Helmikuun alusta maaliskuun puoliväliin onkin yhtä juhlaa, kun seitsemällä hengellä perhepiirissämme on syntymäpäivät, ja lisäksi juhlitaan ystävänpäivää. Juhlaputken alkupäähän sijoittuu myös hääpäivämme, jota pääsimme juhlistamaan kahdestaan läheisen Le Saigon -ravintolan upealle kattoterassille. Keli oli taas kerran mainio, ja mikä parasta, ravintolassa ei ollut koko aikana ketään muita!

Kävimme Mammun ja Paulin kanssa ihailemassa Pattayan kenties kauneinta rakennusta eli Sanctuary of Truthia. Vierailimme täällä edellisen kerran lokakuussa. Tuolloin kirjoittamassani ”Totuuden temppeli ja muita kivoja kaupunkinäkymiä” -postauksessa kerron tämän mielettömän puurakennelman taustoista tarkemmin, ja sieltä löytyy myös enemmän kuvia. Eivätpä rakennustyöt olleet mitenkään mainittavasti edenneet sitten viime näkemän…

Keskiviikko oli karting-päivä, EasyKartissa oli koolla useampia Pattayan Suomalaisen koulun poikia vanhempineen. Opun lisäksi Piekkukin pääsi ajamaan isin kanssa. Me muut kannustimme ja pelattiinpa siinä pari erää biljardiakin.

Vieraita on kävelytetty ympäri kaupunkia, eikä ole tarvinnut houkutella, vaikka helle alkaa täällä päivisin olla aika pakahduttava! Yölämpötilatkin ovat taas +25 asteen luokkaa. Mammu ja Pauli vaikuttavat kestävän hellettä ja aurinkoa keskivertosuomalaista paremmin mm. viettäessään tuntikausia aurinkoisella golf-kentällä. Muutaman tunnin kaupunkikävely ei siis tunnu missään! Olemme löytäneet uusia mukavia ravintoloitakin, unohtamatta toki vanhoja suosikkeja!

Perjantaina koululla järjestettiin juhlat ystävänpäivän kunniaksi. Lapset olivat taas valmistelleet aivan ihania lauluja ja runoja, ja paikalla oli ennätysyleisö niitä kuuntelemassa! Esitysten jälkeen tarjolla oli suomalaista kahvia ja pullaa.

Lauantaina vietimme kotona grilli-illan, ja pihvien sekä kanan tuoksu houkutteli meille vieraankin. Isomahainen, hyvin kesyn ja hellyydenkipeän oloinen kisu ilmestyi pihalle, ja Piekku antoi sille nimen Intiaani. Sittemmin kisu on käynyt syömässä päivittäin. Ison mahan salaisuun taitaa olla millä tahansa hetkellä syntyvät pennut…

Viikonloppuna keli oli todella kummallinen. Jo lauantaina lenkillä tuuli kummallisesti ja oli hyvin painostava ja pilvinen sää. Sama jatkui sunnuntaina. Tim oli kutsunut meidät mukaan Father Ray’s Children’s Villagen lasten kanssa rantaretkelle. Tim tekee järjestössä paljon vapaaehtoistyötä, järjestää mm. toimintaa lastenkodin asukkaille ja hoitaa heidän asioitaan. Retki suuntautui Jomtieniin Ban Amphur -rannalle. Lapset aluksi ujostelivat toisiaan molemmin puolin, ja juuri ennen poislähtöä alettiin hiukan tehdä tuttavuutta… Olli sai tytöiltä vähän liikaakin huomiota, ja Piekku tietysti pienimpänä ja vaaleakutrisena myös! No, seuraavalla kerralla sitten ei tarvinne niin paljon ujostella…

Lähdimme retkelle jo aamuyhdeksältä, ja lastenkodin väki palasi kotiin puolenpäivän jälkeen. Jamo ei päässyt mukaan vatsakivun takia. Minä ja lapset päätimme jatkaa matkaa Sattahipiin, jossa olemme käyneet kerran aiemmin armeijan rannalla, jolla käy yleensä vain paikallisia. Tuolloin siellä oli mahtavat aallotkin. Ajoimme n. 40 km etelään päin, ja ehätimme rannalle parahiksi todistamaan rankkasateen lähestymistä! Lopulta saimme uida niin kovassa sateessa, että oli ihan vaikea pitää silmiä auki, niin kovaa pisarat rummuttivat! Ja hauskaa oli! Aallotkin olivat lähes yhtä suria kuin viimeksi. Oli jännä saada sadetta ensimmäisen kerran 2,5 kuukauteen!

