Ajan havinaa Ayutthayassa

Maanantai-iltana Malaysian Airlines saatteli meidät pehmein siivin takaisin Thaimaahan, ja olimme kotona puoli kymmenen aikaan. Eikun pyykit koneeseen ja äkkiä kuivumaan kattotuulettimen alle! Heti aamulla puoli yhdeksältä matka jatkuikin kohti Thaimaan vanhaa pääkaupunkia Ayutthayaa, joka sijaitsee n. 70 km Bangkokista pohjoiseen. Nyt olimme liikkeellä koko perhe (paitsi tietysti Olli), myös ukki ja mummi, eli tarvitsimme kaksi autoa. Toiseksi menopeliksi vuokrasimme Isuzu D-Max avolava-auton.

Thaimaassa tiet ovat uskomattoman hyviä, lähes koko matkan ajoimme valtatietä, jossa on kaksi kaistaa suuntaansa, ja matka sujuikin joutuisasti. Olimme jälleen kerran varanneet majoituksen TripAdvisorin suosittemasta paikasta, emmekä joutuneet pettymään: vähän matkaa historialliselta alueelta umpitien päästä löytyi ihana pieni seitsemän huoneiston Baan Tye Wang -hotelli, jota pitää thaimaalainen perhe. Antiikkihuonekaluilla ja tunnelmallisella ulkosuihkulla varustetut viihtyisät huoneet olivat hyvinkin 50 € arvoiset. Huoneista oli näkymä seesteiseen puutarhaan ja kanaalille, ja temppelikin siellä vilahti illan hämärässä.

Näkymä puutarhasta kanaalille

Näkymä puutarhasta kanaalille

Huoneet

Huoneet

IMG_0613

Kanaali

Kanaali

Pihapuun asukki

Pihapuun asukki

Ravintola/respa

Ravintola/respa

IMG_0478

Ihana ulkosuihku, kuvaan ei mahtunut viherkasvit ja luonnonkivet...

Ihana ulkosuihku, kuvaan ei mahtunut viherkasvit ja luonnonkivet…

Ayutthaya oli silloisen Ayutthayan kuningaskunnan pääkaupunki vuoteen 1767, jolloin burmalaiset hyökkäsivät ja tuhosivat kaupungin. Tämän jälkeen pääkaupunki siirtyi Thonburiin, ja sittemmin nykyiseen Bangkokiin. Ayutthayan historiallinen alue (Ayutthaya Historical Park) on kuulunut vuodesta 1991 Unescon maailmanperintökohteisiin.

Ennen hengenravintoa piti toki ravita ruumiit!

Ennen hengenravintoa piti toki ravita ruumiit!

Pekonia ja pihviä grillissä

Pekonia ja pihviä grillissä

Tuttu näky: Ukki ja iPad

Tuttu näky: Ukki ja iPad

Paljon olikin vanhaa kiveä eri kokoisissa kauniissa kasoissa, osa aika raunioina burmalaisten jäljiltä. Kävimme tarkemmin tutustumassa Wat Chaiwatthanaram -temppeliin (tai sen jäännöksiin), joka on rakennettu v. 1630. Onhan se vaikuttavaa seistä näin vanhan rakennuksen raunioilla.

Wat Chaiwatthanaram

Wat Chaiwatthanaram

IMG_0498

IMG_0499

Tällaiselta se on joskus näyttänyt

Tällaiselta se on joskus näyttänyt

Sisämaassa oli todella kuuma! Tuntui, että läkähdymme raunioihin, ja päätimme jatkaa kierrosta vesireittiä pitkin. Vuokrasimme pitkähäntäveneen, joka kuljetti meidät pitkin Chao Phraya -jokea kaupungin ympäri. Joen varrella sijaitsee useita temppeleitä, ja samalla näimme kaupunkia ja joen rannan vaihtelevaa elämää.

IMG_0505

IMG_0508

IMG_0510

IMG_0519

IMG_0525

IMG_0533

IMG_0537

IMG_0542

IMG_0553

IMG_0593

IMG_0564

IMG_0567

IMG_0579

Ayutthaya on iso teollisuuskaupunki, ja toki siellä on modernejakin rakennuksia..

Ayutthaya on iso teollisuuskaupunki, ja toki siellä on modernejakin rakennuksia..

IMG_0589

Vieretysten oli monenlaisia taloja ja temppeleitä

Viivyimme Ayutthayassa vain yhden yön, ja seuraavana aamuna suuntana oli Kwai-joki. Siellä viidakon siimeksessä tiet olivatkin sitten hiukan kapeampia, ja maisemat vieläkin vihreämmät…

Valmiina uuteen legiin pakollisen vessapysähdyksen jälkeen!

Valmiina uuteen legiin pakollisen vessapysähdyksen jälkeen!

Tällaisia kukkia tällä kertaa

Tällaisia kukkia tällä kertaa onnea tuomassa

Malesian merillä

Lauantaiaamuna ehdimme vielä kiertää saaren ennenkuin oli aika palauttaa vuokra-auto. Loppupäivä kului rentoutuessa hotellin rannassa ja seuraavaa päivää suunnitellessa.

IMG_0135

IMG_0128

Ombak Villas uima-altaat

Ombak Villas uima-altaat

IMG_0180

Langkawi Lagoon Resortin rantaa

Langkawi Lagoon Resortin rantaa

Langkawi Lagooni puoli on ihan eri tylinen kuin Ombak-puoli. Täällä oli vähän enemmän porukkaakin.

Langkawi Lagooni puoli on ihan eri tyylinen kuin Ombak-puoli. Täällä oli vähän enemmän porukkaakin.

IMG_0195

Ei ruuhkaa rannallakaan...

Ei ruuhkaa rannallakaan…

IMG_0169

IMG_0192

Ruokaa odotellessa

Ruokaa odotellessa

Valkosipuli-anjovispizzaa!

Valkosipuli-anjovispizzaa ja fish&chips!

Sinne se taas painuu..

Sinne se taas painuu..

IMG_0210

Ombak Villan uima-allas ja ravintola-alue iltavalaistuksessa

Ombak Villan uima-allas ja ravintola-alue iltavalaistuksessa

Seuraavalle päivälle varasimme ”illallisristeilyn auringonlaskussa” Blue Water Star Sailing -firman kautta. Tripadvisorin arvostelut olivat päätähuimaavat, enkä nyt jälkikäteen yhtään ihmettele miksi! Vaikka Damah Indai -alus ei ollut varsinainen purjevene, niin leppoisa puksuttelu mahtavien kalliosaarten lomassa koskemattomassa maisemassa ja kirkkaansinisten vesien läpi oli hieno kokemus. Sääkin suosi ja aurinko maalasi laskullaan taivaalle taas taideteoksen.

Satamassa

Satamassa

IMG_0238

Tällainenkin bongattiin. Ei riittäisi yksi lottovoitto...

Tällainenkin bongattiin. Ei riittäisi yksi lottovoitto…

Risteilyaluksemme

Risteilyaluksemme

Malesiassa meressä on hiekka- ja savipohja, eikä niinkään korallia, joten vesi ei ole samalla tavalla lasinkirkasta kuten esim Etelä- Thaimaassa, eikä tämä ole siten hyvä sukelluskohde. Puhdasta ja sinistä vesi kyllä oli, ja mahtavan lämmintä. Saaret ovat joko pieniä hiekkarantoja tai enimmäkseen jyrkkiä kallioita, joten maihinnousu on usein mahdotonta ja luonto säilyy koskemattomana. Reissullamme emme muita veneitä juuri nähneet. Intian valtamerestä v. 2004 noussut tsunamikaan ei kuulemma pahasti runnellut Malesiaa.

Alkumatkasta sade yritti saada kiinni, muttei onnistunut

Alkumatkasta sade yritti saada kiinni, muttei onnistunut

IMG_0263_2

IMG_0275

Yritäpä rantautua tälle saarelle

Yläkannella

Yläkannella uinnin jälkeen

Pääsimme rauhassa tutustumaan asumattomiin pikkusaariin kumiveneellä

Pääsimme rauhassa tutustumaan asumattomiin pikkusaariin kumiveneellä, emoalus odotteli ankkurissa

IMG_0340

IMG_0346_2

You are only supposed to leave your footprints behind… otin kuitenkin muutaman simpukan muistoksi ja tietysti keräsin myös muutamat muoviroskat talteen

Vastaanottokomitea häippäsi hyvin äkkiä kun menimme lähemmäksi

Vastaanottokomitea häippäsi hyvin äkkiä kun menimme lähemmäksi

IMG_0358

Firman omistajapariskunta Gerd ja Eva (joka toimi myös kapteenina) ovat saksalaisia, jotka lähtivät purjeveneellä kiertämään maapalloa 13 vuotta sitten. Viisi vuotta kierettyään rantautuivat Langkawille tarkoituksenaan viettää siellä pari viikkoa. Siellä ovat edelleenkin, kahdeksan vuoden jälkeen! Langkawin kauneus ja koskemattomuus kuulemma lumosi Evan, enkä ihmettele miksi.

Eva ja Annika illallisen valmistelupuuhissa

Eva ja Annika illallisen valmistelupuuhissa

Jamo ja Volke-apukippari

Jamo ja Volke-apukippari

IMG_0380_2

IMG_0389

IMG_0412_2

How ’bout a Gin Tonic?

