

Ystävämme Mikko tulee takaisin Thaimaahan, ja lähdemme huomenna taas saarille, eli tällä kertaa Koh Sametille häntä tapaamaan. Mikkohan vieraili täällä marraskuussa, ja marras-joulukuun vaihteessa olimme Marjan ja Timon ja poikien kanssa Sametilla (blogissa ”Samettisella saarella”). Eli reissua pukkaa taas!

Pattaya Beach road valmistuu Pattayan musiikkifestivaaleihin - ja toivoo ettei sataisi. Toive taisi toteutua!

Pattaya Beach road valmistuu Pattayan musiikkifestivaaleihin – ja toivoo ettei sataisi. Toive taisi toteutua!

 

 

 

Arkea ja juhlaa

Lomalta palattua tulee aina tunne, että on ihan loman tarpeessa! Niin meilläkin Hua Hinin reissun jälkeen. Viime viikon alku sujuikin rauhallisesti kotosalla mm. pyykkivuorta setviessä.

Iloksemme kuulimme yövartijaltamme, että Intiaani-kisu oli käynyt pihallamme syömässä joka yö, paitsi kahtena edellisenä yönä ennen paluutamme. Palattuamme emme nähneet sitä vuorokauteen, mutta sitten se taas ilmaantui erittäin vaativasti naukuen ja yhtä suloisena ja hellyydenkipenä kuin aina ennenkin. Iso maha oli kaventunut ja nisät pulleat, eli johonkin se oli pennut pyöräyttänyt. Se kävi syömässä hyvin pikaisesti, ilmeisesti oli kiire pentujen luo?

IMG_0292

IMG_0434

IMG_0425

Lomamme aikana oli tehty myös avustusreissu Burman rajalla sijaitsevaan orpokotiin, ja kuulin reissun sujuneen hienosti! Toki harmitti kun tämä reissu jäi lomamme takia minulta välistä, mutta seuraavahan on jo huhtikuun alussa. Edelliskerralla ostamani pakastearkkukin oli toimitettu perille. Se oli niin iso, ettei ollut mahtunut keittiörakennuksen ovesta, ja siellä oli jouduttu purkamaan yhtä seinää jotta arkku saatiin sisälle! Possuaitauksessa oli kuulemma myös käynyt kato, eli todennäköisesti pakkasesta olisi löytynyt possupaistia. Liikkeestä oli toimitettu hienompi arkkumalli kuin minkä tilasimme, tässä oli mm. kaksiosainen kansi.

Poika, jolla on epämuodostuneet alaraajat, ja jolla oli huonosti paraneva murtuma kädessään oli nyt melko hyvässä kunnossa, ja pystyi nyt jopa hiukan kävelemään kepin avulla. Hän oli kuulemma aivan eri poika kuin viimeksi, jolloin hän vaan istui apaattisena sivussa kun ei pystynyt omatoimisesti liikkumaan murtuman ja jalkakipujen takia. Tämänkertaisessa avustuskuormassa oli pyörätuoli, jonka suomalaiset olivat ostaneet, ja nyt poika pääsee helpommin minne vaan eikä tarvitse jäädä yksin istuskelemaan! Todella hieno juttu!

Viime viikko oli edelleen juhlaviikko, koska Vepulla oli torstaina syntymäpäivä, ja samana päivänä järjestimme paitsi Vepun, myös Opun ja Piekun synttärit Pattaya Parkin vesipuistossa. Koko koulun väki oli kutsuttu, eli juhlimme n. 40 hengen voimin!

IMG_0308

Vepun aamu"yllätys"kakku!

Vepun aamu”yllätys”kakku!

Koko koulun porukka lauloi sankareille niin että Pattaya Park raikui!

Koko koulun porukka lauloi sankareille niin että Pattaya Park raikui!

Ja sitten uimaan!

Ja sitten uimaan!

IMG_0366

Kaikille oma nimikkokuppi

Kaikille oma nimikkokuppi

IMG_0339

IMG_0341

IMG_0355

IMG_0353

IMG_0351

IMG_0358

IMG_0384

Vuorenvalloitusta!

IMG_0389

IMG_0395

IMG_0378

IMG_0424

IMG_0416

IMG_0405

IMG_0398

Vajaan viiden tunnin juhlinnasta selvittiin lähes ongelmitta. Yksi kaatuminen ja haljennut huuli, joka ei lopulta menoa haitannut, ja lopussa pienemmillä pojilla oli joku välikohtaus aikuisten thaimiesten kanssa, joka ei oikein selvinnyt. Ilmeisesti kyse oli jonkinlaisesta hevosenleikistä, jonka timmellyksessä yhtä 4.-luokkalaista poikaa lyötiin kasvoihin. Pahemmin ei onneksi käynyt, mutta sen verran nostin äläkkää asiasta, ettei näitä humalaisia, aiemminkin kahinaa aiheuttaneita miehiä ilmeisesti enää päästetä vesipuistoon.

Kaikilla vaikutti olevan mukavaa, ja oli ihana kuulla lasten suusta kommenttina mm. että nämä olivat parhaat juhlat ikinä! Oli liikuttavaa seurata, miten isommat huolehtivat pienemmistä koko ajan, mm. auttoivat vesiliukumäen alla pienet pois toisten laskijoiden alta. Kaikki olivat yhtälailla mukana leikissä, isot ja pienet, tytöt ja pojat. Tällaista yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä saa muualta hakemalla hakea!

Lauantaina kävimme pitkästä aikaa JoJo Horse Clubilla ratsastamassa. Tytöt ovat ilmeisesti lähestulkoon ainoat ratsastajat koko paikassa, ja tallin tilanne vaikuttaa muutenkin olevan aiempaa huonompi. Hevosilla ei edelleenkään ole lainkaan kuivikkeita, vaikkakin karsinat ovat hyvin kuivat ja siistit. Hepat vaikuttivat aiempaa laihemmilta, eli ne eivät saa ilmeisesti tarpeeksi heinääkään syödäkseen. Tuli vähän kurja olo… Hepat olivat kuitenkin entiseen tapaan pirteitä ja oli mukava ratsastella.

venla taluttaa

Piekulla meinasi tsemppi pettää, kun ei aluksi ihan sujunut... lopussa kiitos seisoo!

Piekulla meinasi tsemppi pettää, kun ei aluksi ihan sujunut… lopussa kiitos seisoo!

Vikellystä

Vikellystä

alisa laukkaa

lisko

Alakentällä meren äärellä

Alakentällä meren äärellä

alakentällä

Isojen tyttöjen ratsastaessa Piekku rapsutteli pikkuponeja ja "eläkeläistä"

Isojen tyttöjen ratsastaessa Piekku rapsutteli pikkuponeja ja ”eläkeläistä”

Sunnuntaina järjestettiin Pattayan suurimmalla ratsastuskoululla Horse Shoe Pointissa kansalliset ratsastuskilpailut. Katsomossa ei ollut tungosta, ja oli mukava pitkästä aikaa olla katsomassa estekisoja! Tytöt päättivät nyt kokeilla ratsastustunteja tälläkin tallilla, ja tunnit onkin viikonlopulle varattuna!

IMG_0477

Juomanhakijat

Juomanhakijat

IMG_0445

IMG_0450

IMG_0453

Katsoimme luokat 60-110 cm, suoritusten taso oli tosi vaihteleva

Katsoimme luokat 60-110 cm, suoritusten taso oli tosi vaihteleva

Entinen työkaveri Kaj Suomesta ilmoitti yllättäen olevansa Pattayalla paluumatkallaan Koh Sametilta, ja piipahti meillä viikonloppuna grillaamassa. Maanantaina katselimme kaupunkia autosta käsin, ja kävimme ihailemassa näköaloja Pratamnak-kukkulan näköalatasanteilla.

Buddha Hillin hyväntekeväisyysrahapuut

Buddha Hillin hyväntekeväisyysrahapuut

Kaupunkikierros ei ole mitään ilman lounasta -missäpä muualla kuin Bali Hain majakkaravintolassa meren äärellä!

Kaupunkikierros ei ole mitään ilman lounasta -missäpä muualla kuin Bali Hain majakkaravintolassa meren äärellä!

Loppuiltapäivän vilvoittelua meidän altaalla

Loppuiltapäivän vilvoittelua meidän altaalla, ja white wine with a twist of chlorine

Illansuussa menimme pitkästä aikaa lähirannalle katselemaan auringonlaskua. Auringonlasku on täällä upea, mutta nyt kun olimme saaneet nauttia Hua Hinin valkeasta puuterihiekasta ja puhtaasta vedestä, tuntui kaupunkiranta melko tunkkaiselta… Uinnit jäivät tällä kertaa väliin.

Opuu ja Piekku leikkisinä

Oppu ja Piekku leikkisinä

IMG_0502

IMG_0509

IMG_0498

Tällä viikolla on taas sanottu hyvästejä Suomeen palaaville oppilaille ja harjoittelijoille, ja järjestipä yksi oppilas ihan kunnon läksiäisjuhlatkin. Ida-harjoittelija teki läksiäislahjakseen mahtavan videon, jota ei pysty kuivin silmin katselemaan (ainakaan minä), ja jossa soi taustalla varsinkin pienempien oppilaiden ehdoton suosikkiartisti Robin: näitä kappaleita laulettiin mm. taannoisella koulun laivaretkellä antaumuksella.

Linkki Idan tekemään videoon: http://www.youtube.com/watch?v=-X8ARLxtNlw

Enää 3 kk jäljellä tätä seikkailuamme, ja alkaa olla jo vähän haikea mieli…  Tämä 10 kk menee aivan liian nopeasti! Ajatus kotimaahan paluusta tuntuu silti mukavalta. Yritän joka päivä muistaa nauttia olostani maksimaalisesti. Todennäköisestihän en ennen eläkeikää voi enää jäädä lomalle lähes vuodeksi! Vaikka on tukalan kuuma (nytkin terassin mittari näyttää +31 astetta varjossa) ja välillä se ärsyttää ja väsyttää, niin pian se kuumuus on muisto vain! Uima-allaskin on lämmennyt nyt niin, että siellä voi lojua vaikka tuntikausia, ja nyt allas onkin kovalla käytöllä. Ilmastointia on myös pidetty päällä suurten sähkölaskujen uhallakin.

Kuumuuteen on osittain tottunutkin, sen huomaa varsinkin lenkkeillessä. Lenkkeily on todellista ”hot joggingia”, vaikka yritämme lähteä liikkeelle vasta auringon laskiessa. Täällä on pakko urheilla aktiivisesti, kun tulee syötyä niin paljon ulkona, ja ravintola-annokset ovat aina isompia, rasvaisempia ja suolaisempia kuin kotiruoka. Suurimmaksi osaksi kokkailemme toki kotona, tavallisia suomalaisia kotiruokia, kuten liha-perunalaatikkoa, kanakastiketta ja makaronilaatikkoa yms. Ne kuitenkin maistuvat lapsille parhaiten.

Intiaani-kisu ilmestyy päivittäin ainakin kolme kertaa pihaan. Ruokahalu on vailla vertaa, ja pienesti sirkuskissan elkeitäkin alkaa jo olla?

Intiaani-kisu ilmestyy päivittäin ainakin kolme kertaa pihaan. Ruokahalu on vailla vertaa, ja pienesti sirkuskissan elkeitäkin alkaa jo olla?

IMG_0521

Ostarin vessassa oli pakko ottaa kuva tällaisesta tarrasta, joka löytyy kaikista julkisista vessoista. Suomessa ei tarvinne kieltää seisomasta vessanpöntöllä...?

Ostarin vessassa oli pakko ottaa kuva tällaisesta tarrasta, joka löytyy kaikista julkisista vessoista. Suomessa ei tarvinne kieltää seisomasta vessanpöntöllä…?

Viikonloppuna pojat lähtevät mönkkärisafarille, jonka Oppu sai syntymäpäivälahjaksi. Ollin kotiinpaluu lähestyy, ja maanantaina minä ja Olli lähdemme katsastamaan kahdestaan idässä sijaitsevan Koh Koodin saaren, jota on kehuttu varsinaiseksi paratiisiksi. Monta muutakin asiaa pitäisi vielä ehtiä tehdä! Jos viettäisi nyt ensin rennon ja rauhallisen viikonlopun.

Loma jatkuu!

Mammu ja Pauli lähtivät siis kohti koti-Suomea, ja me lähdimme etsimään uutta hotellia. Päätimme mennä n. 20 km pohjoiseen Cha Amin puolelle. Olimme käyneet viikolla katsastamassa Novotel-hotellin joka vaikutti tosi kivalta. Huonehinnatkin olisivat olleet hyvin edulliset, mutta aamiaiset olisivat maksaneet meiltä kuudelta 2500 bahtia eli yli 100 euroa päivässä…! Ihan älytöntä! Useimmitenhän joltakin välittäjältä löytyy vaihtoehto, jossa aamiainen kuuluu hintaan, mutta nyt selasin läpi Agodat, Bookingit, Hotels. comit, Asiaroomsit ynnä muut moneen kertaan, mutta ei löytynyt. Hotellikaan ei suoraan pystynyt tarjoamaan kilpailukykyistä hintaa. Varasimme lopulta Agodan kautta jättisuuresta Grand Pacific Sovereign -hotellista kaksi huonetta. Agodalta saa näköjään usein viime hetkellä ”SuperKuumia Flash -tarjouksia”, ja nytkin 5 tähden hotellimajoitus merinäköalalla aamiaisineen maksoi alle 60 €/yö/huone. Plussaa myöskin se, ettei alle 12-vuotiaasta lapsesta mennyt lisämaksua jos ei ottanut lisävuodetta, ja ”ylimääräisten” lasten aamainen oli vain 175 bahtia (alle 4 euroa).

Näkymä meidän huoneesta 12. kerroksesta

Näkymä meidän huoneesta 12. kerroksesta

Hotelli oli tosi hieno, ehkä ikä jo hiukan näkyi, mutta siellä oli erittäin hyvä kuntosali ja yksi laajimmista aamiaisbuffeteista mitä olen nähnyt. Uima-altailla tai rannalla ei ollut nytkään ruuhkaa. Heppoja ei tällä rannalla ollut, ja rantatie kulki hotellin ja rannan välistä. Ranta oli kapeampi eikä ollenkaan niin kaunis kuin Hua Hinin puolella.

