Sateista rantalomaa ja delfiinejä

Päätimme lähteä viikonlopun viettoon kaupungin ulkopuolelle. Kartasta löytyikin idästäpäin mukavan näköinen pieni rantakaupunki nimeltään Laem Sing, ja siellä näytti sijaitsevan myös Oasis Sea World, joten sinne siis! Varasimme Booking.comin kautta majoituksen ja starttasimme heti aikaisin lauantaiaamuna matkaan.

Aamulla keittiöstä löytynyt "pikku ystävä" joutui pihalle. Tämä oli eka torakka jonka näin meillä!

Aamulla keittiöstä löytynyt ”pikku ystävä” joutui pihalle. Tämä oli eka torakka jonka näin meillä!

Edellisiltana kävimme Timin suosituksesta testaamassa Pattayan kuulemma parhaan meksikolaisen ravintolan eli Mike’s Restaurantin. Annoskoossa ei ainakaan ollut moittimista!

Oppukaan ei jäänyt nälkäiseksi tacojensa kanssa

Oppukaan ei jäänyt nälkäiseksi tacojensa kanssa

Mike's Restaurant ja kana- sekä steak fajitas. Sekä tietysti margarita!

Mike’s Restaurant ja kana- sekä steak fajitas. Sekä tietysti margarita!

Matkalla Laen Singiin pysähdyimme lounaalle Klaengin lähelle. Arvelimme löytävämme autenttisemman ruokapaikan ajamalla pois päätieltä, ja olimmekin ihan oikeassa. Pikku ravintolassa kukaan ei osannut sanaakaan englantia. Yritettyämme kaikkia mahdollisia ruuannimiä meille tuotiin lopulta eteen viisi annosta paistettua riisiä kanalla ja vesipulloja. Saimme kuin saimmekin mahat täyteen, ja koko aterian hinta oli yhteensä 230 THB (n. 6 €).

IMG_7255

40  bahtin (n. 1€) paistettu riisi ja kana -annos oli hyvä ja täyttävä

40 bahtin (n. 1 €) paistettu riisi ja kana -annos oli hyvä ja täyttävä

Haaveena oli perille päästyämme nauttia rantaelämästä, uimisesta ja auringosta, mutta luontoäiti päätti toisin. Aamusta saakka satoi, ja välillä tosi rankastikin.  Ajomatka ei ollut ongelma, kulkeehan kaksikaistainen Sukhumvitin valtatie rannikkoa pitkin lähes Kamputseaan saakka, ja ajoimme lähes koko matkan sitä pitkin. Silti olin iloinen, että meillä on iso ja tarvittaessa nelivetoinen auto käytössämme.

Matkalla Laen Singiin satoi välillä niin, ettei meinannnut eteen nähdä. Onneksi olimme ostaneet liikenteessä suojelevan kukkapunoksen yhdeltä lukuisista kaupittelijoista

Matkalla Laem Singiin satoi välillä niin, ettei meinannnut eteen nähdä. Onneksi olimme ostaneet liikenteessä suojelevan kukkapunoksen yhdeltä lukuisista kaupittelijoista

Loppumatkasta huomasimme, että opasteetkin ovat pienimmillä tellä ainoastaan thainkielellä. Onneksi kännykän navigaattori toimi syrjäseudullakin täysin moitteettomasti!

Tässä onneksi opasteet ihan selkokielellä!

Tässä onneksi opasteet ihan selkokielellä!

Sadehan ei estänyt meitä uimasta lämpimässä meressä (n. +30°C), eikä nauttimasta ihanaa illallista rannalla. Ravintolan pöydät oli rakennettu katetuille korokkeille, ja niissä oli myös tuulensuojat. Ensimmäisen kerran merituuli tuntui jopa vilpoiselta ja tuulensuoja tuli tarpeeseen!

Laem Sing View Bungalowin rannalla. Ruuhkaa ei ollut, ihan rauhassa saimme uida vesisateessa ja aika kovissa aalloissa. Matalalla rannalla hiekka sekottui veteen, kuin olisi kaakaossa uinut.

Laem Sing View Bungalowin rannalla. Ruuhkaa ei ollut, ihan rauhassa saimme uida vesisateessa ja aika kovissa aalloissa. Matalalla rannalla hiekka sekottui veteen, kuin olisi kaakaossa uinut.

Laem Sing View Resortin perhebungalow oli hirmuisen siisti ja muutenkin mukava. Todellakin 42€ arvoinen!

Laem Sing View Resortin perhebungalow oli hirmuisen siisti ja muutenkin mukava. Todellakin 42 € arvoinen!

Grillattua kalaa (snapper) yrteillä, Tom Yam seafood hot pot, katkarapu- ja mustekalatempuraa sekä stir fried seafood.  Ja vaniljanmakuisia nakkeja...! Vain nakit ja ruodot jäivät pöytään.

Grillattua kalaa (snapper) yrteillä, Tom Yam seafood hot pot, katkarapu- ja mustekalatempuraa sekä stir fried seafood. Ja vaniljanmakuisia nakkeja…! Vain nakit ja ruodot jäivät pöytään.