Sade kesti hetken aikaa, ja alkoi uudestaan ajaessamme takaisin kohti Pattyaa. Huono keli yllätti autoilijat, ja matkalla näimme kolme kolaria! Pääsimme kuitenkin turvallisesti kotiin, Mäkkärin autokaistan kautta tietysti!

Tiistaina jätimme auton kolmoskadun autopesulaan, jossa auton saa pesetetyä sisältä ja ulkoa alle viidellä eurolla.  Jatkoimme matkaa keskustan Central Festival -tavarataloon, ja veimme Mammun ja Paulin lounaalle samanlaiseen Oishin Shabu Shabu Sushi -buffettiin, jossa kävinne Vipun kanssa Bangkokissa. Emme olleet tajunneetkaan, että täältä Pattayalta löytyy samanlaisia jopa kaksi kappaletta, ennenkuin tuossa joulun jälkeen! Ravintolassa valitaan vieressä kulkevalta liukuhihnalta erilaisia pieniä raakoja annoksia, jotka kypsennetään itse kiehuvassa liemessä. Lisäksi on runsas valikoima erilaisia friteerattuja herkkuja, salaatteja, monenlaista sushia, jäätelöä yms. 1,5 h aikana saa syödä niin paljon kuin jaksaa, ja hinta on 339 bahtia eli n. 8€/hlö. Oli taas kerran mukavaa ja herkullista!

Illalla kävimme katsomassa maailmankuulun Pattayan Tiffany’s transvestiitti- eli Ladyboy Shown! Olimme nähneet vastaavan shown Bangkokissa Vipun ja Sannan kanssa marraskuussa, tästä kuvia ”Bangkokin tyttöjä” -postauksessa. Pattayan show oli suurempi ja monella tapaa mielestäni parempi: mm. lavasteisiin oli panostettu huomattavasti enemmän, ja tässä esityksessä oli enemmän taidokasta tanssia, eikä pelkästään pikkutuhmaa hassuttelua. Luonnollisesti koko showssa ei esiinny ainoatakaan naista, mutta siitä huolimatta useimmilla esiintyjillä oli kunnon rinnat eikä lainkaan miehisiä genitaaleja! Tunnin ja 20 minuutin show maksoi ilman kuljetuksia 900 bahtia, ja oli kyllä hintansa väärti. Jo rakennus on hyvin näyttävä. Kyllä ne miehetkin osaa! Täällä ei saanut lainkaan kuvata esitystä, mutta Bangkokin showsta löytyy aiemmin paljon kuvia.

Paljon olemme taas ehtineet touhuta, vaikka joka arkipäivä on ollut kouluakin normaalisti. Ylihuomenna alkaa talviloma, ja lähdemme viettämään sitä tuonne lahden toiselle puolelle Hua Hiniin. Täytyyhän Mammulla ja Paulille näyttää muitakin paikkoja Thaimaassa, ja olemmehan mekin olleet kotona jo reilun viikon. On siis aika mennä taas!

Thaimaan maahanmuuttoviranomaiset ovat huomaavaista väkeä: he pitävät huolen siitä, ettei pidempään maassa lomaileva turisti jää paikoilleen nököttämään, vaan reissaa ympäriinsä ja näkee myös naapurimaita tasaisin väliajoin. Kysehän on tietysti viisumipolitiikasta, joka on tässä maassa ihmeen tiukka. Mm. Singaporeen tai Malesiaan matkustava suomalainen saa lentokentällä suoraan passiinsa 3 kuukauden oleskeluleiman. Thaimaahan tullessa oleskeluaikaa myönnetään ilman viisumia 30 vrk, ja jos tulet maitse, saat olla maassa kokonaiset 2 viikkoa!

Turistiviisumin voi hakea Thaimaan ulkopuolelta maasta, jossa sijaitsee Thaimaan suurlähetystö. Toki on olemassa muitakin viisumityyppejä, mutta niihin vaaditaan sitten jotain erityistä: eläkeläisviisumiin yli 50 vuoden ikä, opiskeluviisumiin se opiskelupaikka jne. Tavan turistit, kuten me, saavat siis reissata ja nähdä maailmaa parin kuukauden välein. Koko homma vaikuttaa puhtaasti rahastukselta, koska viisumit eivät ole ihan halpoja, ja matkustaminenkin maksaa. Eikö olisi järkevämpää antaa turistien kuluttaa rahaa esim. palveluihin, kuten ravintoloihin ja harrastuksiin, ja tukea täten paikallisten ihmisten elinkeinoja…?