IMG_9948

Hotellin rantaa

IMG_9950

No, eihän tässä rannassa varsinaisesti mitään vikaa ole…

IMG_9951

Laskuvesi

IMG_9918

Haikaroita näkyi välillä runsaasti

Ilo irti altaista! Kyltissä luki "no diving", mutta ketäpä polskiminen olisi haitannut kun olimme altaalla yksin

Ilo irti altaista! Kyltissä luki ”no diving”, mutta ketäpä polskiminen olisi haitannut kun olimme altaalla yksin

IMG_9957

Näkymä merelle päin

Näkymä merelle päin

Supermies

Supermies

IMG_9960

Taustalla aamiaisravintola

Ala-allaskin ihan autio

Ala-altaalla sentään jokunen ihminen

Cha Amissakin on toki ihan rannassa kiinni olevia hotelleja, ainakin se jossa olimme v. 2002, Regent Chalet -hotelli. Cha Amin päärannan editse kulkee pieni hiljainen rantakatu, joka on melko pitkä, ja matkaa lähimpiin kauppoihin ja ravintoloihin oli pari-kolme kilometriä. Päätimme siis vuokrata polkupyörät!

Ajetaan tandemilla!

Ajetaan tandemilla!

Näi se sujuu...

Näin se sujuu…

IMG_9973

Ajomukavuus oli surkea, mutta kokemuksena hauska!

Tandem-ajelun uuvuttama!

Tandem-ajelun uuvuttama!

Grand Pacific Sovereignin aamiaisravintola

Grand Pacific Sovereignin aamiaisravintola

Huoneissa oli kaksi leveää sänkyä, parveke, iso kylppäri ja pukeutumishuone (!)

Huoneissa oli kaksi leveää sänkyä, parveke, iso kylppäri ja pukeutumishuone (!)

IMG_9947

Eräässä Cha Am Beachin rannan ravintoloista

Eräässä Cha Am Beachin rannan ravintoloista. Keskustaan päin mennessä ranta levenee huomattavasti siitä mitä se oli meidän hotellin kohdalla.

Thaiherkkuja vaihteeksi

Thaiherkkuja vaihteeksi -ja pienessä pullossa sai vain Heinekeniä, joten oli pakko sortua vierasmaalaiseen olueeseen!

IMG_9995

Rantarekku

Aulassa valmiina lähtöön

Grand Pacificin aulassa valmiina lähtöön. Ehdimme nyt viimein nauttia hotellin tarjoamat tervetuliaisjuomatkin

En jotenkin lämmennyt tälle isolle hotellikolossille, vaikka se hieno ja mukava olikin. Välillä kuitenkin tuntui, että olisi pitänyt olla kompassi esim. huoneesta rannalle mennessä… Kolme päivää siellä riitti. Nyt päätimme, ettemme osta sikaa säkissä, vaan menemme ensin katsomaan seuraavan hotellin paikan päälle, ennenkuin teemme varauksen. Ehdottomasti takaisin Hua Hiniin, jotain pienempää, ja ihan rannassa…aamiaisen on kuuluttava hintaan… ja mielellään perhehuone. Chom View Hotel vaikutti lupaavalta. Menimme paikan päälle ja meille näytettiin ystävällisesti pari perhehuonetta. Agodan ”superkuuma Flash-tarjous” olisi ollut 10€ halvempi/yö, mutta hotelli majoitti lapset ja tarjosi aamiaiset ilmaiseksi, joten ensimmäisen kerran ostimme majoituksen suoraan hotellin tiskiltä! Kahden yön hinnaksi aamiaisineen tuli yhteensä 320€, eli hiukan enemmän kuin olimme ajatelleet, mutta paikka oli aivan ihana!

Family residence Seaview, näkymä alakerran parvekkeelta

Chow View Hotel Family residence with seaview, näkymä alakerran parvekkeelta. Matalan kaiteen yli pääsi suoraan altaille

Olimme n. 3 km päässä D Vareelta, ja tällä rannalla oli taas heppoja!

Olimme n. 3 km päässä D Vareelta, ja tällä rannalla oli taas heppoja!

tytöt ratsailla

tytöt ratsailla2

IMG_0026

Näkymä minun kirjanlukupaikasta hotellin altaalta

Venyttelyä

Venyttelyä iltalenkin lomassa

IMG_0032

Useimmat heppayrittäjät korjasivat kakat talteen, mutteivat kaikki… vuorovesihän tekee näistä kyllä selvää

Kukkulalla oli temppeli, mutta emme käyneet tämän lähempänä

Kukkulalla oli temppeli, mutta emme käyneet tämän lähempänä

Näkymä kohti pohjoista ja Cha Amia

Näkymä kohti pohjoista ja Cha Amia

Rapupalleroita

Rapupalleroita

IMG_0050

IMG_0048

Pitkästä aikaa nähtiin meduusoita, onneksi vain tässä tilassa

Pitkästä aikaa nähtiin meduusoita, onneksi vain tässä tilassa

Ipod lakkoili, siskon korvakorulla korjasimme sen

IPod lakkoili, siskon korvakorulla korjasimme sen

IMG_0056

Osa altaasta oli lapsille erotettu

IMG_0057

IMG_0072

IMG_0080

Kunnon länkkärisapuskaa…

IMG_0070

IMG_0067

Loman kunniaksi iltapäivän Mai Tai…

Tämä virkeä oripoika säikkyi vähän kaikkea, aaltoja, leijasurffareita, aurinkotuoleja... ja vauhtia riitti!

Tämä virkeä oripoika säikkyi vähän kaikkea, aaltoja, leijasurffareita, aurinkotuoleja… ja vauhtia riitti!

Vepu ja pikkuponi pysyivät ihan hyvin perässä kuitenkin

Vepu ja pikkuponi pysyivät ihan hyvin perässä kuitenkin

Aivan vieressä sijaitsevat Cicada-iltamarkkinat

Lähes Chom Viewn vieressä sijaitsevat Cicada-iltamarkkinat

Nuoret miehet soittivat kanteleen näköisillä soittimilla ja rummuilla upeaa musiikkia

Nuoret miehet soittivat mm. kanteleen näköisillä soittimilla ja rummuilla upeaa musiikkia

IMG_0089

Tämä poika teki isoista tyhjistä olutpulloista aikamoisia rakennelmia

Tämä poika teki isoista tyhjistä olutpulloista aikamoisia rakennelmia

Kilin-kolin sling!

Kilin-kolin rätsistä sling!

Karikatyyrejä

Karikatyyrejä

Break Dancea

Break Dancea

Ihan erityyppiset markkinat kuin muualla!

Ihan erityyppiset markkinat kuin muualla!

Takaisin hotellilla

Takaisin hotellilla

Chow Viewissä aamiaisella. Erittäin hyvä valikoima, vain pekoni puuttui!

Chow Viewissä aamiaisella. Erittäin hyvä valikoima, täälläkin ihania salaatteja -vain pekoni puuttui!

Aamiaishuone

Aamiaishuone

Tämäkin hotelli oli iso, mutta levittäytynyt niin pitkälle ettei tuntunut miltään kolossilta

Tämäkin hotelli oli iso, mutta levittäytynyt niin pitkälle ettei tuntunut miltään kolossilta

Hotellin etupihaa

Hotellin etupihaa

Sisääntulo

Sisääntulo

Seinällä

Seinällä

Respa

Respa

Aulaa

Aulaa

Leikkipaikka!

Leikkipaikka!

Palanen Suomea eli LappSetin leikkitelineet täälläkin

Palanen Suomea eli LappSetin leikkitelineet täälläkin

Meidän kahden kerroksen residenssi

Meidän kahden kerroksen residenssi (103C, oikealla oleva 102C olisi ollut vielä parempi?)

Alakerran olo(ja makuu-)huone

Alakerran olo(ja makuu-)huone, vasemmalla keittiö

IMG_0019

Yläkerran iso makkari parvekkeelta

Yläkerran iso makkari parvekkeelta, yläkerrassa oli myös toinen pienempi makuuhuone ja iso kylppäri

Viimeisenä lomapäivänä eli sunnuntaina ajelimme vielä parikymmentä kilometriä Hua Hinistä kaupungin ohitustien varressa sijaitsevalle Black Mountainin alueelle. Täällä on mm. loma-asuntoja, golf-kenttiä ja tietysti suuri vesipuisto! Altaita riitti, oli myös aaltoallas, virtaava joki ja liukumäkiä oli joka lähtöön. Sisäänpääsy yli 12-vuotiailta oli 600 THB ja lapsilta 300 THB (13/6,5€). Mitään ruokaa tai juomaa ei saanut viedä sisään, mutta vesipuiston ravintolassa oli erinomainen valikoima ja hinnat hyvin edulliset (annokset 2-5€). Käteistä rahaa ei käytetty vaan saimme kortin, johon sai ladata haluamansa rahasumman, ja kortilla maksettiin ravintolassa sekä kioskeilla. Ylijäämärahat kortilta sai toki takaisin. Black Mountain Water Park oli erittäin siisti, uusi, monipuolinen ja hyvin toimiva paikka.

IMG_0171

Kypärän käyttö oli suositeltavaa... myös paahtavan auringon kannalta hyvä ratkaisu

Kypärän käyttö oli suositeltavaa… myös paahtavan auringon kannalta hyvä ratkaisu

Varjopojat

Varjopojat

IMG_0188

IMG_0139

”Mee vaan äiti, kyllä sä uskallat…”

IMG_0186

IMG_0189

Vesipuistossa oli myös ranta, ja tekojärvellä pääsi vesihiihtämään vetovaijereilla (lisämaksusta)

Vesipuistossa oli myös ranta, ja tekojärvellä pääsi vesihiihtämään vetovaijereilla (lisämaksusta)

IMG_0196

Aaltoallas tyynnenä. 20 minuutin välein tulivat aallot

Aaltoallas tyynnenä. 20 minuutin välein tulivat aallot

Any second now...

Any second now…

IMG_0234

Alkuiltapäivästä oli vielä porukkaakin ja jopa ruuhkaa -ja aallot todella hurjat!

Äiti ei olisi saanut olla samalla laudalla...

Äiti ei olisi saanut olla samalla laudalla…

aallot

Matkalla isoimpiin mäkiin

Matkalla isoimpiin mäkiin

IMG_0272

Kun ei ollut minkäänlaisia jonoja, pystyi vaikka laskemaan kolmesta vierekkäisestä mäestä kilpaa

Turvallista ateriointia

Turvallista ateriointia

Pienten lasten mäkiä

Pienten lasten mäkiä

IMG_0279

IMG_0193

IMG_0282

Joki

Joki

Maltoimme lähteä kotimatkalle vasta klo 17, kun vesipuisto meni kiinni. Kotimatkalla Bangkokin ohitustiellä oli tuttuun tapaan ruuhkaa, ja liikenne mateli pahimmillaan alle 10 km/h vauhtia… muuten matka sujui mukavasti ja olimme kotona Pattayalla puoli yhdentoista aikaan. Tiiti-ope soitteli paluumatkalla, ja sovimme, että lapset menevät aamulla kouluun vasta kymmeneksi, koska kouluun oli tulossa aamulla niin paljon uusia oppilaita. Saimme siis kuitenkin hyvät unet ihanan loman päätteeksi!

IMG_0283

Punainen meri Bangkokin eteläpuolella

Punainen meri Bangkokin eteläpuolella

Automme ikkunan takana tyypillinen perhekuljetus: mopon selässä isä, äiti ja kaksi pikkulasta

Automme ikkunan takana tyypillinen thaimaalainen perhekuljetus: mopon selässä isä, äiti ja kaksi pikkulasta

Trooppista talvilomailua

Palasimme yhdeksän päivän mittaiselta talvilomareissulta Hua Hinistä myöhään eilen illalla. Oli tosi mukava ja monipuolinen loma! Ennätimme asustaa kolmessa eri hotellissakin. Ainoa huono puoli oli erittäin huonosti toimivat nettiyhteydet, ja sen takia nyt tuli ennätyspitkä tauko blogin päivittämisessä. Reissussa tuli otettua toistatuhatta valokuvaa, ja niistä yritin valikoida kohtuullisen määrän tähän liitettäväksi.

Hyppynaruhommia Mammun ja Paulin kansa

Hyppynaruhommia Mammun ja Paulin kanssa

Leikkituokio

Leikki- ja mediatuokio. Kuka sanoi, että kylpyamme on tarkoitettu vaan kylpemiseen…?

Saatiin mutamana päivänä edelleen kunnolla sadetta...!

Saatiin mutamana päivänä edelleen kunnolla sadetta…!

Ennen reissuun lähtöä kävimme katsomassa millainen on Pattayan Underwater World. Kun ei ole tullut juurikaan käytyä sukeltamassa tai snorklaamassa, oli mukava katsella mereneläviä lasin takaa. Underwater Worldissä on valtavia vesialtaita, joiden läpi kuljetaan tunnelissa sekä suuria akvaarioita. Pari tuntia vierähti siellä kuljeskellessa ja ihmetellessä. Sisäänpääsy oli 500/300 THB eli 11/6,5€ eli melko kallis täkäläisittäin. Mielestäni hyvinkin näkemisen arvoinen paikka, varsinkin sadepäivänä!

IMG_9108

Suurin hai löytyi pihalta

Jättilaiskarppeja sai syöttää tuttipullolla, kuten myös Si Rachan Tiger Zoossa!

Jättilaiskarppeja sai syöttää tuttipullolla, kuten myös Si Rachan Tiger Zoossa. Tuloaulassa oli muitakin ”touch pool” -akvaarioita, joissa kaloja pääsi koskettamaan

IMG_9137

Mureenat ovat erityisen kiehtovia ja häijyn näköisiä

Mureenat ovat erityisen kiehtovia ja häijyn näköisiä

IMG_9126

IMG_9113

IMG_9145

Box fish. Nämä ovat erityisen sympaattisia, tulevat sukeltaessakin aivan naaman eteen pyörimään...

Box fish. Nämä ovat erityisen sympaattisia, tulevat sukeltaessakin aivan naaman eteen pyörimään… Kohteet eivät aivan malttaneet pysyä paikoillaan, osa kuvista hiukan epätarkkoja

IMG_9141

IMG_9162

IMG_9157

IMG_9155

IMG_9149

IMG_9193

IMG_9177

Osa korallista oli aitoa, osa betonia

IMG_9244

IMG_9235

Hillitön vonkale...

Hillitön vonkale…

Hui, hai

Hui, hai…ne varsinaiset pedot pakenivat tehokkaasti kameraa

IMG_9289

IMG_9279

IMG_9264

IMG_9295

IMG_9293

Veden peili

IMG_9292

IMG_9334

IMG_9315

IMG_9301

IMG_9336

IMG_9296

IMG_9393

IMG_9335

Meduusasali oli vaikuttava!

IMG_9365

IMG_9359

IMG_9347

IMG_9378

IMG_9368

IMG_9398

Isoihin altaisiin pääsee myös sukeltamaan haitten ja rauskujen kanssa

Isoihin altaisiin pääsee myös sukeltamaan haitten ja rauskujen kanssa

Viimeisenä päivänä ennen loman alkua Pattayan Suomalaisessa koulussa järjestettiin talviolympialaiset. Lajeina olivat mm. lennokinheittoa ja tasapainottelu- ja kuljetustehtäviä, joista joukkueitten piti yhdessä selvitä. Samana päivänä oli Piekun synttärit, ja olympiaurheilijat saivatkin suunsa koulussa makeaksi.