IMG_0415

IMG_0430

Joskus elämässä kokee täydellisen rentoutumisen ja hyvän olon hetken. Tässä niistä yksi.

IMG_0419

Kapteeni-Evalla riitti kiehtovia ja hauskoja tarinoita niin pallonkierrosta kuin risteilyjen vetämisestäkin. Olimme ainoat vieraat laivalla, ja niin mukavasti synkkasi yhteen, että lähdimme lopulta laivalta vasta yömyöhällä, vaikka risteily lopui jo iltakahdeksalta! Eva paitsi oli loistava emäntä, samalla suvereenisti kipparoi laivaa ja valmisti maittavan monen ruokalajin illallisen. Toki apuna olivat maailmaa kiertävä Annika ja Volke, joka ilmeisesti Evan vanha ystävä.

Dinner is served!

Dinner is served!

Eva on loistava tarinankertoja, ja lisämausteena hänellä on mahtavan käheä merirosvon nauru!

Eva on loistava tarinankertoja, ja lisämausteena hänellä on mahtavan käheä merirosvon nauru!

Langkawi oli hieno uusi tuttavuus, jonne on mukava joskus palata -toivottavasti omalla veneellä…?

Mahtimaisemia ja maksimekkoja Malesiassa

Täytyypä heti aluksi sanoa, ettei ole ollenkaan hullumpaa kirjoitella blogia täällä hotellin parvekella. Edessä avautuu meri, oikealla siintävät sumuiset vuoret… Ok, myönnettäköön, että sataa vettä, mutta sehän ei haittaa. Sama juttu oli eilen, aamupäivän vesisadetta, mutta ensimmäisen lomapäivän säästä sukeutui lopulta aivan loistava ja aurinkoinen!

Lähdimme liikkeelle torstaiaamuna jo puoli kolme aamuyöstä, koska lentomme Kuala Lumpurin kautta Langkawille lähti Bangkokista klo 06.00. Laitoin minua vaivanneen pahoinvoinnin väsymyksen piikkiin, mutta perille päästyämme tajusin, että kysymyksessä oli joku muu: ensimmäinen ilta ja yö menivät oksennellessa ja vatsakivun kourissa. Ruokamyrkytys, ehkä?

Aamukahvilla klo 5 Bangkokissa Suvarnabhumin lentokentällä

Aamukahvilla klo 5 Bangkokissa Suvarnabhumin lentokentällä

Malesia!

Malesia!

IMG_9795

Pilvien päällä kiidetään

Pilvien päällä kiidetään

IMG_9814

Saavuttuamme hotellille en osannut heti nauttia edes hurjan hienosta miljööstä, saatikka siitä miten upea huone meillä on. Onneksi vuoteesta näki suoraan merelle, ja jaksoin sen verran raotella silmiäni, että pääsin todistamaan yhtä elämäni upeimmista auringonlaskuista -ja niitä on sentään tullut jonkin verran nähtyä.

Näkymä sängystä merelle!

Näkymä sängystä merelle!

IMG_9896

IMG_9906

Vietämme siis kahdestaan (!) täällä Langkawilla 4 päivää ukin ja mummin ollessa kotona Thaimaassa lapsenvahteina. Ei hassumpaa! Hotellimme on Ombak Villas by Langkawi Lagoon Hotel. Ombak Villat ovat aivan uusia pikku sviittejä, jotka on rakennettu jo pidempään toimineen Langkawi Lagoon Resortin tuntumaan. Hotellilla ja koko saarella on melko hiljaista, mutta täälläkään ei ole sesonki.

IMG_9837

Näkymä parvekkeelta hotellille päin

Meidän huone!

Meidän huone!

Hotellin rantatiellä

Hotellin rantatiellä

Rantaa

Rantaa, varsinainen uimaranta on ruskeiden talojen toisella puolella

Tiesin, että Malesia on pääosin islamilainen maa, mutta silti minut jotenkin pääsi taas yllättämään sama ilmiö kuin mm. Dubaissa. Olemme tropiikissa, lomaparatiisissa, ja täälläkin suurin osa vieraista on muslimipariskuntia, joissa mies kulkee värikkäissä, logojen runtelemissa lippiksissä ja shortseissa, ja vaimo kulkee pikimustassa niqabissa perässä, vain silmät näkyvillä. En vaan jaksa ymmärtää… eikä minun varmaan tarvitsekaan. Aamupalapöydässä on jännä seurata, kuinka naiset taitavasti pujauttelevat munakkaansa ja paahtoleipänsä kasvojen alaosaa peittävän läpän alle. Täällä saa sentään osoittaa hellyyttä julkisesti, toisin kuin Dubaissa, koskapa samaiset pariskunnat istuskelevat sylikkäin rannalla halaillen hyvin rakastuneen näköisenä. Dubaissahan pienestäkin halista napsahti ostarilla heti punainen kortti käteen!

Näillä miehillä sentään pitkät housut jalassa, vaikka on kuuma

Hotellin tuloaulaa. Näillä miehillä sentään pitkät housut jalassa, vaikka on kuuma

Maassa maan tavalla… silti altaalle meno bikineissä ei tunnu ihan luontevalta. Altaalla on pukeutumisohjeita musliminaisille (miten monta kaapukerrosta saa olla yllä altaaseen mennessä), ja allaspojat tulivat ihan varta vasten sanomaan, että ”bikinis, okei”. Nythän tuo aurinko jo paistaakin, eli pakko kai lähteä kohta testaamaan.

allasohje

Tässä siis hyväksytyt uima-asut. Plus kuulemma bikinit.

Ekan yön oksentelun lomassa tuli vielä kotoa Thaimaasta viestiä, että Piekun päästä oli löytynyt hyvin eloisa ja runsas täipopulaatio! Täällä tropiikissahan nuo pikkuloiset ovat varsin yleisiä, ja emme ole aikaisemminkaan niiltä kokonaan välttyneet, vaan mm. Dominikaaniseen tasavaltaan suuntautuneen loman jälkeen pestiin myrkkyshampoilla ja kammattiin hyvin ahkerasti, ja kertaalleen ihan kotimaisia täitäkin vastaan taisteltiin! Olin nyt kyllä salaa tyytyväinen ettemme itse olleet kotona… siinä kunnossa kaikki se touhu ja lakanoitten pesut päälle olisi tuntunut ylivoimaiselta. No, jos näillä selvittäisiin tästä reissusta niin voitaisi olla tyytyväisiä…

Aamulla vuokrasimme auton vuorokaudeksi, ja suuntasimme ensimmäisenä kohti vuorilla sijaitsevia lähteitä ja niistä kumpuavaa vesiputousta (Seven Wells Waterfall). Yli 700 rappusta lähteille veti ennestään puolikuntoisen varsin veteläksi, mutta huikeat maisemat, upean vehreä luonto ja viimeistään pulahdus vesiputouksen alle muotoutuneisiin kallioaltaisiin virkisti kummasti!

Vuorka-automme Toyota Rush

Vuorka-automme Toyota Rush. Onneksi täälläkin jo tutuksi käynyt vasemmanpuoleinen liikenne.

Saarella on runsaasti apinoita, nämä tulivat heti auton luo ja olisivat varmaan tulleet autoonkin, jos olisin avannut ovea yhtään enempää...

Saarella on runsaasti apinoita, nämä tulivat heti auton luo ja olisivat varmaan tulleet autoonkin, jos olisin avannut ovea yhtään enempää…

Seven Wells

Seven Wells

IMG_9937

Singaporen laivaston pojilla oli hauskaa luonnon liukumäessä

Tästä vesi lähti vyörymään alaspäin...

Tästä vesi lähti vyörymään alaspäin…

...hienona putouksena pitkin kallioseinämää

…hienona putouksena pitkin kallioseinämää

IMG_0017

Loistava uimapaikka!

IMG_0020

Tässä vielä onnellisesti aurinkolasit päässä. Hetken kuluttua katosivat -jälleen.

Tässä vielä onnellisesti aurinkolasit päässä. Hetken kuluttua katosivat -jälleen.

IMG_0015

Seuraavaksi ajoimme ihan lähelle Oriental Villageen, joka on perinteiseen kylätyyliin rakennettu kauppa- ja viihdekeskittymä, ja samalla Langkawi Cable Carin eli vuoren huipulle vievän gondolihissin lähtöasema. Meille sattui hyvä tuuri, koska emme joutuneet juurikaan jonottamaan. Alas tultuamme paikalle oli pölähtänyt useampi bussilastillinen porukkaa, ja jonot olivat kymmeniä metrejä pitkät! Tämä hissi on maailman jyrkin laatuaan, ja vie ensin 650 m korkeudella merenpinnasta silaitsevalle väliasemalle ja sitten 708 m korkeuteen pääteasemalle. Pituutta hissillä on 1700 m. Maisemia en edes yritä sanoin kuvailla.

Langkawi Cable Car ala-asema

Langkawi Cable Car ala-asema

Seven Wellsin vesiputous näytti korkeuksista varsin pieneltä

Seven Wellsin vesiputous näytti korkeuksista varsin pieneltä

IMG_0065

Vasemmalla näkyy meidän hotelli, valkoinen kolmio on hotellialueen oikeassa laidassa sijaitseva ravintolarakennus

Vasemmalla näkyy meidän hotelli, valkoinen kolmio on hotellialueen oikeassa laidassa sijaitseva ravintolarakennus

IMG_0071

IMG_0080

IMG_0084

Tälle kävelysillalle ei päässyt, oli remontissa

Tälle kävelysillalle ei päässyt, oli remontissa

IMG_0089

Meri!

