Viime päivät ovat menneet muun muassa tuskaillessa tietotekniikan kanssa. Pitkään uskoin, että tietokoneet vain lakkaavat toimimasta kunnolla ja alkavat elää omaa, kummallista elämäänsä kun minä olen lähellä. Eilen tajusin, ettei ihan vain siitä voi olla kysymys. Eläkeikäisen MacBookini levy oli oikeasti rikki, mutta urheasti se kampesi itsensä auki vaivaisessa tunnissa ja vartissa… siihen mennessä minä olin jo menettänyt toivoni.

Onneksi olemme Thaimaassa! Täällä saimme tunnissa ja vajaalla sadalla eurolla koneeseen uuden levyn, jossa on tilaakin nelinkertaisesti edelliseen verraten. Elektroniikkatukku TukComista tietysti. Uskomatonta! Mutta palatakseni menneeseen. Pojat kävivät toissaviikonloppuna ajamassa mönkkärisafaria, joka oli kuulemma todellista muta- ja hiekkarallia! (www.atvtourspattaya.com)

Viikko sitten maanantaiaamuna suuntasimme Ollin kanssa kohti itää ja lähellä Kamputsean rajaa uinuvia saaria. Olimme kuulleet, että varsinkin Koh Changin kaakkoispuolella sijaitseva Koh Kood on näkemisen arvoinen paikka. Kuulemma kuin Thaimaa 20 vuotta sitten: koskematonta viidakkoa, puhtaita, kirkkaita vesiä sekä upeita rantoja. Ei edes ATM-automaatteja eikä 7-Elevenejä koko saarella!

Emme voineet ottaa autoa, koska muu perhe tarvitsi sitä mm. harrastustoiminnan vuoksi. Niinpä pääsimme ensimmäisen kerran kokeileman Thaimaan (puoli)julkisia liikennevälineitä, tässä tapauksessa minivania. Bussiyhteyttä emme Tratin kaupunkiin onnistuneet löytämään. Pattayan bussiasemalta ystävälliset taksikuskit neuvoivat meidät paikkaan, josta nämä minivanit eli pikkubussit lähtevät.

Menimme ajoissa paikalle odottelemaan klo 7.00 lähtevää vuoroa. Meille ilmoitettiin, että vuoro ei aja, syynä jonkinlainen ”accident”. Siinäpä sitten ihmettelimme aikamme, seuraava olisi lähtenyt vasta klo 9.00, ja tällä emme olisi ehtineet lauttaan. Jonkin ajan kuluttua joku tuli sanomaan, että kyllä klo 7 lähtee minibussi Chantaburiin, joka on matkan varrella määränpäähämme Tratiin, ja että sieltä on helppo saada kyyti viimeisille 70 kilometrille. Miksiköhän tätä vaihtoehtoa ei heti meille tarjottu…? Lopulta olimme perillä Tratissa puoli tuntia aikaisemmin kuin olimme suunnitelleet.

Tratin bussiasemalta meille oli luvattu hotellin taholta taksikyyti satamaan klo 11.30. Luvattua kyytiä ei kuulunut. Muutaman puhelinsoiton jälkeen paikalle saapui ”Koh Kood Express” -logoilla varustettu lavataksi, ja kaapattuaan meidät kyytiinsä ajoi sananmukaisesti tuhatta ja sataa parinkymmenen kilometrin matkan laituriin, jossa pääsimme Koh Koodille menevän shuttle boatin kyytiin. Monesti en ole kuolemanpelkoa tuntenut, mutta siinä jopa 140 km/h kiitävän lavataksin ajoviimassa räpytellessäni oikeasti pelkäsin. Niin pelkäsivät kyllä muutkin kyydissä olijat, ainakin kanadalainen kolmen naisen joukko. Sen sijaan venäläispariskunnan isäntä oli niin tukevassa seilissä, että aiheutti meille kaikille vaan lisää kauhunhetkiä yrittämällä nukahtaa lava-auton penkkiin -se olisi automaattisesti tarkoittanut valahtamista perälaudan yli tielle hänen tapauksessaan…