Meidän olkkariin oli rakennettu edellisenä iltana maja, jossa synttärisankari ja Oppu nukkuivat

Meidän olkkariin oli rakennettu edellisenä iltana maja, jossa synttärisankari ja Oppu nukkuivat

Maja-asukit

Maja-asukit

Synttäriaamun "yllätys" lähestyy majaa

Synttäriaamun ”yllätys” lähestyy majaa

Paljon onneeeaaa vaaaan!!!

Paljon onneeeaaa vaaaan!!!

Lahjaksi tuli mm. uusi Nomination-pala ja balettipuku sekä -tossut!

Lahjaksi tuli mm. uusi Nomination-pala ja balettipuku sekä -tossut!

IMG_9466

Ilmapallojahan meillä oli jo ennestään…

Heti koulun loputtua lähdimme sateessa ajelemaan kohti Siaminlahden vastarannalla sijaitsevaa Hua Hiniä. Matkaa oli reilu 300 km, ja muutaman pysähdyksen ja Bangkokin ohitustien ruuhkan jälkeen matkaan meni n. 5 tuntia. Mammu ja Pauli matkustivat bussilla ja olivat hekin hyvissä ajoin perillä. Thaimaalaiset pitkän matkan bussit ovat kuulemma paitsi halpoja, myös erittäin hienoja ja mukavia matkustaa. Emme ole itse vielä päässeet kokeilemaan, koska olemme matkustaneet kaikkialle omalla vuokra-autollamme.

Annoin yövartijallemme hiukan ekstrapalkkaa, ja pyysin huolehtimaan eläimistä eli ruokkimaan kalat ja Intiaani-kisun jos se poikimiseltaan vielä ilmaantuisi syömään

Annoin yövartijallemme hiukan ekstrapalkkaa, ja pyysin huolehtimaan eläimistä eli ruokkimaan kalat ja Intiaani-kisun jos se poikimiseltaan vielä ilmaantuisi syömään

Matkantekoa sateessa...

Matkantekoa sateessa…

Matkalla Bangkokiin kansitien varrella on todella mahtavan kokoinen kolmipäinen norsupatsas. Eipä kuva tee sille lainkaan oikeutta!

Matkalla Bangkokiin kansitien varrella on todella mahtavan kokoinen kolmipäinen norsupatsas. Eipä kuva tee sille lainkaan oikeutta!

Majoituimme lähellä Hua Hinin päärantaa ja keskustaa sijaitsevaan D Varee Diva -hotelliin, koska halusimme olla ns. ihmisten ilmoilla mutta kuitenkin rannalla. Hua Hinin suuri kauppakeskus Market Village sijaitsikin lähestulkoon vastapäätä, ja yötorillekin oli vain kivenheitto. D Vareessa oli ensiluokkainen palvelu ja äärettömän ystävällinen henkilökunta, hyvä aamiainen ja kiva sekä edullinen ravintola. Huoneestamme pääsi suoraan 2. kerroksen uima-altaalle ja aamiaisravintolaan. Vesi tässä altaassa oli jääkylmää, mutta 4. kerroksen kattoaltaalla vesi oli lämmintä ja täälläkin sai syödäkseen. Huoneet olivat melko pienet ja hiukan kadulta kantautuva melukin aluksi häiritsi. Ensimmäisenä iltana sateella tuntui, että vettä oli joka paikassa…

IMG_9789

Tyttöjen huone. Ensimmäistä kertaa sängyt niin kapeat, ettei mahtunut kahdestaan nukkumaan.  Mutta tehtiin niistä sitten jättiläisparisänky!

Tyttöjen huone. Ensimmäistä kertaa sängyt niin kapeat, ettei mahtunut kahdestaan nukkumaan. Mutta tehtiin niistä sitten jättiläisparisänky!

Näkymä meidän huoneesta

Näkymä meidän huoneesta

D Vareen ja rannan välissä on kaksi muutakin rakennusta, mutta rantaan on matkaa vain n. 300 m. Ja mikä ranta!!! Varmasti yksi ihanimpia koskaan näkemiäni! Isot aallot, virkistävä tuuli, puhdas valkoinen hiekka, eikä ruuhkaa. Voimakas vuorovesi antoi vielä lisämausteensa vesirajan paetessa aina iltaisin jopa kymmenien metrien päähän… Tällöin rannalla oli hyvä ratsastaa, ja ratsuissakin oli mistä valita. Saimme tingittyä ratsastuksen hinnan 600 THB eli n. 13€/tunti, mikä sekään ei ollut halpa. Mutta Bangkokin levottomuudet vaikuttavat karkoittaneen turistit Thaimaasta, ja yrittäjät täälläkin olivat hyvin huolestuneita tilanteesta. Meidän bahtimme tulivat heille varmasti tarpeeseen.

IMG_9502

IMG_9495

IMG_9500

IMG_9505

IMG_9550

IMG_9520

IMG_9491

Neuvotteluja hinnasta

Neuvotteluja hinnasta

IMG_9574

IMG_9556

Ranta hotellin kohdalla, D Varee jää ison talon ja puitten taakse

Ranta hotellin kohdalla, D Varee jää ison talon ja puitten taakse

IMG_9582

Piekku oppi ratsastamaan ilman talutusta

Piekku oppi ratsastamaan ilman talutusta

IMG_9577

Ranta jatkuu kaukana siintävälle kalliolle saakka, ja toiseen suuntaan kilometrien päähän

Ranta jatkuu kaukana siintävälle kalliolle saakka, ja toiseen suuntaan kilometrien päähän

Iltapäivän janojuomaa siemaillessa saattoi lukea kirjaa tai ihmetellä kymmeniä leijasurffareita

Iltapäivän janojuomaa siemaillessa saattoi lukea kirjaa tai ihmetellä kymmeniä leijasurffareita. Kohta minulla on kaikki Leena Lehtolaisen kirjat luettuna!

Laskuvesi jätti jälkeensä lammikoita, joiden kuumassa vedessä köllötellessä saattoi seurata rapujen elämää

Laskuvesi jätti jälkeensä lammikoita, joiden kuumassa vedessä köllötellessä saattoi seurata rapujen elämää

IMG_9563

Vastapäisessä Market Village -ostoskeskuksessa on ravintoloita, kauppoja merkkiliikkeistä basaarikojuihin, elokuvateatteri, keilahalli, rautakauppa, supermarketti ja vaikka mitä muuta! Kävimme testaamassa keilahallin yhtenä iltana, lastenkin oli helppo pelata lisälaitojen ansiosta. Paikallinen KFC ja Makkosen baari tulivat testattua myös. Ainoa ihmetyksen aihe oli se, että ostari meni arki-iltaisin kiinni jo yhdeksältä, kun Pattayalla on tottunut siihen että kaikki on auki vähintään puolilleöin, jollei koko yötä!

IMG_9607

IMG_9615

IMG_9639

Jeee -osu ja uppos!

Jeee -osu ja uppos!

Aamulla hotellin kuntosalilla. Tilaa niukasti, mutta kaikki tuliterää, kuten koko hotelli

Aamulla hotellin kuntosalilla. Tilaa niukasti, mutta kaikki tuliterää, kuten koko hotelli

Piekku innostui juoksumatosta, jossa piti käydä useamminkin kipittelemässä

Piekku innostui juoksumatosta, jossa piti käydä useamminkin kipittelemässä

Hotellin 2. kerrosta ja meidän huoneet

Hotellin 2. kerrosta ja meidän huoneet

Äippäkin pääsi Vepun kanssa ratsastamaan. Ekalla reissulla laukattiin ranta edestakaisin, ja seuraavana päivänä hoideltiin hiertymiä ja kipeitä koipia... Mutta oli ihanaa!

Äippäkin pääsi Vepun kanssa ratsastamaan. Ekalla reissulla laukattiin ranta edestakaisin, ja seuraavana päivänä hoideltiin hiertymiä ja kipeitä koipia… Mutta oli ihanaa!

Piekun vuoro!

Piekun vuoro! Setä näyttää mihin pitää kääntää

Illalla kävimme yötorilla ja syömässä aidossa italialaisessa ravintolassa torin laidalla

Illalla kävimme yötorilla ja syömässä aidossa italialaisessa ravintolassa torin laidalla

Piekun ostokset

Piekun ostokset

Pizzaa, pastaa ja vähän muutakin

Pizzaa, pastaa ja vähän muutakin

Joulun aikaan Koh Changilla meillä jäi elefanttisafari välistä, joten lähdimme käymään Hua Hin Safarilla joka järjestää myös norsuajeluita. Lisäksi on mm. krokotiilinäytöksiä, mutta sellaisenhan näimme jo Si Rachan Tiger Zoossa marraskuussa. Buukkasimme siis vain norsuajelun, ja tunnin ajan keikuimme huiman korkeilla tuoleilla norsujen selässä. Upeita eläimiä kyllä! Ajoittain tekivät mitä tahtoivat, jos teki mieli haukata bambua tai jäädä raaputtamaan päätä puuta vasten, niin siinä ei ollut pienellä thaimaalaisella ohjaajamiehellä paljoa sanomista… Elefanttiajelun hinta oli 900/600 THB (n. 20/13 €) hotellikuljetuksineen, saimme myös vettä ja hedelmiä ajelun päätteeksi. Pattayallakin järjestetään norsusafareja, täytynee mennä kokeilemaan sitäkin joskus.

IMG_9860

IMG_9796

Ihana pikku apina

Ihana pikku apina

IMG_9866

Matkalla norsujen luo. Kaunis, vehreä ja hienosti suunniteltu ympäristö

Matkalla norsujen luo papukaijan kautta. Kaunis, vehreä ja hienosti suunniteltu ympäristö

Lastaussillalla

Lastaussillalla

IMG_9814

Pauli eli "Papa" sai oman norsun

Pauli eli ”Papa” sai oman norsun

Otsaa kutittaa... olipa sitten aikaa ottaa kuvia

Otsaa kutittaa… olipa sitten aikaa ottaa kuvia

Norsun nahka on kuin panssari ja päässä sojottaa hassuja karvoja

Norsun nahka on kuin panssari ja päässä sojottaa hassuja karvoja

Jättiläisen kyydissä

Jättiläisen kyydissä

IMG_9827

Venla uskaltautui norsun niskaan istumaan

Venla uskaltautui norsun niskaan istumaan, tämä elefanttibaby oli ”vasta” 16-vuotias

IMG_9857

Ihan kuin oikeita

Ihan kuin oikeita

Kaunista ympäristöä

Kaunista ympäristöä

IMG_9892

Illalla tietysti ratsastamaan taas!

Illalla tietysti ratsastamaan taas!

IMG_9906

Setä ei meinannut pysyä Piekun perässä...

Setä ei meinannut pysyä Piekun perässä…

Ihana poni!

Ihana poni!

Hua Hinin ainoa miinus taitaa olla se, ettei aurinko laske meren puolelle... Kaunista iltaruskossa on silti

Hua Hinin ainoa miinus taitaa olla se, ettei aurinko laske meren puolelle… Kaunista iltaruskossa on silti

Mammu ja Pauli suuntasivat seuraavana päivänä Bangkokiin, ja heidän paluulentonsa lähti keskiviikkona. Toivottavasti he päättävät palata Thaimaahan vielä uudestaan ennenkuin me lähdemme, kolme viikkoa on niin lyhyt aika olla täällä! Viimeisenä päivänä juhlaputkemme jatkui ja juhlistimme aamulla (”yllätys”laulun merkeissä tietysti) Opun synttäreitä. Varsinaiset juhlat synttärisankareille pidetään sitten Pattayalla koulukavereitten kanssa.

IMG_9928

Meidän lomamme jatkui toisella rannalla, siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Ystäviä ja rakkaita

Helmikuun alusta maaliskuun puoliväliin onkin yhtä juhlaa, kun seitsemällä hengellä perhepiirissämme on syntymäpäivät, ja lisäksi juhlitaan ystävänpäivää. Juhlaputken alkupäähän sijoittuu myös hääpäivämme, jota pääsimme juhlistamaan kahdestaan läheisen Le Saigon -ravintolan upealle kattoterassille. Keli oli taas kerran mainio, ja mikä parasta, ravintolassa ei ollut koko aikana ketään muita!

Onnea me<3

Onnea me<3

Alkupalat ja kuohujuomaa

Alkupalat ja kuohujuomaa

IMG_8691

Meidän katto näkyy keskellä olevan leveän valkoisen kerrostalon edessä

Meidän katto näkyy keskellä olevan leveän valkoisen kerrostalon edessä

IMG_8652

IMG_8699

IMG_8685

Näkymä meille Pratamnakiin päin

IMG_8725

IMG_8732

Pattayan keskusta ja Beach Road

varjokuva

Pääruuaksi kunnon pihvit

Pääruuaksi kunnon pihvit

Kävimme Mammun ja Paulin kanssa ihailemassa Pattayan kenties kauneinta rakennusta eli Sanctuary of Truthia. Vierailimme täällä edellisen kerran lokakuussa. Tuolloin kirjoittamassani ”Totuuden temppeli ja muita kivoja kaupunkinäkymiä” -postauksessa kerron tämän mielettömän puurakennelman taustoista tarkemmin, ja sieltä löytyy myös enemmän kuvia. Eivätpä rakennustyöt olleet mitenkään mainittavasti edenneet sitten viime näkemän…

Hiekkakivestä tehty mini-Sanctuary

Hiekkakivestä tehty mini-Sanctuary

IMG_8744

Ajelemaan olisi päässyt vaikkapa hepalla tai norsulla

Ajelemaan olisi päässyt vaikkapa hepalla tai norsulla

Sanctuary levittäytyy majesteettisena meren äärelle

Sanctuary levittäytyy majesteettisena meren äärelle

IMG_8753

IMG_8762

Rakennustyömaalla kaikkien on käytetävä kypärää

IMG_8755

IMG_8766

IMG_8767

IMG_8770

IMG_8788

IMG_8782

IMG_8776

IMG_8773

IMG_8792

IMG_8789

IMG_8794

Avalon-hotellissa Mammun ja Paulin luona uimakylässä!

Avalon-hotellissa Mammun ja Paulin luona uimakylässä!

Ja Oppu hyppää...

Ja Oppu hyppää…

Keskiviikko oli karting-päivä, EasyKartissa oli koolla useampia Pattayan Suomalaisen koulun poikia vanhempineen. Opun lisäksi Piekkukin pääsi ajamaan isin kanssa. Me muut kannustimme ja pelattiinpa siinä pari erää biljardiakin.