Meri!

IMG_0100

Matkamuistomyymälän ”aidoissa” Jimmy Choo -laseissa on helppo hymyillä!

Alastulossa hiukan päätä huimasi, kun kuljettiin tämän harjanteen yli...

Alastulossa hiukan päätä huimasi, kun kuljettiin tämän harjanteen yli…

IMG_0106

Ajelimme vielä saaren eteläkärkeen katselemaan suosituimman rannan Cenang Beachin meininkiä. Tie kulkee sen verran kaukana rannasta, ettemme juuri päässeet sitä näkemään, mutta rantakadulla oli sentään hiukan enemmän elämää kuin meidän hotellin kulmilla, ja siten myös kauppoja ja ravintoloita. Muutoin emme todellakaan säpinää kaivanneet. Oli vaan käynyt nopeasti ilmi, että hotellimme on paitsi muslimivaltainen, myös ilmeisen muslimiomisteinen, emmekä olleet tähän mennessä löytäneet koko hotellin alueelta edes yhtä oluttölkkiä… ja hotellin huonepalvelussa alkoholittomat juomat olivat järkyttävän hintaisia, esim. Cokis-tölkki 10 ringittiä (2,5€), kun se lopulta löytämässämme muslimeilta kielletyssä verovapaassa myymälässä maksoi 1,60 ringittiä! Niinpä teimme hankintoja koko loman tarpeiksi.

Täälläkin liikenneturvallisuus on varsin kyseenalaista

Täälläkin liikenneturvallisuus on varsin kyseenalaista

Resort World Langkawi -hotelli sijaitsee ihan saaren eteläkärjessä, siellä oli myös hienoja veneitä

Resort World Langkawi -hotelli sijaitsee ihan saaren eteläkärjessä, siellä oli myös hienoja veneitä

IMG_0111

Little Mexican Restaurant tarjosi tuliset burgerit ja avocadosalaattia -ja tietysti margarita minulle!

Little Mexican Restaurant tarjosi tuliset burgerit ja avocadosalaattia -ja tietysti margarita minulle!

Ravintolan seinältä se selityskin löytyi...

Ravintolan seinältä se selityskin löytyi…

Ruoka on hotellilla hyvin edullista. Söin ravintolassa (siinä mikä näkyi valkoisena kolmiona vuorelta) illalla kermaista, herkullista herkkusienikeittoa valkosipulileivällä (ainoa minkä saatoin kuvitella edelleen kouristelevan mahani vetävän), hinta 14 ringittiä. Olimme ainoat asiakkaat koko ravintolassa, ja taisimme herättää tarjoilijaporukan iltahorroksesta saapuessamme paikalle ja aikamme kolisteltuamme ja ihmeteltyämme onko paikka edes auki. Totesimme tarjoilijalle, että taitaa olla hiljaista näin sesongin alla, mutta hän povasi koko kaudesta katastrofaalisen hiljaista… Tänne kannattaa siis tulla jos kaipaa lepoa ja rauhaa ja huikaisevan kauniita maisemia!

Totuuden temppeli ja muita kivoja kaupunkinäkymiä

Oppu saa ukilta kyytiä!

Oppu saa ukilta kyytiä!

Ukin ja mummin kanssa on kävelty päivittäin pitkiä lenkkejä ympäri kaupunkia, jotta he saisivat mahdollisimman hyvän tuntuman kaupunkiin. Sunnuntaina lenkin jälkeen oli kiva lähteä viettämään aurinkoista iltapäivää Pattaya Parkin vesipuistoon. Vaikka puisto on ihan meidän vieressä, emme ole ehtineet käydä täällä kuin sen yhden kerran alussa.

Harvoja kertoja kun viereisen huvipuiston vuoristoradan näkee toiminnassa. Ei ole vielä sesonki.

Harvoja kertoja kun viereisen huvipuiston vuoristoradan näkee toiminnassa. Ei ole vielä niin sesonki.

Vilma ja Piekku tulossa alas vesiliukumäkeä.

Vilma ja Piekku tulossa alas vesiliukumäkeä.

IMG_9421

Tytöt ottaa rennosti!

Tytöt ottaa rennosti!

Tämäkin hissi on vielä testaamatta...

Tämäkin hissi on vielä testaamatta…

Uimisen jälkeen maistuu khaupat eli paistettu riisi ja kevätkääryleet!

Uimisen jälkeen maistuu khaupat eli paistettu riisi ja kevätkääryleet!

Vielä loppu-uinnit... Puiston ympäri kulkee allas jossa vesi virtaa kuin joessa, siinä on mukava ajelehtia virran mukana tai urheilla vastavirtaan.

Vielä loppu-uinnit… ja Oppu jälleen lennossa! Puiston ympäri kulkee allas jossa vesi virtaa kuin joessa, siinä on mukava ajelehtia virran mukana tai urheilla vastavirtaan.

Kävimme katsastamassa uudestaan myös Pratamnakin kukkulaa vartioivan Buddha-patsaan. Siellä oli jonkin tv-ohjelman kuvaukset menossa, ja Buddhan edusta aika kansoitettu.

IMG_9453

Action!

Action!

IMG_9462

IMG_9458

IMG_9474

IMG_9486

Näkymä Bubbha Hilliltä kaupunkiin

Näkymä Bubbha Hilliltä kaupunkiin

Matka jatkui -tietysti kävellen- mäkeä ylös varsinaiselle näköalatasanteelle, jolla emme olleet aiemmin käyneet. Täältä näkymät joka suuntaan olivat suorastaan huikaisevat ja kaupunki näyttää todella laajalta! Uskoisimpa monen muun tavoin, että kaupungin todellinen väkiluku on lähempänä miljoonaa, kuin virallista puolta miljoonaa?

IMG_9488

Pattaya Beach View Pointilta nähtynä

Kaupunki jatkuu lähes silmänkantamattomiin

Kaupunki jatkuu lähes silmänkantamattomiin

Paluumatka kulki luontevasti Bali Hain majakkaravintolan kautta. Upea, aurinkoinen keli muutui viime hetkellä rankkasateeksi, ja kotiin palasi litimärkä joukko.

Iloiset turistit!

Iloiset turistit!

Fried sea bass valkosipulilla oli erinomaista, kuten kaikki muukin

Fried sea bass valkosipulilla oli erinomaista, kuten kaikki muukin

IMG_9521

Ja maisemahan täällä on tunnetusti vailla vertaa...

Ja maisemahan täällä ovat tunnetusti vailla vertaa…

IMG_9768

Matkalla kävimme tutustumassa urheilupuistoon, jossa koulu käy liikuntatunnilla lähes jopa perjantai

Matkalla kävimme tutustumassa urheilupuistoon, jossa koululaiset käyvät liikuntatunnilla lähes joka perjantai

Uitetut koirat...

Uitetut koirat…

Ja lapset ottavat ilon irti kaatosateestakin!

Ja lapset ottavat ilon irti kaatosateestakin!

Seuraavana aamuna hyppäsimme autoon ja ajoimme Pattayan pohjoisosaan tutustumaan nk. ”totuuden temppeliin”, Sanctuary of Truth (tunnetaan myös nimillä Wang Boran tai Prasat Mai). Tämä valtaisa yli 100 m korkea ja 100 m pitkä puurakennelma vaikuttaa ikivanhalta, mutta on itse asiassa rikkaan thaimaalaisen liikemiehen Lek Viriyapanthin alullepanema ja rahoittama projekti, jota on alettu rakentaa vasta vuonna 1981. Lukemattomissa puukaiverruksissa ja -patsaissa on vaikutteita sekä buddhalaisesta että hindulaisesta uskonnosta, sekä mm. Thaimaan, Intian ja Kiinan mytologiasta. Rakennus tehdään täysin puusta, vanhoja rakennusmenetelmiä ja tapoja kunnioittaen, eli metalliakaan ei juuri käytetä. Ei siis ihme, että projekti on edelleen kesken, ja arvioitu valmistumisaika on v. 2025.

IMG_9716

Rakennus on uskomaton, joka ikinen soppi täynnä taidokkaasti kaiverrettua puuta, sekä ulko- että sisäpuolella. Ja ulkopuolella tietysti asianmukainen markkinameininki, kuten kaikkien nähtävyyksien luona. Oli hevos- ja norsuajelua, matkamuistoja, tanssiesityksiä ja ravintoloita. Koska kyseessä on rakennustyömaa, kaikille jaettiin tullessa kypärät.

Sanctuary of Truth lepää majesteettisena upealla paikalla meren rannalla

Sanctuary of Truth lepää majesteettisena upealla paikalla meren rannalla

IMG_9566

Kulku temppelille käy vehreän sademetsän siimeksessä

Kulku temppelille käy vehreän sademetsän siimeksessä

Me kävelimme ihan omin jaloin...

Me kävelimme ihan omin jaloin…

IMG_9598

IMG_9605

IMG_9624

IMG_9628

IMG_9634

IMG_9646

IMG_9672

IMG_9678

Taltat ja vasarat kilkkaavat tauotta, vielä 12 vuotta?

Taltat ja vasarat kilkkaavat tauotta, vielä 12 vuotta?

