Thaimaan maahanmuuttoviranomaiset ovat huomaavaista väkeä: he pitävät huolen siitä, ettei pidempään maassa lomaileva turisti jää paikoilleen nököttämään, vaan reissaa ympäriinsä ja näkee myös naapurimaita tasaisin väliajoin. Kysehän on tietysti viisumipolitiikasta, joka on tässä maassa ihmeen tiukka. Mm. Singaporeen tai Malesiaan matkustava suomalainen saa lentokentällä suoraan passiinsa 3 kuukauden oleskeluleiman. Thaimaahan tullessa oleskeluaikaa myönnetään ilman viisumia 30 vrk, ja jos tulet maitse, saat olla maassa kokonaiset 2 viikkoa!

Turistiviisumin voi hakea Thaimaan ulkopuolelta maasta, jossa sijaitsee Thaimaan suurlähetystö. Toki on olemassa muitakin viisumityyppejä, mutta niihin vaaditaan sitten jotain erityistä: eläkeläisviisumiin yli 50 vuoden ikä, opiskeluviisumiin se opiskelupaikka jne. Tavan turistit, kuten me, saavat siis reissata ja nähdä maailmaa parin kuukauden välein. Koko homma vaikuttaa puhtaasti rahastukselta, koska viisumit eivät ole ihan halpoja, ja matkustaminenkin maksaa. Eikö olisi järkevämpää antaa turistien kuluttaa rahaa esim. palveluihin, kuten ravintoloihin ja harrastuksiin, ja tukea täten paikallisten ihmisten elinkeinoja…?

Meillä oli siis edessä turistiviisumien uusiminen, ja päätimme tehdä sen jälleen Laosissa, jonka pääkaupunki Vientiane (ja Thaimaan suurlähetystö) sijaitsee heti rajan takana. Edellinen viisumireissumme oli marraskuussa, siitä kerron ”Viisumeja Vientianesta” -postauksessa.

Tiistaina lähdimme matkaan kohti Laosia heti koulun päätyttyä. Samana aamuna Mammu ja Pauli tulivat Pattayalle meitä tapaamaan ja golfaamaan, ja he jäivät rauhassa aloittelemaan lomaansa. Päätime ajaa n. 700 km matkan Laosin rajalle kahdessa erässä, ja yövyimme puolessa matkassa Koratissa eli Nakhon Ratchasimassa, kuten viimeksikin.

Koratissa yövyimme Punjadara-hotellissa, jossa myös hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Huoneet olivat tilavat, sängyt erinomaiset ja 23€ huonehintaan kuului myös runsas buffet-aamiainen. Ainoa miinus oli, että yhdessä kolmesta huoneestamme haiskahti viemäri… Se ei kuulemma poikien unia haitannut.

Auto jäi Thaimaan puolelle Nong Khain rajakaupunkiin. Rajalla on hyvä ja halpa, vartioitu parkkipaikka (100 bahtia/vrk). Rajan ylitys sujui melko nopsaan, n. 1,5 tunnissa. Aluksi haettiin viisumit Laosiin, mitä voi pitää todellisena rahastuksena! 1500 bahtia eli 35€/hlö parin päivän oleskelusta… Laosin valtio tekee tällä hyvän tilin. No, suotakoon se heille, kyseessähän on hyvin köyhä maa. Puolen tunnin odottelun jälkeen viisumit oli myönnetty ja sitten jonoon maastapoistumisleimaa varten, ja vielä uudestaan bussia ja maahantuloa varten. Nyt saimme taksi-minibussin vasta Laosin puolelta, viimeksihän ylitimme rajajoenkin taksin kyydissä. Bussi on sekin ihan kätevä.

Vientiane sijaitsee vain n. 20 km rajanylityspaikasta. Nyt olimme valinneet hotelliksemme Rashmi’s Plazan, joka sijaitsee ihan lähellä Mekong-jokea, joka siis toimii Thaimaan ja Laosin rajajokena. Halusimme hotellin, jossa on hyvä uima-allas ja kuntosali ja oma ravintola. Saimme nämä ja paljon enemmänkin, hotelli oli tosiaankin viiden tähtensä arvoinen sekä puitteiltaan että palveluiltaan! Huoneen hinta oli n. 60€/yö aamiaisineen. Vietimme ihanat kolme päivää nautiskellen olostamme.

Pakolliset suurlähetystökäynnit hoituivat myös melko kivuttomasti. Torstaiaamuna olimme paikalla jo aamukahdeksalta, ja entiseen tapaan valokuvaukset, passien kopioinnit ja turistiviisumihakemusten täyttämiset sujuivat suurlähetystön edustalla olevissa kojuissa nopeasti. Osa meistä meni heti jonottamaan portille, mikä olikin hyvä ajatus, koska paikalla oli satoja viisumin hakijoita. Kojujen työntekijät olisivat halunneet hoitaa koko hakemusprosessin puolestamme (lisähintaan 1500 bahtia/hlö), ja yrittivät pelotella, ettemme itse edes ehdi saada viisumihakemuksia sisään saman päivän aikana… tämä oli turha pelko, koska saimme jonotusnumeron 60 ja hakemukset oli jätetty jo ennen kymmentä. Viisumihakemusten jättöaika on arkisin klo 8-11.30 ja nouto seuraavana arkipäivänä klo 13.30-15.30.

Rajamuodollisuudet sujuivat muutoin täysin ongelmitta, mutta minun passiin ja maastapoistumiskorttiin laitettiin aluksi väärä päivämäärä. Muilla perheenjäsenillä maassaoloaikaa myönnettiin viisumin mukaisesti eli 60 päivää eli 8. huhtikuuta saakka, mutta minun leimassani lukikin 9. maaliskuuta. Onneksi tarkistimme leimat heti Immigrationin jälkeen! Menin passinivaskan kanssa takaisin luukulle, ja maahantulovirkailijasetä onneksi myönsi erheensä ja leimasi minullekin oikean päivämäärän. Sitten huhtikuussahan saamme taas ostaa paikallisesta Chonburin Immigrationista 30 päivää lisäaikaa (hintaan 1900 bahtia/hlö), eli meidän seuraava ulkomaanmatka on edessä toukokuun alussa!

Olimme perillä Pattyalla ennen iltayhtätoista. Kotona kaikki oli mallillaan, paitsi ettei vesipumppu toiminut… Onneksi uima-altaassa on vettä ja sillä sai vessanpöntön huuhdeltua, suihku jäi illalla haaveeksi. Vesipumppu koki aamuksi ihmeparanemisen ja toimi koko sunnuntaipäivän, mutta tänä aamuna se sanoi sopimuksen lopullisesti irti. Entiseen tapaan Tim hoiti homman, ja puoliltapäivin meillä oli asennettuna upouusi vesipumppu!

Sunnuntaina pääsimme viimein viettämään aikaa kauan kaivatun Mammun ja Paulin kanssa!