Valmistautumista

Valmistautumista

IMG_8808

IMG_8810

IMG_8805

IMG_8813

IMG_8819

IMG_8817

IMG_8836

IMG_8843

Tauolla

Tauolla

IMG_8851

IMG_8853

IMG_8856

Vieraita on kävelytetty ympäri kaupunkia, eikä ole tarvinnut houkutella, vaikka helle alkaa täällä päivisin olla aika pakahduttava! Yölämpötilatkin ovat taas +25 asteen luokkaa. Mammu ja Pauli vaikuttavat kestävän hellettä ja aurinkoa keskivertosuomalaista paremmin mm. viettäessään tuntikausia aurinkoisella golf-kentällä. Muutaman tunnin kaupunkikävely ei siis tunnu missään! Olemme löytäneet uusia mukavia ravintoloitakin, unohtamatta toki vanhoja suosikkeja!

Reitti kaupunkiin kulkee usein urheilupuiston kautta!

Reitti kaupunkiin kulkee usein urheilupuiston kautta!

Kaupunki valmistautuu sydänkäpystenpäivään...

Kaupunki valmistautuu sydänkäpystenpäivään…

Bali Hain majakkaravintola

Bali Hain majakkaravintola

IMG_8800

Tom Yam seafood, Fried Sea Bass with garlic, wing bean salad, shrimp tempura…

Perjantaina koululla järjestettiin juhlat ystävänpäivän kunniaksi. Lapset olivat taas valmistelleet aivan ihania lauluja ja runoja, ja paikalla oli ennätysyleisö niitä kuuntelemassa! Esitysten jälkeen tarjolla oli suomalaista kahvia ja pullaa.

Odotellaan esityksen alkua koulun eteisessä

Odotellaan esityksen alkua koulun eteisessä

Katsomo pullollaan

Katsomo pullollaan

IMG_8901

IMG_8879

IMG_8881

IMG_8891

Ystävä on kuin villasukka, se lämmittää aina. Ystävä on kuin maalivahti, se puolustaa aina...

Ystävä on kuin laastari, se auttaa aina. Ystävä on kuin villasukka, se lämmittää aina. Ystävä on kuin maalivahti, se puolustaa aina…

IMG_8909

IMG_8903

Risto kertoi tässäkin tilaisuudessa Burmalaisten orpolasten avustusprojektista, ja muistutti auttamismahdollisuudesta. Kahvin ja pullien tuotto käytetään Suomalaisen koulun retkeen, joka suuntautuu orpokotiin keväällä

Risto kertoi tässäkin tilaisuudessa Burmalaisten orpolasten avustusprojektista, ja muistutti auttamismahdollisuudesta. Kahvin ja pullien tuotto käytetään Suomalaisen koulun retkeen, joka suuntautuu orpokotiin keväällä

Ystävykset

Ystävykset

Kahvittelua

Kahvittelua (kuva by Fon V.)

Kotimatkalla

Kotikadulla matkalla naapurikadun ravintolaan

Olympialaiset eivät juuri näy katukuvassa. Tässä naapurin sporttibaarissa kävimme Ollin kanssa katsomassa aamuyön Suomi-Kanada -pelin

Olympialaiset eivät juuri näy katukuvassa. Tässä naapurin sporttibaarissa kävimme Ollin kanssa katsomassa aamuyön Suomi-Kanada -pelin

Opun koulukavereita uimassa meillä

Opun koulukavereita uimassa meillä. Uima-allas siirtyy pikkuhiljaa patiolle…

Lauantaina vietimme kotona grilli-illan, ja pihvien sekä kanan tuoksu houkutteli meille vieraankin. Isomahainen, hyvin kesyn ja hellyydenkipeän oloinen kisu ilmestyi pihalle, ja Piekku antoi sille nimen Intiaani. Sittemmin kisu on käynyt syömässä päivittäin. Ison mahan salaisuun taitaa olla millä tahansa hetkellä syntyvät pennut…

IMG_8943

Grillauksen lomassa meillä oli taikuri- ja muitakin esityksiä!

Grillauksen lomassa meillä oli taikuri- ja muitakin esityksiä!

IMG_8951

IMG_8963

Ettekö oikeesti päästä sisään...

Ettekö oikeesti päästä sisään…

Söpöliini

Söpöliini

IMG_9047

Eivät ne olosuhteet ulkonakaan kovin kurjat ole...

Eivät ne olosuhteet ulkonakaan kovin kurjat ole…

Viikonloppuna keli oli todella kummallinen. Jo lauantaina lenkillä tuuli kummallisesti ja oli hyvin painostava ja pilvinen sää. Sama jatkui sunnuntaina. Tim oli kutsunut meidät mukaan Father Ray’s Children’s Villagen lasten kanssa rantaretkelle. Tim tekee järjestössä paljon vapaaehtoistyötä, järjestää mm. toimintaa lastenkodin asukkaille ja hoitaa heidän asioitaan. Retki suuntautui Jomtieniin Ban Amphur -rannalle. Lapset aluksi ujostelivat toisiaan molemmin puolin, ja juuri ennen poislähtöä alettiin hiukan tehdä tuttavuutta… Olli sai tytöiltä vähän liikaakin huomiota, ja Piekku tietysti pienimpänä ja vaaleakutrisena myös! No, seuraavalla kerralla sitten ei tarvinne niin paljon ujostella…

IMG_8965

IMG_8974

IMG_8984

IMG_8990

IMG_9009

IMG_9004

IMG_9012

Lähdimme retkelle jo aamuyhdeksältä, ja lastenkodin väki palasi kotiin puolenpäivän jälkeen. Jamo ei päässyt mukaan vatsakivun takia. Minä ja lapset päätimme jatkaa matkaa Sattahipiin, jossa olemme käyneet kerran aiemmin armeijan rannalla, jolla käy yleensä vain paikallisia. Tuolloin siellä oli mahtavat aallotkin. Ajoimme n. 40 km etelään päin, ja ehätimme rannalle parahiksi todistamaan rankkasateen lähestymistä! Lopulta saimme uida niin kovassa sateessa, että oli ihan vaikea pitää silmiä auki, niin kovaa pisarat rummuttivat! Ja hauskaa oli! Aallotkin olivat lähes yhtä suria kuin viimeksi. Oli jännä saada sadetta ensimmäisen kerran 2,5 kuukauteen!

Sade kesti hetken aikaa, ja alkoi uudestaan ajaessamme takaisin kohti Pattyaa. Huono keli yllätti autoilijat, ja matkalla näimme kolme kolaria! Pääsimme kuitenkin turvallisesti kotiin, Mäkkärin autokaistan kautta tietysti!

Kaatosade lähestyy!

Kaatosade lähestyy!

IMG_9014

Pahimman sateen laannuttua kamerankin uskalsi taas kaivaa esiin muovipussin kätlöistä

Pahimman sateen laannuttua kamerankin uskalsi taas kaivaa esiin muovipussin kätköistä

IMG_9025

Ranta oli ennen sadetta tupaten täynnä, nyt on väljempää

Ranta oli ennen sadetta tupaten täynnä, nyt on väljempää. Näimme koko rannalla yhteensä 5 länsimaalaista

Tiistaina jätimme auton kolmoskadun autopesulaan, jossa auton saa pesetetyä sisältä ja ulkoa alle viidellä eurolla.  Jatkoimme matkaa keskustan Central Festival -tavarataloon, ja veimme Mammun ja Paulin lounaalle samanlaiseen Oishin Shabu Shabu Sushi -buffettiin, jossa kävinne Vipun kanssa Bangkokissa. Emme olleet tajunneetkaan, että täältä Pattayalta löytyy samanlaisia jopa kaksi kappaletta, ennenkuin tuossa joulun jälkeen! Ravintolassa valitaan vieressä kulkevalta liukuhihnalta erilaisia pieniä raakoja annoksia, jotka kypsennetään itse kiehuvassa liemessä. Lisäksi on runsas valikoima erilaisia friteerattuja herkkuja, salaatteja, monenlaista sushia, jäätelöä yms. 1,5 h aikana saa syödä niin paljon kuin jaksaa, ja hinta on 339 bahtia eli n. 8€/hlö. Oli taas kerran mukavaa ja herkullista!

IMG_9050

Tom Yam ja creamy -liemet maustuivat pikkuhiljaa todella herkullisiksi!

Tom Yam ja creamy -liemet maustuivat pikkuhiljaa todella herkullisiksi!

Illalla kävimme katsomassa maailmankuulun Pattayan Tiffany’s transvestiitti- eli Ladyboy Shown! Olimme nähneet vastaavan shown Bangkokissa Vipun ja Sannan kanssa marraskuussa, tästä kuvia ”Bangkokin tyttöjä” -postauksessa. Pattayan show oli suurempi ja monella tapaa mielestäni parempi: mm. lavasteisiin oli panostettu huomattavasti enemmän, ja tässä esityksessä oli enemmän taidokasta tanssia, eikä pelkästään pikkutuhmaa hassuttelua. Luonnollisesti koko showssa ei esiinny ainoatakaan naista, mutta siitä huolimatta useimmilla esiintyjillä oli kunnon rinnat eikä lainkaan miehisiä genitaaleja! Tunnin ja 20 minuutin show maksoi ilman kuljetuksia 900 bahtia, ja oli kyllä hintansa väärti. Jo rakennus on hyvin näyttävä. Kyllä ne miehetkin osaa! Täällä ei saanut lainkaan kuvata esitystä, mutta Bangkokin showsta löytyy aiemmin paljon kuvia.

IMG_9057

Vepua jännittää ennen esitystä

Vepua jännittää ennen esitystä

Lämpiössä tarjottiin ilmaista limua

Lämpiössä tarjottiin ilmaista limua

Showtime! Miehet asettuivat rohkeasti käytävän viereen, ja melkein joutuivatkin osallistumaan esitykseen...

Showtime! Miehet asettuivat rohkeasti käytävän viereen, ja melkein joutuivatkin osallistumaan esitykseen…

Esityksen jälkeen sai kuvata!

Esityksen jälkeen sai kuvata!

IMG_9077

Ihmeteltävää riittää...

Ihmeteltävää riittää…

Eikun kuvaan vaan!

Eikun kuvaan vaan!

Neljä kaunotarta! Mammu sai pulittaa tästä ilosta 100 bahtia...

Neljä kaunotarta! Mammu sai pulittaa tästä ilosta 100 bahtia…

Vuosittain järjestetään myös kansainvälinen Ladyboy -kauneuskisa. Tässä viime vuoden voittaja

Vuosittain järjestetään myös kansainvälinen Ladyboy -kauneuskisa. Tässä viime vuoden voittaja. Ei ole tainnut muodonmuutokseen ihan luomiväri ja huulipuna riittää…

Paljon olemme taas ehtineet touhuta, vaikka joka arkipäivä on ollut kouluakin normaalisti. Ylihuomenna alkaa talviloma, ja lähdemme viettämään sitä tuonne lahden toiselle puolelle Hua Hiniin. Täytyyhän Mammulla ja Paulille näyttää muitakin paikkoja Thaimaassa, ja olemmehan mekin olleet kotona jo reilun viikon. On siis aika mennä taas!

Rajan takana taas

Thaimaan maahanmuuttoviranomaiset ovat huomaavaista väkeä: he pitävät huolen siitä, ettei pidempään maassa lomaileva turisti jää paikoilleen nököttämään, vaan reissaa ympäriinsä ja näkee myös naapurimaita tasaisin väliajoin. Kysehän on tietysti viisumipolitiikasta, joka on tässä maassa ihmeen tiukka. Mm. Singaporeen tai Malesiaan matkustava suomalainen saa lentokentällä suoraan passiinsa 3 kuukauden oleskeluleiman. Thaimaahan tullessa oleskeluaikaa myönnetään ilman viisumia 30 vrk, ja jos tulet maitse, saat olla maassa kokonaiset 2 viikkoa!

Turistiviisumin voi hakea Thaimaan ulkopuolelta maasta, jossa sijaitsee Thaimaan suurlähetystö. Toki on olemassa muitakin viisumityyppejä, mutta niihin vaaditaan sitten jotain erityistä: eläkeläisviisumiin yli 50 vuoden ikä, opiskeluviisumiin se opiskelupaikka jne. Tavan turistit, kuten me, saavat siis reissata ja nähdä maailmaa parin kuukauden välein. Koko homma vaikuttaa puhtaasti rahastukselta, koska viisumit eivät ole ihan halpoja, ja matkustaminenkin maksaa. Eikö olisi järkevämpää antaa turistien kuluttaa rahaa esim. palveluihin, kuten ravintoloihin ja harrastuksiin, ja tukea täten paikallisten ihmisten elinkeinoja…?

Meillä oli siis edessä turistiviisumien uusiminen, ja päätimme tehdä sen jälleen Laosissa, jonka pääkaupunki Vientiane (ja Thaimaan suurlähetystö) sijaitsee heti rajan takana. Edellinen viisumireissumme oli marraskuussa, siitä kerron ”Viisumeja Vientianesta” -postauksessa.

Ennen reissua tehtiin pyörälläajoharjoituksia -hyvin varusteltuna tietysti

Ennen reissua tehtiin pyörälläajoharjoituksia -hyvin varusteltuna tietysti

Meidän "akvaario"

Meidän ”akvaario”

Kaloja oli alunperin 9, nyt jo kymmeniä... hyvin vaikuttavat viihtyvän ilman mitään hapettimia tai suodattimia, vesikin pysyy ihan kirkkaana

Kaloja oli alunperin 9, nyt jo kymmeniä… hyvin vaikuttavat viihtyvän ilman mitään hapettimia tai suodattimia, vesikin pysyy ihan kirkkaana

Oppu vauhdissa Pattayan EasyKartissa. Tänne on kuulemma mentävä joka keskiviikko!

Oppu vauhdissa Pattayan EasyKartissa. Tänne on kuulemma mentävä joka keskiviikko!

Tiistaina lähdimme matkaan kohti Laosia heti koulun päätyttyä. Samana aamuna Mammu ja Pauli tulivat Pattayalle meitä tapaamaan ja golfaamaan, ja he jäivät rauhassa aloittelemaan lomaansa. Päätime ajaa n. 700 km matkan Laosin rajalle kahdessa erässä, ja yövyimme puolessa matkassa Koratissa eli Nakhon Ratchasimassa, kuten viimeksikin.

Koratiin ajetaan vuorten yli, ja mailleen painuva aurinko värjäsi vuoristossa taivaan uskomattoman väriseksi

Koratiin ajetaan vuorten yli, ja mailleen painuva aurinko värjäsi vuoristossa taivaan uskomattoman väriseksi

Söimme illallisen Chew Loungessa, joka on korealainen grillibuffet. Valtava valikoima lihaa, kalaa, vihanneksia, salaatteja, ja myös sushia, 5€/hlö!