Olisi tietysti pitänyt vaatia kuskia ajamaan rauhallisemmin, mutta tuolloin olisimme myöhästyneet laivasta, joka oli kuulemma viimeinen. Hyvin aamupäiväpainotteisesti nämä laivat vaikuttavat kulkevan, ja matkaa on kuitenkin n. 30 km. Nopealla shuttle boatillakin aikaa kului lähes 1,5h. Laivamatka kului rattoisasti jutellessa saarella vaimonsa kanssa asuvan kanadalaismiehen kanssa, ja saimme hyviä vinkkejä ja tietoa Koh Koodiin liittyen.

Perillä odottivat upeat maisemat! Lavataksissa matkalla hotellille ehdimme jo nähdä monta huikaisevaa välähdystä sinisestä vedestä ja vitivalkoisista rannoista… Olimme varanneet Koh Kood Resortista kolmen yön ”Nature Lover” -paketin, johon kuuluu kuljetukset Tratin kaupungista, ilmastoitu bungalowi, kaikki ateriat ja toisena päivänä ”4 saaren snorklausreissu”. Perille päästyämme vastaanoton rouvalla ei ollut mitään käsitystä varauksestamme eikä sovituista hinnoista, ja piti hiukan suutahtaa ennenkuin asiat saatiin järjestymään kuten oli sovittu! Harmillista, koska tästä kaikesta alkusähläyksestä jäi kyllä paha maku suuhun.

Toisena päivänä pääsimme kuin pääsimmekin snorklausreissulle, jonne mentiin tällä kertaa pikaveneellä. Kohteena oli mm. ennestään tuttu, todella upea Koh Rang. Kävimme täällä snorklaamassa myös jouluna, kun lomailimme Koh Changilla. Vesi oli yli 30-asteista, ja näkyvyys toistakymmentä metriä eli erinomainen näille vesille. Eikä aurinko juurikaan hellittänyt otettaan, muutama tummakin pilvi tosin yritti välillä saapua meitä suojelemaan…

 

Illalla lainasimme hotellilta kajakin ja meloimme ympäri laguunia. Rannasta päin vasemmalle katsottuna löytyi pieni joenpätkä, joka kiemurteli mangroveviidakossa. Kävimme kurkkaamassa avomerellekin, mutta tyynessä laguunissa melominen oli huomattavasti mukavampaa. Hotelli osoittautui todella kivaksi, hyvin yksinkertainen ja vaatimatonkin se oli, mutta hyvin viihtyisä, ruoka oli erinomaista ja viidakkobungalowissa luonnon äänten keskellä nukutti mahtavasti…!

Seuraavana aamuna vuokrasimme hotellilta skootterit ja lähdimme tutkimaan saarta. Koh Koodilla on pituutta n. 28 km, ja lähinnä saaren länsiranta on asutettu ja sitä pitkin kulkee yksi tie josta lähtee pari haaraa itää kohti. Ehdimme viiden tunnin aikana ajaa saaren kaikki tiet läpi! Saarelle ei kulje autolauttoja, mutta melko monta autoa, lähinnä takseja, saarella kuitenkin oli. Skootteri oli kätevä peli, koska tiet ovat vain n. 2 metriä leveitä, ja monin paikoin mennään jokien yli melko heppoisen oloisia puusiltoja pitkin.

Paluumatkalle pääsimme naapuriresortin laiturista lähtevällä BoonSiri -katamaraanilla, joka kulki Koh Makin kautta. Nyt matkan aikana pääsi ulos katselemaan maisemia, tosin kuumuuden takia oli ajoittain mentävä sisälle vilvoittelemaan.