IMG_9693

IMG_9703

IMG_9707

IMG_9713

Tarkoitus oli mennä syömään illallista kukkulan juurella olevaan intialaiskortteliin johonkin kivaan ravintolaan. Siellä syttyi kuitenkin iltapäivällä raju tulipalo, ja koko kortteli jouduttiin sankan savun takia eristämään. Toisessa suunnassa sijaitseva, todella hyvä (joskin paikallisittain hiukan hintava) Indian by Nature -ravintola Thepprasit-kadun varrella tarjosi meille herkullisen intialaisen illan!

IMG_9727

Mm. kalaa, kanaa, lammasta, linssejä, naan-leipää, raitaa ja riisiä. Ja herkulliset mango-lassit!

Mm. kalaa, kanaa, lammasta, linssejä, naan-leipää, raitaa ja riisiä. Ja herkulliset mango-lassit!

Kirjoitan tätä Malesian Langkawilla, jonne tulimme eilen. Seuraavassa blogissa siis kuvia ja kuulumisia täältä upean vehreältä saarelta!

Perheenlisäyksiä

Tytöt hassuttelee omassa kylpyammeessa

Tytöt hassuttelee omassa kylpyammeessa

Alkuviikko meni matkasta toipuessa. Niinhän se on, että loman jälkeen on aina loman tarpeessa! Päiviin mahtui kaikenlaista kodin kunnostusta ja puuttuvien tavaroiden hankkimista. Pesimme mm. painepesurilla koko pihan, joka oli ihan vihreänä levästä jatkuvien sateiden vuoksi. Tähän kului tunti jos toinenkin.

Naapuri pyysi katsomaan, kun heidän ilmastointilaitteitaan puhdistettiin. Tästä johtuen sama tiimi tule heti perään meille tekemään saman työn. Ai kamala millaista moskaa sieltä löytyi...

Naapuri pyysi katsomaan, kun heidän ilmastointilaitteitaan puhdistettiin. Tästä viisastuneena pyysin saman tiimin tulemaan heti perään meille tekemään saman työn. Ai kamala millaista moskaa sieltä löytyi…

Porukka teki huolellista työtä, kaikki pestiin painepesurilla tai höyryttimellä.

Porukka teki huolellista työtä, kaikki pestiin painepesurilla tai höyryttimellä.

Oppu ja elektroniikka-megamarket Tukcomista löytynyt käytetty iPhone 4 (160 euroa, ainakin 3 päivän kuluttua toimii moitteettomasti!)

Oppu ja ”uusi” puhelin: elektroniikka-megamarket Tukcomista löytynyt käytetty iPhone 4 (160 euroa, ainakin vielä 3 päivän kuluttua toimii moitteettomasti!)

Bali Hain majakkaravintolasta alkaa muodostua yksi suosikeistamme... testattiin heidän Wing Bean salaattinsa (taivaallista) ja hiukan Tom Yamia kyytipojaksi

Bali Hain majakkaravintolasta alkaa muodostua yksi suosikeistamme… testattiin heidän Wing Bean salaattinsa (taivaallista) ja hiukan Tom Yamia kyytipojaksi

IMG_9174

Loppuajasta kun ei malta istua paikoillaan, pitää keksiä jotain tekemistä!

Loppuajasta kun ei malta istua paikoillaan, pitää keksiä jotain tekemistä. Voi vaikka leikkiä koala-karhua!

Jälleen yksi kukkapunosten myyjä työssään vilkkaassa risteyksessä

Jälleen yksi kukkapunosten myyjä työssään vilkkaassa risteyksessä

Ruuanmyyntikoju keskustassa

Ruuanmyyntikoju keskustassa

Kävimme torstai-iltana pesettämässä auton (oli jo aikakin!!!). Tiesimme, että se on edullista, mutta kuitenkin hämmästyimme, kun pesu ja myös sisäpuolen imurointi ja pesu maksoi yhteensä vain 200 THB (reilu 5€)!

Autoa pesulasta odotellessa menimme viereiseen ravintolaan syömään. Se sijaitsi lähestulkoon alikulkusillan alla ja oli erittäin "autenttinen". Kuten ennenkin, saimme tällaisessa hyvin yksinkertaisessa paikassa erinomaista ruokaa ja naurettavan halvalla!

Autoa pesulasta odotellessa menimme viereiseen ravintolaan syömään. Se sijaitsi lähestulkoon alikulkusillan alla ja oli erittäin ”autenttinen”. Kuten ennenkin, saimme tällaisessa hyvin yksinkertaisessa paikassa erinomaista ruokaa ja naurettavan halvalla!

IMG_9195

Jamo tilasi taas niin tulista ruokaa, että hänelle tuotiin kaalia ilmeisesti ”paloa sammuttamaan”. Ravintolan juomavalikoimiin ei kuulunut olut, mutta omistaja totesi, että ”hae tuosta lähimarketista!”. Ja mehän haettiin.

IMG_9192

Perjantai-aamuna haimme Bangkokista Suvarnabhumin kentältä kauan odotettuja vieraita: ukin ja mummin, jotka tulivat parin viikon visiitille, sekä Vilman. Olipa liikuttava jälleennäkeminen kun viimein löysimme toisemme lentokentän tuloaulassa!

Jo toista kertaa viikon sisällä lentokentällä. Nyt kun tuo sakkoasiakin tuli selväksi, suoriuduimme 130 km matkasta tunnissa!

Jo toista kertaa viikon sisällä lentokentällä. Nyt kun tuo sakkoasiakin tuli selväksi, suoriuduimme 130 km matkasta tunnissa!

Ja heti polskimaan altaasen, vaikka ilma oli kumman viileä: vain +28 astetta... ja vettäkin yritti hiukan sadella. Vilman tukka muuttui kloorivedessä ihan vihreäksi! Onneksi muistin jonkun sanoneen, että limettimehulla vihreyden saa pois. Toimii!

Ja heti polskimaan altaasen, vaikka ilma oli kumman viileä: vain +28 astetta… ja vettäkin yritti hiukan sadella. Vilman tukka muuttui kloorivedessä ihan vihreäksi! Onneksi muistin jonkun sanoneen, että limettimehulla vihreyden saa pois. Toimii!

Umpiväsyneet matkalaiset yrittävät pysytellä hereillä yöhön saakka, jotta pääsisivät kiinni rytmiin.

Umpiväsyneet matkalaiset yrittävät pysytellä hereillä yöhön saakka, jotta pääsisivät kiinni rytmiin.

Aurinkotuoleihin hankittiin uudet pehmusteet, ja heti meille ilmestyi uusia yövieraita...

Aurinkotuoleihin hankittiin uudet pehmusteet, ja heti meille ilmestyi uusia yövieraita…

Aamusta parin tunnin kävelylle pitkin Jomtienin rantakatua

Aamusta parin tunnin kävelylle pitkin Jomtienin rantakatua

IMG_9220

Tulvavedet ovat mereen vyöryessään tehneet tuhojaan...

Tulvavedet ovat mereen vyöryessään tehneet tuhojaan…

IMG_9231

Ei tullut lasikauppoja

Lounasta kaupan

Lounasta kaupan

IMG_9248

Olen aiemminkin tainnut muutamaan otteeseen mainita rannan roskaisuudesta. Nyt tilanne on edelleen turistikauden vilkastuessa parantunut. Lenkillä ollessa olen bongaillut näitä siisteysvetoomuksia useaan otteeseen, muttei ole koskaan sattunut kameraa mukaan. Ainakin omatuntoon yritetään vedota, siitä se ei ole kiinni…

IMG_9256

IMG_9244

IMG_9230

Hah! Kukahan tätäkin asiaa vahtii...

Hah! Kukahan tätäkin asiaa vahtii…

IMG_9242

IMG_9258

Kaikenlaisia varoituksia

Rantakadulla on paljon keskeneräisiä rakennuksia. Kuinkahan moni tästäkin on aikoinaan ostanut "täysin kalustetun" asunto-osakkeen, ja menettänyt rahansa...

Rantakadulla on paljon kauan sitten kesken jääneitä rakennuksia. Kuinkahan moni tästäkin on aikoinaan ostanut ”täysin kalustetun” asunto-osakkeen, ja menettänyt rahansa…

Kävimme katsastamassa myös Pattayan ”Floating Marketin” eli kelluvat markkinat. Olihan siellä vettä ja muutamia kelluvia myyntiveneitäkin, mutta pääasiassa kiinteitä, jalustoille rakennettuja kulkusiltoja ja kojuja. Kaikkea mahdollista oli kaupan, varsinkin ruokaa. Paikalliset pääsevät tänne ilmaiseksi, mutta farangeilta on alettu viime aikoina periä 200 THB (n. 5 €) pääsymaksu. Tästä olisi saanut vapautuksen vain työluvalla tai thaimaalaisella ajokortilla, jollaisia meillä ei vielä ole.

IMG_9261

IMG_9277

IMG_9338

IMG_9340

IMG_9336

IMG_9330

Ei ollut nälkä, mutta vaikka oli ollutkin, jotkut ruuat olisivat silti jääneet ostamatta…

IMG_9272

IMG_9270

No näitä joutuu ehkä jossakin vaiheessa maistamaan, ovat kuulemma hyviä. Siis paahdetut heinäsirkat.

No näitä joutuu ehkä jossakin vaiheessa maistamaan, ovat kuulemma hyviä. Siis paahdetut heinäsirkat.

