Viime päivät ovat menneet muun muassa tuskaillessa tietotekniikan kanssa. Pitkään uskoin, että tietokoneet vain lakkaavat toimimasta kunnolla ja alkavat elää omaa, kummallista elämäänsä kun minä olen lähellä. Eilen tajusin, ettei ihan vain siitä voi olla kysymys. Eläkeikäisen MacBookini levy oli oikeasti rikki, mutta urheasti se kampesi itsensä auki vaivaisessa tunnissa ja vartissa… siihen mennessä minä olin jo menettänyt toivoni.

Onneksi olemme Thaimaassa! Täällä saimme tunnissa ja vajaalla sadalla eurolla koneeseen uuden levyn, jossa on tilaakin nelinkertaisesti edelliseen verraten. Elektroniikkatukku TukComista tietysti. Uskomatonta! Mutta palatakseni menneeseen. Pojat kävivät toissaviikonloppuna ajamassa mönkkärisafaria, joka oli kuulemma todellista muta- ja hiekkarallia! (www.atvtourspattaya.com)

Viikko sitten maanantaiaamuna suuntasimme Ollin kanssa kohti itää ja lähellä Kamputsean rajaa uinuvia saaria. Olimme kuulleet, että varsinkin Koh Changin kaakkoispuolella sijaitseva Koh Kood on näkemisen arvoinen paikka. Kuulemma kuin Thaimaa 20 vuotta sitten: koskematonta viidakkoa, puhtaita, kirkkaita vesiä sekä upeita rantoja. Ei edes ATM-automaatteja eikä 7-Elevenejä koko saarella!

Emme voineet ottaa autoa, koska muu perhe tarvitsi sitä mm. harrastustoiminnan vuoksi. Niinpä pääsimme ensimmäisen kerran kokeileman Thaimaan (puoli)julkisia liikennevälineitä, tässä tapauksessa minivania. Bussiyhteyttä emme Tratin kaupunkiin onnistuneet löytämään. Pattayan bussiasemalta ystävälliset taksikuskit neuvoivat meidät paikkaan, josta nämä minivanit eli pikkubussit lähtevät.

Menimme ajoissa paikalle odottelemaan klo 7.00 lähtevää vuoroa. Meille ilmoitettiin, että vuoro ei aja, syynä jonkinlainen ”accident”. Siinäpä sitten ihmettelimme aikamme, seuraava olisi lähtenyt vasta klo 9.00, ja tällä emme olisi ehtineet lauttaan. Jonkin ajan kuluttua joku tuli sanomaan, että kyllä klo 7 lähtee minibussi Chantaburiin, joka on matkan varrella määränpäähämme Tratiin, ja että sieltä on helppo saada kyyti viimeisille 70 kilometrille. Miksiköhän tätä vaihtoehtoa ei heti meille tarjottu…? Lopulta olimme perillä Tratissa puoli tuntia aikaisemmin kuin olimme suunnitelleet.

Tratin bussiasemalta meille oli luvattu hotellin taholta taksikyyti satamaan klo 11.30. Luvattua kyytiä ei kuulunut. Muutaman puhelinsoiton jälkeen paikalle saapui ”Koh Kood Express” -logoilla varustettu lavataksi, ja kaapattuaan meidät kyytiinsä ajoi sananmukaisesti tuhatta ja sataa parinkymmenen kilometrin matkan laituriin, jossa pääsimme Koh Koodille menevän shuttle boatin kyytiin. Monesti en ole kuolemanpelkoa tuntenut, mutta siinä jopa 140 km/h kiitävän lavataksin ajoviimassa räpytellessäni oikeasti pelkäsin. Niin pelkäsivät kyllä muutkin kyydissä olijat, ainakin kanadalainen kolmen naisen joukko. Sen sijaan venäläispariskunnan isäntä oli niin tukevassa seilissä, että aiheutti meille kaikille vaan lisää kauhunhetkiä yrittämällä nukahtaa lava-auton penkkiin -se olisi automaattisesti tarkoittanut valahtamista perälaudan yli tielle hänen tapauksessaan…

Olisi tietysti pitänyt vaatia kuskia ajamaan rauhallisemmin, mutta tuolloin olisimme myöhästyneet laivasta, joka oli kuulemma viimeinen. Hyvin aamupäiväpainotteisesti nämä laivat vaikuttavat kulkevan, ja matkaa on kuitenkin n. 30 km. Nopealla shuttle boatillakin aikaa kului lähes 1,5h. Laivamatka kului rattoisasti jutellessa saarella vaimonsa kanssa asuvan kanadalaismiehen kanssa, ja saimme hyviä vinkkejä ja tietoa Koh Koodiin liittyen.

Perillä odottivat upeat maisemat! Lavataksissa matkalla hotellille ehdimme jo nähdä monta huikaisevaa välähdystä sinisestä vedestä ja vitivalkoisista rannoista… Olimme varanneet Koh Kood Resortista kolmen yön ”Nature Lover” -paketin, johon kuuluu kuljetukset Tratin kaupungista, ilmastoitu bungalowi, kaikki ateriat ja toisena päivänä ”4 saaren snorklausreissu”. Perille päästyämme vastaanoton rouvalla ei ollut mitään käsitystä varauksestamme eikä sovituista hinnoista, ja piti hiukan suutahtaa ennenkuin asiat saatiin järjestymään kuten oli sovittu! Harmillista, koska tästä kaikesta alkusähläyksestä jäi kyllä paha maku suuhun.