Paluumatkalla lavataksi ajoi rauhallista vauhtia Tratin bussiasemalle, josta löytyi sopivasti minivan Pattayalle klo 15.00. Ehdimme käydä aseman ravintolassa syömässäkin, mikä oli hyvä, koska oletetun reilun kolmen tunnin sijasta kotimatka kesti lähes kuusi tuntia!

Minivan lähti ajallaan kolmelta täydessä lastissa eli kaikki 11 paikkaa olivat täynnä. Kun olimme ajaneet parikymmentä minuuttia, kuski pysähtyi tien poskeen. Tätä ennen oltiin jo kertaalleen käyty tankkaamassa kaasua. Ilmeni, että olimme taas jonossa kaasuasemalle tien vierellä, aika monen muun auton kanssa. Jonotus kesti puolitoista (!) tuntia, ja sitten varsinaisesti päästiin matkaan. Tämä kuski ajoi taas kuin reikäpäinen, jatkuvaa ohittelua ja kärkkymistä ja torven töräyttelyä. Turvaväli oli keskimäärin varmaan n. 10 cm! En edes pysynyt laskuissa kuinka monta spontaania Oh-la-laa! -huudahdusta etupenkin ranskalaismiehet ehtivät päästää kurkuistaan.

Pääsimme Pattayalle ehjin nahoin. Taisi kuitenkin olla ensimmäinen ja viimeinen minibussireissu meille! Isoilla busseilla täytyy joskus kokeilla matkustaa, ne ovat kuulemma tosi hienoja ja hyvin varusteltuja. Kesäkuussa sitten, kun meillä ei enää ole autoa, ja aiomme vielä reissata ennen juhannusta ja paluuta Suomeen.

Olli palasi Suomeen eilen, ja viimeisinä päivinä teimme tuliaisostoksia ja tietysti vierailimme vielä Ollin lempiravintolassa eli Mike’s Mexican Restaurantissa. Pienten kanssa kävimme kahteenkin otteeseen elokuvissa. Täällä teatterit ovat isoja ja lähes kaikki näytetään 3D:nä. Elokuvalippu maksaa n. 3-3,5€. Ainoa huono puoli on elokuvasalien hyytävä kylmyys! Lisäksi testasimme Central Festival -ostoskeskuksen 4. kerroksen ”hoplopit”, joita on kaksikin. Isommassa saa viettä vaikka koko päivän ja maksu on 100 THB (reilu 2€).

Ystävämme Mikko tulee takaisin Thaimaahan, ja lähdemme huomenna taas saarille, eli tällä kertaa Koh Sametille häntä tapaamaan. Mikkohan vieraili täällä marraskuussa, ja marras-joulukuun vaihteessa olimme Marjan ja Timon ja poikien kanssa Sametilla (blogissa ”Samettisella saarella”). Eli reissua pukkaa taas!

 

 

 

Lomalta palattua tulee aina tunne, että on ihan loman tarpeessa! Niin meilläkin Hua Hinin reissun jälkeen. Viime viikon alku sujuikin rauhallisesti kotosalla mm. pyykkivuorta setviessä.

Iloksemme kuulimme yövartijaltamme, että Intiaani-kisu oli käynyt pihallamme syömässä joka yö, paitsi kahtena edellisenä yönä ennen paluutamme. Palattuamme emme nähneet sitä vuorokauteen, mutta sitten se taas ilmaantui erittäin vaativasti naukuen ja yhtä suloisena ja hellyydenkipenä kuin aina ennenkin. Iso maha oli kaventunut ja nisät pulleat, eli johonkin se oli pennut pyöräyttänyt. Se kävi syömässä hyvin pikaisesti, ilmeisesti oli kiire pentujen luo?