IMG_9273

IMG_9276

IMG_9337

IMG_9362

Paikallinen mankiau

Paikallinen mankiau

Markkinoilla oli myös thai -tanssiesitys, ja pääsimme ihastelemaan kauniita perinnevaatteita ja siroa liikehdintää. Ja sitä, miten naiset saavat sormensa kaartumaan taaksepäin...! Ei ihan kaikilta onnistu.

Markkinoilla oli myös thai -tanssiesitys, ja pääsimme ihastelemaan kauniita perinnevaatteita ja siroa liikehdintää. Ja sitä, miten naiset saavat sormensa kaartumaan taaksepäin…! Ei ihan kaikilta onnistu.

IMG_9308

IMG_9292

IMG_9296

IMG_9303

IMG_9373

IMG_9329

Markkinoilla näkee myös kaikkea kummaa...

Markkinoilla näkee myös kaikkea kummaa…

Paluumatkalla nähtiin muutama tyypillinen henkilökuljetus, joka ehkä meillä Suomessa ei olisi mahdollista. Oltiin kuitenkin moottoritiellä, jossa nopeus parhaillaan reippaasti toistasataa km/h.

IMG_9378

Täyteen ahdettu lavataksi

IMG_9380

Työmiehiä

IMG_9382

Kuskilla kypärä, lapsella ei…

Illalla veimme vieraamme syömään ihanaan Gabbages & Condoms -ravintolaan, jonka tunnelma ja miljöö eivät taaskaan pettäneet. Taivas pysyi pilvessä, joten auringonlasku jäi tällä kertaa näkemättä. Mutta niitä onneksi riittää!

IMG_9390

Siististi Singaporessa

Kävimme pienellä viikonloppureissulla Singaporessa. Varsinaisesti syy tähän oli se, ettemme alunperin tienneet, että turistiviisumiin saisi kuukauden jatkoajan paikallisesta Immigrationistakin (tietysti maksua vastaan). Ja visiitin lyhyyden selittää se, ettemme tienneet, että meidän pitäisi hakea ulkomailla paikallisesta Immigrationista jatkoaikaa viisumeihimme. Eipä se viikonlopun aikana onnistunut. Eli reissusta tuli puhtaasti hupimatka!

Jetstar-yhtiön kyytimme odottamassa Bangkokin Suvarnabhumin lentokentällä

Jetstar-yhtiön kyytimme odottamassa Bangkokin Suvarnabhumin lentokentällä

IMG_8703 Singapore on hassu pieni kaupunkivaltio. Siellä väestöstä 75% on kiinalaista, 14% malesialaista ja 9% intialaista alkuperää, loput mm. länsimaalaisia. Maalla on lyhyt oma historia, ilmeisestikin paljon rahaa, ja varmasti yksi maailman suurimmista asutustiheyksistä. Meidän hotellimme sijaitsi nk. Little Indiassa. Aivan ydinkeskustan lasi- ja teräspalatsit eivät houkutelleet, eivät myöskään hintojensa puolesta. Nyt asustimme boutique-tyylisessä Kam Leng -nimisessä hotellissa (kaksi yötä kahdessa huoneessa yht. n. 350 euroa, mitä on pidettävä tässä kaupungissa varsin kohtuullisena). Opimme varsin pian, ettei mihinkään kannata kävellä. Jalkakäytävät olivat laitakaupungilla huonot, mutta siistit. Singaporessahan roskaamisesta saa isot sakot, jopa 2000 dollaria eli reilu 1000 €. Purukumin pureskelukin on kaduilla kokonaan kieletty. Aivan keskustassa on hienoja jalkakäytäviä, mutta teiden yli pääsee lähinnä kävelysiltoja pitkin, ja kuumuus on todella läkähdyttävä! Kaduilla vilisee takseja, joita on kuitenkin hankala saada pysäytettyä: kysyntä ylittää tarjonnan. Takseilla on selkeästi valo osoittamassa, onko varattu, ja hinnoittelu tapahtui tiukasti mittarin mukaan. Ja taksilla ajaminen oli halpaa, muutama kilometri keskustassa n. 5 €.

Singaporen kaupunkikuvaa: ei juurikaan ihmisiä, paljon autoja ja varsinkin takseja, ei yhtään mopoja! Kliinisiä rakennuksia (joista joka toinen on pankki) ja siistejä, suoria katuja.

Singaporen kaupunkikuvaa: ei juurikaan ihmisiä, paljon autoja ja varsinkin takseja, ei yhtään mopoja! Kliinisiä rakennuksia (joista joka toinen on pankki) ja siistejä, suoria katuja.

IMG_9066

Kaikkialla oli myös hyvin ilmastoituja ostoskeskuksia, joissa ihmiset tuntuivat viihtyvän.

Kaikkialla oli myös hyvin ilmastoituja ostoskeskuksia, joissa ihmiset tuntuivat viihtyvän.

Jamolla oli jo kotona alkanut vasen korva temppuilla, ja lennon jälkeen kipu oli jo niin kova, että lähdin yksin lasten kanssa käymään läheisessä 24 h/vrk auki olevassa valtavassa Mustafa-ostoskeskuksessa. Singaporessa elektroniikkakin osoittautui kalliiksi, ja esim. kännyköissä takuut eivät olisi olleet voimassa maan ulkopuolella. Niinpä Oppu sai vieläkin jäädä odottamaan uutta puhelinta!

Hotellin lähellä yksi mooooooonista ruokapaikoista, tästä intialaisesta otimme ekana iltana take out -annoksia potilaallekin vietäväksi.

Hotellin lähellä yksi mooooooonista ruokapaikoista, tästä intialaisesta otimme ekana iltana take out -annoksia potilaallekin vietäväksi.

IMG_8713

Hotellin tuloaula

Hotellin tuloaula

"Tyttöjen huone"

”Tyttöjen huone”

Seuraavana aamuna oli kaatosade! Tarkoitus oli mennä maailmankuuluun Singaporen eläintarhaan, jonka on sanottu olevan maailman paras sademetsäeläintarha. Suuntasimme sen sijaan Sentosan alueelle kaupungin eteläosaan Underwater Worldiin sadetta pitämään, ja ajattelimme, että menemmä illemmalla eläintarhan yösafarille, jota on myös kovasti kehuttu. Underwater Worldissa oli mm. valtava vesiallas, jonka sisällä pääsi kulkemaan, ja paljon pienempiä akvaarioita. Delfiinejäkin näytti olevan, mutta emme sattuneet paikalle näytösaikaan. Sitä paitsi meillä on vielä tuoreessa muistissa Laen Singin upea delfiinipuisto, josta kerroinkin aiemmin! IMG_8716 IMG_8726 IMG_8730 IMG_8736 IMG_8737

Merestä löytyy kaikenlaisia olioita, joita ei ole voinut kuvitellakaan.

Merestä löytyy kaikenlaisia olioita, joita ei ole voinut kuvitellakaan.

IMG_8744

Upeita meduusoja -muttei niin isoja kuin meidän kotirannalla...

Upeita meduusoja -muttei niin isoja kuin meidän kotirannalla…

IMG_8748 IMG_8759 IMG_8761 IMG_8765 IMG_8770 IMG_8775 IMG_8783 IMG_8781

Ei kai kukaan asioista vähänkään tajuava syö haineväkeittoa...!

Ei kai kukaan asioista vähänkään tajuava syö haineväkeittoa…!

Vepu ja Oppu ja hai!

Vepu ja Oppu ja hai!

Toinen näistä käärmeistä lekotteli hetken minunkin harteillani -eikä tietenkään tullut otettua kuvaa!!!

Toinen näistä käärmeistä lekotteli hetken minunkin harteillani -eikä tietenkään tullut otettua kuvaa!!!

Keli muuttuui aurinkoiseksi ja alkuiltapäivästä päätimme kuitenkin suunnistaa eläintarhaan. Aivan upea paikka! Oli todellakin kuin olisi ollut sademetsässä, eläimet osittain vapaana (mm. apinat), ja muuallakaan ei juuri kaltereita näkynyt. Eläinten asuinreviirit oli rakennettu eri tasoilla, vallihaudoilla jne. Kaikki eläimet olivat hyvinhoidetun ja -ravitun oloisia. IMG_8970

Tähän lampeen ei kannata pudota...

Tähän lampeen ei kannata pudota…

IMG_8799 IMG_8803

Tämä oli varsinainen temppuilija. Teki hurjia hyppyjä puusta puuhun ihan päittemme yllä.

Tämä oli varsinainen temppuilija. Teki hurjia hyppyjä puusta puuhun ihan päittemme yllä.

IMG_8809 IMG_8811

Löytyihän sieltä palanen Pohjolaakin Frozen Tundra -osastolta. Ja muutama helteen uuvuttama jääkarhukin. Heillä oli tosin iso kylmähuone, jonne pääsivät aina halutessaan vilvoittelemaan, ja iso uima-allas.

Löytyihän sieltä palanen Pohjolaakin Frozen Tundra -osastolta. Ja muutama helteen uuvuttama jääkarhukin. Heillä oli tosin iso kylmähuone, jonne pääsivät aina halutessaan vilvoittelemaan, ja iso uima-allas.

IMG_8822 IMG_8823

Elefanttishow alkamassa!

Elefanttishow alkamassa!

Tämä pikkunorsu ei ollut lainkaan yhteistyöhaluinen aluksi. Saivat lopulta pujotettua jalkaan köyden, ja iso norsu luotsasi kiukuttelijan takahuoneen puolelle.