Söimme illallisen tutussa Chew Loungessa, joka on korealainen grillibuffet. Valtava valikoima mm. lihaa, kalaa, vihanneksia, salaatteja, ja myös sushia, 5€/hlö!

IMG_8413

IMG_8415

Jätskikin kuului hintaan

Jätskikin kuului hintaan

IMG_8423

Huomaa uusi koulun logolla varustettu urheilupaita!

Koratissa yövyimme Punjadara-hotellissa, jossa myös hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Huoneet olivat tilavat, sängyt erinomaiset ja 23€ huonehintaan kuului myös runsas buffet-aamiainen. Ainoa miinus oli, että yhdessä kolmesta huoneestamme haiskahti viemäri… Se ei kuulemma poikien unia haitannut.

Punjadara-hotellin aulassa oli melko muhkeat sohvat...

Punjadara-hotellin aulassa oli melko muhkeat sohvat…

Matkalla Koratista pohjoiseen. Kuivaa on, mutta siitä huolimata peltoja kulotettiin varsin rohkeasti

Matkalla Koratista pohjoiseen. Kuivaa on, mutta siitä huolimata peltoja ja pusikoita kulotettiin paikoin varsin rohkeasti

Täälläkin, kuten lähes koko Thaimaassa, on erittäin hyvät tiet, molempiin suuntiin 2 kaistaa lähes koko matkan

Täälläkin, kuten koko Thaimaassa, on erittäin hyvät tiet, molempiin suuntiin 2 kaistaa lähes koko matkan

Liikenneasemia on tiuhaan, ja ne ovat monesti täysin identtisiä: samat liikkeet samassa järjestyksessä. Vessa on helppo löytää!

Liikenneasemia on tiuhaan, ja ne ovat monesti täysin identtisiä: samat liikkeet samassa järjestyksessä. Vessa on helppo löytää!

Huoltoasemalla ei tarvitse nousta itse edes autosta, ja ikkunatkin pestään odotellessa

Huoltoasemalla ei tarvitse nousta itse edes autosta, ja ikkunatkin pestään odotellessa

Tyypillinen puukuorma

Tyypillinen puukuorma

Auto jäi Thaimaan puolelle Nong Khain rajakaupunkiin. Rajalla on hyvä ja halpa, vartioitu parkkipaikka (100 bahtia/vrk). Rajan ylitys sujui melko nopsaan, n. 1,5 tunnissa. Aluksi haettiin viisumit Laosiin, mitä voi pitää todellisena rahastuksena! 1500 bahtia eli 35€/hlö parin päivän oleskelusta… Laosin valtio tekee tällä hyvän tilin. No, suotakoon se heille, kyseessähän on hyvin köyhä maa. Puolen tunnin odottelun jälkeen viisumit oli myönnetty ja sitten jonoon maastapoistumisleimaa varten, ja vielä uudestaan bussia ja maahantuloa varten. Nyt saimme taksi-minibussin vasta Laosin puolelta, viimeksihän ylitimme rajajoenkin taksin kyydissä. Bussi on sekin ihan kätevä.

Viisumihakemusten ja muiden lappusten täyttöä rajalla

Kynät sauhuavat. Viisumihakemusten ja muiden lappusten täyttöä rajalla

Vientiane sijaitsee vain n. 20 km rajanylityspaikasta. Nyt olimme valinneet hotelliksemme Rashmi’s Plazan, joka sijaitsee ihan lähellä Mekong-jokea, joka siis toimii Thaimaan ja Laosin rajajokena. Halusimme hotellin, jossa on hyvä uima-allas ja kuntosali ja oma ravintola. Saimme nämä ja paljon enemmänkin, hotelli oli tosiaankin viiden tähtensä arvoinen sekä puitteiltaan että palveluiltaan! Huoneen hinta oli n. 60€/yö aamiaisineen. Vietimme ihanat kolme päivää nautiskellen olostamme.

Hotellin katolla

Hotellin katolla

IMG_8478

Jätskiä!!!

Altaalla ei yleensä ollut ketään, joten sai roiskia rauhassa!

Altaalla ei yleensä ollut ketään, joten sai roiskia rauhassa!

Vepun vuoro!

Vepun vuoro!

Maisemat uima-altaalta

Maisemat uima-altaalta, taustalla Mekong-joki ja Thaimaa

Näkymä poispäin keskustasta

Näkymä poispäin keskustasta

Kaunis näky: aurinko laskee Mekong-joen yli Thaimaahan

Kaunis näky: aurinko laskee Mekong-joen yli Thaimaahan

Auringonlaskun uimarit

Auringonlaskun uimarit

IMG_8510

Poreilijat

Poreilijat

IMG_8505

IMG_8515

Hotellin ravintolassa illallisella

Hotellin ravintolassa illallisella

Valot meidän huoneessa 5. kerroksessa

Valot meidän huoneessa 5. kerroksessa

IMG_8524

Upea ja tilava hotellihuone

Upea ja tilava hotellihuone

Hotellissa aamiaisella

Hotellissa aamiaisella

Näkymä huoneesta

Näkymä huoneesta

Pakolliset suurlähetystökäynnit hoituivat myös melko kivuttomasti. Torstaiaamuna olimme paikalla jo aamukahdeksalta, ja entiseen tapaan valokuvaukset, passien kopioinnit ja turistiviisumihakemusten täyttämiset sujuivat suurlähetystön edustalla olevissa kojuissa nopeasti. Osa meistä meni heti jonottamaan portille, mikä olikin hyvä ajatus, koska paikalla oli satoja viisumin hakijoita. Kojujen työntekijät olisivat halunneet hoitaa koko hakemusprosessin puolestamme (lisähintaan 1500 bahtia/hlö), ja yrittivät pelotella, ettemme itse edes ehdi saada viisumihakemuksia sisään saman päivän aikana… tämä oli turha pelko, koska saimme jonotusnumeron 60 ja hakemukset oli jätetty jo ennen kymmentä. Viisumihakemusten jättöaika on arkisin klo 8-11.30 ja nouto seuraavana arkipäivänä klo 13.30-15.30.

Jonossa viisumihakemusten jättöluukulle

Jonossa viisumihakemusten jättöluukulle

IMG_8449

Poislähtiessä kaikki jonottajat olivat jo asettautuneet katoksen varjoon odottamaan

Poislähtiessä kaikki jonottajat olivat jo asettautuneet katoksen varjoon odottamaan

TukTukilla kohti ruokakauppaa

TukTukilla kohti ruokakauppaa

IMG_8454

Ostarilla

Ostarilla

Koira oli asettautunut tuulettimen ääreen

Koira oli asettautunut tuulettimen ääreen

Viimein löytyi pieni supermarketti, josta saimme ilta- ja välipalatarpeita sekä juotavaa

Viimein löytyi pieni supermarketti, josta saimme ilta- ja välipalatarpeita sekä juotavaa

Ja jätskiä!

Ja jätskiä!

Vientianen katukuvaa

Vientianen katukuvaa

IMG_8464

Seuraavana päivänä olimme jonon kärjessä hakemassa viisumeita. Reilu tunti paahtavassa kuumuudessa...

Seuraavana päivänä olimme jonon kärjessä hakemassa viisumeita. Reilu tunti paahtavassa kuumuudessa…

Hotellin kuntosali ei jättänyt mitään toivomisen varaan, laitteita oli joka lähtöön

Hotellin kuntosali ei jättänyt mitään toivomisen varaan, laitteita oli joka lähtöön

Kerrankin lapsetkin pääsivät treenaamaan, ei ollut ikärajaa

Kerrankin lapsetkin pääsivät treenaamaan, ei ollut ikärajaa

Hotellin aulassa

Hotellin aulassa

Karppeja

Karppeja

IMG_8552

IMG_8548

Paluukyytiä rajalle sopimassa

Paluukyytiä rajalle sopimassa

Thai-Lao Friendship Bridgen ja rajan ylitys bussilla

Thai-Lao Friendship Bridgen ja rajan ylitys bussilla

Bussissa ei ollut yhtään liikaa tilaa...

Bussissa ei ollut yhtään liikaa tilaa…

Sillalla Laosin oikeanpuoleinen liikenne vaihtui Thaimaan vasemmanpuoleiseksi liikenteeksi. Näitä liikennemerkkejä lienee aika harvassa

Sillalla Laosin oikeanpuoleinen liikenne vaihtui Thaimaan vasemmanpuoleiseksi liikenteeksi. Näitä liikennemerkkejä lienee aika harvassa

IMG_8563

Rajamuodollisuudet sujuivat muutoin täysin ongelmitta, mutta minun passiin ja maastapoistumiskorttiin laitettiin aluksi väärä päivämäärä. Muilla perheenjäsenillä maassaoloaikaa myönnettiin viisumin mukaisesti eli 60 päivää eli 8. huhtikuuta saakka, mutta minun leimassani lukikin 9. maaliskuuta. Onneksi tarkistimme leimat heti Immigrationin jälkeen! Menin passinivaskan kanssa takaisin luukulle, ja maahantulovirkailijasetä onneksi myönsi erheensä ja leimasi minullekin oikean päivämäärän. Sitten huhtikuussahan saamme taas ostaa paikallisesta Chonburin Immigrationista 30 päivää lisäaikaa (hintaan 1900 bahtia/hlö), eli meidän seuraava ulkomaanmatka on edessä toukokuun alussa!

IMG_8592

Maalaismaisemaa Pohjois-Thaimaassa

IMG_8587

Olimme perillä Pattyalla ennen iltayhtätoista. Kotona kaikki oli mallillaan, paitsi ettei vesipumppu toiminut… Onneksi uima-altaassa on vettä ja sillä sai vessanpöntön huuhdeltua, suihku jäi illalla haaveeksi. Vesipumppu koki aamuksi ihmeparanemisen ja toimi koko sunnuntaipäivän, mutta tänä aamuna se sanoi sopimuksen lopullisesti irti. Entiseen tapaan Tim hoiti homman, ja puoliltapäivin meillä oli asennettuna upouusi vesipumppu!

Sunnuntaina pääsimme viimein viettämään aikaa kauan kaivatun Mammun ja Paulin kanssa!

Kylässä Mammun ja Paulin hotellissa Avalon Beach Resortissa ihan meidän lähellä Jomtienin rannalla

Kylässä Mammun ja Paulin hotellissa Avalon Beach Resortissa ihan meidän lähellä Jomtienin rannalla

IMG_8598

Mieletön uima-allas ja muutenkin hieno ja tunnelmallinen hotelli

IMG_8600

Chang

IMG_8601

Cabbages&Condoms -ravintola ja ihana illallinen auringonlaskussa!

Cabbages&Condoms -ravintola ja ihana illallinen auringonlaskussa!

IMG_8607

IMG_8611

C&C tuottaa itse oman sähkönsä... mm. turistien polkiessa kuntopyörää. Samalla alkavat sadettajat toimia ja kuulua "God save the Queen..."?

C&C tuottaa itse oman sähkönsä… mm. turistien polkiessa kuntopyörää. Samalla alkavat sadettajat toimia ja kuulua ”God save the Queen…”?

IMG_8627

Pupujahti

Pupujahti

Hyvää tekemässä

Lauantaiaamuna lähdettiin siis jälleen viemään avustustarvikkeita Burman rajalla sijaitsevaan orpokotiin. Tämä oli kolmas avustuskäynti sinne, ja toinen jossa itse olin mukana. Viimekertaisesta reissusta joulun alla löytyy kertomus ”Pieniä ihmeitä” -postauksessa. Tässä kerroin myös orpokodin taustoja.

Viimeisten tavaroitten ja lähtijöitten sijoittelua autoihin

Viimeisten tavaroitten ja lähtijöitten sijoittelua kahteen minibussiin Siam Orientalin pihassa

Joulun alla kerroin Facebookissa ja tässä blogissa orpokodista ja avun tarpeessa olevista lapsista. Tämän seurauksena ystävämme lahjoittivat yli 2000 euroa orpolasten auttamiseen! Rahat riittivät tämänkertaisenkin reissun ruoka-avustusten ostamiseen, ja lisäksi kävin ostamassa ison arkkupakastimen orpokodin lähellä olevasta kylästä menomatkalla. Nyt siellä on mahdollista vaikkapa teurastaa porsas pelkäämättä, että lihat pilaantuvat! Rahaa jäi vieläkin jäljelle seuraava avustusreissua varten.

Matkalla ihmettelimme "ruskaa". Kuukausi sitte luonto viheriöi, nyt kaikkialla alkaa olla kuivaa. Seuraavan parin kuukauden aikana tullaan näkemään paljon maastopaloja!

Matkalla ihmettelimme ”ruskaa”. Kuukausi sitten täällä luonto viheriöi, nyt kaikkialla alkaa olla kuivaa. Seuraavan parin kuukauden aikana tullaan näkemään paljon maastopaloja!

Lavallnen huivipäisiä "mummoja", mihinhän lie matkalla?

Lavallnen huivipäisiä ”mummoja” ja yksi tyttö, mihinhän lie matkalla?

Nyt lapset selvästi riemuitsivat meidät nähdessään, eikä ujoudesta ollut enää tietoakaan

Perillä! Nyt lapset selvästi riemuitsivat meidät nähdessään, eikä useitten kohdalla ujoudesta ollut enää tietoakaan

Tavaroiden purku alkamassa

Tavaroiden purku alkamassa

IMG_8268

IMG_8264

IMG_8260

IMG_8257

Tällä hetkellä vain pojat asuvat tässä talossa, tytöt ovat perheen talossa turvallisuussyistä. Lukkoja ei ovissa ole, ja mm. ryövärijoukkoja kulkee öisin kylällä

Tällä hetkellä vain pojat asuvat tässä talossa, tytöt ovat perheen talossa turvallisuussyistä. Lukkoja ei ovissa ole, ja mm. ryövärijoukkoja kulkee öisin kylällä

IMG_8275

IMG_8274

IMG_8270

IMG_8269

IMG_8285

Paikalle sattui onnekas jäätelömyyjä, joka sai kerralla myytyä koko kylmälaukkunsa tyhjäksi!

Paikalle sattui onnekas jäätelömyyjä, joka sai kerralla myytyä koko kylmälaukkunsa tyhjäksi!