Lomamme aikana oli tehty myös avustusreissu Burman rajalla sijaitsevaan orpokotiin, ja kuulin reissun sujuneen hienosti! Toki harmitti kun tämä reissu jäi lomamme takia minulta välistä, mutta seuraavahan on jo huhtikuun alussa. Edelliskerralla ostamani pakastearkkukin oli toimitettu perille. Se oli niin iso, ettei ollut mahtunut keittiörakennuksen ovesta, ja siellä oli jouduttu purkamaan yhtä seinää jotta arkku saatiin sisälle! Possuaitauksessa oli kuulemma myös käynyt kato, eli todennäköisesti pakkasesta olisi löytynyt possupaistia. Liikkeestä oli toimitettu hienompi arkkumalli kuin minkä tilasimme, tässä oli mm. kaksiosainen kansi.

Poika, jolla on epämuodostuneet alaraajat, ja jolla oli huonosti paraneva murtuma kädessään oli nyt melko hyvässä kunnossa, ja pystyi nyt jopa hiukan kävelemään kepin avulla. Hän oli kuulemma aivan eri poika kuin viimeksi, jolloin hän vaan istui apaattisena sivussa kun ei pystynyt omatoimisesti liikkumaan murtuman ja jalkakipujen takia. Tämänkertaisessa avustuskuormassa oli pyörätuoli, jonka suomalaiset olivat ostaneet, ja nyt poika pääsee helpommin minne vaan eikä tarvitse jäädä yksin istuskelemaan! Todella hieno juttu!

Viime viikko oli edelleen juhlaviikko, koska Vepulla oli torstaina syntymäpäivä, ja samana päivänä järjestimme paitsi Vepun, myös Opun ja Piekun synttärit Pattaya Parkin vesipuistossa. Koko koulun väki oli kutsuttu, eli juhlimme n. 40 hengen voimin!

Vajaan viiden tunnin juhlinnasta selvittiin lähes ongelmitta. Yksi kaatuminen ja haljennut huuli, joka ei lopulta menoa haitannut, ja lopussa pienemmillä pojilla oli joku välikohtaus aikuisten thaimiesten kanssa, joka ei oikein selvinnyt. Ilmeisesti kyse oli jonkinlaisesta hevosenleikistä, jonka timmellyksessä yhtä 4.-luokkalaista poikaa lyötiin kasvoihin. Pahemmin ei onneksi käynyt, mutta sen verran nostin äläkkää asiasta, ettei näitä humalaisia, aiemminkin kahinaa aiheuttaneita miehiä ilmeisesti enää päästetä vesipuistoon.

Kaikilla vaikutti olevan mukavaa, ja oli ihana kuulla lasten suusta kommenttina mm. että nämä olivat parhaat juhlat ikinä! Oli liikuttavaa seurata, miten isommat huolehtivat pienemmistä koko ajan, mm. auttoivat vesiliukumäen alla pienet pois toisten laskijoiden alta. Kaikki olivat yhtälailla mukana leikissä, isot ja pienet, tytöt ja pojat. Tällaista yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä saa muualta hakemalla hakea!

Lauantaina kävimme pitkästä aikaa JoJo Horse Clubilla ratsastamassa. Tytöt ovat ilmeisesti lähestulkoon ainoat ratsastajat koko paikassa, ja tallin tilanne vaikuttaa muutenkin olevan aiempaa huonompi. Hevosilla ei edelleenkään ole lainkaan kuivikkeita, vaikkakin karsinat ovat hyvin kuivat ja siistit. Hepat vaikuttivat aiempaa laihemmilta, eli ne eivät saa ilmeisesti tarpeeksi heinääkään syödäkseen. Tuli vähän kurja olo… Hepat olivat kuitenkin entiseen tapaan pirteitä ja oli mukava ratsastella.

Sunnuntaina järjestettiin Pattayan suurimmalla ratsastuskoululla Horse Shoe Pointissa kansalliset ratsastuskilpailut. Katsomossa ei ollut tungosta, ja oli mukava pitkästä aikaa olla katsomassa estekisoja! Tytöt päättivät nyt kokeilla ratsastustunteja tälläkin tallilla, ja tunnit onkin viikonlopulle varattuna!