Tämä pikkunorsu ei ollut lainkaan yhteistyöhaluinen aluksi. Saivat lopulta pujotettua jalkaan köyden, ja iso norsu luotsasi kiukuttelijan takahuoneen puolelle.

Ei uskoisi, mutta norsut ovat uskomattoman ketteriä!

Ei uskoisi, mutta norsut ovat uskomattoman ketteriä!

Osa eläimistä oli hyvinkin kesyjä!

Osa eläimistä oli hyvinkin kesyjä!

IMG_8855 IMG_8863 IMG_8866 IMG_8871 IMG_8875

Hyvin koulutettuja kavereita nämäkin!

Hyvin koulutettuja kavereita nämäkin!

IMG_8878

Oli mukava kaysella eläimiä ihan läheltä ja ilman kaltereita.

Oli mukava katsella eläimiä ihan läheltä ja ilman kaltereita.

Hakuna matataa! Vai mites se meni...

Hakuna matataa! Vai mites se meni…

IMG_8887

Tämä se on jotenkin eläimistä uljaimpia ja hassuimpia!

Tämä se on jotenkin eläimistä uljaimpia ja hassuimpia!

Tällaisiin koppeihin pääsi hiukan lähemmäksi katsomaan mm. leijonia

Tällaisiin koppeihin pääsi hiukan lähemmäksi katsomaan mm. leijonia

IMG_8904

Eläinten kuningas leikkisänä

Loppupäivästä vilvoiteltiin vesipuistossa. Uikkarit eivät tulleet mukaan, mutta vaatteet kuivuivat äkkiä alkuillan kuumuudessa.

Loppupäivästä vilvoiteltiin vesipuistossa. Uikkarit eivät tulleet mukaan, mutta vaatteet kuivuivat äkkiä alkuillan kuumuudessa.

Vepu sai suihkun!

Vepu sai suihkun!

IMG_8929

Onneksi välissä on lasi.

Ota jo se kuva... Tämä oli harvoja eläimiä joka oli oikeasti kaltereiden takana.

Ota jo se kuva… Tämä oli harvoja eläimiä joka oli oikeasti kaltereiden takana.

Oppu sademetsän siimeksessä

Oppu sademetsän siimeksessä

IMG_8943 IMG_8957

Piekku löytää näköjään kavereita mistä tahansa. Tässä menossa saippuakuplien jahtaus.

Piekku löytää näköjään kavereita mistä tahansa. Tässä menossa saippuakuplien jahtaus.

Illalla käväisimme katsastamassa lähiseudun ruokatarjonnan. Sitähän riitti! IMG_8973

Pikku Intiassa ainakin ravintolat olivat "big eateries", joissa porukkaa oli satamäärin ja tarjolla oli todellakin vaikka mitä!

Pikku Intiassa ainakin ravintolat olivat ”big eateries”, joissa porukkaa oli satamäärin ja tarjolla oli todellakin vaikka mitä!

Herkkua on siellä monenlaista, mooneenlaaistaaa...

Herkkua on siellä monenlaista, mooneenlaaistaaa…

Hotellin aamupala oli nk. "set breakfast", joka ei kuitenkaan jättänyt nälkäiseksi

Hotellin aamupala oli nk. ”set breakfast”, joka ei kuitenkaan jättänyt nälkäiseksi

IMG_9000

Sunnuntaiaamuna hyppäsimme taksiin ja ajoimme lelumuseoon. Siellä on n. 50 000 lelun kokoelma, jonka joku yksityinen omistaa. Kaikille leluille löytyi alkupepäinen pakkaus, ja ne olivat erittäin hyväkuntoisia. Yhden peltilelun arvioitu saattoi olla jopa 20 000 USD, eli museossa oli todella arvokas kokoelma.

MINT Museum of Toys

MINT Museum of Toys

IMG_9015 IMG_9027 IMG_9046

Seuraava etappimme oli maailman suurin maailmanpyörä eli Singapore Flyer. Hienojen kattoterassien ravintoloihin ei välttämättä olisi ollut pääsyä shortseissa, sellaiseen minä olisin mielinyt maisemia ihailemaan. Nyt nautimme ruokamme ja (tietysti) Singapore Slingimme maan päällä, ja kiersimme n. puolen tunnin kierroksen huikeita kaupunkinäkymiä katsellen. Vaikka oli kallis kyyti (n. 70 € koko perheeltä), niin kyllä kannatti mennä.

Singapore Flyer, maailman suurin maailmanpyörä!

Singapore Flyer, maailman suurin maailmanpyörä!

Se kuuluisa Singapore Sling (ja hinta 17 dollaria eli yli 9€))!

Se kuuluisa Singapore Sling (ja hinta 17 dollaria eli yli 9 €))!

IMG_9087

Alla formularata, ja taustalla sadat rahtilaivat, jotka odottivat pääsyä satamaan. Oikealla kuplan malliset puutarhat.

Alla formularata, ja taustalla sadat rahtilaivat, jotka odottivat pääsyä satamaan. Oikealla kuplan malliset puutarhat.

Korkealla ollaan!

Korkealla ollaan!

IMG_9099

Kapselit olivat niin suuria, ettei edes tajunnut killuvansa maailmanpyörässä...

Kapselit olivat niin suuria, ettei edes tajunnut killuvansa maailmanpyörässä…

Singapore Flyerin lakipisteessä ollaan 165 metrin korkeudessa. Mahtavat näköalat! Päätin, että seuraavalla kerralla majoitumme vasemmalla näkyvään hotelliin. Uima-allas sijaitsee siellä ylhällä. Ensin pitää voittaa lotossa tosin.

Singapore Flyerin lakipisteessä ollaan 165 metrin korkeudessa. Mahtavat näköalat! Päätin, että seuraavalla kerralla majoitumme vasemmalla näkyvään hotelliin. Uima-allas sijaitsee siellä ylhällä. Ensin pitää voittaa lotossa tosin.

IMG_9124

Ihka oikealla formularadalla! Opulle sattui vielä sopiva paitakin päälle!

Ihka oikealla formularadalla! Opulle sattui vielä sopiva paitakin päälle!

No, mitäpä sanoisin Singaporesta… Parissa päivässä ei tietenkään saa kaupungista juuri mitään irti, ja lasten kanssa liikkuminen rajoittaa aika paljon. Meidän aterioistammekin n. 50% oli pika- ja ketjuruokaa. Tuli hiukan mieleen mm. Dubai, joka on tietysti vielä kimaltavampi ja lasisempi, mutta jotenkin tuntuu ettei tällaisessa putipuhtaassa, kliinisessä, pilvenpiirtäjien ja autojen täyttämässä kaupungissa ole sitä tunnelmaa, kuin esim. Bangkokissa. Jotenkin sellainen sopiva tunkkaisuus, ihmisvilinä ja hajut (joskut karmeatkin) sekä pienemmät kadut ja rakennukset miellyttävät enemmän. Toisaalta Singaporeen matkustamista voisin suositella jo pelkästään eläintarhan takia. Ja onhan siellä Universal Studion hieno huvipuisto jos oikein tykkää metelistä ja motorisoidusta riekutuksesta. Sentosan aluekin meille jäi vaan vilahdukseksi taksin ikkunasta Underwater worldiin mennessä. Oli ihanaa palata Thaimaahan ja päästä kotiin! Ensi viikollahan meitä Jamon kanssa odottaa kahdenkeskinen lepoloma Malesian Langkawilla, kun saamme lapsenvahdeiksi mummin ja ukin Suomesta. Ja perheemmekin on lähes kokonainen kun Vilma tulee tänne lähes kolmeksi kuukaudeksi! Singapore on siis siisti, kallis, järjestelmällinen ja looginen maa. Pakko kertoa vielä tänään kuulemani hauska juttu vähemmän kalliista ja huomattavasti vähemmän loogisesta Thaimaasta. Täällä ylinopeudesta tai muusta liikennerikkomuksesta voi saada sakot, aivan kuten muuallakin. Sakon määrä riippuu kuitenkin täysin siitä, miten kemiat kohtaavat poliisin kanssa. Kauniisti ja edes hiukan thaita puhumalla saattaa kokonaan välttyä sakoilta. Kielikurssin opettaja kertoi kerran ajaneensa pitkää matkaa kohti Pohjois-Thaimaata, ja alkumatkasta sai ylinopeussakon 200 THB eli reilun viisi euroa. Hän maksoi sen ja sai kuitin. Jonkin ajan päästä poliisi taas pysäytti lievän ylinopeuden takia, ja oli taas kirjoittamassa sakkoa. Tulivat maininneeksi, että saivat jo alkumatkasta sakot. Poliisi huudahti: ”No olisitte heti sanoneet”, ja pyysi nähdä kuitin. Uutta sakkoa ei tietenkään kirjoitettu, koska kertaalleen saatu sakko on voimassa 24 tuntia! Saa siis rauhassa kaasutella, kunhan muistaa keventää kaasujalkaa ennenkuin vuorokausi kuluu umpeen. TIT todellakin!!!

Sateen jälkeen on poutasää!!!

Sade alkoi pikkuhiljaa ottaa jo ns. kupoliin! Reilun viikon ajan vettä tuli koko ajan, väilllä tihkuttamalla, välillä kuin saavista kaatamalla. Nyt on kaksi päivää ollut aurinkoista, ja sama hiostava kuumuus, joka meitä piinasi alussa, on palannut. No, tätähän täältä lähdettiin hakemaan, aurinkoa ja lämpöä.