Pojatkin innostuivat lopulta hulluttelemaan kameran edessä

Pojatkin innostuivat lopulta hulluttelemaan kameran edessä

IMG_8293

Saimme kuulla muutaman sekä thain- että kareeninkielisen laulun

Saimme kuulla muutaman sekä thain- että kareeninkielisen laulun

IMG_8317

IMG_8333

IMG_8322

IMG_8321

IMG_8313

IMG_8301

IMG_8336

IMG_8362

IMG_8358

IMG_8354

Lapset kertoivat pelaavansa ahkerasti jalkapalloa, ja toivoivat voivansa haastaa Pattayan Suomalaisen koulun oppilaat tulevalla kevään luokkaretkellä, kun koulu vierailee orpokodissa

Kuvia otettiin kaikilla mahdollisilla laitteilla, ja niitä piti saaada katsoa saman tien! Ensi kerraksi lupasimme tehdä paperivedoksia kuvista

Kuvia otettiin kaikilla mahdollisilla laitteilla, ja niitä piti saada katsoa saman tien! Ensi kerraksi lupasimme tehdä paperivedoksia kuvista

IMG_8346

IMG_8340

IMG_8342

IMG_8387

IMG_8380

IMG_8379

IMG_8371

IMG_8366

IMG_8390

IMG_8388

Menomatka Pattayalta Burman rajalle vei meiltä pysähdyksineen n. 5 tuntia. Paluumatkalle pääsimme lopulta ennen viittä, ja pysähdyimme lähikylään syömään ennen ajomatkaa. Sunnuntainahan Thaimaassa järjestettin vaalit, joitden vuoksi hiukan pelkäsimme tiesulkuja, kun Bangkokiin vievää liikennettä pyritään mellakoitten pelossa rajoittamaan. Bangkokin ohitustie kaupungin eteläpuolella olikin suljettu, mutta onneksi pääsimme ohitustielle lopulta muutaman pikkutien kautta. Kotona Pattayalla olimme lopulta hiukan ennen puoltayötä.

Herkullisia paistettuja kaloja kylän ravintolassa

Herkullisia paistettuja kaloja kylän ravintolassa

Jonotusta Bangkokin eteläpuolella

Jonotusta Bangkokin eteläpuolella

Kaikki sujui siis lopulta hyvin. Pieni poika, jolla on luustosairaus ja josta otin edellisellä kerralla kuviakin, on nyt aiempaa huonommassa jamassa, koska hän ei pysty enää kävelemään. Hän vain istui apaattisen oloisena katoksessa, eikä päässyt ollenkaan mukaan muitten lasten touhuihin. En halunnut ottaa hänestä nyt kuvia, koska hän vaikutti niin harmistuneelta ja ujostelevalta.

Lääkärireissulla oli todettu, että kyynärvarren luissa on kroonisia murtumia jotka eivät parane ilman leikkausta. Poika tarvitsee siis pyörätuolin, jonka yritämme hänelle hankkia ensi kerraksi.

Muu perhe vietti lauantain kalastus- ja uintireissulla mm. muutamien muiden koululaisten ja heidän vanhempiensa kanssa. Oli ollut niin kivaa, että unohtivat kokonaan ottaa valokuvia!  Hyvä varmaan niin!

Kunhan lapset kotiutuvat koulusta lähdemme ajelemaan kohti pohjoista naapurimaata Laosia. Ensi yön vietämme puolessamatkassa Koratissa eli Nakhon Ratchasimassa -jospa vaikka pääsisimme taas herkuttelemaan siihen ihanaan korealaiseen grilliravintolaan…!

Taidetta ja taitajia

Kulunut viikko on sujunut kotoisissa merkeissä. Mennyt viikonloppu meni kotona elotellessa, koska Opun oikea reisi kipeytyi niin, ettei voinut juuri liikkua. Olisiko äkillisesti alkanut skeittaus ja runsas jalkapallon potkiminen jotenkin revähdyttäneet jalan… Joka tapauksessa olimme ihan vaan kotosalla, ja aika paljon aikaa kului medialaitteitten äärellä.

Joulukuusikin saatiin viimein takaisin pakettiin!

Joulukuusikin saatiin viimein takaisin pakettiin!

Vepun muovailuvahataidetta

Vepun muovailuvahataidetta

IMG_7866

Tarkkaa työtä

Piekku viemässä tyhjiä pulloja pullonkerääjälapsille, pullat eivät olleet vielä valmiina harmi vaan!

Piekku viemässä tyhjiä pulloja pullonkerääjälapsille

Maanantaina lähdimme heti koulun jälkeen liikkeelle, ja ensimmäisenä ajattelimme käväistä Bangkok Pattaya Hospitalilla saamassa kausi-influenssarokotteet. No, ihan käväisyllä homma ei hoitunutkaan. Ensin ilmottauduttiin, eli täyteltiin henkilötietokaavakkeita, ja meistä otettiin valokuvat. Sitten selitettiin aika moneen kertaan, vielä kerran, miksi olimmekaan tulleet sairaalaan. Sitten lähdettiin kohti lastenosastoa 5. kerrokseen, jossa odottelun jälkeen sairaanhoitaja mittasi ja punnitsi lapset. Lisää odottelua, ja sitten lapset kutsuttiin lastenlääkärin vastaanotolle, joka hetken juteltuaan määräsi lapsille rokotteet. Vajaan kahden tunnin kohdalla lapset oli viimein rokotettu.

IMG_7878

Piekku mitattavana

Piekku mitattavana

Ensimmäinen rokotettava!

Ensimmäinen rokotettava!

Sama ruljanssi meille aikuisille 1. kerroksessa. nyt sisar hento valkoinen mittasi pituuden ja painon lisäksi kuumeen ja verenpaineenkin, joka oli minulla sattuneesta syystä jo hiukan koholla…Onneksi tarjolla oli kahvia, teetä ja vettä, ja lapset huvittivat itseään litkimällä sokerista teetä litrasotalla. Me aikuiset jouduimme tietysti käymään sisätautispesialistilla, joka määräsi meille kausi-influenssarokotteet, ja Ollille Japanin aivokuumerokotteen, jonka me muut saimme jo Suomessa. Kolmen tunnin kohdalla kaikki oli rokotetu ja lasku maksettu.

Kahvi/teebuffet hyvien maisemien ääressä

Kahvi/teebuffet hyvien maisemien ääressä

Kuuden ihmisen rokottaminen kaikkine tarkastuksineen maksoi n. 200€. Suomessa me maksoimme pelkistä Japanin aivokuumerokoteista 130€/kpl (!!!), eli kyllä kannatti.

Onneksi olimme ajoissa liikkeellä, koska varsinainen määränpäämme tuona maanantaina oli 3D-taidemuseo Art in Paradise. Kävimme ensin ravitsemassa ruumiimme Burger Kingissä, ja sen jälkeen oli vielä hyvin aikaa tutustua taidenäyttelyyn, joka on auki iltayhdeksään. Täällä lähes kaikki on auki joka päivä ja yleensä myöhään iltaan saakka.

Sisäänkäynti

Sisäänkäynti

Art in Paradise on suuri pysyväistaidenäyttely Pohjois-Pattayalla, jossa suuriin halleihin on maalattu pääasiassa seinille ja lattioihin taidokkaita kuvia, jotka antavat oikeasta kulmasta tarkasteltuna varsin uskottavan kolmiulotteisen vaikutelman.  Pääsymaksu oli 300/200 bahtia eli n. 7/4,5€. Todella hieno paikka, johon täytyy ehdottomasti mennä toistekin!

IMG_7888

Tilaa on paljon, ja on helppo etsiä kohta jossa maalaus näyttää kolmiulotteiselta

Tilaa on paljon, ja on helppo etsiä kohta jossa maalaus näyttää parhaiten kolmiulotteiselta

Taideteoksiin saa mennä itse mukaan, ja saa koskea vapaasti. Kaikki olivatkin näyttelyssä paljain jaloin

Taideteoksiin saa mennä itse mukaan, ja saa koskea vapaasti. Kaikki olivatkin näyttelyssä paljain jaloin

IMG_7893

IMG_7903

Kansikuvatytöt

Kansikuvatytöt

Puhuvat päät

Puhuvat päät

IMG_7899

IMG_7897

IMG_7918

Et viittis roiskuttaa...

Et viittis roiskuttaa…

IMG_7909

IMG_7906

Osaan teoksista pääsi sisälle, ja ne olivat oikeasti 3D

Osaan teoksista pääsi sisälle, ja ne olivat oikeasti 3D, eikä vain maalattu kuva

IMG_7931

IMG_7937

Nämäkin kalat oli vaan maalattu seinälle, ihan kuin uisivat kohti

Nämäkin kalat oli vaan maalattu seinälle, ihan kuin uisivat kohti

IMG_7939

Janoinen jääkarhu

Janoinen jääkarhu – ja tämäkin oli pelkkä maalaus, vaikkei esim. aurinkovarjosta ikinä uskoisi!

IMG_7951

IMG_7954

IMG_7961

IMG_7956

IMG_7983

IMG_7979

IMG_8030

Melko vaikuttavaa... siis hyvä tasapaino tuolla tytöllä

Melko vaikuttavaa… siis hyvä tasapaino tuolla tytöllä

IMG_8043

IMG_8019

IMG_8017

IMG_8016

IMG_8001

Stairway to heaven?

Stairway to heaven?

IMG_8054

IMG_8053

IMG_8046

IMG_8038

IMG_8059

IMG_8057

Tämä oli yksi parhaista efekteistä, ei uskoisi lasten istuvan suoralla lattialla

Tämä oli yksi parhaista efekteistä, ei uskoisi lasten istuvan suoralla lattialla

IMG_8072

Pylvään nokassa...?

Pylvään nokassa…?

Songkran!

Songkran!

Lennolla

Lennolla

Aasialaisturistit rakastavat yhteiskuvia tuntemattomien kanssa!

Aasialaisturistit rakastavat yhteiskuvia tuntemattomien kanssa!

Koeputkilapsi

Koeputkilapsi

IMG_8087

IMG_8083

IMG_8136

IMG_8133

IMG_8132

IMG_8130

IMG_8126

IMG_8123

IMG_8115

IMG_8160

Tämä oli hauska!!!

Tämä oli hauska!!!

IMG_8151

IMG_8166

IMG_8140

IMG_8162

IMG_8172

Leivoin pitkästä aikaa ihkaoikeaa suomalaista pullaa! Oliko se pullantuoksu vai mikä, mutta samana iltana meidän ajotielle kokoontui useampikin paikallinen lapsi leikkimään ja potkimaan palloa -ja pullatkin menivät ns. parempiin suihin ilman erityistä houkuttelua! Hyvä niin!

Pikku apulainen alustuspuuhissa

Pikku apulainen alustuspuuhissa

IMG_8198

IMG_8195

Sinnikästä opettelua ilman apupyöriä... kyllä se siitä! Kaveri mukana tsemppaamassa

Sinnikästä opettelua kotikadulla ilman apupyöriä… kyllä se siitä! Kaveri mukana tsemppaamassa

Porukkaa on ku Sapkon maalilla...?

Porukkaa on ku Sapkon maalilla…?

Tässä on mitä jäi jäljelle kahdesta pellillisestä

Tässä on mitä jäi jäljelle kahdesta pellillisestä

Huomenna on jälleen lähtö avustusreissulle Burman rajalla sijaitsevaan orpokotiin. Kävin Riston ja Juhan kanssa jo keskiviikkona Makro-tukussa ruokaostoksilla. Lisäksi koululle on kertynyt mukavasti lahjoitustavaraa, eli matkaan lähtevät kaksi minibussia ovat täydessä lastissa. Tällä kertaa meidän perheestä lähden vain minä. Mm. kaikki nämä ruuat ostettiin jälleen joulukuisen Facebook-keräykseni tuottamilla avustusvaroilla, ja rahaa on vieläkin jäljellä, seuraava reissua varten! Ystäväni tekivät aivan mahtavan työn lahjoittaessaan orpolasten hyväksi, apua riittää pitkäksi aikaa!

Makron ostokset

Makron ostokset

Torstai-illan vietimme Virtasilla, ja saimme herkutella ihanilla grillivartailla, todella maukkaalla Burgundinpadalla ja, mikä parasta, Voiton uskomattoman hyvällä lohella, aidolla ruisleivällä ja tietysti Victory-kurkuilla ja punajuurilla! Aroi maak maak maak!

Grillaushommia

Grillaushommia. Huomaa kätevä mobiiligrilli

IMG_8218

IMG_8220

Uimahommia ruuan päälle

Uimahommia ruuan päälle

Piekulle hankittiin erinäisiä suojuksia pyörälläajohommia varten, muttei niitä malttanut jättää kotiin...

Piekulle hankittiin erinäisiä suojuksia pyörälläajohommia varten, muttei niitä malttanut jättää kotiin…

Kuten ei myöskään ilmapallojaan

Kuten ei myöskään ilmapallojaan

IMG_8229

IMG_8226

Huomenna on minulla siis aikainen lähtö kohti Burman rajaa. Kyllä luulisi unen tulevan, kun taas illalla tuli juostua Kultaisen Buddhan vuorta ympäri ja lisäksi hikoiltua kuntosalilla… kuten monena muunakin päivänä. Olen tehnyt kävelylenkkejä myös kaupunkiin, ja tässäpä loppukevennyksenä erään eläintarvikekaupan ikkunasta bongattuja joka lemmikin välttämättömyystarvikkeita!

Koiran mopoilutarvikkeita ja lännenhattuja... käynee myös kissalle

Koiran mopoilutarvikkeita ja lännenhattuja… käynee myös kissalle

Kengät on toki oltava samaa sävyä!

Kengät on toki oltava samaa sävyä!

Kuivasta kaudesta huolimatta paikoin saadaan nauttia näinkin upeista kukinnoista

Kuivasta kaudesta huolimatta paikoin saadaan nauttia näinkin upeista kukinnoista

Uusia harrastuksia ja erilaisia koulupäiviä

Viikko sitten vietettiin erilainen koulupäivä: koko koulun porukka lähti päiväksi merelle! Koulu oli vuokrannut päiväksi kalastuslaivan, johon kaikki n. 55 retkeläistä mahtuivat mukavasti. Mukana oli paitsi oppilaat ja henkilökunta, myös vanhempia ja ystäviä. Sää oli jälleen kerran aurinkoinen ja aamusta melko tyynikin. Iltapäivästä nousi navakka tuuli ja sen mukana melkoinen aallokko, mutta kukaan ei tullut merisairaaksi.

Opettajat ja harjoittelijat suunnittelivat uusia lukujärjestyksiä, muutoin ei kouluhommia sinä päivänä tehty! Uitiin ja hypeltiin laivan yläkannelta ja reunoilta, ja syötiin maittava lounas, paistettua riisiä ja kanaa ja supisuomalaista jauheliha-perunasoselaatikkoa, sekä vihanneksia ja hedelmiä. Toki kaikilla oli omia herkkuja mukana myös. Lukuvuoden ensimmäinen laivaretki oli hyvin onnistunut, eikä varmastikaan viimeinen tälle vuodelle!

Pelastusliivien kiristelyä

Pelastusliivien kiristelyä

IMG_7522

Välillä malttoi lukeakin, matkalla uimapaikoille

Välillä malttoi lukeakin, matkalla uimapaikoille

Päivän kouluruokala

Päivän kouluruokala

Apuope Olli lennossa

Apuope Olli lennossa

IMG_7548

Ja pienet perässä!