Entinen työkaveri Kaj Suomesta ilmoitti yllättäen olevansa Pattayalla paluumatkallaan Koh Sametilta, ja piipahti meillä viikonloppuna grillaamassa. Maanantaina katselimme kaupunkia autosta käsin, ja kävimme ihailemassa näköaloja Pratamnak-kukkulan näköalatasanteilla.

Illansuussa menimme pitkästä aikaa lähirannalle katselemaan auringonlaskua. Auringonlasku on täällä upea, mutta nyt kun olimme saaneet nauttia Hua Hinin valkeasta puuterihiekasta ja puhtaasta vedestä, tuntui kaupunkiranta melko tunkkaiselta… Uinnit jäivät tällä kertaa väliin.

Tällä viikolla on taas sanottu hyvästejä Suomeen palaaville oppilaille ja harjoittelijoille, ja järjestipä yksi oppilas ihan kunnon läksiäisjuhlatkin. Ida-harjoittelija teki läksiäislahjakseen mahtavan videon, jota ei pysty kuivin silmin katselemaan (ainakaan minä), ja jossa soi taustalla varsinkin pienempien oppilaiden ehdoton suosikkiartisti Robin: näitä kappaleita laulettiin mm. taannoisella koulun laivaretkellä antaumuksella.

Linkki Idan tekemään videoon: http://www.youtube.com/watch?v=-X8ARLxtNlw

Enää 3 kk jäljellä tätä seikkailuamme, ja alkaa olla jo vähän haikea mieli…  Tämä 10 kk menee aivan liian nopeasti! Ajatus kotimaahan paluusta tuntuu silti mukavalta. Yritän joka päivä muistaa nauttia olostani maksimaalisesti. Todennäköisestihän en ennen eläkeikää voi enää jäädä lomalle lähes vuodeksi! Vaikka on tukalan kuuma (nytkin terassin mittari näyttää +31 astetta varjossa) ja välillä se ärsyttää ja väsyttää, niin pian se kuumuus on muisto vain! Uima-allaskin on lämmennyt nyt niin, että siellä voi lojua vaikka tuntikausia, ja nyt allas onkin kovalla käytöllä. Ilmastointia on myös pidetty päällä suurten sähkölaskujen uhallakin.

Kuumuuteen on osittain tottunutkin, sen huomaa varsinkin lenkkeillessä. Lenkkeily on todellista ”hot joggingia”, vaikka yritämme lähteä liikkeelle vasta auringon laskiessa. Täällä on pakko urheilla aktiivisesti, kun tulee syötyä niin paljon ulkona, ja ravintola-annokset ovat aina isompia, rasvaisempia ja suolaisempia kuin kotiruoka. Suurimmaksi osaksi kokkailemme toki kotona, tavallisia suomalaisia kotiruokia, kuten liha-perunalaatikkoa, kanakastiketta ja makaronilaatikkoa yms. Ne kuitenkin maistuvat lapsille parhaiten.

Viikonloppuna pojat lähtevät mönkkärisafarille, jonka Oppu sai syntymäpäivälahjaksi. Ollin kotiinpaluu lähestyy, ja maanantaina minä ja Olli lähdemme katsastamaan kahdestaan idässä sijaitsevan Koh Koodin saaren, jota on kehuttu varsinaiseksi paratiisiksi. Monta muutakin asiaa pitäisi vielä ehtiä tehdä! Jos viettäisi nyt ensin rennon ja rauhallisen viikonlopun.