Meillä oli siis edessä turistiviisumien uusiminen, ja päätimme tehdä sen jälleen Laosissa, jonka pääkaupunki Vientiane (ja Thaimaan suurlähetystö) sijaitsee heti rajan takana. Edellinen viisumireissumme oli marraskuussa, siitä kerron ”Viisumeja Vientianesta” -postauksessa.

Tiistaina lähdimme matkaan kohti Laosia heti koulun päätyttyä. Samana aamuna Mammu ja Pauli tulivat Pattayalle meitä tapaamaan ja golfaamaan, ja he jäivät rauhassa aloittelemaan lomaansa. Päätime ajaa n. 700 km matkan Laosin rajalle kahdessa erässä, ja yövyimme puolessa matkassa Koratissa eli Nakhon Ratchasimassa, kuten viimeksikin.

Koratissa yövyimme Punjadara-hotellissa, jossa myös hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Huoneet olivat tilavat, sängyt erinomaiset ja 23€ huonehintaan kuului myös runsas buffet-aamiainen. Ainoa miinus oli, että yhdessä kolmesta huoneestamme haiskahti viemäri… Se ei kuulemma poikien unia haitannut.

Auto jäi Thaimaan puolelle Nong Khain rajakaupunkiin. Rajalla on hyvä ja halpa, vartioitu parkkipaikka (100 bahtia/vrk). Rajan ylitys sujui melko nopsaan, n. 1,5 tunnissa. Aluksi haettiin viisumit Laosiin, mitä voi pitää todellisena rahastuksena! 1500 bahtia eli 35€/hlö parin päivän oleskelusta… Laosin valtio tekee tällä hyvän tilin. No, suotakoon se heille, kyseessähän on hyvin köyhä maa. Puolen tunnin odottelun jälkeen viisumit oli myönnetty ja sitten jonoon maastapoistumisleimaa varten, ja vielä uudestaan bussia ja maahantuloa varten. Nyt saimme taksi-minibussin vasta Laosin puolelta, viimeksihän ylitimme rajajoenkin taksin kyydissä. Bussi on sekin ihan kätevä.

Vientiane sijaitsee vain n. 20 km rajanylityspaikasta. Nyt olimme valinneet hotelliksemme Rashmi’s Plazan, joka sijaitsee ihan lähellä Mekong-jokea, joka siis toimii Thaimaan ja Laosin rajajokena. Halusimme hotellin, jossa on hyvä uima-allas ja kuntosali ja oma ravintola. Saimme nämä ja paljon enemmänkin, hotelli oli tosiaankin viiden tähtensä arvoinen sekä puitteiltaan että palveluiltaan! Huoneen hinta oli n. 60€/yö aamiaisineen. Vietimme ihanat kolme päivää nautiskellen olostamme.

Pakolliset suurlähetystökäynnit hoituivat myös melko kivuttomasti. Torstaiaamuna olimme paikalla jo aamukahdeksalta, ja entiseen tapaan valokuvaukset, passien kopioinnit ja turistiviisumihakemusten täyttämiset sujuivat suurlähetystön edustalla olevissa kojuissa nopeasti. Osa meistä meni heti jonottamaan portille, mikä olikin hyvä ajatus, koska paikalla oli satoja viisumin hakijoita. Kojujen työntekijät olisivat halunneet hoitaa koko hakemusprosessin puolestamme (lisähintaan 1500 bahtia/hlö), ja yrittivät pelotella, ettemme itse edes ehdi saada viisumihakemuksia sisään saman päivän aikana… tämä oli turha pelko, koska saimme jonotusnumeron 60 ja hakemukset oli jätetty jo ennen kymmentä. Viisumihakemusten jättöaika on arkisin klo 8-11.30 ja nouto seuraavana arkipäivänä klo 13.30-15.30.