Ja pienet perässä!

IMG_7531

IMG_7559

Ja toki myös Tommi-rehtori!

Ja toki myös Tommi-rehtori!

IMG_7567

Banaaniveneessä

Banaaniveneessä

IMG_7528

IMG_7570

IMG_7568

IMG_7580

Osa kävi pitkähäntäveneellä maissa Koh Larnin saarella

Osa kävi pitkähäntäveneellä maissa Koh Larnin saarella

Osa päätti uida läheiselle kellukeaidalle

Osa päätti uida läheiselle kellukeaidalle

IMG_7598

Ja kohtahan sinne uivat muutiki

Ja kohtahan sinne uivat muutkin

IMG_7602

Paluumatkalla

Paluumatkalla

Rehtorin monipuoliseen toimenkuvaan kuuluu myös pienimpien väsyneiden uimarien hinaaminen veneelle...

Rehtorin monipuoliseen toimenkuvaan kuuluu myös pienimpien väsyneiden uimarien hinaaminen veneelle…

IMG_7564

Laivalla oli myös musiikkiesityksiä!

Laivalla oli myös musiikkiesityksiä!

IMG_7650

IMG_7631

IMG_7524

Retken päätteeksi menimme ihailemaan auringonlaskua ja syömään Bali Hain majakkaravintolaan. Tuuli yltyi yltymistään, ja ensimmäisen kerran oli kylmä! Tyttöjen piti mennä syötyään autoon lämmittelemään… No ehkä se ei olisi ollut ihan välttämätöntä. Mutta Thaimaassahan on nyt ollut ennätyskylmää, ja kylmyyttä on kestänyt ennätyksellisen kauan. Uutisten mukaan yli 60 ihmistä on kuollut kylmyyteen, pohjoisessa ja vuoristossa kun lämpötila laskee helposti lähelle nollaa, eikä ihmisillä ole mitään suojaa kylmää vastaan.

Palellaan ruokaa odotellessa...

Palellaan ruokaa odotellessa…

Bali Hain rantakalliolla laskuveden aikaan

Bali Hain rantakalliolla laskuveden aikaan

IMG_7663

Jotakin kuvaustouhuja oli meneillään niemenkärjessä

Jotakin kuvaustouhuja oli meneillään niemenkärjessä

IMG_7674

IMG_7671

Täällä Pattayalla yölämpötilat ovat olleet alimmillaan n. +18, ja päivälläkin on saatettu jäädä n. +24 asteeseen. Auringossa on edelleen tukahduttavan kuuma. Meille nämä viileät kelit ovat olleet tervetullutta vaihtelua. Lenkillä on paljon mukavampaa, kun ei tarvitse pelätä lämpöhalvausta. Ainoa harmi on ollut oikeastaan se, että uima-altaan vesi on kylmää, +22, eikä siellä juuri nautinnokseen ui. Mutta kuumia kelejä kohti mennään, täällähän huhtikuu on yleensä kuumin kuukausi ja silloin mittari hipoo +40 astetta. Sitä odotellessa!

Aamulämpötila klo 8.15

Aamulämpötila klo 8.15

Viikonlopun ohjelmassa oli tutustuminen Pattayan urheilukenttiin -niihin vähiin olemassaoleviin. Kun miettii esim. Suomessa, siellä on joka puolella puistoja ja nurmikenttiä tai muita hyviä paikkoja vaikkapa jalkapallon pelaamiseen. Täällä niitä ei juuri ole. Nurmikenttiä ei tietenkään ole, koska ruoho ei kestäisi tätä kuumuutta ja kuivuutta. Kaikki joutomaa on yhtä rytökasaa, täynnä roskaa tai ainakin kaikenlaista kasvillisuutta.

Lopulta löysimme ihka oikean jalkapallokentän Pattayan kunnankirjaston vierestä. Kirjasto sijaitsee tosiaankin keskellä ei-mitään, ei ihme ettei siellä kuulemma käy juuri ketään. Matkaa on Jomtienin rannalta n. 2-3 kilometriä pieniä, asutuksen keskellä kulkevia teitä pitkin, eikä matkalla näy yhtään opastetta. Kirjastossa on vapaassa käytössä oleva lehtilukusali, lasten elokuvahuoneita ja kivoja leikkipaikoja ulkona ja sisällä, ja tietysti suuri kirjasto, jossa myös englannin- ja myös mm. ruotsinkielisiä kirjoja. Ja vuosimaksu olisi 40 bahtia eli n. 1€! Jalkapallokentän lisäksi kirjaston vieressä sijaitsee v. 2006 rakennettu Youth Sports Center, joka on mitä ilmeisimmin perustettu suurella rahalla, mutta annettu jalkapallokenttää lukuunottamatta rapistua todella pahasti! TIT taas kerran! Paikallisuutisissa onneksi kerrottiin, että urheilukeskus aiotaan panna kuntoon lähiaikoina.

Kunnankirjaston vieressä sijaitseva upea jalkapallokenttä. Päivisin täysin käyttämätön, muttei kuulemma ole vuokrattavissa...

Kunnankirjaston vieressä sijaitseva upea jalkapallokenttä. Päivisin täysin käyttämätön, muttei kuulemma ole vuokrattavissa…

Kirjaston leikkipaikka

Kirjaston leikkipaikka

Youth Sport Centerin leikkikenttää ihan kirjaston vieressä

Youth Sport Centerin leikkikenttää ihan kirjaston vieressä

Leikkipuiston laitteet ovat suomalaista Lappset-laatua...

Leikkipuiston laitteet ovat suomalaista Lappset-laatua…

...mutta kuparipohjainen puunsuojauskaan ei pärjää armottomalle auringonpaisteelle!

…mutta kuparipohjainen puunsuojauskaan ei pärjää armottomalle auringonpaisteelle! Ja termiiteille…?

Keskuksella on myös koripallokenttiä

Keskuksella on myös koripallokenttiä

Ja lentopallokenttiä...

Ja lentopallokenttiä…

Ja pikajuoksuradat...

Ja pikajuoksuradat…

Lauantai-aamuna lähdimme tutustumaan n. 10 km keskustasta sijaitsevaan Planet Football -nimiseen paikkaan, koska siellä on lauantaiaamuisin klo 9-11 ilmainen kokeilumahdollisuus jalkapallokerhoissa eri ikäisille lapsille (5-7, 7-11 ja 12-15 -vuotiaille omat ryhmät). Oppu ja Piekku eivät kumpikaan uskaltaneet lopulta mennä mukaan harjoituksiin… Siellä on myös hyvät pelitilat, ja kenttiä on mahdollista vuokrata omaan käyttöön varsin kohtuulliseen hintaan (250-500 bahtia/tunti).

7-11 -vuotiaitten harjoitukset pienemmällä ulkokentällä

7-11 -vuotiaitten harjoitukset pienemmällä ulkokentällä

Sisäsali ja pienten harkat

Sisäsali ja pienten harkat

Piekku halusi ottaa äidistä kuvan!

Piekku halusi ottaa äidistä kuvan!

Lapsista ei siis tullut ainakaan vielä jalkapallon harrastajia, mutta paluumatkalla tapahtui onnekas käänne. Ajelimme kotia kohti, kun Sukhumvitin ja Thepprasit Roadin kulmassa olevan Outlet Mallin suuri urheilivälinekauppa sattui silmiin. Päätimme mennä kysymään täältä sählymailoja, joita tarvittaisiin koululle, mutta joita ei näköjään ainakaan Pattayalta mistään löydy! Sählymailoja ei ollut, eivätkä täälläkään myyjät meinanneet aluksi edes ymmärtää mistä on kyse. Tarvittiin aika paljon body languagea ja vertailua mm. jääkiekkoon ennenkuin hoksasivat ”ooo, floorball…!”. Mutta löysimme lapsille lenkkarit ja mikä parasta, alennushyllystä -70% hintaan katuskeittilaudat! Hintaa jäi lopulta vain reilu 20€/lauta.

Lautailu sai lopulta niin suuren suosion, että oli palattava ostamaan Vepullekin oma lauta, ja nyt lautailua harrastetaan joka päivä. Vepun kaveritkin ovat innostuneet. Pääasia oli siis saada lapsille liikuntaa, ja siinä onnistuttiin  mainiosti!

Ekat kokeilut omalla ajotiellä ennenkuin löydettiin kunnon kypärät

Ekat kokeilut omalla ajotiellä ennenkuin löydettiin kunnon kypärät

IMG_7727

IMG_7740

Tyttöjä naurattaa

Tyttöjä naurattaa

IMG_7759

Pyörissä on hienot valot!

Kypärät on hankittu (maksoivat 2,5 kertaa sen mitä laudat, mutta turvallisuus ennen kaikkea :)

Kypärät on hankittu (maksoivat 2,5 kertaa sen mitä laudat, mutta turvallisuus ennen kaikkea 🙂

Pujottelurata

Pujottelurata

Samalla hankittiin Piekulle kunnolla auringolta suojaava uima-asu!

Samalla hankittiin Piekulle kunnolla auringolta suojaava uima-asu!

Hikisen homman jälkeen todella vilvoittavalle uinnille!

Hikisen homman jälkeen todella vilvoittavalle uinnille!

Viikonlopun hitti olivat myös ilmapallot, täytettyvä joko ilmalla tai vedellä

Viikonlopun hitti olivat myös ilmapallot, täytettyvä joko ilmalla tai vedellä

Vesi-ilmapallot uima-altaaseen, ja riemua riitti jälleen kerran...

Vesi-ilmapallot uima-altaaseen, ja riemua riitti jälleen kerran…

IMG_7818

IMG_7822

Kaverin kanssakin leikittiin ilmapalloleikkejä

Kaverin kanssakin leikittiin ilmapalloleikkejä

Nyt ilmapallot asuvat kirjoista rakennetussa talossaan... kyllä lapsen mielikuvitus on ihana asia!

Nyt ilmapallot asuvat kirjoista rakennetussa talossaan… kyllä lapsen mielikuvitus on ihana asia!

Lisää skeittihommia...missä kypärät?!

Lisää skeittihommia…missä kypärät?!

IMG_7849

IMG_7855

IMG_7845

Keskiviikkona meiltä katkesi yhtäkkiä sähköt. Mennessämme tarkistamaan sähkömittaria huomasimme sen kokonaan kadonneen. Asialla oli ilmeisimminkin sähkölaitos. Täällähän on tapana, että jos jätät sähkölaskun maksamatta, niin rahoja ei vaivauduta karhuamaan, vaan sähkön toimitus keskeytetään saman tien, sen enempää kyselemättä! Ongelma oli vaan se, ettei meillä ollut tietääksemme maksamattomia laskuja, vaan juuri edellisenä päivänä tullut lasku, jolla oli maksuaikaa vielä viikon päivät.

Ei kun autoon ja sähkölaitokselle toiselle puolelle kaupunkia. Kävi ilmi, ettei meille ollut tullut lainkaan joulukuun laskua. Lisäksi joulu- ja tammikuun sähkölaskut olivat järkyttävän suuria, reilu 200 euroa (!)/kk. Pakkohan se oli maksaa, vaikka heräsi epäily, ettei sähkömittari näytä oikein. Pyysimme asentamaan mittarin takaisin vasta tarkistuksen jälkeen, ja näin luvattiin tehdä. Mittari luvattiin asentaa klo 17, ja uskomatonta kyllä, klo 17.01 sähkölaitoksen mopomies kurvasi paikalle, ja ruuvasi mittarimme takaisin paikalleen! Saa nähdä millainen on seuraava lasku… Ihana naapurimme lainasi meille katkoksen ajan jatkoroikalla sähköä sen verran, että saimme jääkaapit ja pakastimet pidettyä päällä koko ajan.

Täsmällinen sähkömies

Täsmällinen sähkömies

Tallillakin on kertaalleen käyty, Piekun kanssa vietetty yksi sairaspäivä. Muutoin tavallisia, mukavia päiviä koulun ja edelleen ahkeran lenkkeilyn parissa! Koululla kävimme mekin sen verran auttelemassa, että saatiin koulun vieressä oleva tontti raivattua pieneksi pelikentäksi.

Piekku jälleen "Täplän" selässä

Piekku jälleen ”Täplän” selässä

Vepu lähdössä

Vepu lähdössä

IMG_7470

Hoitohommissa

Hoitohommissa

IMG_7477

Viikolla huomasimme Piekun kantapäässä olevan haavan melko pahasti tulehtuneen... äiti antoi lääkettä ja kylmää käärettä, ja yksi päivä lepoa, niin alkoi tulehduskin asettua! Vieläkään ei jouduttu käymään Bangkok-Pattaya Hospitalissa!

Viikolla huomasimme Piekun kantapäässä olevan haavan melko pahasti tulehtuneen… äiti antoi lääkettä ja kylmää käärettä, ja yksi päivä lepoa, niin alkoi tulehduskin asettua! Vieläkään ei jouduttu käymään Bangkok-Pattaya Hospitalissa!

Sairaspäivän hupeja...!

Sairaspäivän hupeja…!

Ukki ja mummi kylässä Skypen välityksellä!

Ukki ja mummi kylässä Skypen välityksellä!

Koulun kentän raivausta

Koulun kentän raivausta

IMG_7831

Koulun "kentän" raivausta

Koulun ”kentän” raivausta

Lopuksi pelattiin "Kuka pelkää Jamo-miestä...!!?"

Lopuksi pelattiin ”Kuka pelkää Jamo-miestä…!!?”

Pari kertaa on ollut kamera mukana lenkillä, ja on ollut ilo ottaa kuvia siivoojista ja siisteistä paikoista…! Tässä muutamia muitakin kuvia viikon varrelta.

Lähirannan häpeäpilkku

Lähirannan häpeäpilkku

IMG_7440

Kuiva kausi pudottaa lehtiä ja oksia

Kuiva kausi pudottaa lehtiä ja oksia

...jotka päätyvät silppuriautoon!

…jotka päätyvät silppuriautoon!

Siivoojat tauolla

Siivoojat tauolla

Pratamnakin rantaan vievä tie siistinä

Pratamnakin rantaan vievä tie siistinä

Nämä portaat olivat joskus niin roskan peitossa, ettei meinannut mahtua kulkemaan!

Nämä portaat olivat joskus niin roskan peitossa, ettei meinannut mahtua kulkemaan!

Jotenkin toivoisi, että turistit eivät menisi stringibikineissään ihan joka paikkaan...

Jotenkin toivoisi, että turistit eivät menisi stringibikineissään ihan joka paikkaan…

Koulukyyti...

Koulukyyti…

Lisää koulukyytejä...