Mammu ja Pauli lähtivät siis kohti koti-Suomea, ja me lähdimme etsimään uutta hotellia. Päätimme mennä n. 20 km pohjoiseen Cha Amin puolelle. Olimme käyneet viikolla katsastamassa Novotel-hotellin joka vaikutti tosi kivalta. Huonehinnatkin olisivat olleet hyvin edulliset, mutta aamiaiset olisivat maksaneet meiltä kuudelta 2500 bahtia eli yli 100 euroa päivässä…! Ihan älytöntä! Useimmitenhän joltakin välittäjältä löytyy vaihtoehto, jossa aamiainen kuuluu hintaan, mutta nyt selasin läpi Agodat, Bookingit, Hotels. comit, Asiaroomsit ynnä muut moneen kertaan, mutta ei löytynyt. Hotellikaan ei suoraan pystynyt tarjoamaan kilpailukykyistä hintaa. Varasimme lopulta Agodan kautta jättisuuresta Grand Pacific Sovereign -hotellista kaksi huonetta. Agodalta saa näköjään usein viime hetkellä ”SuperKuumia Flash -tarjouksia”, ja nytkin 5 tähden hotellimajoitus merinäköalalla aamiaisineen maksoi alle 60 €/yö/huone. Plussaa myöskin se, ettei alle 12-vuotiaasta lapsesta mennyt lisämaksua jos ei ottanut lisävuodetta, ja ”ylimääräisten” lasten aamainen oli vain 175 bahtia (alle 4 euroa).

Hotelli oli tosi hieno, ehkä ikä jo hiukan näkyi, mutta siellä oli erittäin hyvä kuntosali ja yksi laajimmista aamiaisbuffeteista mitä olen nähnyt. Uima-altailla tai rannalla ei ollut nytkään ruuhkaa. Heppoja ei tällä rannalla ollut, ja rantatie kulki hotellin ja rannan välistä. Ranta oli kapeampi eikä ollenkaan niin kaunis kuin Hua Hinin puolella.

Cha Amissakin on toki ihan rannassa kiinni olevia hotelleja, ainakin se jossa olimme v. 2002, Regent Chalet -hotelli. Cha Amin päärannan editse kulkee pieni hiljainen rantakatu, joka on melko pitkä, ja matkaa lähimpiin kauppoihin ja ravintoloihin oli pari-kolme kilometriä. Päätimme siis vuokrata polkupyörät!

En jotenkin lämmennyt tälle isolle hotellikolossille, vaikka se hieno ja mukava olikin. Välillä kuitenkin tuntui, että olisi pitänyt olla kompassi esim. huoneesta rannalle mennessä… Kolme päivää siellä riitti. Nyt päätimme, ettemme osta sikaa säkissä, vaan menemme ensin katsomaan seuraavan hotellin paikan päälle, ennenkuin teemme varauksen. Ehdottomasti takaisin Hua Hiniin, jotain pienempää, ja ihan rannassa…aamiaisen on kuuluttava hintaan… ja mielellään perhehuone. Chom View Hotel vaikutti lupaavalta. Menimme paikan päälle ja meille näytettiin ystävällisesti pari perhehuonetta. Agodan ”superkuuma Flash-tarjous” olisi ollut 10€ halvempi/yö, mutta hotelli majoitti lapset ja tarjosi aamiaiset ilmaiseksi, joten ensimmäisen kerran ostimme majoituksen suoraan hotellin tiskiltä! Kahden yön hinnaksi aamiaisineen tuli yhteensä 320€, eli hiukan enemmän kuin olimme ajatelleet, mutta paikka oli aivan ihana!

Viimeisenä lomapäivänä eli sunnuntaina ajelimme vielä parikymmentä kilometriä Hua Hinistä kaupungin ohitustien varressa sijaitsevalle Black Mountainin alueelle. Täällä on mm. loma-asuntoja, golf-kenttiä ja tietysti suuri vesipuisto! Altaita riitti, oli myös aaltoallas, virtaava joki ja liukumäkiä oli joka lähtöön. Sisäänpääsy yli 12-vuotiailta oli 600 THB ja lapsilta 300 THB (13/6,5€). Mitään ruokaa tai juomaa ei saanut viedä sisään, mutta vesipuiston ravintolassa oli erinomainen valikoima ja hinnat hyvin edulliset (annokset 2-5€). Käteistä rahaa ei käytetty vaan saimme kortin, johon sai ladata haluamansa rahasumman, ja kortilla maksettiin ravintolassa sekä kioskeilla. Ylijäämärahat kortilta sai toki takaisin. Black Mountain Water Park oli erittäin siisti, uusi, monipuolinen ja hyvin toimiva paikka.