Piekku kotipihalla nilkkojaan myöten vedessä ja sade vasta alkamassa!

Piekku kotipihalla nilkkojaan myöten vedessä ja sade vasta alkamassa!

Meidän piha alkuyön rankkasateen kourissa.

Meidän piha alkuyön rankkasateen kourissa.

Tulvat ovat piinanneet osaa maasta oikein rankasti, mutta me emme ole onnistuneet törmäämään tulviin juuri laisinkaan. Ehkä parempi niin. Pahin kokemus on ollut kahlata lenkillä nikkoja myöten vedessä. Kun ajattelee, että se on käytännössä viemärivettä, tekee mieli pestä jalat hyvin kotiin palattua… Omalla pihallakin on pahimmillaan ollut vajaa 10 cm vettä. Osassa maata tiet ovat kuulemma kokonaan poikki, kun teillä on jopa kaksi metriä vettä! Sadekauden pitäisi kyllä hellittää näillä hetkillä.

Hedelmien myyjä työssään kadulla -kaatosateessa.

Hedelmien myyjä työssään kadulla -kaatosateessa.

Paikallinen pappatunturi

Paikallinen pappatunturi

Mies (?) lounastauolla kadunvarressa. Hienot rintsikat!

Mies (?) lounastauolla kadunvarressa. Hienot rintsikat!

Täällä näkee vaikka minkämoisia kuljetusvirityksiä. Tämä ei ole ollenkaan pahimmasta päästä!

Täällä näkee vaikka minkämoisia kuljetusvirityksiä. Tämä ei ole ollenkaan pahimmasta päästä!

Rannalla oli eilen illalla ihan eri meininki kuin ennen. Olimme ystäväni Fonin kanssa menossa puistoaerobiciin (joka osoittautui niin vauhdikkaaksi, että olisi pitänyt syntyä koreografin lapseksi selvitäkseen perusaskelista!), ja ihmettelimme väenpaljoutta Jomtien Beachin päässä.

Turistikausi on selvästi alkamassa. Se on hyvä, sillä aamulenkillä olen katsonut kun rannalla baariyrittäjät uskollisesti raahaavat aurinkotuolit ja pöydät paikoilleen sateessa, asettelevat kokis-, Sprite-, Fanta- ja Singha -pullot sekä kookospähkinät paikoilleen ja jäävät odottamaan asiakkaita -joita ei varmastikaan viimeisen parin viikon aikana juuri ole ollut. Myötätuntoni on ollut erityisesti kiertävien kaupustelijoiden puolella. Heitä on lukuisia, kuka myy rantaleluja, kuka hattaraa, kuka grillattua maissia tai katkarapuja. Asiakkaita ei juuri ole ollut, ja kauppiaat ovat kuitenkin monet perheellisiä ihmisiä, jotka yrittävät tienata päivän elannon.

Eräskin vanha mies kulkee joka päivä kotikatuamme Soi 5:a pitkin, ja hänellä on olallaan luokille sinkunut keppi, jonka molemmissä päissä on isot korit. Toisessa korissa on grilli ja toisessa korissa kilokaupalla kananmunia. Hän ilmeisesti valmistaa jonkinlaisia munakkaita, aion kyllä jonain päivänä testata millaisia!  Nyt kaupustelijoiden tilanne varmasti paranee, kun turistibussit sylkevät uumenistaan laumoittain toinen toistaan valkoisempia turisteja. Ihan tekisi mieli mennä muistuttamaan suojakertoimien tärkeydestä… mutta samainen valkonaama todennäköisesti käryttää itseään samalla innolla taas seuraavana aamuna, kirkkaanpunaiset palorajat muistona edellispäivän lomanaloituseuforiasta. Sama kai tuo jos aikuiset polttavat itsensä,kunhan muistaisivat voidella lapsensa!

Meillä on ollut ihanan tasaista arkea, koulua, kielikurssia, kokkikoulua, kyläilyä ja elokuvissakin on pari kertaa ehditty käymään. Sadepäivänä on ollut pakko keksiä tekemistä sisätiloissa, ja se ei ole täällä vaikeaa. Kaupungissa on monta megalomaanista ostoskeskusta, jotka kätkevät uumeniinsa jos jonkinmoista viihdykettä: elokuvia, keilahalleja, peliluolia, ravintoloita ja kaikkia mahdollisia kauppoja mitä kuvitella saattaa! Jos olisin ns. shoppailuun taipuvainen, olisin täällä ihan taivaissa (siis vielä enemmän kuin nyt…).

Kylässä ystävien luona. Uskomattoman hieno keksintö a la Victory: kun ei ole vispilää, käytetään porakonetta!

Kylässä ystävien luona. Uskomattoman hieno keksintö a la Victory: kun ei ole vispilää, käytetään porakonetta!

Chefs a la cuisine vauhdissa!

Chefs a la cuisine vauhdissa!

Voiton loihtimat herkulliset pihvit.

Voiton loihtimat herkulliset pihvit.

Sateisenakin päivänä on välillä vilvoiteltava uima-altaassa.

Sateisenakin päivänä on välillä vilvoiteltava uima-altaassa.

Olimme Jamon kanssa tiistai-iltana kahdestaan elokuvissa katsomassa uutuuselokuvan Gravity 3D:nä (oli hyvä!!!), kun saimme koululta ihanat Hekun ja Jennin lapsenvahdeiksi. Leffan jälkeen koukkasimme Mikes Shopping Centerin yläkertaan, koska olen aiemmalla kahdella käynnilläni todennut Miken olevan luotettava kauppiaskumppani ihmiselle, joka kaipaa helpolla jotain uutta päällepantavaa, eikä ole valmis komuamaan tavaratalon uumenissa tuntikausia. Sieltä löytyikin ihana rekkirykelmä, jossa kaikki maksoi 199 THB eli n. 5 €/kpl. Ostin yhteensä kahdeksan paitaa ja mekkoa eli kaksinkertaistin vaatevarastoni!

Yksi Central Festivalin monista ravintoloista. Tässä buffetissa sai kaikkea mahdollista, kuten sushia! Ja paikallista makeaa vihreää teetä, jota voisi luulla värin perusteella hengenvaaralliseksi.

Yksi Central Festival -ostoskeskuksen monista ravintoloista. Tässä buffetissa sai kaikkea mahdollista, kuten sushia! Ja paikallista makeaa vihreää teetä, jota voisi luulla värin perusteella hengenvaaralliseksi.

Muutama vuosi sitten tämä tanssipeli ei tuntunut yhtään vaikealta. Taustalla olevat pojat pelasivat varsin suvereenisti...!

Muutama vuosi sitten tämä tanssipeli ei tuntunut yhtään vaikealta. Taustalla olevat pojat pelasivat varsin suvereenisti…!

Isä ja poika yhtenä rintamana vihulaista vastaan!

Isä ja poika yhtenä rintamana vihulaista vastaan!

Ostoskeskus Central Festivalin peliparatiisissa.

Ostoskeskus Central Festivalin peliparatiisissa.

Täällä tosiaan meitä luullaan lähes aina venäläisiksi, mutta kuitenkin länsimaista vaaleutta ihaillaan selvästi, varsinkin lapsissa. Piekku on varsinkin saanut nauttia jatkuvasta ihailusta ja paikallisten hyväntahtoisesta huutelusta (”beebii, beebii”), josta hän selvästi nauttii. Kaikki ohikulkijat haluavat hipaista tai puristaa kättä. Paikallinen nimitys tällaiselle söpöydelle on ”mankiau”, ja meitä varoitettiin, että jotkut saattavat jopa ihan kunnolla tulla nipistämään poskista tai vääntämään nenästä tällaisia erityisen söpöjä lapsia!

Paikallisia lapsia ei hirmu paljon näe. Samat kolme pikkulasta (arviolta 3-7 -vuotiaat) ovat pullonkeräysretkellään joka aamu, ja toki kotikadullamme leikkivat samat naapurin lapset aina iltaisin. Suurin osa lapsista on varmaan koulussa aamuseitsemästä pitkälle iltapäivään, ja koululaiset tunnistaa kyllä koulupuvusta. Tytöistä tietää myös hiusten perusteella sen, ovatko he alle 15-vuotiaita: siihen saakka tytöillä on oltava korvien alle ulottuva polkkatukka, ja vasta 15 täytettyään he saavat kasvattaa pitkän tukan.

Avenue Shoppin Mallin alakerrassa odotellaan ruokaa turkkilaisessa ravintolassa.

Avenue Shoppin Mallin alakerrassa odotellaan ruokaa turkkilaisessa ravintolassa.

IMG_8618

Ennen elokuvaa: turkkilaisravintolan I-H-A-N-A lammaspizza!!!

Ennen elokuvaa: turkkilaisravintolan I-H-A-N-A lammaspizza!!!

Näimme elokuvareissullamme myös muutamia lapsia, jotka olivat selkeästi joutuneet suurkaupungissa rahankeräyskoneiksi: yksi pikkupoika nukkui kadulla rahankeräyslipas edessään, ja toisaalla äiti kerjäsi kadulla rahaa ja hänen kaksi alle 5-vuotiasta lastaan nukkuivat siinä vierellä. Jotenkin olen vielä niin häveliäs, etten kehtaa ottaa näissä tilanteissa kuvia, vaikka tuskin ihmiset panisivat pahakseen, varsinkin jos kartuttaisin heidän kassaansa hiukan?