Toisena päivänä pääsimme kuin pääsimmekin snorklausreissulle, jonne mentiin tällä kertaa pikaveneellä. Kohteena oli mm. ennestään tuttu, todella upea Koh Rang. Kävimme täällä snorklaamassa myös jouluna, kun lomailimme Koh Changilla. Vesi oli yli 30-asteista, ja näkyvyys toistakymmentä metriä eli erinomainen näille vesille. Eikä aurinko juurikaan hellittänyt otettaan, muutama tummakin pilvi tosin yritti välillä saapua meitä suojelemaan…

 

Illalla lainasimme hotellilta kajakin ja meloimme ympäri laguunia. Rannasta päin vasemmalle katsottuna löytyi pieni joenpätkä, joka kiemurteli mangroveviidakossa. Kävimme kurkkaamassa avomerellekin, mutta tyynessä laguunissa melominen oli huomattavasti mukavampaa. Hotelli osoittautui todella kivaksi, hyvin yksinkertainen ja vaatimatonkin se oli, mutta hyvin viihtyisä, ruoka oli erinomaista ja viidakkobungalowissa luonnon äänten keskellä nukutti mahtavasti…!

Seuraavana aamuna vuokrasimme hotellilta skootterit ja lähdimme tutkimaan saarta. Koh Koodilla on pituutta n. 28 km, ja lähinnä saaren länsiranta on asutettu ja sitä pitkin kulkee yksi tie josta lähtee pari haaraa itää kohti. Ehdimme viiden tunnin aikana ajaa saaren kaikki tiet läpi! Saarelle ei kulje autolauttoja, mutta melko monta autoa, lähinnä takseja, saarella kuitenkin oli. Skootteri oli kätevä peli, koska tiet ovat vain n. 2 metriä leveitä, ja monin paikoin mennään jokien yli melko heppoisen oloisia puusiltoja pitkin.

Paluumatkalle pääsimme naapuriresortin laiturista lähtevällä BoonSiri -katamaraanilla, joka kulki Koh Makin kautta. Nyt matkan aikana pääsi ulos katselemaan maisemia, tosin kuumuuden takia oli ajoittain mentävä sisälle vilvoittelemaan.

Paluumatkalla lavataksi ajoi rauhallista vauhtia Tratin bussiasemalle, josta löytyi sopivasti minivan Pattayalle klo 15.00. Ehdimme käydä aseman ravintolassa syömässäkin, mikä oli hyvä, koska oletetun reilun kolmen tunnin sijasta kotimatka kesti lähes kuusi tuntia!

Minivan lähti ajallaan kolmelta täydessä lastissa eli kaikki 11 paikkaa olivat täynnä. Kun olimme ajaneet parikymmentä minuuttia, kuski pysähtyi tien poskeen. Tätä ennen oltiin jo kertaalleen käyty tankkaamassa kaasua. Ilmeni, että olimme taas jonossa kaasuasemalle tien vierellä, aika monen muun auton kanssa. Jonotus kesti puolitoista (!) tuntia, ja sitten varsinaisesti päästiin matkaan. Tämä kuski ajoi taas kuin reikäpäinen, jatkuvaa ohittelua ja kärkkymistä ja torven töräyttelyä. Turvaväli oli keskimäärin varmaan n. 10 cm! En edes pysynyt laskuissa kuinka monta spontaania Oh-la-laa! -huudahdusta etupenkin ranskalaismiehet ehtivät päästää kurkuistaan.

Pääsimme Pattayalle ehjin nahoin. Taisi kuitenkin olla ensimmäinen ja viimeinen minibussireissu meille! Isoilla busseilla täytyy joskus kokeilla matkustaa, ne ovat kuulemma tosi hienoja ja hyvin varusteltuja. Kesäkuussa sitten, kun meillä ei enää ole autoa, ja aiomme vielä reissata ennen juhannusta ja paluuta Suomeen.

Olli palasi Suomeen eilen, ja viimeisinä päivinä teimme tuliaisostoksia ja tietysti vierailimme vielä Ollin lempiravintolassa eli Mike’s Mexican Restaurantissa. Pienten kanssa kävimme kahteenkin otteeseen elokuvissa. Täällä teatterit ovat isoja ja lähes kaikki näytetään 3D:nä. Elokuvalippu maksaa n. 3-3,5€. Ainoa huono puoli on elokuvasalien hyytävä kylmyys! Lisäksi testasimme Central Festival -ostoskeskuksen 4. kerroksen ”hoplopit”, joita on kaksikin. Isommassa saa viettä vaikka koko päivän ja maksu on 100 THB (reilu 2€).

Ystävämme Mikko tulee takaisin Thaimaahan, ja lähdemme huomenna taas saarille, eli tällä kertaa Koh Sametille häntä tapaamaan. Mikkohan vieraili täällä marraskuussa, ja marras-joulukuun vaihteessa olimme Marjan ja Timon ja poikien kanssa Sametilla (blogissa ”Samettisella saarella”). Eli reissua pukkaa taas!