Täällä Pattayalla asumisessa on hyvät ja huonot puolensa, ja nämä puolet näköjään korostuvat vuoronperään. Kaupungissa on kiva asua, koska aina löytyy jotain mukavaa ajanvietettä ja on harrastusmahdollisuuksia. Toisaalta taas ärsyttää kaupungin lieveilmiöt, kuten liikenneruuhkat ja roskaisuus.

Thaimaassa paljon reissanneena olen nähnyt täällä niin kauniita paikkoja, ettei Pattaya millään mittakaavalla vedä niille vertoja. Ja useimmat paikat ovat hyvin puhtaita ja siistejä -tätä ei valitettavasti voi Pattayasta sanoa. Välillä tuntuu, että roska-autot unohtavat kiertää tietyissä paikoissa, ja tällöin joutuu sananmukaisesti kahlaamaan jätteissä. Yäk! Tämä korostuu nyt varmaan sen vuoksi, että olimme vuodenvaihteessa ihanalla Koh Changin saarella, jossa kadut eivät sielläkään ihan tahrattomia olleet, mutta vesi oli kirkasta ja rannat aivan toista luokkaa kuin täällä. Tuntuu, että Pattayan rantojen hiekkakin on karheampaa ja tummempaa kuin muualla…

Liikenne on toinen ajankohtainen harmin aihe. Syksyllä, kun täällä oli väkeä huomattavasti vähemmän, keskustaan pääsi ajamaan melko sukkelasti, toki hiukan piti jonotella liikennevaloissa iltapäivisin ja tietysti väistellä lukuisia, joka suunnasta eteen tunkevia mopoja. Nyt kun turistikausi on vilkkaimmillaan (venäläisillä taitaa olla paras lomakuukausi juuri menossa, koska kaikki turistit tuntuvat olevan venäläisiä), liikenne on välillä ihan solmussa. Ei auta vaikka valitsisi minkä reitin tahansa, aina sama tilanne. Pahimmillaan kestää yli tunnin ajaa kaupungin pohjoispäästä meille eteläosiin. Ainoastaan aamulla liikenne on rauhallista.

Ongelma täällä on se, että kunnollista julkista liikennettä ei ole ollenkaan, ja kaupunki on kasvanut niin nopeasti, etteivät liikennejärjestelyt ole alkuunkaan pysyneet perässä. Pattayalla on rannan suuntaisesti neljä suurempaa pääkatua, joista kaksi yksisuuntaisia, ja keskustassa kolme isompaa poikkikatua. Välissä olevia pikkukatuja voisi hyödyntää oikoreitteinä, jos ne kulkisivat edes hiukankaan suoraan ja tietäisi mihin ne johtavat, ja jos niillä yleensäkään mahtuisi autolla ajamaan (monesti yritettyäni olen joutunut peruuttamaan pois, hirmu helppoa isolla maasturilla näillä teillä).

Mutta mutta. Aurinko paistaa, sadetta ei ole ollut lähes kuukauteen, elämä hymyilee… Ja kuten sanoin, kaupungissa on aina jotain kivaa tekemistä. Elämä on sellaista, jollaiseksi sen itse tekee, ainakin suurimmalta osin.

Teimme löydön läheisellä Buddha Hillillä, jonka huipulla olemme käyneet ihailemassa kultaista Buddhaa monet kerrat. Vasta nyt tajusimme, että patsasta ympäröivä metsikkö kätkee sisäänsä monia kävely- ja lenkkeilyreittejä, samantyyppisen urheilupuiston kuin vanhalla tutulla näköalakukkulallakin on, ja lisäksi tosi kivan leikkipuiston! Täällä on jopa iso päällystetty alue, jossa voisi vaikka pelata sählyä. Leikkipuiston vieressä on myös iso parkkipaikka, mutta sinne ei johda ainuttakaan tietä jolla saisi ajaa autolla… Thaimaassa tällainen on ihan mahdollista! Näitä uusia liikuntareittejä onkin nyt kulutettu oikein urakalla lähes päivittäin. Ostimme myös oman avaimen koulun kuntosalille, ja siellä on tullut lenkin jälkeen käytyä ahkerasti. Joulun aikaan elämä olikin hiukan turhan laiskanpulskeaa, nyt on toinen ääni kellossa! Olli varsinkin on ahkera liikkuja, vapaaehtoistyö Pattayan Suomalaisella koululla kun ei vie päivästä kuin pikku siivun.