Vanhuksiakaan ei juuri näe, mutta he ovat kuulemma kotona perheen huomassa. Täällä ei taida juuri vanhainkoteja olla, jokainen huolehtii omista vanhemmistaan jos pystyy. Ikää kunnioitetaan täällä kovasti, eikä naiseltakaan ole häpeä kysyä kuinka vanha hän on: mitä vanhempi, sen parempi! Joissain asioissa voisimme ehkä ottaa oppia tätä kulttuurista?

Tänä aamuna olimme toista kertaa kokkikurssilla. Jälleen opimme neljä uutta ruokalajia. Green curry, steemed fish, chicken with cashew nuts ja wing bean salad. Te, jotka olette tulossa meille kylään: pääsette testaamaan kokkaustaitojamme, halusitte tai ette! Ne, jotka ovat jo uhreiksi joutuneet, eivät ole pahemmin valittaneet…!

Iloinen kokki!!! Vai olisiko kipulääkkeen yliannos, kun samaan aikaan korvatulehdus...?

Iloinen kokki!!! Vai olisiko kipulääkkeen yliannos, kun samaan aikaan korvatulehdus…?

Kalat valmiina käsittelyyn!

Kalat valmiina käsittelyyn!

Happy home cooking school -kokkikoulun Harvey, varsinainen kokki Loom ja hänen veljentyttärensä. Ja valmiit chicken-cashew -annokset!

Happy home cooking school -kokkikoulun Harvey, varsinainen kokki Loom ja hänen veljentyttärensä. Ja valmiit chicken-cashew -annokset!

Valmiina maistamaan chicken with cashew nuts!

Valmiina maistamaan chicken with cashew nuts!

"Big boy" valmiina höyrystimeen! Sisus täynnä yrttejä ja tamarindiliemi vielä valellaan päälle... Joku mehevä valkolihainen jokikala, nimi ei aivan meille selvinnyt.

”Big boy” valmiina höyrystimeen! Sisus täynnä yrttejä ja tamarindiliemi vielä valellaan päälle… Joku mehevä valkolihainen jokikala, nimi ei aivan meille selvinnyt.

Näistä syntyy herkkua...

Näistä syntyy herkkua…

Uusi suosikkini wing bean salad with shrimp and "muu" eli pork. Aivan taivaallista varsinkin itse tehtynä!

Uusi suosikkini wing bean salad with shrimp and ”muu” eli pork. Aivan taivaallista varsinkin itse tehtynä!

Huomenna Singaporeen!!!

Kulttuurikukkasia

Kyllä sai taas nauraa itselleen makoisasti! Kielikurssilla käytiin läpi tervehdyksiä, ja yleinen tapa tervehtiä on kysyä: ”Pay nay kha?” eli ”minne olet menossa?”. Kysyjä ei kuitenkaan halua varsinaisesti tietää, mihin olet menossa, vaan se on vain tervehdys. Me olemme ihmetelleet, kun naapurin iloinen thairouva joka aamu utelee ”Whee juu gooin?”, ja toki aina selvittäneet hänelle menemisiämme, vaikka syvällä mielessä on jopa kytenyt pieni epäilys. Ettei vaan joku kävisi tyhjentämässä talon, jos olisimme pitempään poissa…? No ei nyt tosissaan. Mutta rouva on siis vaan halunnut tervehtiä!

IMG_8368

Kielikurssin opettaja kertoi toisenkin esimerkin tervehdyksestä, joka on aiheuttanut väärinkäsityksiä. Kerran erästä vähän thaita osaavan suomalaismiehen tyttöystävää tervehti toinen mies:  ”Oletko jo syönyt riisisi?”.  Tappeluhan siinä kuulemma meinasi tulla, kun suomalainen luuli toisen miehen pyytävän tyttöystäväänsä syömään. Toinen ei näin tervehtiessään siis halua pyytää sinua treffeille tai tietää yksityiskohtia ruokailuaikataulustasi, vaan kyseessä on jälleen vaan yleinen tervehdys.

Oppu parturissa. Johan edellisestä käynnistä olikin 2 viikkoa... tukka kasvaa täällä helteessä kovaa vauhtia, ja 2,5 euron parturireissuja voi tehdä vaikka viikottain.

Oppu parturissa. Johan edellisestä käynnistä olikin 2 viikkoa… tukka kasvaa täällä helteessä kovaa vauhtia, ja 2,5 euron parturireissuja voi tehdä vaikka viikottain.

Kuulimme myös, että ulkomaalainen ei saa Thaimaassa harjoittaa millään tavalla politiikkaa, maanviljelystä tai toimia asianajotehtävissä. Tästä seuraa välitön maastakarkoitus. Kuitenkin ulkomaalaisia asianajajia tuntuu olevan paljon, ja maaseudulla on pilvin pimein ulkomaisia maajusseja, jotka jopa vuokraavat traktoreitaan muille omilta maatiloiltaan. Joku kurssilainen oli kuullut jonkun farangiviljelijän myyvän tuotteitaan itse poliisipäällikölle. Täällä ei siis ole sellainen meininki, että kaveri käräytetäisiin kovin helposti. Karpolla ei olisi paikallistelevisiossa juurikaan asiaa.

Vauhti päällä Lumin huoneessa, kavereita naapurista kylässä

Vauhti päällä Piekun huoneessa, kavereita naapurista kylässä

Aivan ehdottomimmat asiat täällä ovat huumausaineet ja kuninkaallinen perhe. Huumausainerikoksesta saattaa päästä hengestään, ja kuninkaallisten puolesta moni thaimaalainen olisi valmis luopumaan hengestään. Kuninkaallisista ei siis missään tilanteessa voi eikä saa puhua mitään pahaa, muuten löytää itsensä raudoissa putkasta.

Taiteenteko alkoi jälleen!

Taiteenteko alkoi jälleen!

Parin korttelin päässä meidän talolta sijaitsee kuninkaallisten loma-asunto meren rannalla, ja sinne johtavien katujen varsilla oleviin taloihin ei ole saanut rakentaa parvekkeitakaan, jotta joku ei sattuisi oleskelemaan näkyvästi kuninkaallisten yläpuolella, kun he muutaman kerran vuodessa ajavat autolla asunnolleen. Kadut suljetaan kuulemma aina hyvissä ajoin etukäteen, ja jos sattuu asustamaan reitin varrella kerrostalossa, on pysyteltävä kaukana ikkunoista.

Nämä asiat saattavat tuntua meistä länsimaalaisista hassuiltakin, mutta maassa maan tavalla. Ei tulisi mieleenkään halventaa näitä sääntöjä mitenkään. Eli jalat maassa ja hymy naamalla, niin kaikki sujuu hyvin!

Muuten olemme eläneet normaalia arkea, tässä kuvia menneeltä viikolta.

Bang Saray Beach Pattaya cityn eteläpuolella. Viikolla teimme tänne uimaretken, ja illastimme taustalla häämöttävässä kalaravintolassa.

Bang Saray Beach Pattaya cityn eteläpuolella. Viikolla teimme tänne uimaretken, ja illastimme taustalla häämöttävässä kalaravintolassa.

Huomaa sivusiili...

Huomaa sivusiili…

Taas tuttu torni, tällä kertaa eri suunnasta. Olimme reilusti 10 km kotoa kuitenkin. Autereinen päivä.

Taas tuttu torni, tällä kertaa eri suunnasta. Olimme reilusti 10 km kotoa kuitenkin. Autereinen päivä.

IMG_8380

Toiset tykkää varjosta...

Toiset tykkää varjosta…

Rantakadun varrelta

Rantakadun varrelta

Hippakaveri!

Hippakaveri!

IMG_8417

IMG_8419

Lasten rantaprojekti, eli kuoppa.

Lasten rantaprojekti, eli kuoppa.

Bang Saray beachin kalaravintola. Olimme laajennetulla perhekokoonpanolla liikkeellä, eli mukana myös Tim ja Alisa.

Bang Saray beachin kalaravintola. Olimme laajennetulla perhekokoonpanolla liikkeellä, eli mukana myös Tim ja Alisa.

Herkullinen sea bass. Tilasimme kaksi, ja toinen jäi lähes koskematta. Kätevä emäntä pyysi fisun tietysti mukaan, kastikkeetkin pakattiin erilliseen muovipussiin, ja seuraavana päivänä meillä olikin päivällisellä maukas kalakeitto!

Herkullinen sea bass. Tilasimme kaksi, ja toinen jäi lähes koskematta. Kätevä emäntä pyysi fisun tietysti mukaan, kastikkeetkin pakattiin erilliseen muovipussiin, ja seuraavana päivänä meillä olikin päivällisellä maukas kalakeitto!

Ilta pimenee ja jätskit hupenee.

Ilta pimenee ja jätskit hupenee.

Sea Food -ravintolan valikoima oli taatusti tuoretta!

Sea Food -ravintolan valikoima oli taatusti tuoretta!

IMG_8460

IMG_8462

IMG_8463

Koulun porukkaa käymässä tutussa Club1 -ravintolassa, jonka eräs vanhemmista omistaa

Koulun porukkaa käymässä tutussa Club1 -ravintolassa, jonka eräs vanhemmista omistaa

Venlan ja Alisan vuoro pelata bilistä!

Vepun ja Alisan vuoro pelata bilistä!