Ajan havinaa Ayutthayassa

Maanantai-iltana Malaysian Airlines saatteli meidät pehmein siivin takaisin Thaimaahan, ja olimme kotona puoli kymmenen aikaan. Eikun pyykit koneeseen ja äkkiä kuivumaan kattotuulettimen alle! Heti aamulla puoli yhdeksältä matka jatkuikin kohti Thaimaan vanhaa pääkaupunkia Ayutthayaa, joka sijaitsee n. 70 km Bangkokista pohjoiseen. Nyt olimme liikkeellä koko perhe (paitsi tietysti Olli), myös ukki ja mummi, eli tarvitsimme kaksi autoa. Toiseksi menopeliksi vuokrasimme Isuzu D-Max avolava-auton.

Thaimaassa tiet ovat uskomattoman hyviä, lähes koko matkan ajoimme valtatietä, jossa on kaksi kaistaa suuntaansa, ja matka sujuikin joutuisasti. Olimme jälleen kerran varanneet majoituksen TripAdvisorin suosittemasta paikasta, emmekä joutuneet pettymään: vähän matkaa historialliselta alueelta umpitien päästä löytyi ihana pieni seitsemän huoneiston Baan Tye Wang -hotelli, jota pitää thaimaalainen perhe. Antiikkihuonekaluilla ja tunnelmallisella ulkosuihkulla varustetut viihtyisät huoneet olivat hyvinkin 50 € arvoiset. Huoneista oli näkymä seesteiseen puutarhaan ja kanaalille, ja temppelikin siellä vilahti illan hämärässä.

Näkymä puutarhasta kanaalille

Näkymä puutarhasta kanaalille

Huoneet

Huoneet

IMG_0613

Kanaali

Kanaali

Pihapuun asukki

Pihapuun asukki

Ravintola/respa

Ravintola/respa

IMG_0478

Ihana ulkosuihku, kuvaan ei mahtunut viherkasvit ja luonnonkivet...

Ihana ulkosuihku, kuvaan ei mahtunut viherkasvit ja luonnonkivet…

Ayutthaya oli silloisen Ayutthayan kuningaskunnan pääkaupunki vuoteen 1767, jolloin burmalaiset hyökkäsivät ja tuhosivat kaupungin. Tämän jälkeen pääkaupunki siirtyi Thonburiin, ja sittemmin nykyiseen Bangkokiin. Ayutthayan historiallinen alue (Ayutthaya Historical Park) on kuulunut vuodesta 1991 Unescon maailmanperintökohteisiin.

Ennen hengenravintoa piti toki ravita ruumiit!

Ennen hengenravintoa piti toki ravita ruumiit!

Pekonia ja pihviä grillissä

Pekonia ja pihviä grillissä

Tuttu näky: Ukki ja iPad

Tuttu näky: Ukki ja iPad

Paljon olikin vanhaa kiveä eri kokoisissa kauniissa kasoissa, osa aika raunioina burmalaisten jäljiltä. Kävimme tarkemmin tutustumassa Wat Chaiwatthanaram -temppeliin (tai sen jäännöksiin), joka on rakennettu v. 1630. Onhan se vaikuttavaa seistä näin vanhan rakennuksen raunioilla.

Wat Chaiwatthanaram

Wat Chaiwatthanaram

IMG_0498

IMG_0499

Tällaiselta se on joskus näyttänyt

Tällaiselta se on joskus näyttänyt

Sisämaassa oli todella kuuma! Tuntui, että läkähdymme raunioihin, ja päätimme jatkaa kierrosta vesireittiä pitkin. Vuokrasimme pitkähäntäveneen, joka kuljetti meidät pitkin Chao Phraya -jokea kaupungin ympäri. Joen varrella sijaitsee useita temppeleitä, ja samalla näimme kaupunkia ja joen rannan vaihtelevaa elämää.

IMG_0505

IMG_0508

IMG_0510

IMG_0519

IMG_0525

IMG_0533

IMG_0537

IMG_0542

IMG_0553

IMG_0593

IMG_0564

IMG_0567

IMG_0579

Ayutthaya on iso teollisuuskaupunki, ja toki siellä on modernejakin rakennuksia..

Ayutthaya on iso teollisuuskaupunki, ja toki siellä on modernejakin rakennuksia..

IMG_0589

Vieretysten oli monenlaisia taloja ja temppeleitä

Viivyimme Ayutthayassa vain yhden yön, ja seuraavana aamuna suuntana oli Kwai-joki. Siellä viidakon siimeksessä tiet olivatkin sitten hiukan kapeampia, ja maisemat vieläkin vihreämmät…

Valmiina uuteen legiin pakollisen vessapysähdyksen jälkeen!

Valmiina uuteen legiin pakollisen vessapysähdyksen jälkeen!

Tällaisia kukkia tällä kertaa

Tällaisia kukkia tällä kertaa onnea tuomassa