Piekkukin on käynyt tallilla isojen tyttöjen kanssa ratsastamassa ja juoksuttamassa sekä hoitamassa poneja. Talli sijaitsee ihan kaupungin toisessa päässä, joten matka sinne kestää välillä melkoisesti… Mutta kun varautuu vedellä ja eväillä, sekä hyvällä musiikilla (jostain syystä kuuntelen edelleen Mariah Careyn joululevyä jatkuvasti…), niin liikennevaloissa ja jonoissa jumittaminen ei ole niin kamalaa. Sitä paitsi, mihin tässä nyt olisikaan kiire=)! Ensi viikolla ajattelimme käydä katsastamassa muitakin talleja, ihan vaihtelun vuoksi, vaikka tytöt ovat niin ihastuneet tähän nykyiseen, kieltämättä melko vaatimattomaan Jojo Horse Clubiin.

Sunnuntaina kävime Pattaya Parkissa saamassa kunnon aurinkoannokset! Nyt kun ei ole satanutkaan, altaiden vesi oli n. 20 cm tavallista matalammalla, jo ennestään varsin matalissa altaissa. Eivät ole ilmeisesti raaskineet täyttää altaita riittävästi. Tämä asetti haasteita pää edellä hyppimiselle, vesiliukumäet luistivat toki entiseen tapaan, ja jätski maistui aivan yhtä hyvältä kuin aina ennenkin!

Sunnuntaina tutustuimme myös Royal Plaza Garden -ostoskeskuksessa sijaitsevaan Ripley’s Believe It or Not -museoon. Täällä esitellään kaikenlaisia kummallisia ja kamaliakin asioita, joita v. 1893 syntynyt amerikkalainen Robert Ripley matkatessaan maailmalla löysi. Samaisesta ostoskeskuksesta löytyy myös muita samantyyppisiä houkutuksia, mm. Ripley-teemaan liittyvä kauhukabinetti, Louis Tussaudin vahanukkeja yms. Näitä muita emme tällä kertaa käyneet katsastamassa tarkemmin. Ripley-museo oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja siellä pari tuntia vierähti äkkiä.

Kirjoitin tämän blogin alkuosan eilen, ja tänään kävin rantaa pitkin kävellen Suomi-Pattaya -seuran kirjastossa palauttamassa ja lainaamassa kirjoja. Aivan kuin eiliset ajatukseni olisi kuultu ja luettu: aiemmin täytenä pursuilleet jäteastiat kumisivat tyhjyyttään, kaikkialla siivottiin, roska-autot kiersivät ja rantakin näytti tosi siistiltä ja houkuttelevalta! Muovi- ja lasipulloja täällä on hyvin vähän, eikä lasinsiruja juurikaan, koska pullot kerätään tarkasti talteen ja kierrätetään. Roskat ovat pääasiassa muovipusseja, kertakäyttöastioita ja erilaisia käärepapereita. Nyt näin ensimmäisen kerran myös oksasilppurilla varustetun auton: kuolleita puunoksia ja lehtiä onkin nyt valtavasti, kun kuiva kausi riuduttaa kasvillisuutta.

Kuuntelin ihmisten puheita, ja väittäisin, että turisteista 90% on venäläisiä ja loput skandinaaveja ja amerikkalaisia sekä brittejä pääosin. Joku kyllä tiesi Suomi-seuralla kertoa, että kiinalaiset ovat sijoittaneet tälle alueelle paljon ja enteilivät turistiryntäystä siitä suunnasta. Pohdimme siellä tätä liikenneasiaakin, ja ilmajunarata sai suurimman kannatuksen liikenneruuhkan helpottajana. Pitäisiköhän ajatusta esitellä kaupunginisille…? No, antaa heidän keksiä se ihan itse, niin toteutumismahdollisuudetkin ovat suuremmat.

Niinkuin alussa sanoin, tilanne vaihtelee ja kauneus -tai kauheus- on monesti katsojan silmässä, ja riippuu silmälasien väristä (ei aina ruusunpunaiset). Ehkä jatkossa tuijottelen roskakasoja vähemmän innokkaasti: poissa silmistä, poissa mielestä. Emmehän voi tehdä muuta kuin oman osuutemme, ja olemme todella yrittäneet minimoida mm. muovipussien käytön. Ainakaan emme heitä yhtään roskaa luontoon! Jospa tänne kaupungin kasvaessa ja kehittyessä saadaan yhä parempi jätehuoltojärjestelmäkin, eikä Pattaya lopulta hukukaan autoihin ja muovipusseihin.