Maltoimme lähteä kotimatkalle vasta klo 17, kun vesipuisto meni kiinni. Kotimatkalla Bangkokin ohitustiellä oli tuttuun tapaan ruuhkaa, ja liikenne mateli pahimmillaan alle 10 km/h vauhtia… muuten matka sujui mukavasti ja olimme kotona Pattayalla puoli yhdentoista aikaan. Tiiti-ope soitteli paluumatkalla, ja sovimme, että lapset menevät aamulla kouluun vasta kymmeneksi, koska kouluun oli tulossa aamulla niin paljon uusia oppilaita. Saimme siis kuitenkin hyvät unet ihanan loman päätteeksi!

Palasimme yhdeksän päivän mittaiselta talvilomareissulta Hua Hinistä myöhään eilen illalla. Oli tosi mukava ja monipuolinen loma! Ennätimme asustaa kolmessa eri hotellissakin. Ainoa huono puoli oli erittäin huonosti toimivat nettiyhteydet, ja sen takia nyt tuli ennätyspitkä tauko blogin päivittämisessä. Reissussa tuli otettua toistatuhatta valokuvaa, ja niistä yritin valikoida kohtuullisen määrän tähän liitettäväksi.

Ennen reissuun lähtöä kävimme katsomassa millainen on Pattayan Underwater World. Kun ei ole tullut juurikaan käytyä sukeltamassa tai snorklaamassa, oli mukava katsella mereneläviä lasin takaa. Underwater Worldissä on valtavia vesialtaita, joiden läpi kuljetaan tunnelissa sekä suuria akvaarioita. Pari tuntia vierähti siellä kuljeskellessa ja ihmetellessä. Sisäänpääsy oli 500/300 THB eli 11/6,5€ eli melko kallis täkäläisittäin. Mielestäni hyvinkin näkemisen arvoinen paikka, varsinkin sadepäivänä!

Viimeisenä päivänä ennen loman alkua Pattayan Suomalaisessa koulussa järjestettiin talviolympialaiset. Lajeina olivat mm. lennokinheittoa ja tasapainottelu- ja kuljetustehtäviä, joista joukkueitten piti yhdessä selvitä. Samana päivänä oli Piekun synttärit, ja olympiaurheilijat saivatkin suunsa koulussa makeaksi.

Heti koulun loputtua lähdimme sateessa ajelemaan kohti Siaminlahden vastarannalla sijaitsevaa Hua Hiniä. Matkaa oli reilu 300 km, ja muutaman pysähdyksen ja Bangkokin ohitustien ruuhkan jälkeen matkaan meni n. 5 tuntia. Mammu ja Pauli matkustivat bussilla ja olivat hekin hyvissä ajoin perillä. Thaimaalaiset pitkän matkan bussit ovat kuulemma paitsi halpoja, myös erittäin hienoja ja mukavia matkustaa. Emme ole itse vielä päässeet kokeilemaan, koska olemme matkustaneet kaikkialle omalla vuokra-autollamme.