Lisää koulukyytejä…

Illallisella rantakadun Rabbit Resortissa

Illallisella rantakadun Rabbit Resortissa

Tarjolla oli myös silmänruokaa

Tarjolla oli myös silmänruokaa

Edessä on jälleen vapaa viikonloppu, ja suunnitteilla ainakin retki Sattahipiin rannalle. Viikon päästä on tarkoitus lähteä jälleen kohti Burman rajaa ja orpokotia, viemään uutta avustuskuormaa. Tällä kertaa lähden meidän perheestä ainoana edustajana. Seuraavalla viikolla suuntana on Laos! Nautitaan nyt siis vielä hiljaiselosta…!

Ihanan kamalaa kaupunkilaiselämää

Täällä Pattayalla asumisessa on hyvät ja huonot puolensa, ja nämä puolet näköjään korostuvat vuoronperään. Kaupungissa on kiva asua, koska aina löytyy jotain mukavaa ajanvietettä ja on harrastusmahdollisuuksia. Toisaalta taas ärsyttää kaupungin lieveilmiöt, kuten liikenneruuhkat ja roskaisuus.

Thaimaan parhautta: tuoretta pomeloa, papaijaa ja passionhedelmää.

Thaimaan parhautta: tuoretta pomeloa, papaijaa ja passionhedelmää.

Thaimaassa paljon reissanneena olen nähnyt täällä niin kauniita paikkoja, ettei Pattaya millään mittakaavalla vedä niille vertoja. Ja useimmat paikat ovat hyvin puhtaita ja siistejä -tätä ei valitettavasti voi Pattayasta sanoa. Välillä tuntuu, että roska-autot unohtavat kiertää tietyissä paikoissa, ja tällöin joutuu sananmukaisesti kahlaamaan jätteissä. Yäk! Tämä korostuu nyt varmaan sen vuoksi, että olimme vuodenvaihteessa ihanalla Koh Changin saarella, jossa kadut eivät sielläkään ihan tahrattomia olleet, mutta vesi oli kirkasta ja rannat aivan toista luokkaa kuin täällä. Tuntuu, että Pattayan rantojen hiekkakin on karheampaa ja tummempaa kuin muualla…

Liikenne on toinen ajankohtainen harmin aihe. Syksyllä, kun täällä oli väkeä huomattavasti vähemmän, keskustaan pääsi ajamaan melko sukkelasti, toki hiukan piti jonotella liikennevaloissa iltapäivisin ja tietysti väistellä lukuisia, joka suunnasta eteen tunkevia mopoja. Nyt kun turistikausi on vilkkaimmillaan (venäläisillä taitaa olla paras lomakuukausi juuri menossa, koska kaikki turistit tuntuvat olevan venäläisiä), liikenne on välillä ihan solmussa. Ei auta vaikka valitsisi minkä reitin tahansa, aina sama tilanne. Pahimmillaan kestää yli tunnin ajaa kaupungin pohjoispäästä meille eteläosiin. Ainoastaan aamulla liikenne on rauhallista.

Liikuntaesteiset älkööt myöskään vaivautuko tulemaan tähän kaupunkiin...

Liikuntaesteiset älkööt myöskään vaivautuko tulemaan tähän kaupunkiin…

IMG_7434

Ongelma täällä on se, että kunnollista julkista liikennettä ei ole ollenkaan, ja kaupunki on kasvanut niin nopeasti, etteivät liikennejärjestelyt ole alkuunkaan pysyneet perässä. Pattayalla on rannan suuntaisesti neljä suurempaa pääkatua, joista kaksi yksisuuntaisia, ja keskustassa kolme isompaa poikkikatua. Välissä olevia pikkukatuja voisi hyödyntää oikoreitteinä, jos ne kulkisivat edes hiukankaan suoraan ja tietäisi mihin ne johtavat, ja jos niillä yleensäkään mahtuisi autolla ajamaan (monesti yritettyäni olen joutunut peruuttamaan pois, hirmu helppoa isolla maasturilla näillä teillä).

Mutta mutta. Aurinko paistaa, sadetta ei ole ollut lähes kuukauteen, elämä hymyilee… Ja kuten sanoin, kaupungissa on aina jotain kivaa tekemistä. Elämä on sellaista, jollaiseksi sen itse tekee, ainakin suurimmalta osin.

Pratamnakin rannan mielenkiintoista ja monipuolista arkkitehtuuria...

Pratamnakin rannan mielenkiintoista ja monipuolista arkkitehtuuria…

Teimme löydön läheisellä Buddha Hillillä, jonka huipulla olemme käyneet ihailemassa kultaista Buddhaa monet kerrat. Vasta nyt tajusimme, että patsasta ympäröivä metsikkö kätkee sisäänsä monia kävely- ja lenkkeilyreittejä, samantyyppisen urheilupuiston kuin vanhalla tutulla näköalakukkulallakin on, ja lisäksi tosi kivan leikkipuiston! Täällä on jopa iso päällystetty alue, jossa voisi vaikka pelata sählyä. Leikkipuiston vieressä on myös iso parkkipaikka, mutta sinne ei johda ainuttakaan tietä jolla saisi ajaa autolla… Thaimaassa tällainen on ihan mahdollista! Näitä uusia liikuntareittejä onkin nyt kulutettu oikein urakalla lähes päivittäin. Ostimme myös oman avaimen koulun kuntosalille, ja siellä on tullut lenkin jälkeen käytyä ahkerasti. Joulun aikaan elämä olikin hiukan turhan laiskanpulskeaa, nyt on toinen ääni kellossa! Olli varsinkin on ahkera liikkuja, vapaaehtoistyö Pattayan Suomalaisella koululla kun ei vie päivästä kuin pikku siivun.

Piekku ja Oppu vastalöydetyssä leikkipuistossa

Piekku ja Oppu vastalöydetyssä leikkipuistossa

Pojat ovat käyneet pelaamassa biljardia useampaan otteeseen

Pojat ovat käyneet pelaamassa biljardia useampaan otteeseen Avenue-ostarilla

Berbie-leikkejä naapurintytön kanssa

Barbie-leikkejä naapurintytön kanssa

Piekkukin on käynyt tallilla isojen tyttöjen kanssa ratsastamassa ja juoksuttamassa sekä hoitamassa poneja. Talli sijaitsee ihan kaupungin toisessa päässä, joten matka sinne kestää välillä melkoisesti… Mutta kun varautuu vedellä ja eväillä, sekä hyvällä musiikilla (jostain syystä kuuntelen edelleen Mariah Careyn joululevyä jatkuvasti…), niin liikennevaloissa ja jonoissa jumittaminen ei ole niin kamalaa. Sitä paitsi, mihin tässä nyt olisikaan kiire=)! Ensi viikolla ajattelimme käydä katsastamassa muitakin talleja, ihan vaihtelun vuoksi, vaikka tytöt ovat niin ihastuneet tähän nykyiseen, kieltämättä melko vaatimattomaan Jojo Horse Clubiin.

Pikkuponien juoksutusta

Pikkuponien juoksutusta

Siskokset

Siskokset.Nämä kuvat Piekun ekalta ratsastuskerralta toissaviikolta.

piekku ridaa

Isojen tyttöjen vuoro

Isojen tyttöjen vuoro. Nyt on kypärätkin löytyneet päihin!

Alisan pikku Sandy-koira tekee tuttavuutta tallikoirien kanssa

Alisan pikku Sandy-koira tekee tuttavuutta tallikoirien kanssa

Varusteita valitsemassa...

Varusteita valitsemassa…

Pikkuponien juoksutusta

Pikkuponien juoksutusta

IMG_7281

Kaikki ponit eivät totelleet pientä juoksuttajaa

Välillä vaihdettiin rooleja!

"Täplä" leikkisänä

”Täplä” leikkisänä

IMG_7275

IMG_7292

Hikisen juoksun jälkeen maistuu raikas suihku! (molemmat lopussa yhtä märkiä)

Hikisen juoksun jälkeen maistuu raikas suihku! (molemmat lopussa yhtä märkiä)

IMG_7293

Ennen ratsastusta

Ennen ratsastusta

Piekku, Sandy ja Sandyn ihailija

Piekku, Sandy ja Sandyn ihailija

Beauty

Beauty

IMG_7333

Nyt olikin kolme ratsastajaa, mutta kahdet suitset. Sitten soviteltiin ja säädeltiin...

Nyt olikin kolme ratsastajaa, mutta kahdet suitset. Sitten soviteltiin ja säädeltiin…

IMG_7336

IMG_7351

Lopulta löytyi Beautyllekin suitset

IMG_7353

Pieni maastolenkki

Pieni maastolenkki

Sunnuntaina kävime Pattaya Parkissa saamassa kunnon aurinkoannokset! Nyt kun ei ole satanutkaan, altaiden vesi oli n. 20 cm tavallista matalammalla, jo ennestään varsin matalissa altaissa. Eivät ole ilmeisesti raaskineet täyttää altaita riittävästi. Tämä asetti haasteita pää edellä hyppimiselle, vesiliukumäet luistivat toki entiseen tapaan, ja jätski maistui aivan yhtä hyvältä kuin aina ennenkin!

IMG_7357

Sunnuntaina tutustuimme myös Royal Plaza Garden -ostoskeskuksessa sijaitsevaan Ripley’s Believe It or Not -museoon. Täällä esitellään kaikenlaisia kummallisia ja kamaliakin asioita, joita v. 1893 syntynyt amerikkalainen Robert Ripley matkatessaan maailmalla löysi. Samaisesta ostoskeskuksesta löytyy myös muita samantyyppisiä houkutuksia, mm. Ripley-teemaan liittyvä kauhukabinetti, Louis Tussaudin vahanukkeja yms. Näitä muita emme tällä kertaa käyneet katsastamassa tarkemmin. Ripley-museo oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja siellä pari tuntia vierähti äkkiä.

Ei tarvinnut mennä ostarin aulaa pidemmälle törmätäkseen mm. Michaeliin

Ei tarvinnut mennä ostarin aulaa pidemmälle törmätäkseen mm. Michaeliin

IMG_7368

IMG_7425

IMG_7424

IMG_7423

IMG_7427

Ei keksitty kuka tämä oli olevinaan…

IMG_7374

IMG_7373

Tämän lentokoneen peräosa sojottaa ostoskeskuksen ulkoseinästä ulos

Tämän lentokoneen peräosa sojottaa ostoskeskuksen ulkoseinästä ulos

Taikahana

Taikahana

Ihmeellinen harppu, jonka näkymättömiä kieliä pystyi soittamaan vaikka päällään

Ihmeellinen harppu, jonka näkymättömiä kieliä pystyi soittamaan vaikka päällään

Tätä epäonnekasta laskuvarjoilijaa apinat pitivät hengissä päiväkaupalla

Tätä epäonnekasta laskuvarjoilijaa apinat pitivät hengissä päiväkaupalla

IMG_7382

Peukaloiset

Huovutettu kuningas

Huovutettu kuningas

Berliinin muurin palasia

Berliinin muurin palasia

Pupu -vai ankka?

Pupu -vai ankka?

Taustalla olevaa 3D-taulua tuijotettiin ja tuijotettiin -ja alkoihan siellä näkyä vaikka mitä

Taustalla olevaa 3D-taulua tuijotettiin ja tuijotettiin -ja alkoihan siellä näkyä vaikka mitä

IMG_7387

IMG_7396

Wadlow ja Oppu. Toinen heistä on maailman pisin mies

Wadlow ja Oppu. Toinen heistä on maailman pisin mies

Karvainen kala...?

Karvainen kala…?

Ubangi-naiset Chadissa venyttivät näin huuliaan tehdäkseen itsestään vähemmän viehättäviä. Onnistuivat aika mukavasti

Ubangi-naiset Chadissa venyttivät näin huuliaan tehdäkseen itsestään vähemmän viehättäviä. Onnistuivat aika mukavasti

IMG_7408

IMG_7404

IMG_7406

IMG_7403

O-ou...

O-ou…

Tulitikuista tenty. Yli miljoona tikkua meni

Tulitikuista tenty. Yli miljoona tikkua meni

Peilin takana joku otti kuvia... mihin lie menivät, olisiko Ripleyllä joskus näyttely irvistelevistä ihmisistä

Peilin takana joku otti kuvia… mihin lie menivät, olisiko Ripleyllä joskus näyttely irvistelevistä ihmisistä

IMG_7412

Hai-osaston innoittamana piti kotona tietysti katsoa Jaws! Hui!

Hai-osaston innoittamana piti kotona tietysti katsoa Jaws! Hui!

Kirjoitin tämän blogin alkuosan eilen, ja tänään kävin rantaa pitkin kävellen Suomi-Pattaya -seuran kirjastossa palauttamassa ja lainaamassa kirjoja. Aivan kuin eiliset ajatukseni olisi kuultu ja luettu: aiemmin täytenä pursuilleet jäteastiat kumisivat tyhjyyttään, kaikkialla siivottiin, roska-autot kiersivät ja rantakin näytti tosi siistiltä ja houkuttelevalta! Muovi- ja lasipulloja täällä on hyvin vähän, eikä lasinsiruja juurikaan, koska pullot kerätään tarkasti talteen ja kierrätetään. Roskat ovat pääasiassa muovipusseja, kertakäyttöastioita ja erilaisia käärepapereita. Nyt näin ensimmäisen kerran myös oksasilppurilla varustetun auton: kuolleita puunoksia ja lehtiä onkin nyt valtavasti, kun kuiva kausi riuduttaa kasvillisuutta.

Kuuntelin ihmisten puheita, ja väittäisin, että turisteista 90% on venäläisiä ja loput skandinaaveja ja amerikkalaisia sekä brittejä pääosin. Joku kyllä tiesi Suomi-seuralla kertoa, että kiinalaiset ovat sijoittaneet tälle alueelle paljon ja enteilivät turistiryntäystä siitä suunnasta. Pohdimme siellä tätä liikenneasiaakin, ja ilmajunarata sai suurimman kannatuksen liikenneruuhkan helpottajana. Pitäisiköhän ajatusta esitellä kaupunginisille…? No, antaa heidän keksiä se ihan itse, niin toteutumismahdollisuudetkin ovat suuremmat.

Niinkuin alussa sanoin, tilanne vaihtelee ja kauneus -tai kauheus- on monesti katsojan silmässä, ja riippuu silmälasien väristä (ei aina ruusunpunaiset). Ehkä jatkossa tuijottelen roskakasoja vähemmän innokkaasti: poissa silmistä, poissa mielestä. Emmehän voi tehdä muuta kuin oman osuutemme, ja olemme todella yrittäneet minimoida mm. muovipussien käytön. Ainakaan emme heitä yhtään roskaa luontoon! Jospa tänne kaupungin kasvaessa ja kehittyessä saadaan yhä parempi jätehuoltojärjestelmäkin, eikä Pattaya lopulta hukukaan autoihin ja muovipusseihin.