Rajamuodollisuudet sujuivat muutoin täysin ongelmitta, mutta minun passiin ja maastapoistumiskorttiin laitettiin aluksi väärä päivämäärä. Muilla perheenjäsenillä maassaoloaikaa myönnettiin viisumin mukaisesti eli 60 päivää eli 8. huhtikuuta saakka, mutta minun leimassani lukikin 9. maaliskuuta. Onneksi tarkistimme leimat heti Immigrationin jälkeen! Menin passinivaskan kanssa takaisin luukulle, ja maahantulovirkailijasetä onneksi myönsi erheensä ja leimasi minullekin oikean päivämäärän. Sitten huhtikuussahan saamme taas ostaa paikallisesta Chonburin Immigrationista 30 päivää lisäaikaa (hintaan 1900 bahtia/hlö), eli meidän seuraava ulkomaanmatka on edessä toukokuun alussa!

Olimme perillä Pattyalla ennen iltayhtätoista. Kotona kaikki oli mallillaan, paitsi ettei vesipumppu toiminut… Onneksi uima-altaassa on vettä ja sillä sai vessanpöntön huuhdeltua, suihku jäi illalla haaveeksi. Vesipumppu koki aamuksi ihmeparanemisen ja toimi koko sunnuntaipäivän, mutta tänä aamuna se sanoi sopimuksen lopullisesti irti. Entiseen tapaan Tim hoiti homman, ja puoliltapäivin meillä oli asennettuna upouusi vesipumppu!

Sunnuntaina pääsimme viimein viettämään aikaa kauan kaivatun Mammun ja Paulin kanssa!

Lauantaiaamuna lähdettiin siis jälleen viemään avustustarvikkeita Burman rajalla sijaitsevaan orpokotiin. Tämä oli kolmas avustuskäynti sinne, ja toinen jossa itse olin mukana. Viimekertaisesta reissusta joulun alla löytyy kertomus ”Pieniä ihmeitä” -postauksessa. Tässä kerroin myös orpokodin taustoja.

Joulun alla kerroin Facebookissa ja tässä blogissa orpokodista ja avun tarpeessa olevista lapsista. Tämän seurauksena ystävämme lahjoittivat yli 2000 euroa orpolasten auttamiseen! Rahat riittivät tämänkertaisenkin reissun ruoka-avustusten ostamiseen, ja lisäksi kävin ostamassa ison arkkupakastimen orpokodin lähellä olevasta kylästä menomatkalla. Nyt siellä on mahdollista vaikkapa teurastaa porsas pelkäämättä, että lihat pilaantuvat! Rahaa jäi vieläkin jäljelle seuraava avustusreissua varten.

Menomatka Pattayalta Burman rajalle vei meiltä pysähdyksineen n. 5 tuntia. Paluumatkalle pääsimme lopulta ennen viittä, ja pysähdyimme lähikylään syömään ennen ajomatkaa. Sunnuntainahan Thaimaassa järjestettin vaalit, joitden vuoksi hiukan pelkäsimme tiesulkuja, kun Bangkokiin vievää liikennettä pyritään mellakoitten pelossa rajoittamaan. Bangkokin ohitustie kaupungin eteläpuolella olikin suljettu, mutta onneksi pääsimme ohitustielle lopulta muutaman pikkutien kautta. Kotona Pattayalla olimme lopulta hiukan ennen puoltayötä.

Kaikki sujui siis lopulta hyvin. Pieni poika, jolla on luustosairaus ja josta otin edellisellä kerralla kuviakin, on nyt aiempaa huonommassa jamassa, koska hän ei pysty enää kävelemään. Hän vain istui apaattisen oloisena katoksessa, eikä päässyt ollenkaan mukaan muitten lasten touhuihin. En halunnut ottaa hänestä nyt kuvia, koska hän vaikutti niin harmistuneelta ja ujostelevalta.

Lääkärireissulla oli todettu, että kyynärvarren luissa on kroonisia murtumia jotka eivät parane ilman leikkausta. Poika tarvitsee siis pyörätuolin, jonka yritämme hänelle hankkia ensi kerraksi.

Muu perhe vietti lauantain kalastus- ja uintireissulla mm. muutamien muiden koululaisten ja heidän vanhempiensa kanssa. Oli ollut niin kivaa, että unohtivat kokonaan ottaa valokuvia!  Hyvä varmaan niin!

Kunhan lapset kotiutuvat koulusta lähdemme ajelemaan kohti pohjoista naapurimaata Laosia. Ensi yön vietämme puolessamatkassa Koratissa eli Nakhon Ratchasimassa -jospa vaikka pääsisimme taas herkuttelemaan siihen ihanaan korealaiseen grilliravintolaan…!