Majoituimme lähellä Hua Hinin päärantaa ja keskustaa sijaitsevaan D Varee Diva -hotelliin, koska halusimme olla ns. ihmisten ilmoilla mutta kuitenkin rannalla. Hua Hinin suuri kauppakeskus Market Village sijaitsikin lähestulkoon vastapäätä, ja yötorillekin oli vain kivenheitto. D Vareessa oli ensiluokkainen palvelu ja äärettömän ystävällinen henkilökunta, hyvä aamiainen ja kiva sekä edullinen ravintola. Huoneestamme pääsi suoraan 2. kerroksen uima-altaalle ja aamiaisravintolaan. Vesi tässä altaassa oli jääkylmää, mutta 4. kerroksen kattoaltaalla vesi oli lämmintä ja täälläkin sai syödäkseen. Huoneet olivat melko pienet ja hiukan kadulta kantautuva melukin aluksi häiritsi. Ensimmäisenä iltana sateella tuntui, että vettä oli joka paikassa…

D Vareen ja rannan välissä on kaksi muutakin rakennusta, mutta rantaan on matkaa vain n. 300 m. Ja mikä ranta!!! Varmasti yksi ihanimpia koskaan näkemiäni! Isot aallot, virkistävä tuuli, puhdas valkoinen hiekka, eikä ruuhkaa. Voimakas vuorovesi antoi vielä lisämausteensa vesirajan paetessa aina iltaisin jopa kymmenien metrien päähän… Tällöin rannalla oli hyvä ratsastaa, ja ratsuissakin oli mistä valita. Saimme tingittyä ratsastuksen hinnan 600 THB eli n. 13€/tunti, mikä sekään ei ollut halpa. Mutta Bangkokin levottomuudet vaikuttavat karkoittaneen turistit Thaimaasta, ja yrittäjät täälläkin olivat hyvin huolestuneita tilanteesta. Meidän bahtimme tulivat heille varmasti tarpeeseen.

Vastapäisessä Market Village -ostoskeskuksessa on ravintoloita, kauppoja merkkiliikkeistä basaarikojuihin, elokuvateatteri, keilahalli, rautakauppa, supermarketti ja vaikka mitä muuta! Kävimme testaamassa keilahallin yhtenä iltana, lastenkin oli helppo pelata lisälaitojen ansiosta. Paikallinen KFC ja Makkosen baari tulivat testattua myös. Ainoa ihmetyksen aihe oli se, että ostari meni arki-iltaisin kiinni jo yhdeksältä, kun Pattayalla on tottunut siihen että kaikki on auki vähintään puolilleöin, jollei koko yötä!

Joulun aikaan Koh Changilla meillä jäi elefanttisafari välistä, joten lähdimme käymään Hua Hin Safarilla joka järjestää myös norsuajeluita. Lisäksi on mm. krokotiilinäytöksiä, mutta sellaisenhan näimme jo Si Rachan Tiger Zoossa marraskuussa. Buukkasimme siis vain norsuajelun, ja tunnin ajan keikuimme huiman korkeilla tuoleilla norsujen selässä. Upeita eläimiä kyllä! Ajoittain tekivät mitä tahtoivat, jos teki mieli haukata bambua tai jäädä raaputtamaan päätä puuta vasten, niin siinä ei ollut pienellä thaimaalaisella ohjaajamiehellä paljoa sanomista… Elefanttiajelun hinta oli 900/600 THB (n. 20/13 €) hotellikuljetuksineen, saimme myös vettä ja hedelmiä ajelun päätteeksi. Pattayallakin järjestetään norsusafareja, täytynee mennä kokeilemaan sitäkin joskus.

Mammu ja Pauli suuntasivat seuraavana päivänä Bangkokiin, ja heidän paluulentonsa lähti keskiviikkona. Toivottavasti he päättävät palata Thaimaahan vielä uudestaan ennenkuin me lähdemme, kolme viikkoa on niin lyhyt aika olla täällä! Viimeisenä päivänä juhlaputkemme jatkui ja juhlistimme aamulla (”yllätys”laulun merkeissä tietysti) Opun synttäreitä. Varsinaiset juhlat synttärisankareille pidetään sitten Pattayalla koulukavereitten kanssa.

Meidän lomamme jatkui toisella rannalla, siitä lisää seuraavassa postauksessa!