Tämä kaveri lyöttäytyi seuraamme odottamaan lähtöämme -saattoivat kalanjämät mennä heti parempiin suihin!

Tämä kaveri lyöttäytyi seuraamme odottamaan lähtöämme -saattoivat kalanjämät mennä heti parempiin suihin!

Sunnuntaiaamuna lähdimme ensimmäiseksi etsimään aamiaista. Taas törmäsimme kieliongelmaan, mutta aina mukanani kulkeva Lonely Planetin Thailand-opas pelasti pulasta. Täältä löytyi sana ”aamiainen” thainkielellä, ja ravintolassa johon menimme yksi ihminen osasi lukeakin sen. Istuimme pöytään, ja meille tuotiin aamiaiseksi vettä, colaa ja herkullista keittoa, jossa oli kalaa, katkarapuja, mustekaloja lonkeroineen -ja lasten onneksi myös riisiä. Lapset eivät osanneet ihan arvostaa tällaista aamiaista, mutta meille aikuisille se maittoi oikein mainiosti!

Aamiainen: Colaa, vettä ja herkullista merenelävä-riisikeittoa. Kunnon maustearsenaalit tuotiin toki myös!

Aamiainen: Colaa, vettä ja herkullista merenelävä-riisikeittoa. Kunnon maustearsenaalit tuotiin toki myös!

Rantatiellä kulki useita myyntikojuja. Varsinkin lelunmyyjä pysytteli toiveikkaasti paikalla pitkään, mutei saanut meistä asiakkaita.

Rantatiellä kulki useita myyntikojuja. Varsinkin lelunmyyjä pysytteli toiveikkaasti paikalla pitkään, mutei saanut meistä asiakkaita.

Laem Singin rantaa

Laem Singin rantaa

IMG_7320

Hiljaista on sadekaudella…

Oasis Sea World sijaitsee vain 3 km päässä Laem Singistä. Täällä on todella suuret merivesialtaat, joissa  polskuttelee yhdeksän delfiiniä. Opaskirjan mukaan delfiinit on pelastettu kalastajien verkoista. Onpa siellä syntynyt delfiininpoikanenkin, joten varsin huonot oltavat niillä ei taida olla.

Varsinainen delfiinishow oli korviaraastava kokemus, johtuen shown juontajasta. Musiikki oli kovalla, mutta sen olisi kestänyt jollei juontajatäti olisi koko ajan kiekunut ja päästellyt mitä ihmeellisimpiä tehosteääniä mikrofoniin aina kun jotain tapahtui. Ja hän vielä lauloi musiikin päälle. Jamo sanoikin, että jos täti alkaa vielä räpätä, hän ei kestä. Ja sittenhän täti alkoi räpätä!

IMG_7388

Tämän delfiinin lempitemppu oli pötkähtää laiturille makoilemaan

Tämän delfiinin lempitemppu oli pötkähtää laiturille makoilemaan

Vankeudessa syntynyt poikanen leikkii emon kanssa

Vankeudessa syntynyt poikanen leikkii emon kanssa

Varsinaisen shown aikana delfiinit eivät olleet kovin halukkaita temppuilemaan, mutta näyttivät kyllä mm. muutamia hienoja hyppyä

Varsinaisen shown aikana delfiinit eivät olleet kovin halukkaita temppuilemaan, mutta näyttivät kyllä mm. muutamia hienoja hyppyä

IMG_7413

IMG_7381

Kahden delfiinin kyydissä

Kahden delfiinin kyydissä

Parhaat temput nähtiin shown jälkeen allasalueella, jonne pääsi kiertämään kulkusiltoja pitkin. Delfiinien kanssa olisi myös päässyt uimaan n. 70 euron hintaan, sen jätimme välistä. Kastuimme joka tapauksessa, koska delfiineille oli opetettu miten turistien päälle ruiskutetaan vettä! Kouluttajat uivat delfiinien kanssa ja näyttivät kaikenlaisia temppuja, ja lapset pääsivät koskettamaan delfiinien päitä.

IMG_7456

Kosketus!

Kosketus!

Tällä kertaa ei osunut, vaikka kouluttaja yritti näyttää mihin suuntaan vettä kannattaisi suihkuttaa...

Tällä kertaa ei osunut, vaikka kouluttaja yritti näyttää mihin suuntaan vettä kannattaisi suihkuttaa…

Hassu delfiini kasteli Piekun!

Hassu delfiini kasteli Piekun!

Vaaleanpunainen delfiini esittelee kalannappaustaitojaan

Vaaleanpunainen delfiini esittelee kalannappaustaitojaan

Lisäksi alueella oli suuria kalanvonkaleita joita sai syöttää, ja muutama akvaario. Mielestäni pääsymaksulle (300 THB aikuiset ja 200 THB lapset) sai kahden tunnin aikana todellakin vastinetta! Aurinkokin paistoi koko ajan, kaatosade alkoi vasta illalla kun olimme jo turvallisesti kotona.

Rauhaisaa maaseutua Laem Singin liepeillä

Rauhaisaa maaseutua Laem Singin liepeillä

Laem Singin kylän raitilla

Laem Singin kylän raitilla

Jätä kommentti